14.9.07
Anna anteeksi, eno, että katosin
Ehtiikö kukaan enää blogata? Minä en ainakaan ehdi, kun kaikki aikani kuluu Naamakirjan parissa. Siellähän ne on kaikki! Tule sinäkin!
10.9.07
"Syyttömänä syntymään sattui hän, ihminen joka on rakkauden ammattilainen ..."
Kiitos kaikille Plevnaan kokoontuneille bloggaajille ja ehdottomasti-ei-bloggaajille! Oli kiva tavata uusia ihmisiä ja jutella kunnolla vanhojen tuttujen kanssa. Jos ette vielä tiedä, mistä oli kyse, lukekaa Sun äitis kattava raportti ja vihertykää kateudesta. Meillä oli lystiä!
Ihana Ohari, joka oli kutsunut meidät koolle, taas tavoittaa raportissaan loppuillan tunnelmat. Edelleenkin meillä oli lystiä! Valitettavasti varoitustarrojen puuttumisen takia tuli juotua sen verran, että eilen oli melko vetelää. En jaksanut edes hipelöidä auki Eikan kantta. (Ajattelin ruveta kutsumaan läppäriä Eikaksi. "Läppäri" on niin kovin tunteettomasti sanottu kaverista, joka sentään oli Tampereella kanssani. Yöllinen rapo jäi silti kirjoittamatta, arvatenkin kaikkien onneksi.)
Erityiskiitokset vertaistuesta, terassiterapiasta ja lauluseurasta. En linkitä, tiedätte kyllä, te kullan muruset.
Kiitos vielä toisellekin jalalle ja otetaas taas, viimeistään seuraavalla kerralla!
Ihana Ohari, joka oli kutsunut meidät koolle, taas tavoittaa raportissaan loppuillan tunnelmat. Edelleenkin meillä oli lystiä! Valitettavasti varoitustarrojen puuttumisen takia tuli juotua sen verran, että eilen oli melko vetelää. En jaksanut edes hipelöidä auki Eikan kantta. (Ajattelin ruveta kutsumaan läppäriä Eikaksi. "Läppäri" on niin kovin tunteettomasti sanottu kaverista, joka sentään oli Tampereella kanssani. Yöllinen rapo jäi silti kirjoittamatta, arvatenkin kaikkien onneksi.)
Erityiskiitokset vertaistuesta, terassiterapiasta ja lauluseurasta. En linkitä, tiedätte kyllä, te kullan muruset.
Kiitos vielä toisellekin jalalle ja otetaas taas, viimeistään seuraavalla kerralla!
6.9.07
Paluu perusasioihin
Kata ruokabloggaa, ja niin teen pitkästä aikaa minäkin.
Laitan harvoin sosekeittoa, koska minusta se ei ole mitenkään helppoa ja nopeaa arkiruokaa. Sitten kun vaivaudun sitä tekemään, yllätyn joka kerta siitä, miten herkullisen hyvää ja naminamin maukasta se on. Tämmöinen yhdistelmä osoittautui eilen erittäin toimivaksi:
Yhden parsakaalin varsi
Yksi iso porkkana
Kaksi perunaa
Kaksi punajuurta
Kaksi pientä salottisipulia
Pari-kolme valkosipulinkynttä
Loraus oliiviöljyä
8 dl kasvislientä
Raastoin kasvikset, pilkoin sipulit ja kuullotin hakkelusta hetken oliiviöljyssä. Lisäsin kasvisliemen ja annoin porista hiljalleen n. 40 minuutin ajan. Soseutin keiton ja tarjoilin. Kaapista sattui löytymään niin hyviä luomu-yrtti-kasvisliemikuutioita, etten edes maustanut keittoa sen kummemmin, mutta suoraan lautaselle lisätty tuoreyrttisilppu ei olisi varmaan tehnyt pahaa.
Jos teet tätä soppaa, muista tarjoilla sen kanssa smetanaa tai raejuustoa tai vaikka molempia. Ei meillä lasketa!
Laitan harvoin sosekeittoa, koska minusta se ei ole mitenkään helppoa ja nopeaa arkiruokaa. Sitten kun vaivaudun sitä tekemään, yllätyn joka kerta siitä, miten herkullisen hyvää ja naminamin maukasta se on. Tämmöinen yhdistelmä osoittautui eilen erittäin toimivaksi:
Yhden parsakaalin varsi
Yksi iso porkkana
Kaksi perunaa
Kaksi punajuurta
Kaksi pientä salottisipulia
Pari-kolme valkosipulinkynttä
Loraus oliiviöljyä
8 dl kasvislientä
Raastoin kasvikset, pilkoin sipulit ja kuullotin hakkelusta hetken oliiviöljyssä. Lisäsin kasvisliemen ja annoin porista hiljalleen n. 40 minuutin ajan. Soseutin keiton ja tarjoilin. Kaapista sattui löytymään niin hyviä luomu-yrtti-kasvisliemikuutioita, etten edes maustanut keittoa sen kummemmin, mutta suoraan lautaselle lisätty tuoreyrttisilppu ei olisi varmaan tehnyt pahaa.
Jos teet tätä soppaa, muista tarjoilla sen kanssa smetanaa tai raejuustoa tai vaikka molempia. Ei meillä lasketa!
4.9.07
Torstai ei sitäkään mittää
Maanantai on tympeä päivä, tiistai ja keskiviikko samoin. Mikäpä tähän tunnelmaan sopisi paremmin kuin 5 asiaa, jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa:
Big Brother. Jos telkkarista on pakko katsella taviksia, katselen mieluummin itseäni fiksumpia tai lahjakkaampia. Idolsistakin tykkään vasta kun alkukarsintojen hyypiöistä on päästy eroon.
Suurin osa urheilulajeista ja erityisesti niitä käsittelevät tv- ja radiolähetykset. Pahinta ovat lätkä ja formulat.
