2.3.09

Pötköä syötteenlukijassa

Peesaan Kauraa ja Kataa ja monia muita, joiden mielestä blogimaailmasta on kadonnut hohto, kivat keskustelut ja hmmm, miten sitä nyt kuvailisi, yhteisöllisyys.
Koska teksti on vain pötkönä syötteenlukijassa, ei tule yhtä henkilökohtaista oloa lukiessa - blogisivulla tuntuu kuin olisi jollakulla kylässä,

meinaa Kaura, ja näinhän se justiinsa on. Syötteenlukija on näppärä keksintö, mutta se tasapäistää tekstiä eikä kovasti houkuta keskustelemaan. Sitä paitsi kommentointi on käynyt vaivalloiseksi. Ennen kuin saa klikatuksi itsensä oikealle sivulle, on jo unohtanut, mitä aikoi sanoa. (Ehkäpä juuri siksi aikoinaan opetettiinkin, että joka paikkaan pitäisi päästä yhdellä klikkauksella.)

Kata sanoo:
tuntuu siltä, että kaikki kiva, se mikä ennen oli keskustelua kommenttilaatikoissa, on muuttanut facebookkiin.

Naamakirjassa minäkin vähäiseksi käynyttä nörtteilyaikaani kulutan, ja se on ihan kivaa, mutta ei se blogeja korvaa. Yksi iso ero on siinä, että feibussa suurin osa porukasta esiintyy omalla nimellään. Blogien puolittaisen anonymiteetin suojissa on vapaata ja turvallista. Facebookissa taas jokaista kommenttia ja muistiinpanoa koristaa oma pärstä. (Puhumattakaan siitä, että Iso Paha Facebook uhkaa anastaa kaikkien meidän hengentuotteet.)

Täällä minä silti roikun, harvakseltaan mutta kumminkin, jonkinlaisen ylösnousemuksen toivossa. Kiitos teille, ihanille blogisuosikeilleni, jotka kommenttien hyytymisestä ja muista vastoinkäymisistä huolimatta edelleen jaksatte päivittää! Elämä olisi köyhempää, jos teitä ei olisi.

15 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Hear hear! Tulin minäkin sieltä makkarapötkön tyköä sanomaan ja toivomaan, että sinäkin vaan sinnittelet ja jatkat bloggausta, kun kerta on kiva lukea.

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä mitä syötteenlukijaa sä käytät, mutta mun mielestä ainakin google readerin kautta kommentointi on helpompaa kun blogilistan kautta!

Google readerissa voi tilaukset jakaa kansioihin ja sitten voi kirjanmerkkipalkkiin lykätä sellaisen "next" nappulan, jolla pääsee suoraan seuraavaan päivittyneeseen blogiin (sen uusimpaan kirjoitukseen, kommentit näkyvillä)yhdellä klikkauksella. Joka kansiolle voi tehdä omat nappulat niin voi lukea vain tietyn kansion päivittäneet blogit jos ei muita sillä kertaa halua/ehdi katsoa.

Tiina kirjoitti...

Mä olen kyllä ihan eri mieltä tosta koko lätinästä, mitä tuntuu nyt blogistania olevan väärällään.
En koe syötteenlukijasta blogiin itseni klikkaamista yhtään sen työläämmäksi kuin blogilistalta taannoin. Itse asiassa jopa helpommaksi, koska klikkaus toimii joka kerta. Toisin kuin blogilistalla...
Niihin blogeihin, joissa tapaan keskustella, klikkaan itseni automaattisesti heti. Muihin taas klikkaan jos herää jotain sanottavaa.
Ja tuo Hestian mainitsema kansiointi vasta mainiota onkin.

Ehkä se yhteisöllisyyden puute johtuu siitä, että te (asiasta inisevät tahot :D) ette itse enää jaksa kauheasti panostaa siihen?

minh kirjoitti...

Onneksi sinä kuitenkin päivitit! Niin pitää tehdä, kun alkaa tuntua siltä, että Blogistanista on hyytynyt kaikki yhteisöllisyys ja kommenttilaatikkokimppakiva. Mitä muutakaan sitä voi?

Minen ymmärrä mistään googlereadereista sun muista yhtn mitn, enkä välitäkään. Käytän sinnikkäästi Blogilistaa ja ne, jotka eivät ole listalla, ovat tuossa vieressä kirjanmerkkipalkissa, jossa niitä voi käydä klikkaamassa koska vaan tai vaikka koko ajan(kuten minä kervåa, joka vain sulki bloginsa ja minä senkun klikkaan ja klikkaan, eikä se vaan tule takaisin, prkl!)
-minh-

Touhis kirjoitti...

Samoilla linjoilla kuin minh, ei jaksa enää näin wanha mtn syötteenlukijoita tms. opetella. Näillä mennään millä on menty jo monta vuotta, ja luen edelleen härkäpäisesti samoja vanhoja blogeja joita olen seurannut alusta asti. Tänä aamunakin ajattelin että tjaah, Kukkiskin on taas heränny :-D

Anonyymi kirjoitti...

Jes! Näköjään aina kannattaa valittaa! Ensi alkuun kaikille: kiitos kommenteista, juuri todistitte sanani vääriksi :)

Kaura: Kiitos samoin!

