13.12.06

Painakaa tämä mieleenne, että tunnistatte minut sitten

Monet kunnon ihmiset (linkit puuttuvat) ovat sitä mieltä, että meemit ovat todiste niihin osallistuvien tylsyydestä, henkisestä laiskuudesta ja pakottavasta tarpeesta kirjoittaa silloinkin, kun mitään sanottavaa ei ole. Allekirjoitan tämän iloisesti. Juuri siksihän ne ovat meikäläiselle kuin taivaan lahja.

Sitä paitsi Kauran ja Tosikon keksimään meemelöiseen on melkein pakko osallistua. Tehtävänä on miettiä kolme harrastusta, jotka ilmoittaa, kun joutuu pääsemään Kuka kukin on -kirjaan. Hyödyllinen meemi! Olen sitä mieltä, että näihin tilanteisiin on syytä varautua hyvissä ajoin. Olen jo suunnitellut itselleni puvun ja kampauksen Linnan juhliinkin. Niinpä kävin toimeen tomerasti. Listasin mielessäni vaikka miten hienoja harrastuksia, jotka ulottuivat perheenäitien ykköshobbysta kuolemalla palkittavaan paheeseen, imuroinnista irstauteen. Myös taivaanrannan maalaaminen on minulle mieluinen ja komean kuuloinen harrastus. Lopulta päädyin näihin kolmeen:

Harrastuksekseni
1. haaveilen Moskovasta
2. laulan punkkia autossa
3. rapsutan selkää, omaani ja toisten.

Ensisijaisesti aion päätyä Kuka kukin on -teokseen salanimellä kirjoittavana, lähes keskimittaisena runoilijana. Niin että kai harrastukseni saavat olla hieman monimerkityksisiä?

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kolme sisarta?? Moskovaan! Minä kanssa!

Anonyymi kirjoitti...

Pisteet anonyymille, sillä kolmesta sisaresta on kyse :) Vietän paljon aikaa omien sisarteni (2 kpl) kanssa ja yritän pitää yllä venäjän kuten muidenkin kielten taitoani. Saa nähdä, jääkö Moskova pelkäksi haaveeksi.

Ettei liika selittely pilaisi koko juttua, jätän sentään kertomatta, mikä on minun Moskovani :)

Anonyymi kirjoitti...

Juu minä kans olen jo keksinyt vastaukset haastatteluihin, joita minulle ei ole vielä edes tehty - tai edes ehdotettu!
Puvustus nyt on tietty ollu valmiina vähän moneen mahdolliseen tilaisuuteen, ja omien hautajaisten kutsujen ulkoasua suunnittelen silloin tällöin.

Mutta ne kolme harrastusta olis mulla varmaan:

- kaunistelu
- hienostelu
- viisastelu

Anonyymi kirjoitti...

Hyvät harrastukset! Kyllä tuon omien hautajaisten suunnittelun olisi myös voinut listata :)