Valehtelu ja salailu. Ymmärrän hienotunteisuuden arvon, ja olen otettu, jos joku pitää minua niin luotettavana, että haluaa kertoa minulle salaisuuksiaan. Mutta jos joku pyytää minua hätävalehtelemaan jollekin kolmannelle osapuolelle, en jaksa yhtään. Minulla on tuttuja, muuten herttaisia ja kultaisia ihmisiä, jotka saattavat soittaa ja sanoa: "Hei, voitteko tulla meille sinä ja sinä päivänä, ja jos ette voi, voinko kuitenkin sanoa, että tulette, koska se ja se on pyytänyt mua sinne ja sinne enkä haluaisi mennä?" Siis daa.
Ilkeily ja kitinä. Ihan yhtä turhaa kuin valehtelu ja salailu. Luettuna voi olla hauskaakin mutta kuunneltuna ei.
Sukat ja umpinaiset kengät. Paitsi jotkut törkeen hienot nahkasaappaat, jollaisia minulla ei ole. Pidän sandaaleja niin kauan kuin voin. Jos on hyvä vuosi, vielä syyskuussakaan ei tarvitse käyttää sukkia.
Vastapainoksi tässä asioita, joita monet pitävät epäkiinnostavuuden huippuina mutta jotka minua jaksavat aina vaan kiehtoa: Vanhas-Matin uusin tyttöystävä, Hjalliksen uusin tyttöystävä, muiden julkkisten kuulumiset, politiikka, ilmastonmuutos, Plevnan olutlista ja Helsinki - Tampere -juna-aikataulut.
Lauantaikin voi kai joskus olla tympeä päivä. Ainakin se on teoriassa mahdollista. Mutta en usko, että tällä viikolla käy niin.
Big Brother. Jos telkkarista on pakko katsella taviksia, katselen mieluummin itseäni fiksumpia tai lahjakkaampia. Idolsistakin tykkään vasta kun alkukarsintojen hyypiöistä on päästy eroon.
Suurin osa urheilulajeista ja erityisesti niitä käsittelevät tv- ja radiolähetykset. Pahinta ovat lätkä ja formulat.
Valehtelu ja salailu. Ymmärrän hienotunteisuuden arvon, ja olen otettu, jos joku pitää minua niin luotettavana, että haluaa kertoa minulle salaisuuksiaan. Mutta jos joku pyytää minua hätävalehtelemaan jollekin kolmannelle osapuolelle, en jaksa yhtään. Minulla on tuttuja, muuten herttaisia ja kultaisia ihmisiä, jotka saattavat soittaa ja sanoa: "Hei, voitteko tulla meille sinä ja sinä päivänä, ja jos ette voi, voinko kuitenkin sanoa, että tulette, koska se ja se on pyytänyt mua sinne ja sinne enkä haluaisi mennä?" Siis daa.
Ilkeily ja kitinä. Ihan yhtä turhaa kuin valehtelu ja salailu. Luettuna voi olla hauskaakin mutta kuunneltuna ei.
Sukat ja umpinaiset kengät. Paitsi jotkut törkeen hienot nahkasaappaat, jollaisia minulla ei ole. Pidän sandaaleja niin kauan kuin voin. Jos on hyvä vuosi, vielä syyskuussakaan ei tarvitse käyttää sukkia.
Vastapainoksi tässä asioita, joita monet pitävät epäkiinnostavuuden huippuina mutta jotka minua jaksavat aina vaan kiehtoa: Vanhas-Matin uusin tyttöystävä, Hjalliksen uusin tyttöystävä, muiden julkkisten kuulumiset, politiikka, ilmastonmuutos, Plevnan olutlista ja Helsinki - Tampere -juna-aikataulut.
Lauantaikin voi kai joskus olla tympeä päivä. Ainakin se on teoriassa mahdollista. Mutta en usko, että tällä viikolla käy niin.
3.9.07
Laukku kirpparilta, paita henkkamaukalta, housut ulkomailta
Näissä fäshön-blogeissa on jotain niin söpöä ja liikuttavaa. Sanoiko joku, ettei haluaisi olla kuin nämä neidit? Oletteko aivan varmoja?
Kun itse olin 13, intternetti ei ollut edes pilkkeenä isänsä silmäkulmassa. Toden sanoakseni kellään ei ollut silloin vielä tietokoneitakaan. Kamerat olivat kalliita, filmi oli vielä kalliimpaa ja kaikkein kalleinta oli kuvien teettäminen. Jouduin toteuttamaan itseäni piirtelemällä kuvia asukokonaisuuksistani ja lukemalla Jaanasta (kyllä senniminen lehti oli olemassa!), mikä on out ja mikä in. Tämä vaihe meni melko nopeasti ohi, mutta ei niin nopeasti, ettenkö olisi ehtinyt blogia perustaa, jos ensin olisin saanut jostain aikakoneen. Vaatekaappini sisältö olisi ihan sellaisenaan käynyt nykymuodista.
Jos olen aivan rehellinen, on pakko myöntää, että vieläkin sisälläni asuu pieni ekshibitionisti ja fäshön-friikki, joka haluaisi joka aamu postata päivän asustaan kuvien kanssa. En tosin tiedä, kuka niitä kuvia suostuisi katselemaan.
Anglosakseilla on hyvä sana minun ns. tyylilleni: nondescript. Aikuisten naisten vaatteissa näytän pönäkältä tädiltä, ja nuorisovaatteet taas saavat minut vaikuttamaan säälittävältä ikiteiniltä, joten seilaan jossain siinä välillä. Haluaisin panostaa laatuun, mutta ostan paskaa, koska kuitenkin viehätyn ohimenevistä trendeistä. Useimmiten pukeudun farkkuihin ja t-paitaan; farkut kelpaavat vaikka olisivat kuinka last season, mutta paitoja voin sovitella peilin edessä puoli tuntia.
Vaatteissa on kaksi kategoriaa: ne, joihin voi pukeutua piiloutuakseen, ja ne, joiden tehtävä on sanoa "katsokaa minua!". Käsi sydämelle: kumpia sinä käytät?
