Voi kuule! Nyt jäit kiinni! Se on sillä tavalla, että kun kerran luet, kommentoit myös. Ok? Oletpa tuttu tai tuntematon, raapusta puumerkkisi kommenttilaatikkoon.
Mielihyvin saat laittaa hyvän kiertoon. Minäkin lainasin tämän Allylta.
***
Tähdellisempiä kuulumisia ei juuri nyt ole, onneksi, koska en ehtisi enempiä kirjoittaakaan.
Tein lehden valmiiksi ja tallensin PDF:n CD:lle, jonka jätän toimitusohjeiden kanssa nätisti työpöydälleni. Eivätpä joudu työkaverit pulaan, jos vappulomalla hukun lutakkoon tai jään auton alle.
Meinasin tulla töihin seuraavan kerran vasta keskiviikkona. Jos oikein hyvin käy, olen siihen asti skutsissa. Mikäli kenkään haluaa tulla käymään, ajatte vaan Y-tietä melkein perille asti.
Vappua, kansalaiset!
27.4.07
24.4.07
Elämän valttikortit
Työkaveri sairastui vuosi sitten. Ensin kukaan ei oikein tajunnut, kuinka vakava sairaus oli, eivät edes lääkärit ja kaikkein vähiten työkaveri itse. Työkaverin piti jäädä eläkkeelle vuodenvaihteessa, mutta viimeistä kertaa hän oli töissä kesäkuussa.
Ehdimme olla samassa viiden hengen työpaikassa seitsemän vuotta. Joka ikisenä työpäivänä joimme yhdessä aamu- ja iltapäiväkahvit. Kuka tahansa voi laskea, kuinka paljon aikaa vietimme yhdessä. Yhtä paljon tai enemmän kuin perheenjäsentemme kanssa.
Eilen saimme suruviestin. Pari päivää aikaisemmin työkaveri oli hävinnyt kivuliaan taistelun sairautta vastaan.
Työkaveri oli aina vähän surrut sitä, että hänellä oli vain yksi lapsi. Lapsenlapset olivat hänelle henki ja elämä, hän iloitsi jo etukäteen heidän ripillepääsystään, valmistujaisistaan, lapsenlapsenlapsista. Hyvä oli, että iloitsi etukäteen, sillä mitään näistä hän ei ehtinyt näkemään.
Elämä on epäreilua ja rajallista.
Lohdullisempiakin uutisia olen onneksi kuullut. Hyvän ystäväni isä kuoli vuosi sitten ihan yhtäkkiä, suorilta jaloiltaan. Kun isän kuolemasta oli kulunut päivälleen vuosi, juhlittiin ystävän siskon ensimmäisen lapsen ristiäisiä.
Elämästä luulee vaikka mitä. Ja sitten se vain jatkuu ja jatkuu.
Ehdimme olla samassa viiden hengen työpaikassa seitsemän vuotta. Joka ikisenä työpäivänä joimme yhdessä aamu- ja iltapäiväkahvit. Kuka tahansa voi laskea, kuinka paljon aikaa vietimme yhdessä. Yhtä paljon tai enemmän kuin perheenjäsentemme kanssa.
Eilen saimme suruviestin. Pari päivää aikaisemmin työkaveri oli hävinnyt kivuliaan taistelun sairautta vastaan.
Työkaveri oli aina vähän surrut sitä, että hänellä oli vain yksi lapsi. Lapsenlapset olivat hänelle henki ja elämä, hän iloitsi jo etukäteen heidän ripillepääsystään, valmistujaisistaan, lapsenlapsenlapsista. Hyvä oli, että iloitsi etukäteen, sillä mitään näistä hän ei ehtinyt näkemään.
Elämä on epäreilua ja rajallista.
Lohdullisempiakin uutisia olen onneksi kuullut. Hyvän ystäväni isä kuoli vuosi sitten ihan yhtäkkiä, suorilta jaloiltaan. Kun isän kuolemasta oli kulunut päivälleen vuosi, juhlittiin ystävän siskon ensimmäisen lapsen ristiäisiä.
Elämästä luulee vaikka mitä. Ja sitten se vain jatkuu ja jatkuu.
19.4.07
Millainen aamu sinulla oli?
