20.11.06

Runo

Kun heräsin, merta ei enää ollut,
oli kostea, valkoinen valo,
sen sisällä peili,
sukellukset ja siiveniskut.

Nousen katolle
pukeudun sumuun.
Joka minut täältä hakee
saa silmäni ja sydämeni.

Älä hölmöile
et voi luvata pois
sitä mikä ei ole sinun.

Lepää vähän.
Ota onnea kädestä kiinni
ja silitä sen vatsaa.

*

Runotorstain haasteen aiheena on valkoinen.

3 kommenttia:

Tui kirjoitti...

Pidän tästä runosta, vain kolmas säkeistö hieman tökkii, se ei ole luvussani ihan linjassa muun tekstin kanssa puhuttelumuodon takia. Tulkitsin sen kuitenkin kommentiksi edellisen säkeistön lupaukseen.

hanhensulka kirjoitti...

Samoin, pidän kovasti. Ja kolmannessa ehkä tökkii sana "hölmöile", joka on liian triviaali tai alatyylinen(?).

kukkis kirjoitti...

Kiva kuulla että piditte. Itse pidän ihan vilpittömästi vain ensimmäisestä säkeistöstä, muut on kirjoitettu siihen perään nopeasti ja vähän hutiloiden.

Kolmannen säkeistön näkökulma ja tyylilaji on sinänsä harkittu - kyseessä on jonkinlainen keskustelu kahden eri ihmisen välillä ja toisaalta dramaattisen ja arkipäiväisen välillä. Nähtävästi tämä ei ihan täysin toimi. Kiitänkin teitä erityisesti näistä "kriittisemmistä" kritiikeistä, koska oma näkökulma on niin rajoittunut ettei tällaista mitenkään huomaa :)