Valitsen vaatteet sillä perusteella, miltä ne tuntuvat päällä, ja sehän nyt ei ole kovin hyvä lähtökohta visuaaliselle esittämiselle. Siitä huolimatta myönnän kuuluvani jälkimmäiseen kategoriaan. Jos en muuten niin ihan kenkien takia. Tänä syksynä olen ostanut esimerkiksi nämä (ja näiltä sivuilta kelpuuttaisin melkein kaikki muutkin):
Kun itse olin 13, intternetti ei ollut edes pilkkeenä isänsä silmäkulmassa. Toden sanoakseni kellään ei ollut silloin vielä tietokoneitakaan. Kamerat olivat kalliita, filmi oli vielä kalliimpaa ja kaikkein kalleinta oli kuvien teettäminen. Jouduin toteuttamaan itseäni piirtelemällä kuvia asukokonaisuuksistani ja lukemalla Jaanasta (kyllä senniminen lehti oli olemassa!), mikä on out ja mikä in. Tämä vaihe meni melko nopeasti ohi, mutta ei niin nopeasti, ettenkö olisi ehtinyt blogia perustaa, jos ensin olisin saanut jostain aikakoneen. Vaatekaappini sisältö olisi ihan sellaisenaan käynyt nykymuodista.
Jos olen aivan rehellinen, on pakko myöntää, että vieläkin sisälläni asuu pieni ekshibitionisti ja fäshön-friikki, joka haluaisi joka aamu postata päivän asustaan kuvien kanssa. En tosin tiedä, kuka niitä kuvia suostuisi katselemaan.
Anglosakseilla on hyvä sana minun ns. tyylilleni: nondescript. Aikuisten naisten vaatteissa näytän pönäkältä tädiltä, ja nuorisovaatteet taas saavat minut vaikuttamaan säälittävältä ikiteiniltä, joten seilaan jossain siinä välillä. Haluaisin panostaa laatuun, mutta ostan paskaa, koska kuitenkin viehätyn ohimenevistä trendeistä. Useimmiten pukeudun farkkuihin ja t-paitaan; farkut kelpaavat vaikka olisivat kuinka last season, mutta paitoja voin sovitella peilin edessä puoli tuntia.
Vaatteissa on kaksi kategoriaa: ne, joihin voi pukeutua piiloutuakseen, ja ne, joiden tehtävä on sanoa "katsokaa minua!". Käsi sydämelle: kumpia sinä käytät?
Valitsen vaatteet sillä perusteella, miltä ne tuntuvat päällä, ja sehän nyt ei ole kovin hyvä lähtökohta visuaaliselle esittämiselle. Siitä huolimatta myönnän kuuluvani jälkimmäiseen kategoriaan. Jos en muuten niin ihan kenkien takia. Tänä syksynä olen ostanut esimerkiksi nämä (ja näiltä sivuilta kelpuuttaisin melkein kaikki muutkin):
2.9.07
Mitä näkee kun katsoo pinnan alle
Koska sekä eno että mummu voivat tilanteeseen nähden hyvin, on aika huoahtaa hetkeksi ja osallistua viikkovitoseen. Ohje kuuluu: Valitse kotoasi viisi yksityiskohtaa, jotka ovat sinulle tärkeitä mutta joita muut eivät ehkä huomaa, ja kerro niistä.
1. Korvisteline. Tykkään roikkuvista korviksista, ja minulla on niitä paljon. Nykyisin en kovin usein käytä niitä, mutta jossain niitä on pakko säilyttää. Muutama vuosi sitten isä teki minulle hienon korvistelineen virittämällä valokuvakehykseen rautalankoja, joille korvikset voi ripustaa. Systeemi on yksinkertainen mutta toimiva. Teline on kaunis ja minulle tärkeä, mutta sitä ei kukaan näe, ja arvaattekos miksi? Koska sen sijainti on makuuhuoneessa a.k.a. romuvarastossa, jonka ovi pidetään kiinni aina kun meillä on vieraita.
2. Mokosta ostetut kannelliset kaislakorit. Niihin mahtuu paljon pientä roinaa. Niitä ei kukaan näe samasta syystä kuin ei korvistelinettäkään. Makkarin karmeiden tavaraläjien kaaoksessa kaislakorit muodostavat harmonian saarekkeen. Kun epäjärjestys käy oikein ahdistavaksi, tuijotan niitä. Ommm ommm ... Makkaria ei voi siivota osittain siksi, että kaikki tavarat eivät mahdu minnekään muuallekaan. Toinen syy on se, että on pakko olla jokin paikka, mihin mies saa kasata tavaroitaan, koska se on hänen tapansa pitää ne järjestyksessä.
3. Kirjojen järjestys kirjahyllyissä. Se on tärkeä, vaikka sen logiikka ei ehkä ulkopuoliselle helposti aukeakaan. Suuret linjat on helppo hahmottaa: dekkarit ovat enimmäkseen keskenään, lastenkirjat samoin, tietokirjat ovat pääsääntöisesti eri hyllyillä kuin kaunokirjallisuus. Suurten linjojen sisällä sijoitusratkaisut tehdään täysin tunteenomaisesti. Vähän kuin plaseeraisi ihmisiä illallispöytään.
4. Keittiönpöytä. Se on pieni, herttainen 1960-luvun pöytä, peräisin vanhempieni ensimmäisestä yhteisestä kodista. Kun sitä katsoo, voisi luulla, että sen ympärille mahtuu juuri ja juuri neljä ihmistä syömään, mutta on siinä ruokittu melkein kymmenenkin henkeä. Tätä nykyä pöytää peittää aina värikäs liina, eikä se ole mitenkään huomiota herättävän näköinen. En usko, että vieraille tulee edes mieleen, että se olisi jostain muualta kuin IKEAsta. Sieltähän kaikki huonekalunsa hankkivat, eivätkö muka?
5. Kuusivuotiaan järkät. Tämä on ihkua, eikä tätä huomaa kukaan muu kuin äiti. Kuusivuotiaan huoneessa vallitsee harkittu kaaos. Ulkopuolisen silmin kamppeet ovat sikin sokin, mutta itse asiassa jokaisella on oma paikkansa. Kuusivuotiaalle siisteys tarkoittaa sitä, että keskellä lattiaa ei ole mitään. Sen sijaan huoneen reunoilla olevat lelulaatikot voivat tursuilla ihan miten paljon vaan. Erityisen tärkeät tavarat pääsevät säilytykseen lipaston päälle. Sydäntä lämmittää että siellä kaiken muun roinan keskellä on kymmenen vuotta vanha valokuva isistä ja äidistä.