Tänä aamuna heräsin, kuten useimpina muinakin aamuina, kahden kuorsaavan ukon välistä.
Mietin hetken, mitä päivää mahdamme elää, ja päädyin siihen, että taitaa olla torstai. Kerralla oikein! Niin ei suinkaan käy joka aamu.
Kurkotin nukkuvan Viisivuotiaan yli ja nappasin kännykän yöpöydältä, koska ajattelin, että kohta se kuitenkin herättää. Niin kuin tekikin. Puoli seitsemältä. Pohdiskelin, jäisinkö vielä toviksi torkkumaan. Päätin nousta ylös, koska pissahätä oli niin kova. Mieskin oli jo puoliksi nousemassa, mutta silitin hänen paljasta selkäänsä ja kuiskasin: "Nuku vielä hetki. Mä meen keittämään kahvia."
Mies on aamuäreä, poika on aamuiloinen, ja minä olen jotain siitä välistä. Olen reipas ja aikaansaapa, mutta voin myös vain istua hiljaa keittiönpöydän ääressä. Pääasia että saan kahvia.
Laitoin perkolaattorin porisemaan. Olin tyhjentänyt vanhat kahvinporot keittimestä jo eilisiltana - onneksi! koska inhoan sitä hommaa aamuisin. Menin vessaan, pesin hampaat, läträsin hetken rasvojen, dödön ja hajuveden kanssa.
Etsin silmälasejani. Löysin ne.
Mies nousi ylös. Istuimme keittiössä, joimme kahvia ja greippimehua ja luimme Hesaria, kumpikin omaa palaansa. Yhtäkkiä ohi kiisi pystytukkainen pyörremyrsky, joka huusi mennessään: "Käppi nyyjiö ja kaikki hyvin!"
Pyörremyrsky kävi aamupisulla ja tuli hetkeksi istumaan syliini ennen kuin juoksi taas pois.
Minä nielaisin kaksi kalanmaksaöljykapselia, mies söi jugurttia, poika pesi hampaat.
Jätin toisen kupin kahvia pöydälle jäähtymään. Petasin Viisivuotiaan sängyn. Kuulin seinän läpi, kun mies levitti peittoa parisänkymme päälle. Kaivoin kaapista pojan vanhat, valmiiksi rikkinäiset tuulihousut illan futisharkkoja varten.
Seisoin viisi minuuttia vaatekaapin edessä ja kiroilin hiljaa itsekseni. Tänä iltana on töihin liittyvä tilaisuus, johon pitää pukeutua ns. siististi. Inhottavaa! Siistit kuteet ovat niin kaukana omasta tyylistäni, että ne aiheuttavat minulle identiteettikriisin. Sitä paitsi kaikki ns. siistit housuni ovat äidillä lyhennettävinä, ja hametta ei voi laittaa, koska sukkahousuongelma. Päädyin yksiin juuri ja juuri siisteiksi laskettaviin mustiin pellavahousuihin. Siirsin kärsimystä pakkaamalla iltavaatteet mukaan. Töihin päätin lähteä samoissa rytkyissä kuin tavallisestikin.
Väistelimme toisiamme eteisessä ja toivotimme kivat päivät. Mies ja poika lähtivät varttia vaille kahdeksalta. Minä join kylmenneen kahvin ja siemausten välissä puin päälleni. Ajastin Idolsin nauhoittumaan digiboksin kovalevylle. Varmistin, että työkäsilaukussa on avaimet, puhelin, rahapussi ja meikkejä.
Sammutin valot eteisestä ja lähdin töihin.
Tämän postauksen innoittajina toimivat muun muassa Minhin kommenttilaatikko ja kaikkien arkipostausten äiti Elma. Sattumalta tästä tuli myös proosallinen vastaus Runotorstain haasteeseen, jonka aiheena on mikrokosmos. Ja kun kerran linkittämään rupesin, mainostan vielä Piilomajaa, jonka emäntä on intoutunut ompelemaan ja ottamaan ihania kuvia luomuksistaan.
Mietin hetken, mitä päivää mahdamme elää, ja päädyin siihen, että taitaa olla torstai. Kerralla oikein! Niin ei suinkaan käy joka aamu.
