Runotorstai täyttää vuoden. Onnea! Haasteena on yksi:
Sain valon
joka häikäisi minut
poltti sylini karrelle
kaipauksesta
vain hullu ei haluaisi lisää.
Aurinko on tulipallo,
se kertoi minulle.
Kuuhun ylettyy
isän harteilta.
Varo tähden terävää reunaa!
En tahdo
nukahtaa pimeään
muiston kajoon.
Tahdon kantaa
olla taakkana vuorollani.
4 kommenttia:
Nuo kaksi viimeistä säettä olivat oikein viisaat ja tasapainoiset muutenkin.
Valon jälkimainingeissa, pimeässä ja hämärän hetkellä muisto ei paljon lämmitä. Mutta valoja tulee varmasti muitakin :)
Lyhyesti ja ytimekkäästi:
kaunis runo!
Pidin minäkin. Hieno tuo varo tähden terävää reunaa.... mikä antagonismi vai mikä lie. Siellä ollaan, ja varoa pitää. Huiea juttu.
Ally: Kiitos, ihanko viisasta, hui!
Auringonkukkametsä: Kiitos ja hauska tutustua!
Genoveeva: Kiitos kommentista. Itse ajattelin, että pitää varoa, kun kurkottaa ottamaan tähden käteensä taivaalta, mutta hieno juttu, että sen voi lukea noinkin!
Lähetä kommentti