1. Korvisteline. Tykkään roikkuvista korviksista, ja minulla on niitä paljon. Nykyisin en kovin usein käytä niitä, mutta jossain niitä on pakko säilyttää. Muutama vuosi sitten isä teki minulle hienon korvistelineen virittämällä valokuvakehykseen rautalankoja, joille korvikset voi ripustaa. Systeemi on yksinkertainen mutta toimiva. Teline on kaunis ja minulle tärkeä, mutta sitä ei kukaan näe, ja arvaattekos miksi? Koska sen sijainti on makuuhuoneessa a.k.a. romuvarastossa, jonka ovi pidetään kiinni aina kun meillä on vieraita.
2. Mokosta ostetut kannelliset kaislakorit. Niihin mahtuu paljon pientä roinaa. Niitä ei kukaan näe samasta syystä kuin ei korvistelinettäkään. Makkarin karmeiden tavaraläjien kaaoksessa kaislakorit muodostavat harmonian saarekkeen. Kun epäjärjestys käy oikein ahdistavaksi, tuijotan niitä. Ommm ommm ... Makkaria ei voi siivota osittain siksi, että kaikki tavarat eivät mahdu minnekään muuallekaan. Toinen syy on se, että on pakko olla jokin paikka, mihin mies saa kasata tavaroitaan, koska se on hänen tapansa pitää ne järjestyksessä.
3. Kirjojen järjestys kirjahyllyissä. Se on tärkeä, vaikka sen logiikka ei ehkä ulkopuoliselle helposti aukeakaan. Suuret linjat on helppo hahmottaa: dekkarit ovat enimmäkseen keskenään, lastenkirjat samoin, tietokirjat ovat pääsääntöisesti eri hyllyillä kuin kaunokirjallisuus. Suurten linjojen sisällä sijoitusratkaisut tehdään täysin tunteenomaisesti. Vähän kuin plaseeraisi ihmisiä illallispöytään.
4. Keittiönpöytä. Se on pieni, herttainen 1960-luvun pöytä, peräisin vanhempieni ensimmäisestä yhteisestä kodista. Kun sitä katsoo, voisi luulla, että sen ympärille mahtuu juuri ja juuri neljä ihmistä syömään, mutta on siinä ruokittu melkein kymmenenkin henkeä. Tätä nykyä pöytää peittää aina värikäs liina, eikä se ole mitenkään huomiota herättävän näköinen. En usko, että vieraille tulee edes mieleen, että se olisi jostain muualta kuin IKEAsta. Sieltähän kaikki huonekalunsa hankkivat, eivätkö muka?
5. Kuusivuotiaan järkät. Tämä on ihkua, eikä tätä huomaa kukaan muu kuin äiti. Kuusivuotiaan huoneessa vallitsee harkittu kaaos. Ulkopuolisen silmin kamppeet ovat sikin sokin, mutta itse asiassa jokaisella on oma paikkansa. Kuusivuotiaalle siisteys tarkoittaa sitä, että keskellä lattiaa ei ole mitään. Sen sijaan huoneen reunoilla olevat lelulaatikot voivat tursuilla ihan miten paljon vaan. Erityisen tärkeät tavarat pääsevät säilytykseen lipaston päälle. Sydäntä lämmittää että siellä kaiken muun roinan keskellä on kymmenen vuotta vanha valokuva isistä ja äidistä.
1.9.07
Betonilähiössä lauantaina klo 11:00
Valokuvatorstaissa katsellaan maailmaa tänään klo 11:00. Olin juuri kotipihalla roskia viemässä, ja nappasin kuvan pihapuista ja sinisestä taivaasta.
Revi siitä, Felicity
Tänä aamuna huomasin yhtäkkiä leikkiväni epätoivoisen täydellistä naiskotirouvaa.
Kävin suihkussa. Sudin silmieni ympärille ainakin tunnin palkan arvosta töhnää, jonka olisi tarkoitus poistaa turvotus hups vain. Jätin töhnän vaikuttamaan kymmeneksi minuutiksi, niin kuin käskettiin.
Menin keittiöön. Näin ilman silmälasejakin, että kaikki tasot olivat törkeän likaiset. Otin rätin ja hinkkasin ne puhtaiksi.
Menin kylppäriin ja pyyhin töhnän.
Jotkut miehet eivät tiedä mitä menettävät.
Kävin suihkussa. Sudin silmieni ympärille ainakin tunnin palkan arvosta töhnää, jonka olisi tarkoitus poistaa turvotus hups vain. Jätin töhnän vaikuttamaan kymmeneksi minuutiksi, niin kuin käskettiin.
Menin keittiöön. Näin ilman silmälasejakin, että kaikki tasot olivat törkeän likaiset. Otin rätin ja hinkkasin ne puhtaiksi.
Menin kylppäriin ja pyyhin töhnän.
Jotkut miehet eivät tiedä mitä menettävät.
31.8.07
Toiset on liikkeellä luonnostaan
Kuusivuotias sai eskarista läksyksi miettiä, mikä olisi hänen syntymälahjansa. Niistä sitten keskustelimme illalla. Minä heti luettelemaan: kauniit siniset silmät, puhelias suu, lämmin ja tunteikas sydän, pitkät ja levottomat jalat, vahva varsi, rakkaus musiikkiin.
"Äiti, en mä noita voi sanoa. Mua ujostuttaa."
Seuraavaksi keskustelimme ujostelusta, itsestään puhumisen vaikeudesta ja 6-vuotiaana olemisesta. Kysyin Kuusivuotiaalta, mistä syntymälahjastaan hän itse haluaisi eskarissa kertoa.
"Emmä tiiä. Mulla pyörii päässä vaan sen variksenmerkki."
Siinähän se! Yhdessä totesimme, että oikein hieno ja esittelyyn sopiva syntymälahja on "haikarannokanjälki", punertava V:n muotoinen merkki Kuusivuotiaan otsatukan alla.
Entä jos olisin saanut itse saman läksyn? Mikä ihme voisi olla minun syntymälahjani? Yliherkkä kuulo- ja hajuaisti? Lyhytvihaisuus ja anteeksiantamisen kyky? Vaiko yksinkertaisesti alimittaiset pikkurillit?