Kurkotin nukkuvan Viisivuotiaan yli ja nappasin kännykän yöpöydältä, koska ajattelin, että kohta se kuitenkin herättää. Niin kuin tekikin. Puoli seitsemältä. Pohdiskelin, jäisinkö vielä toviksi torkkumaan. Päätin nousta ylös, koska pissahätä oli niin kova. Mieskin oli jo puoliksi nousemassa, mutta silitin hänen paljasta selkäänsä ja kuiskasin: "Nuku vielä hetki. Mä meen keittämään kahvia."
Mies on aamuäreä, poika on aamuiloinen, ja minä olen jotain siitä välistä. Olen reipas ja aikaansaapa, mutta voin myös vain istua hiljaa keittiönpöydän ääressä. Pääasia että saan kahvia.
Laitoin perkolaattorin porisemaan. Olin tyhjentänyt vanhat kahvinporot keittimestä jo eilisiltana - onneksi! koska inhoan sitä hommaa aamuisin. Menin vessaan, pesin hampaat, läträsin hetken rasvojen, dödön ja hajuveden kanssa.
Etsin silmälasejani. Löysin ne.
Mies nousi ylös. Istuimme keittiössä, joimme kahvia ja greippimehua ja luimme Hesaria, kumpikin omaa palaansa. Yhtäkkiä ohi kiisi pystytukkainen pyörremyrsky, joka huusi mennessään: "Käppi nyyjiö ja kaikki hyvin!"
Pyörremyrsky kävi aamupisulla ja tuli hetkeksi istumaan syliini ennen kuin juoksi taas pois.
Minä nielaisin kaksi kalanmaksaöljykapselia, mies söi jugurttia, poika pesi hampaat.
Jätin toisen kupin kahvia pöydälle jäähtymään. Petasin Viisivuotiaan sängyn. Kuulin seinän läpi, kun mies levitti peittoa parisänkymme päälle. Kaivoin kaapista pojan vanhat, valmiiksi rikkinäiset tuulihousut illan futisharkkoja varten.
Seisoin viisi minuuttia vaatekaapin edessä ja kiroilin hiljaa itsekseni. Tänä iltana on töihin liittyvä tilaisuus, johon pitää pukeutua ns. siististi. Inhottavaa! Siistit kuteet ovat niin kaukana omasta tyylistäni, että ne aiheuttavat minulle identiteettikriisin. Sitä paitsi kaikki ns. siistit housuni ovat äidillä lyhennettävinä, ja hametta ei voi laittaa, koska sukkahousuongelma. Päädyin yksiin juuri ja juuri siisteiksi laskettaviin mustiin pellavahousuihin. Siirsin kärsimystä pakkaamalla iltavaatteet mukaan. Töihin päätin lähteä samoissa rytkyissä kuin tavallisestikin.
Väistelimme toisiamme eteisessä ja toivotimme kivat päivät. Mies ja poika lähtivät varttia vaille kahdeksalta. Minä join kylmenneen kahvin ja siemausten välissä puin päälleni. Ajastin Idolsin nauhoittumaan digiboksin kovalevylle. Varmistin, että työkäsilaukussa on avaimet, puhelin, rahapussi ja meikkejä.
Sammutin valot eteisestä ja lähdin töihin.
Tämän postauksen innoittajina toimivat muun muassa Minhin kommenttilaatikko ja kaikkien arkipostausten äiti Elma. Sattumalta tästä tuli myös proosallinen vastaus Runotorstain haasteeseen, jonka aiheena on mikrokosmos. Ja kun kerran linkittämään rupesin, mainostan vielä Piilomajaa, jonka emäntä on intoutunut ompelemaan ja ottamaan ihania kuvia luomuksistaan.
18.4.07
Kuvakeskiviikko
Meidän kotipihallamme syreenissä ja koivussa on näin isot hiirenkorvat. Kuvittelenko vain, vai ovatko lehdet pari viikkoa etuajassa? Miten niille käy, jos lämpötila taas laskee lähelle nollaa?
17.4.07
Haircuttia näivettymisen estämiseksi
Viikkovitonen leikkaa tukkaa. Tämä on tylsää, mutta menköön, koska olen niin kiireinen, etten oikeastaan ehtisi tätäkään.
