12.1.07

Ei meiltä kukaan ole sentään vielä varastanut munuaista (kai)

Oli pakko tulla tännekin kertomaan, että elämä alkaa muistuttaa huonoa tv-sarjaa. Tai sitten Lostin John Locken elämää. Tämän viikon aikana meille ja läheisillemme on sattunut seuraavaa:

1. Murto. Varas rikkoi takalasin ja vei autosta kaiken arvokkaan, muun muassa takakontista kalliit, brännärit talvirenkaat. Onneksi ei rikkonut mitään muuta.

2. Raskas verisuonileikkaus. Potilas oli pitkälti yli kahdeksankymppinen, joten riskit olivat suuret, mutta kaikki näyttää menneen hyvin.

3. Pikainen nielurisaleikkaus. Potilas soitti lekurille puoliltapäivin ja oli jo kuudelta illalla ilman risoja. Särky hoituu lääkkeillä, mutta parin viikon pakkolepo raastaa sielua.

4. Löytynyt kasvain, mahdollisesti pahanlaatuinen. Outojen vaivojen syytä on yritetty selvittää jo kuukausitolkulla, niin että sikäli uutinen on helpotus - paitsi jos se on kuolemantuomio. Potilas ei ihan kuulu perheeseen mutta läheltä liippaa.

5. Harvinainen kivessairaus, joka joko paranee itsestään tai täytyy leikata. Kaikkea sitä onkin. Potilas on 5-vuotias poika, ei kuitenkaan meidän Viisivuotias.

6. Täisirkus. Päiväkodissa on täitä joka talvi, mutta nyt niitä on PALJON. Viisivuotiaan päästä löytyi eilen illalla pieni, litteä, läpinäkyvä ötökkä, joka ehkä oli täi, ehkä ei. Sain hysteerisen kohtauksen ja heitin kaiken irtaimen joko suoraan pesukoneeseen tai parvekkeelle odottamaan pesuvuoroa. Viisivuotiaan unilelua ei saanut pestä, joten se pantiin uuniin. Ei huolta - 2,5 tuntia sadassa asteessa, ja nalle oli lämmin ja täitön. Kaikkien perheenjäsenten päät pestiin täisampoolla. Se se vasta oli tujua ainetta. Tänään minulla on punaiset silmät, eikä se johdu itkemisestä (ylläri!) tai juhlimisesta (vielä suurempi ylläri!) vaan sampoosta.

Jos mitään ihmeempää ei tule väliin (tällä viikolla en voi sanoa muuta kuin että arvatenkin tulee), olen menossa huomenna syömään yhden kaveriporukan kanssa. Mikäli ette enää kuule minusta, se johtuu siitä, että uhmasin kohtaloa yhden kerran liikaa. Lounastreffit ovat 13. päivä klo 13 ravintolassa, jonka osoite on *****katu 13.

Moritura te salutat!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Noin monta kolmattatoista tarkoittaa suunnatonta hyvää lykkyä!

Anonyymi kirjoitti...

Hestialle kiitos toivotuksista ja silityksistä, ne otetaan mielihyvin vastaan. Parempaa ensi viikkoa minäkin toivon ... :-)

Anonymous, joka oli vielä Kaura, ennen kuin vaihdoin uuteen Bloggeriin: Jaa, niinkö se onkin? No sehän ois muuten hyvä, mutta kun lounas siirtyi klo kuuteentoista! :-D

Sun äitis kirjoitti...

Kova lasti!

Kooste perusmyönteisistä kannustuspuheenvuoroista:

1. Olisi saattanut hörhöpäissään kolhia kyljet ja tehdä muuta häikkää (tiedän ettei paljon lohduta, aina on inhottava olo, kun joku ulkopuolinen tunkeutuu omalle privaatille alueelle)

2. Itse jo kirjoitkin loppuun lohdun sanat: hyvinhän se sittenkin meni!

3. Tosi nopeeta! (tämä potilas kenties kuului edellistä kiinteämmin perhekuntaasi, joten lisään vielä, että jos jotain piti olla, niin hyvä että vain nielurisat).

4. Kasvainten kohdalla valahdan aina voimattomaksi enkä löydä todelta kuulostavia lohdun sanoja. Sori.

5. Harvinaisista, leikkausta edellyttävistä kivessairauksista en tiedä, mutta suonikohjuista kivespussissa kylläkin. Leikkaamattomuudella tai leikkaamisella ei kummallakaan ole ollut merkitystä sen paremmin hyöty- kuin huvikäyttöönkään (kertoi yksi tuttu)

6. Täit ovat iljettäviä, symphaties! Mun täitä tapettiin 60-luvulla DDT:llä (pahvisen Täystuho-purkin kanteen tehtiin puikolla reikiä ja siroteltiin pulveria suoraan purkista päähään). Silmät punaisena tai ei, shampoo kuulostaa silti sivistyneemmältä vaihtoehdolta!

Nonni, kaikki käsiteltynä ja voit hyvillä mielin menneä sille ansaitsemallesi myöhäislounaalle.

Anonyymi kirjoitti...

Sun äitis: kuusi kertaa kiitos! Myöhäislounas venähti niin pitkiksi illanistujaisiksi, että sunnuntai piti ottaa levon kannalta :-) Onneksi olen itsekin sitä mieltä, että se oli ansaittu!