"Äiti, en mä noita voi sanoa. Mua ujostuttaa."
Seuraavaksi keskustelimme ujostelusta, itsestään puhumisen vaikeudesta ja 6-vuotiaana olemisesta. Kysyin Kuusivuotiaalta, mistä syntymälahjastaan hän itse haluaisi eskarissa kertoa.
"Emmä tiiä. Mulla pyörii päässä vaan sen variksenmerkki."
Siinähän se! Yhdessä totesimme, että oikein hieno ja esittelyyn sopiva syntymälahja on "haikarannokanjälki", punertava V:n muotoinen merkki Kuusivuotiaan otsatukan alla.
Entä jos olisin saanut itse saman läksyn? Mikä ihme voisi olla minun syntymälahjani? Yliherkkä kuulo- ja hajuaisti? Lyhytvihaisuus ja anteeksiantamisen kyky? Vaiko yksinkertaisesti alimittaiset pikkurillit?
30.8.07
Mononen, Mononen, tulkaa jo
Siltä varalta, että joku ei tiedä: Mononen on kuuluisa helsinkiläinen hautaustoimisto. 70-luvulla eläneet ehkä muistavat Liisankadulla-kappaleen ja Matti Makkosen ruumisarkkuliikkeen - älkää antako tekaistun nimen hämätä, kyseessä on Mikko Mononen. Ne Luumäet taas huusivat Monosta apuun, koska tytölleni kävi pieni vahinko, luuli lähtevänsä ja minut jättävänsä, ei anteeksi saanut vaan luodin päähänsä.
FAQ: Mistä tietää, että on tulossa vanhaksi?
Vastaus: Siitä, että kuuntelee sujuvasti vieressä, kun äiti ilmoittaa mummusta huolehtivalle hoitsulle puhelinnumeronsa, ja tajuaa vasta seuraavana päivänä, että numero oli ihan väärä.
Mummun vieminen onnistui yli odotusten. Kotoa lähteminen oli tietysti kamalaa ja kirvoitti monia lentäviä lauseita kuten:
"minähän en kotoani lähde, perkele" ja
"niin se on, että joskus kun apua tarvitsee, sitä ei saa, ja joskus saa vaikkei tarvitsekaan".
Perillä sen sijaan mummu luiskahti kuin kala veteen, kuten oli odotettavissakin. Mummu on ehkä maailman toiseksi seurallisin ihminen heti meidän Kuusivuotiaan jälkeen. Pöyristyttävintä tässä kaikessa on se, ettei hän ole lähtenyt ikätovereidensa pariin jo aiemmin.
Seuraava jännäyksen kohde on enon leikkaus, jonka takia mummu lepolomalle lähtikin. Eno on nimittäin toiminut jo monet vuodet mummun omaishoitajana.
Enon määrääviin luonteenpiirteisiin ei kuulu ylenpalttinen positiivisuus eikä optimismi. Niinpä ei olekaan ihme, ettei hän itse usko pääsevänsä elävänä pois sairaalasta. Keväällä hän realisoi säästöjensä korkoja ja osti meille sisarentyttärilleen kaikenlaista mitä arveli meidän tarvitsevan. Pari viikkoa sitten hän kertoi tunteikkaasti siitä, kuinka oli mökillä saunonut viimeisen kerran ja avannut viimeisen saunakaljan - ei suinkaan tämän kesän vaan koko elämän viimeisen, saattoi kuulla rivien välistä.
Luulimme jo, että pessimismi oli hieman hellittänyt, kun kuulimme, että eno oli osallistunut veikkaukseen, jonka tulos ratkeaa vasta ensi lauantaina, siis kaksi päivää post operat. Vaan ehkä ei sittenkään. Nimittäin kun äitini kysyi puhelinnumeroa, josta enon vointia voi leikkauksen jälkeen tiedustella, tämä vastasi:
"Mistä mä voin tietää mikä sen Monosen puhelinnumero on."
FAQ: Mistä tietää, että on tulossa vanhaksi?
Vastaus: Siitä, että kuuntelee sujuvasti vieressä, kun äiti ilmoittaa mummusta huolehtivalle hoitsulle puhelinnumeronsa, ja tajuaa vasta seuraavana päivänä, että numero oli ihan väärä.
Mummun vieminen onnistui yli odotusten. Kotoa lähteminen oli tietysti kamalaa ja kirvoitti monia lentäviä lauseita kuten:
"minähän en kotoani lähde, perkele" ja
"niin se on, että joskus kun apua tarvitsee, sitä ei saa, ja joskus saa vaikkei tarvitsekaan".
Perillä sen sijaan mummu luiskahti kuin kala veteen, kuten oli odotettavissakin. Mummu on ehkä maailman toiseksi seurallisin ihminen heti meidän Kuusivuotiaan jälkeen. Pöyristyttävintä tässä kaikessa on se, ettei hän ole lähtenyt ikätovereidensa pariin jo aiemmin.
Seuraava jännäyksen kohde on enon leikkaus, jonka takia mummu lepolomalle lähtikin. Eno on nimittäin toiminut jo monet vuodet mummun omaishoitajana.
Enon määrääviin luonteenpiirteisiin ei kuulu ylenpalttinen positiivisuus eikä optimismi. Niinpä ei olekaan ihme, ettei hän itse usko pääsevänsä elävänä pois sairaalasta. Keväällä hän realisoi säästöjensä korkoja ja osti meille sisarentyttärilleen kaikenlaista mitä arveli meidän tarvitsevan. Pari viikkoa sitten hän kertoi tunteikkaasti siitä, kuinka oli mökillä saunonut viimeisen kerran ja avannut viimeisen saunakaljan - ei suinkaan tämän kesän vaan koko elämän viimeisen, saattoi kuulla rivien välistä.
Luulimme jo, että pessimismi oli hieman hellittänyt, kun kuulimme, että eno oli osallistunut veikkaukseen, jonka tulos ratkeaa vasta ensi lauantaina, siis kaksi päivää post operat. Vaan ehkä ei sittenkään. Nimittäin kun äitini kysyi puhelinnumeroa, josta enon vointia voi leikkauksen jälkeen tiedustella, tämä vastasi:
"Mistä mä voin tietää mikä sen Monosen puhelinnumero on."