1. Milloin kävit viimeksi kampaajalla?
Viime viikolla.
2. Onko sinulla vakiokampaajaa vai käytkö missä sattuu?
Minulla on vakikampaamo, jossa käyn, koska se on työpaikan nurkalla.
3. Harrastako saman hiustyylin ylläpitämistä vai muuttuko tyyli aina kun istahdat parturi-kampaajan tuoliin?
Olen tyylilleni uskollinen tylsyyteen asti. Tämä nykyinen porrastettu tyyli on pysynyt samana kuutisen vuotta, pituus vain on vaihdellut. Käyn kampaajalla kahden kuukauden välein, ja tukka kasvaa niin nopeasti, että nykyisen tyylin lisäksi ainoita muita vaihtoehtoja ovat tasapitkä tai kalju. Kumpikaan ei oikein sovi, koska pääni on oudon muotoinen.
Joskus kyllä haluaisin ottaa rastat! Piru vieköön kun ne eivät oikein sovi jakkupuvun kanssa.
4. Paljonko toimenpide yleensä vie aikaa? Mitä kaikkea hiuksillesi tehdään?
Joskus vain siistitään, toisinaan leikkausta muutetaan vähän enemmän, ja silloin tällöin repäisen ja otan kevytvärin. Siistimiseen menee korkeintaan puoli tuntia, värjäämiseen reilu tunti.
5. Ovatko hinnat mielestäsi kohdallaan?
Mihin sitä nyt vertaa. Leikkaus maksaa alle 30 euroa; samalla rahalla saisin 4-5 tuoppia tummaa olutta Ruoholahden Amsterdamissa. 65 eurolla saan leikkauksen lisäksi pesun, värjäyksen ja föönauksen - ja päälle 1,5 tuntia täydellistä luppoaikaa. Olen pistänyt rahaa turhempiinkin kohteisiin. Esimerkiksi karkkiin ja kosmetiikkaan.
1. Milloin kävit viimeksi kampaajalla?
Viime viikolla.
2. Onko sinulla vakiokampaajaa vai käytkö missä sattuu?
Minulla on vakikampaamo, jossa käyn, koska se on työpaikan nurkalla.
3. Harrastako saman hiustyylin ylläpitämistä vai muuttuko tyyli aina kun istahdat parturi-kampaajan tuoliin?
Olen tyylilleni uskollinen tylsyyteen asti. Tämä nykyinen porrastettu tyyli on pysynyt samana kuutisen vuotta, pituus vain on vaihdellut. Käyn kampaajalla kahden kuukauden välein, ja tukka kasvaa niin nopeasti, että nykyisen tyylin lisäksi ainoita muita vaihtoehtoja ovat tasapitkä tai kalju. Kumpikaan ei oikein sovi, koska pääni on oudon muotoinen.
Joskus kyllä haluaisin ottaa rastat! Piru vieköön kun ne eivät oikein sovi jakkupuvun kanssa.
4. Paljonko toimenpide yleensä vie aikaa? Mitä kaikkea hiuksillesi tehdään?
Joskus vain siistitään, toisinaan leikkausta muutetaan vähän enemmän, ja silloin tällöin repäisen ja otan kevytvärin. Siistimiseen menee korkeintaan puoli tuntia, värjäämiseen reilu tunti.
5. Ovatko hinnat mielestäsi kohdallaan?
Mihin sitä nyt vertaa. Leikkaus maksaa alle 30 euroa; samalla rahalla saisin 4-5 tuoppia tummaa olutta Ruoholahden Amsterdamissa. 65 eurolla saan leikkauksen lisäksi pesun, värjäyksen ja föönauksen - ja päälle 1,5 tuntia täydellistä luppoaikaa. Olen pistänyt rahaa turhempiinkin kohteisiin. Esimerkiksi karkkiin ja kosmetiikkaan.
10.4.07
Haudan takaa
Pääsiäispyhät menivät niin kuin muutkin vapaat: ihan liian nopeasti. Vappuviikonloppuun on vielä 14 työpäivää. Hohhoijaa. Ja sitten mukavampiin asioihin.
