13.2.09

Älkää pelätkö, en aio ryhtyä kokopäivätoimiseksi runoilijaksi

juuri sillä hetkellä
kun seisoin kirjahyllyn edessä valitsemassa
esseistin kokoelman ja amerikankielisen hömpän välillä
ja laskin viinilasini kiikkerästi hyllyn reunalle
pystyäkseni tarttumaan paremmin
maailma halkesi.
näin selvästi sen puolikkaat
sitkoiset säikeet jotka eivät olisi halunneet irrottaa toisistaan
mutta oli aika
niin kuin kerran kuulin sedän julistavan hyde parkissa
koulun aamunavauksessa
sukujuhlissa juopuneiden pöydässä.
hassua että se tapahtui ennen kuin olin löytänyt oman paikkani.
erikoista että sanoit noin sillä minä juuri hukkasin molemmat.
aika ja paikka nousivat ehkä bussiin
eikä kukaan muistanut kiinnittää niiden rintaan tarralappua
jossa lukisi mihin voi soittaa.
lasi tärähti mutta ei pudonnut
laskeutui hitaasti kuin filmillä
näin sen kädessäni taas.
kummallista että olemme kumpikin vielä ehjiä.

olet niin innostunut kartoista.
piirrät selkääni maailman
ettet eksyisi.
viet minut pitkospuille ja lintutorneihin
ja kallioille,
niille jotka kohoavat vedestä
harmaat uurteiset kasvot
sileät kirjavat linnunmunat.
lapaluun alla on harha.
etkö pelkää että johdan meidät sinne?
kiskon paidan pääni yli, venytän hihoja.
loiskautan kahvia, kuppi hakee suojaa.
sinä väsyt.
et enää vastaa.
tunnen uudet ääriviivat vaikka en näe niitä.
kämmeniä kutittaa.
jokin pieni juoksee minua pitkin.

2 kommenttia:

violet kirjoitti...

En kehu kohteliaisuuttani vaan koska minusta tuo oli hyvää tekstiä.
Kehu kehu, siis.

Löysin monia koskettavia kohtia ja hyvin sanottuja juttuja. Moneen kertaan luin. Kiitos.

Wilhelmiina kirjoitti...

Mie tykkäsin. Voisit ryhtyä edes osapäivätoimiseksi? :)