28.8.07
Kahdeksan kaunista
Ally vastasi haasteeseen. Siinä pyydettiin luettelemaan kahdeksan asiaa, joista omassa elämässä on ilon, tyytyväisyyden tai jopa onnen siemeniksi. Harvoinpa on haasteen jatkaminen tuntunut yhtä tärkeältä kuin tämän nyt. Jos löydän elämästäni kahdeksan hyvää asiaa (ja löydänhän minä!), paskanko väliä niillä huonoilla sitten enää.
1. Lapsi. Lupaan, että en luettele muita itsestään selviä asioita. Tämä on tärkein.
2. Rantakalliot. Mökillä on parhaat, mutta muutkin käyvät. Meri, järvi, kaikki kelpaa. Rantakallio on ainoa paikka, jossa pääsen eroon sanoista ja olen riittävä omana itsenäni. Kun oikein hyvin menee, maisema on minussa itsessäni, mutta välillä ei mene niin hyvin, ja silloin se on haettava muualta.
3. Macbook ja laajakaista. Siis miettikää, voin blogata aamulla ennen kuin lähden töihin! Älkää tulko mulle väittämään, että koko muu maailma on tehnyt niin jo vuosikausia.
4. Huumori. Täällä blogissa saatan välillä kuulostaa siltä kuin elämäni olisi synkkää alhoa, mutta se johtuu vain siitä, että olen kova tyttö liioittelemaan. Oikeasti en pysty olemaan masis kovin pitkään. Aina jostain putkahtaa jokin tajuttoman hassu juttu, joka saa suupielen nykimään. Itkusta iloon on lyhyt matka. Liekö sitten niin että siitäkin saan kiittää viipurlaisii juuriani.
5. Käveleminen. Rento ja reipas liikehdintä ulkoilmassa saa ajatukset liikkumaan tervehenkisiin suuntiin, pois oravanpyöristä ja noidankehistä. Olo kevenee useammallakin tavalla.
6. Radio. Oikeastaan musiikki kaikissa muodoissaan, mutta radio on kätevimmin käsillä juuri nyt. Olenko mainostanut Tivoliani riittävän monta kertaa?
7. Punaviini, tumma olut, rautayrttitee, maitokahvi. Kaikki muutkin lämmittävät juomat.
8. Ystävät. Anteeksi! Lupasin olla listaamatta selviöitä, mutta en pystynyt pidättelemään.
Huomaatteko, että en luetellut yhtään mitään syötävää. Taidan olla surkeammassa jamassa kuin luulin. Perunamuusi nyt ainakin kuuluisi listalle ehdottomasti.
Jos joku haluaa jatkaa haastetta, suosittelen!
1. Lapsi. Lupaan, että en luettele muita itsestään selviä asioita. Tämä on tärkein.
2. Rantakalliot. Mökillä on parhaat, mutta muutkin käyvät. Meri, järvi, kaikki kelpaa. Rantakallio on ainoa paikka, jossa pääsen eroon sanoista ja olen riittävä omana itsenäni. Kun oikein hyvin menee, maisema on minussa itsessäni, mutta välillä ei mene niin hyvin, ja silloin se on haettava muualta.
3. Macbook ja laajakaista. Siis miettikää, voin blogata aamulla ennen kuin lähden töihin! Älkää tulko mulle väittämään, että koko muu maailma on tehnyt niin jo vuosikausia.
4. Huumori. Täällä blogissa saatan välillä kuulostaa siltä kuin elämäni olisi synkkää alhoa, mutta se johtuu vain siitä, että olen kova tyttö liioittelemaan. Oikeasti en pysty olemaan masis kovin pitkään. Aina jostain putkahtaa jokin tajuttoman hassu juttu, joka saa suupielen nykimään. Itkusta iloon on lyhyt matka. Liekö sitten niin että siitäkin saan kiittää viipurlaisii juuriani.
5. Käveleminen. Rento ja reipas liikehdintä ulkoilmassa saa ajatukset liikkumaan tervehenkisiin suuntiin, pois oravanpyöristä ja noidankehistä. Olo kevenee useammallakin tavalla.
6. Radio. Oikeastaan musiikki kaikissa muodoissaan, mutta radio on kätevimmin käsillä juuri nyt. Olenko mainostanut Tivoliani riittävän monta kertaa?
7. Punaviini, tumma olut, rautayrttitee, maitokahvi. Kaikki muutkin lämmittävät juomat.
8. Ystävät. Anteeksi! Lupasin olla listaamatta selviöitä, mutta en pystynyt pidättelemään.
Huomaatteko, että en luetellut yhtään mitään syötävää. Taidan olla surkeammassa jamassa kuin luulin. Perunamuusi nyt ainakin kuuluisi listalle ehdottomasti.
Jos joku haluaa jatkaa haastetta, suosittelen!
27.8.07
Huhhahhei ja miten se nyt jatkuukaan
Kun ihmistä tarpeeksi mätkitään kartulla ja ympärillä tapahtuu kaikkea drastista, sanottavaa jää kovin vähän.
Sen verran kuitenkin, että rankka työpäivä ja vielä rankempi jumppa sentään vielä palauttavat maailman mittasuhteisiinsa - ei välttämättä oikeisiin mutta ainakin siedettäviin. Tähän päälle vielä punkkua ja ruisleipää, niin kohta alan muistuttaa omaa itseäni.
On aikakin. Eilen vedin henkilökohtaiset pohjat, kun radiosta tullut Viidestoista yö sai minut itkemään. Tottahan olen aikoinani itkeskellyt esimerkiksi aamun Hesarin tai Pikku kakkosen tunnarin takia, mutta että Viidennentoista yön? Se kuuluu varmaan jo jonkin tautiluokituksen piiriin.
Lisänä rikka rokassa, kuten vanha kansa niin hyvin tietää. Huomenna menen äidin kanssa viemään mummua vanhainkotiin. Enpä ole käynytkään sellaisessa sitten vuoden 1979, kun isotätini otti ja kuoli. Jotenkin toivoisin, että ne olisivat noista ajoista muuttuneet viihtyisemmiksi. Vaikka sama se millainen palatsi on vastassa, ei mummu sinne kuitenkaan mielellään jää.