Vaikka melkein piti kaivaa toppatakit takaisin, kesä on tuloillaan! Sen tuntee jo! Meillä päin on viime aikoina nähty runsain mitoin kesän merkkejä, enkä nyt puhu pitkistä illoista ja sinisistä skilloista. Kesän lähestymisen huomaa monesta: Olen ostellut leuhkoja kesävaatteita, muun muassa ruskeat sandaalit (nyt olen köyhä mutta omasta mielestäni tyylikäs). Meihin on iskenyt outo siivousvillitys. Viisivuotiaan koko irtaimisto on tuuletettu, ja poika on saanut itse pestä huoneensa lattian (lattianpesu on parasta heti merirosvoleikin ja hopeiden kiillottamisen jälkeen). Mistään ajatustyötä vaativasta ei tule yhtään mitään, kun mieli tekee vain istua parvekkeella suljettujen lasien takana ja kuvitella, että on jo lämmin.
Toisaalta eihän minun tarvitse mihinkään enää pystyäkään, koska olen vainaa. Lukekaa vaikka itse!
Vaikka melkein piti kaivaa toppatakit takaisin, kesä on tuloillaan! Sen tuntee jo! Meillä päin on viime aikoina nähty runsain mitoin kesän merkkejä, enkä nyt puhu pitkistä illoista ja sinisistä skilloista. Kesän lähestymisen huomaa monesta: Olen ostellut leuhkoja kesävaatteita, muun muassa ruskeat sandaalit (nyt olen köyhä mutta omasta mielestäni tyylikäs). Meihin on iskenyt outo siivousvillitys. Viisivuotiaan koko irtaimisto on tuuletettu, ja poika on saanut itse pestä huoneensa lattian (lattianpesu on parasta heti merirosvoleikin ja hopeiden kiillottamisen jälkeen). Mistään ajatustyötä vaativasta ei tule yhtään mitään, kun mieli tekee vain istua parvekkeella suljettujen lasien takana ja kuvitella, että on jo lämmin.
Toisaalta eihän minun tarvitse mihinkään enää pystyäkään, koska olen vainaa. Lukekaa vaikka itse!
3.4.07
Suhteellista
Tässä luvussa toimitussihteeri näyttää, miten kaukaa voi aloittaa ja miten kauan kestää, ennen kuin pääsee aiheeseen. Tai pääseekö siihen edes? Jo muinaiset roomalaiset ...
Eilen illalla mietin, että blogi kaipaisi uudistamista. Ulkoasun viilaaminen tuntui työläältä, eikä minulla ollut siihen mitään ideoita. Aloinpa sitten pohtia sivupalkkia ja muita vakiotekstejä.
Aloitin sivun ylälaidasta. Vaikka kuinka tuijotin, uutta "mottoa" tai alaotsikkoa en keksinyt vieläkään, en ainakaan mitään kunnollista ja otsikkoon sopivaa. Keksiikö joku? Otan mielelläni vastaan ehdotuksia! Voisin vaihtaa blogin nimenkin, koska Kukkamaa on syvältä.
Seuraavaksi siirryin blogger-profiiliin, jota karsastan ja jota minulla ei ole. Onpahan vain tekstiä palkissa. Mietin, pitäisikö sitä muuttaa. Pohdiskelin laiskasti, kuka minä olen suhteessa toisiin. Mikä kaikista rooleistani kuvaa minua parhaiten? Mikä rooli on itselleni tärkein? Entä mikä on toiseksi tärkein?
Ensisijaisesti olen äiti. Tämä ei ole järin yllättävää tai omaperäistä. Äitiys on hienointa ja opettavaisinta mitä tiedän, vaikka en (enää) kirjoitakaan siitä blogissani kovin usein. Raskaus ja synnyttäminen oli omanlaisensa kokemus, mutta silti olen sitä mieltä, että ihmeellistä ei ole äidiksi tuleminen vaan äitinä oleminen. En osaa sanoa, kuinka paljon äitiys sinänsä on kasvattanut minua, koska viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana olen koonnut muutakin elämänkokemusta (välistä tuntuu että liikaa). Sen tiedän, että suurempaa onnea ei ole kuin arkinen yhdessäolo poikani kanssa. Parhaat kiksit saan olemalla läsnä, vastaamalla kysymyksiin, juttelemalla, nauramalla, itkemällä ja hellimällä.