Hestia: Käytän google readeria, ja onhan se sinänsä toimiva, mutta en minä siitä silti tykkää ja mun kommentointikynnystä sen käyttäminen on nostanut. Oma vikani, tietty :)

Tiina: Jep, facebook tai muut harrastukset vievät liikaa asiasta inisevien tahojen aikaa, ja sitten niiden ei auta muu kuin inistä asiasta. Sun blogissa sitä paitsi vielä jutellaankin! Oon kade.

Minh ja Touhis: Minä taas olen ihan tipahtanut Blogilistalta (tosin en tiedä, vaikka blogi vielä roikkuisikin siellä, roikkuuko?). Sama "vika" noin muuten, luen koko ajan samoja blogeja eikä mua edes kauheesti kiinnosta löytää uusia ... Onhan näitä aallonpohjia ollut ennenkin, täytyy toivoa, että tästäkin vielä noustaan.

--KATA-- kirjoitti...

Kevät on melkein täällä, pakko sen on olla kun Kukkis päivitti!

Saarahan kirjoitti kanssa blogissaan aiheesta ja laittoikin nyt toivottavasti (!) vaan lyhyeksi aikaa pillit pussiin. Näitä blogeja on ihan liikaa! Ei jotenkin enää ehdi jokapaikkaan. Ne olivat hiukan eri aikoja kun kommenttilaatikossa olivat aina Minh, Ohari, Kukkis, Elma, Sun Äitis, Saara, Kaura, Minä silloin vielä blogittomana jne. jne. ymmärrätte varmasti esimerkkini, Hestiakin oli muuten usein siellä! Terveisiä! Ja läppä oli mitä oli, helppoahan se jotenkin oli, kun kaikki oli niin pientä ja uutta. Semmoinen pienen piirin nettikerho. Ja en todellakaan sitä harmittele, että tyyppejä on tullut joku 10 000 lisää, sitähän on saanut vaikka mitä ihanaa luettavaa ja uusia kavereita, mutta ei vaan ole enää semmoista kuin ennen. (nim. menneisyyden vanki)

Mutta mun rakkaat blogisiskot ja veljet ovat kovin tärkeitä ja kukaan ei saa kadota minnekkään, muuten tulisi ihan suru PUSAKKAAN.

--KATA-- kirjoitti...

Ja kyllä tämä blogi siellä blogilistalla roikkuu, kun siinä se komeili päivittyneenä, en mä nyt muuten tänne olisi löytänyt!

Kaura kirjoitti...

Mun lätinä on ainakin puhtaasti sen faktan välttelyä, että kirjoitan nykyään ikävystyttävää skeidaa, jota kukaan ei viitsi kommentoida ilmeisistä syistä... Olisin halunnut keksiä jonkin muun syyn, mut nyt sekä Hestia että Tiina veivät multa tään mahkun. Nyyh.

Jaksaisikohan sitä joskus opetella käyttämään readeria noin näpsästi?

Anonyymi kirjoitti...

Kata, joo, mun jokavuodenaikainen kvartaalipostaus oli siinä ja seuraavaa saa odotella joskus kesäkuussa. Tai katsotaan, jos vaikka kevät saa muutoksen aikaan.

Kaura: ei meidän tartte, eihän? Vaikka kuulostaahan tuo houkuttelevalta.

Ohari kirjoitti...

Määkin täällä hei! Käytän kans googlereaderia, kert siellä on niitä, jotka ei ole blogilistalla, mutta kommentoimaan vaan en juuri sieltä taivu, jos ei ole jotain erityistä sanottavaa (ja sitähän on niin harvoin että hirvittää).

Kävin tossa Pulttilassa ja Harmittomassakin metelöimässä pitkästä aikaa, ja huutelin pointtini perään? Ei sitä täällä näkynyt ole?

Koko homma on ihan, JA NYT YSTÄVÄLLISESTI AUTTAA SANAVAHVISTUS:

vellista

(hihi)

(Ei herrajjesta, uusi yritys ja sanavahvistuksena: persp. Salaliitto.)

Anonyymi kirjoitti...

Ohari: Sanavahvistuksilla on jotain meitä vastaan, mulla on ollut semmoisia kuin studs (ei meillä päin vaan näkynyt) ja holes (?). IHANAA kun kävit! Viime aikoina olen muistellut perinpohjaisesti viime vuoden synttäriaattoani (vai oliko se aatonaatto), jonka sain viettää sun ja Kauran elähdyttävässä seurassa. Ehkä tästä 39-järkytyksestäkin teidän avullanne selviäisi ...

violet kirjoitti...

Mää mitään o huamannu....
Samaan tahtiin kirjoittanut blogiini kun tähänkin asti enkä tiedä feisbuukista mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Ilmankos sun blogissa keskustellaankin niin vilkkaasti! Mitä tästä opimme: parempi päivittää kuin päivitellä.

Tiina kirjoitti...

Äh, en mä tiedä mistään ikävystyttävästä skeidasta. Mä olen itse tehnyt sellaisen havainnon, että mitä vähemmän itse kommentoi muille, niin sitä vähemmän saa itsekään kommentteja. Itselläni on välillä hiljaisempia kausia ja välillä taas olen suuna päänä kaikkialla (mot), niin kyllä se selkeästi heijastuu myös oman kommenttilaatikon elämään.

Mut kyllä mä silti tykkään teistä kaikista!