Kyseessä on väliaikainen oleskelu. Seuraavan kahden viikon aikana kukaan lähiomaisista ei pysty olemaan mummun kanssa 24/7, ja sosiaalitoimen mielestä mummu ei voi olla yksin edes osaa vuorokaudesta. Vaan yrittäkääpä saada tämä mummulle jakeluun. Mummu elää missä vuodessa milloinkin, harvemmin kuitenkaan tässä tämänhetkisessä.
Odotettavissa on sellainen taistelu, että Puola, Lutz ja Leipzig kalpenevat. Tai sitten ei. Jos oikein hyvin käy, mummu kuvittelee menevänsä kylään jonkun (todennäköisesti ammoin kuolleen) ystävänsä luo. Dementikko on siitä höppänä tapaus, ettei siitä voi ikinä tietää.
Niin tai näin, omasta mielestäni olen ansainnut punkkulasilliseni. Valkaisen nenää sitten joskus kun saan sielupuolen kuntoon.
Sen verran kuitenkin, että rankka työpäivä ja vielä rankempi jumppa sentään vielä palauttavat maailman mittasuhteisiinsa - ei välttämättä oikeisiin mutta ainakin siedettäviin. Tähän päälle vielä punkkua ja ruisleipää, niin kohta alan muistuttaa omaa itseäni.
On aikakin. Eilen vedin henkilökohtaiset pohjat, kun radiosta tullut Viidestoista yö sai minut itkemään. Tottahan olen aikoinani itkeskellyt esimerkiksi aamun Hesarin tai Pikku kakkosen tunnarin takia, mutta että Viidennentoista yön? Se kuuluu varmaan jo jonkin tautiluokituksen piiriin.
Lisänä rikka rokassa, kuten vanha kansa niin hyvin tietää. Huomenna menen äidin kanssa viemään mummua vanhainkotiin. Enpä ole käynytkään sellaisessa sitten vuoden 1979, kun isotätini otti ja kuoli. Jotenkin toivoisin, että ne olisivat noista ajoista muuttuneet viihtyisemmiksi. Vaikka sama se millainen palatsi on vastassa, ei mummu sinne kuitenkaan mielellään jää.
Kyseessä on väliaikainen oleskelu. Seuraavan kahden viikon aikana kukaan lähiomaisista ei pysty olemaan mummun kanssa 24/7, ja sosiaalitoimen mielestä mummu ei voi olla yksin edes osaa vuorokaudesta. Vaan yrittäkääpä saada tämä mummulle jakeluun. Mummu elää missä vuodessa milloinkin, harvemmin kuitenkaan tässä tämänhetkisessä.
Odotettavissa on sellainen taistelu, että Puola, Lutz ja Leipzig kalpenevat. Tai sitten ei. Jos oikein hyvin käy, mummu kuvittelee menevänsä kylään jonkun (todennäköisesti ammoin kuolleen) ystävänsä luo. Dementikko on siitä höppänä tapaus, ettei siitä voi ikinä tietää.
Niin tai näin, omasta mielestäni olen ansainnut punkkulasilliseni. Valkaisen nenää sitten joskus kun saan sielupuolen kuntoon.
17.8.07
Mutsin rotsi on stadis duunis
Tänään tie vie sukumökille äidin rapujuhliin. En jaksaisi salailla asioita, mutta toisaalta ei keskeneräisistä oikein voi puhuakaan. Onneksi porukkaan kuuluu pikkulapsia, joiden taakse voi mennä piiloon. Kun oma-aloitteisesti tarjoutuu vaihtamaan vauvan vaipan, leikkimään pikkutytön kanssa ja vahtimaan poikien puuhia, muista aikuisista ei näy kuin selät. Joiden loittonemista säestävät voimakkaat helpotuksen huokaukset.
Sitä paitsi tykkään muutenkin lasten seurasta. Se on terapeuttista. Ainakin nämä lapset luovat ympärilleen rakkauden ilmapiirin, jossa asiat asettuvat tärkeysjärjestykseen. Ei oo niinku mitään väliä sillä, onko laskut maksamatta tai ystävä pettänyt. Paljon tärkeämpiä ovat tikuttomat varpaat, seikkailuun sopiva metsä, nalle kainalossa ja karkki suupielessä.
Asiasta toiseen eli Blummis spiidaa klitsus
Kuten niin moni muukin asia elämässäni, blogi-identiteettini on tällä hetkellä hieman hakusessa. Ainakaan en halua alkaa jatkuvasti nillittäväksi ihmissuhdebloggaajaksi. Joku ihan uusi aluevaltaus voisi olla pähee ... Hmmm, kokeilisiko murrebloggausta?
Tämä murremeemi on kiertänyt vaikka missä. Kopioin sen Kriisiltä. Ideana on kirjoittaa esimerkkilauseet oman puhekielensä mukaisesti.
1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
Mun siskon punane mekko mahtuu mullekki.
2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?
Tarviiksä apuu siin mantsanläkes?
3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
Joo, tehään nii.
4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
Mummu sano et se hakee meiät varttii vai kuus.
5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
No mä tulin sit dösäl kaupunkii ku en ehtiny junaa.
6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
Ooksä nähny broidin kännyy?
7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?
Ostiksä se hamee mikä me nähtii sillo henkkikses? Viime viikol vai millo se oli.
Koska olen syntynyt Helsingissä ja asunut aina pääkaupunkiseudulla, omaan suuhuni istuu parhaiten täkäläinen lyhyt ja nariseva hämäläismurre. Yhtä lähellä sydäntäni ovat isovanhempieni kielet, Viipurin ja Tampereen seudun murteet. Sopivassa seurassa alan puolivahingossa jäljitellä niiden nuottia, mutta en kyllä osaisi kirjoittaa niillä yhtään mitään.
Postauksen otsikko on lainaus muualta kotoisin olevilta kavereiltani, jotka nauravat slangisanoille. Omaan puheenparteeni ne kuuluvat, mutta olen aika tarkka niiden käytöstä. Esimerkiksi "duuni"-sanaa käytän kaikkialla muualla paitsi töissä. Olisin otettu, jos poikani sanoisi minua "mutsiksi", vaikka sillä nimellä en kutsukaan omaa äitiäni. Kotikaupunkini ei ole "Stadi" vaan "Helsinki" - vaikka olenkin ihan mielelläni stadilainen.