Sen sijaan hätkähdin hieman, kun päädyin siihen, että seuraavaksi eniten olen täti. En mikään kukkahattuinen, vaan siskoni lasten sukulainen. Onko tavallista, että sisarustensa lapsia rakastaa melkein yhtä paljon kuin omiaan? Lisäsin tuonne tuon melkein-sanan, etten kuulostaisi tekopyhältä. Sillä kyllä kai omiaan rakastaa kaikkein eniten? Kysymys on retorinen ja sellaiseksi toivottavasti jääkin. En haluaisi koskaan joutua tilanteeseen, jossa rakkaus punnitaan ja laitetaan järjestykseen.
Vasta näiden jälkeen olen ystävä, vaimo, tytär ja sisko. Ystävyyttä ei voi erottaa muista rooleista, vaan se kietoutuu avioliittooni ja perhesuhteisiini. Olen myös kummityttö, miniä, harrastelijamuusikko, toimitussihteeri, bloggaaja ja ties mitä kaikkea. Lista on loputon, enkä aio kiusata teitä sillä tämän enempää. Kysynpähän vain: jos avioliittoni ei ole kaikista auvoisin, johtuuko se siitä, että olen ennemmin täti kuin vaimo?
Muuten olen sitä mieltä, että Vallilanlaakso on suojeltava ja tiehanke haudattava heti! Lähettäkää postia kaupunkisuunnitteluvirastolle: kaupunkisuunnittelu ättä hel piste fi.
Eilen illalla mietin, että blogi kaipaisi uudistamista. Ulkoasun viilaaminen tuntui työläältä, eikä minulla ollut siihen mitään ideoita. Aloinpa sitten pohtia sivupalkkia ja muita vakiotekstejä.
Aloitin sivun ylälaidasta. Vaikka kuinka tuijotin, uutta "mottoa" tai alaotsikkoa en keksinyt vieläkään, en ainakaan mitään kunnollista ja otsikkoon sopivaa. Keksiikö joku? Otan mielelläni vastaan ehdotuksia! Voisin vaihtaa blogin nimenkin, koska Kukkamaa on syvältä.
Seuraavaksi siirryin blogger-profiiliin, jota karsastan ja jota minulla ei ole. Onpahan vain tekstiä palkissa. Mietin, pitäisikö sitä muuttaa. Pohdiskelin laiskasti, kuka minä olen suhteessa toisiin. Mikä kaikista rooleistani kuvaa minua parhaiten? Mikä rooli on itselleni tärkein? Entä mikä on toiseksi tärkein?
Ensisijaisesti olen äiti. Tämä ei ole järin yllättävää tai omaperäistä. Äitiys on hienointa ja opettavaisinta mitä tiedän, vaikka en (enää) kirjoitakaan siitä blogissani kovin usein. Raskaus ja synnyttäminen oli omanlaisensa kokemus, mutta silti olen sitä mieltä, että ihmeellistä ei ole äidiksi tuleminen vaan äitinä oleminen. En osaa sanoa, kuinka paljon äitiys sinänsä on kasvattanut minua, koska viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana olen koonnut muutakin elämänkokemusta (välistä tuntuu että liikaa). Sen tiedän, että suurempaa onnea ei ole kuin arkinen yhdessäolo poikani kanssa. Parhaat kiksit saan olemalla läsnä, vastaamalla kysymyksiin, juttelemalla, nauramalla, itkemällä ja hellimällä.
Sen sijaan hätkähdin hieman, kun päädyin siihen, että seuraavaksi eniten olen täti. En mikään kukkahattuinen, vaan siskoni lasten sukulainen. Onko tavallista, että sisarustensa lapsia rakastaa melkein yhtä paljon kuin omiaan? Lisäsin tuonne tuon melkein-sanan, etten kuulostaisi tekopyhältä. Sillä kyllä kai omiaan rakastaa kaikkein eniten? Kysymys on retorinen ja sellaiseksi toivottavasti jääkin. En haluaisi koskaan joutua tilanteeseen, jossa rakkaus punnitaan ja laitetaan järjestykseen.
