Pidän syksystä. En varmaan ikinä pääse eroon kouluvuoden mukaisesta ajanlaskusta, enkä haluakaan. Syksy on uuden alku. Ei kylmänviileen hätäinen niin kuin kevät vaan rento ja rauhallinen. "Paljon on tehtävää, mutta onhan tässä koko pitkä talvi aikaa", syksy sanoo, "vedä villasukat jalkaan, ota rommiteetä ja tee olosi mukavaksi."
Rainer Maria Rilke kirjoitti hienossa syysrunossaan
wer jetzt kein Haus hatUlottuvillani ei ole runokäännöksiä, mutta suorahkosti käännettynä tuo tarkoittaa, että se, jolla ei vielä ole taloa, ei enää sellaista itselleen rakenna. Kuten tuli sanotuksi, olen eri mieltä, mutta tajuan kyllä tunteen. Taloista ja yksinäisyydestä lauloivat myös Eput:
baut sich keines mehr.
me talon kanssa kuunnellaan kun sade lyö ikkunaan,
voi kuinka me sinua kaivataan.
On hienoa käpertyä sisäänpäin, ajatella kaikkea sitä, mitä voi elämässään tehdä, mutta armollisesti antaa itselleen aikaa kaiken sen toteuttamiseen. Syksy antaa siihen mahdollisuuden.
Vielä hienompaa tietysti on, jos käpertyessään voi nojata toisen kylkeen, nyhjätä kainaloa, laskea päänsä rinnalle. Mutta ei se välttämätöntä ole. Yksinäisen kulkijan jaloissa lehdet kahisevat äänekkäämmin.
Uutinen numero 2: Nyt aion ottaa lämmikettä flunssaani. Jos papatan pehmoisia, tietäkää, että se on räkä joka puhuu. Näin sitä taistellaan näivettymistä vastaan.
2 kommenttia:
Omituista. Olen aina rakastanut syksyä, mutta nyt ei miellytä. Johtuu kai siitä kun kesä oli niin surkea. Kaikki täällä kyselevät että mikä kesä? Toisaalta, syksy ei kai voi olla huonompi kuin huono kylmä kesä. Blaah.
Eilen oli tosi teepaita kelit.
Paranemista. Tee rommitoti.
Teinkin! Nyt on ihan samanlainen olo kuin eilen, joten täytynee tänä iltana lorauttaa vähän enemmän rommia joukkoon. Varsinkin siellä sun leveysasteilla syksy on mahtava vuodenaika. Kyllä sen ihanuus siitä vielä valkenee, odota vain!
(Yritän tässä olla positiivinen ...)
Lähetä kommentti