20.1.11

Kadotettu paratiisi

Heippa blogi. On taas vettä virrannut Vantaassa, lumia pudoteltu katoilta ja kalenterista revitty sivu jos toinenkin siitä kun viimeksi nähtiin.

Kyse ei ole siitä, etteikö elämässäni tapahtuisi mitään, mistä voisin tänne kirjoittaa. Päinvastoin, tapahtuu paljonkin, ja niin haipakkaan, etten ehdi istua siitä kirjoittamaan. En vielä ole niin mobiili, että voisin kirjoittaa vauhdissa. Herranjestas, eihän mulla ole edes feisbuukkia kännykässä.

Tänään esimerkiksi yhdellä lapsella on luistelua ja futista, toisella muskari, kahta lasta pitää roudata kahteen eri päiväkotiin, aikuisilla on täydet työpäivät ja jossain välissä pitäisi ehtiä kokata ja syödäkin. Ja käydä postissa ja kirjastossa ja ehkä vähän pyykätä, mikäli haluaa huomenna vaihteeksi pukeutua puhtaisiin vaatteisiin. Lisäksi herätyskello ei soinut. Ihan normipäivä.

Toinen syy bloggaustaukoon on se, että - tadaa - mulla on juttukavereita! Näköjään ihmiselle on jotain hyötyä siitä, että on parisuhteessa ja käy töissä. Hassut jutut voi kertoa jollekulle heti tuoreeltaan, ja murheellisista tai huolestuttavista ehtii ehkä jutella lounastauolla tai yön pimeinä tunteina. Tämähän ei tarkoita sitä, etteikö niistä silti voisi kirjoittaa - enkä toudellakaan väitä, että säännöllisesti bloggaavat tyypit olisivat mörököllimäisiä erakkoluolan asukkeja. Omalla kohdallani vain näyttää pätevän seuraava lauseke: puuhakas arki + tyyppejä ympärillä = vähemmän patoutunutta jutuntynkää.

Näin on taas käsitelty pitkään ja hartaasti yhtä maailmanhistorian mielenkiintoisimmista aiheista: miksi en ole blogannut pariin kuukauteen. Tämmöiset jutut pitää aina päättää toivonpilkahdukseen. Se tulee tässä: Meitsille kävely on hyvä tapa ajatusten selvittelyyn. Kävelyreissun päätteeksi on ollut helppo suoltaa tekstiä - kirjeitä, sähköposteja, työjuttuja, joskus ennen muinoin blogipostauksiakin. Nyt kun olosuhteiden pakosta kävelen päiväkotireissuja kuutisen kilometriä lähes päivittäin, voisi kuvitella, että blogiinkin päätyy kirkastuneita ajatuksia ja sikakiinnostavia postauksia. Ehkä jopa kerran kuussa.

2 kommenttia:

Sun äitis kirjoitti...

Minä olen vielä jokusen päivän stuck Phoenixissä, ja alan jo kiihkeästi kaivata kotia ja kävelyä! Jospas sitten vaikka keksisin jotain fiksumpaa kommentoitavaa. Siihen asti on tyydyttävä ihan vain ilmineeraamaan, että paikalla ollaan!

t. Sä

kukkis kirjoitti...

Kaikki kommentit ovat erittäin mieluisia, myös läsnäoloilmoitukset :) Mä kyllä puolestani kaipaisin Phoenixiin tai lähes minne vain, missä ei ole lunta!