Vasta näiden jälkeen olen ystävä, vaimo, tytär ja sisko. Ystävyyttä ei voi erottaa muista rooleista, vaan se kietoutuu avioliittooni ja perhesuhteisiini. Olen myös kummityttö, miniä, harrastelijamuusikko, toimitussihteeri, bloggaaja ja ties mitä kaikkea. Lista on loputon, enkä aio kiusata teitä sillä tämän enempää. Kysynpähän vain: jos avioliittoni ei ole kaikista auvoisin, johtuuko se siitä, että olen ennemmin täti kuin vaimo?
Muuten olen sitä mieltä, että Vallilanlaakso on suojeltava ja tiehanke haudattava heti! Lähettäkää postia kaupunkisuunnitteluvirastolle: kaupunkisuunnittelu ättä hel piste fi.
2.4.07
Piinaviikot
Kukkamaalle on kasvanut vaiteliaisuuden muuri. Pyydän anteeksi, mutta päässäni ei liiku yhtään asiaa, josta voisi blogata. Eipä niille olisi tilaakaan. Ajatuksissa pörräävät Viisivuotiaan nimpparijuhlat (millaisen kakun tekisi? olenko muistanut kutsua kaikki sukulaiset? ehtisikö vielä parturiin?), miehen mummon hautajaiset (miten mies selviää niistä? miten minä selviän, jos mies masentuu? pitäisikö Viisivuotias ottaa mukaan vai ei?) ja omat työt (mitkä hommat on pakko tehdä ennen pääsiäislomaa? onko vielä jotain mitä olen unohtanut? miksi kaiken maailman pösilöt lähettelevät minulle sähköpostia?).
Uimahallin sarjalippu erääntyy huomenna. Säätieteilijä lupaa lunta tupaan. En sitten muistanut lähettää korttia sairaalle ystävälle.
Jos minulla olisi tapana stressata, nyt stressaisin. Sen sijaan ajattelen lyhyttä työviikkoa, lampaanlihaa, suklaamunia ja punaviiniä.
Kerronpa teille tarinan, joka on lyhyt ja tylsä ja vailla mielenkiintoisia juonenkäänteitä mutta joka kuvaa lähes täydellisesti minua, luonnettani ja elämänasennettani: Viime viikonlopulle minulla oli suuria, siivoamiseen liittyviä suunnitelmia. Siivous piti aloittaa kirjahyllyn pölyttämisellä ja kirjojen tuulettamisella. Kävikin niin, että siivosin ensimmäisenä parvekkeen. Lopputulos oli niin keväisen kutsuva, että loppuajan istuskelin partsilla, luin dekkaria ja join herkkuolutta.
Tämän blogikirjoituksen pointti on se, että kaikella ei ole pointtia. Joskus täytyy vain käydä huhuilemassa avaruuteen, että tietää olevansa olemassa. Blogia on pakko päivittää, muuten se näivettyy.
Uimahallin sarjalippu erääntyy huomenna. Säätieteilijä lupaa lunta tupaan. En sitten muistanut lähettää korttia sairaalle ystävälle.
Jos minulla olisi tapana stressata, nyt stressaisin. Sen sijaan ajattelen lyhyttä työviikkoa, lampaanlihaa, suklaamunia ja punaviiniä.
Kerronpa teille tarinan, joka on lyhyt ja tylsä ja vailla mielenkiintoisia juonenkäänteitä mutta joka kuvaa lähes täydellisesti minua, luonnettani ja elämänasennettani: Viime viikonlopulle minulla oli suuria, siivoamiseen liittyviä suunnitelmia. Siivous piti aloittaa kirjahyllyn pölyttämisellä ja kirjojen tuulettamisella. Kävikin niin, että siivosin ensimmäisenä parvekkeen. Lopputulos oli niin keväisen kutsuva, että loppuajan istuskelin partsilla, luin dekkaria ja join herkkuolutta.
Tämän blogikirjoituksen pointti on se, että kaikella ei ole pointtia. Joskus täytyy vain käydä huhuilemassa avaruuteen, että tietää olevansa olemassa. Blogia on pakko päivittää, muuten se näivettyy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)