Ehkä en sittenkään ala murrebloggajaksi. Liian työlästä. Kelaa ny vähä, siis ehä mä ehtis muuta duunaakaa.
Sitä paitsi tykkään muutenkin lasten seurasta. Se on terapeuttista. Ainakin nämä lapset luovat ympärilleen rakkauden ilmapiirin, jossa asiat asettuvat tärkeysjärjestykseen. Ei oo niinku mitään väliä sillä, onko laskut maksamatta tai ystävä pettänyt. Paljon tärkeämpiä ovat tikuttomat varpaat, seikkailuun sopiva metsä, nalle kainalossa ja karkki suupielessä.
Asiasta toiseen eli Blummis spiidaa klitsus
Kuten niin moni muukin asia elämässäni, blogi-identiteettini on tällä hetkellä hieman hakusessa. Ainakaan en halua alkaa jatkuvasti nillittäväksi ihmissuhdebloggaajaksi. Joku ihan uusi aluevaltaus voisi olla pähee ... Hmmm, kokeilisiko murrebloggausta?
Tämä murremeemi on kiertänyt vaikka missä. Kopioin sen Kriisiltä. Ideana on kirjoittaa esimerkkilauseet oman puhekielensä mukaisesti.
1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
Mun siskon punane mekko mahtuu mullekki.
2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?
Tarviiksä apuu siin mantsanläkes?
3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
Joo, tehään nii.
4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
Mummu sano et se hakee meiät varttii vai kuus.
5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
No mä tulin sit dösäl kaupunkii ku en ehtiny junaa.
6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
Ooksä nähny broidin kännyy?
7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?
Ostiksä se hamee mikä me nähtii sillo henkkikses? Viime viikol vai millo se oli.
Koska olen syntynyt Helsingissä ja asunut aina pääkaupunkiseudulla, omaan suuhuni istuu parhaiten täkäläinen lyhyt ja nariseva hämäläismurre. Yhtä lähellä sydäntäni ovat isovanhempieni kielet, Viipurin ja Tampereen seudun murteet. Sopivassa seurassa alan puolivahingossa jäljitellä niiden nuottia, mutta en kyllä osaisi kirjoittaa niillä yhtään mitään.
Postauksen otsikko on lainaus muualta kotoisin olevilta kavereiltani, jotka nauravat slangisanoille. Omaan puheenparteeni ne kuuluvat, mutta olen aika tarkka niiden käytöstä. Esimerkiksi "duuni"-sanaa käytän kaikkialla muualla paitsi töissä. Olisin otettu, jos poikani sanoisi minua "mutsiksi", vaikka sillä nimellä en kutsukaan omaa äitiäni. Kotikaupunkini ei ole "Stadi" vaan "Helsinki" - vaikka olenkin ihan mielelläni stadilainen.
Ehkä en sittenkään ala murrebloggajaksi. Liian työlästä. Kelaa ny vähä, siis ehä mä ehtis muuta duunaakaa.
15.8.07
Kukkis tienhaarassa
Vielä kerran kiitos kaikille jaksuhalaajille. Matka jatkuu tästä johonkin suuntaan. Olen aika utelias näkemään, minne. Toivottavasti pysytte kuulolla.
14.8.07
Ruskeat seinät
Minä olen parhaimmillani kriiseissä. Odottaminen on kaikkein kamalinta. Sitten kun kakka oikeasti osuu tuulettimeen, ei muuta kuin käärin hihat ja rupean siivoamaan. Mutta on mulla silti nyt paino mahassa.
Joku ehkä arvaa, mistä puhun. Se riittäköön.
Kerrankin on sellainen olo, että edes jaksuhalit eivät tekisi pahaa.
Joku ehkä arvaa, mistä puhun. Se riittäköön.
Kerrankin on sellainen olo, että edes jaksuhalit eivät tekisi pahaa.
12.8.07
Jatkoa edelliseen
Jos haluatte halvalla ekstreme-elämyksiä, tehkääpä niin, että olette vähän aikaa ilman Internet-yhteyttä. Kolme vuotta ilman on sulaa hulluutta, lyhyempikin aika riittää. Kun avaa yhteyden uudestaan, mahtavat sävärit saa vaikkapa siitä, että huushollin siivoamisen jälkeen palkitsee itsensä oluella ja - tadaa! - blogien lukemisella. 95 prosenttia väestöstä ei pidä tätä mitenkään ihmeellisenä, mutta antakaa mun silti hetki vielä hehkuttaa. Päivän-parin päästä lienen viilennyt.
Meillä eletään muutenkin jännittyneissä tunnelmissa. Kuusivuotiaan kesäloma loppuu ja eskari alkaa huomenna. Kavereita on ikävä, mutta mutta ... Kuusivuotias ymmärtää, että kyse on isommista asioista kuin aiempina syksyinä - ettei peräti pikkulapsiajan päättymisestä. Muutamana viime päivänä ulinan aihe on ollut "mä en haluu mennä eskariin".
Katselemme juuri Heinähattua ja Vilttitossua. Leffa on tuttu vuosien takaa, mutta en tiedä, kuinka järkevää sen katsominen on juuri nyt, sillä juoni seuraa Heinähatun viimeistä kesää ennen kouluun menoa. No, kohtahan se nähdään. "Lasten täytyy myös joskus olla tuhmia" ja muut tarttuvat vuorosanat ovat onneksi meillä jo vähän käytössä kuluneita.
Tänään piti katsoa Henkien kätkemä, mutta tallentava digiboksi päätti toisin. Ihme laite elää omaa elämäänsä. Sen pirulaisen takia minulta on ensimmäistä kertaa 13 vuoteen jäänyt näkemättä jaksoja Teho-osastosta. Däämn.
Näillä kulmilla on ollut hikinen viikonloppu. En valita. Olen nimittäin sitä mieltä, että ihmisen ei ole tarkoitus olla alle 28 asteen lämpötilassa (paitsi ehkä öisin). Ainut ongelma, jos sitä nyt ongelmana haluaa pitää, on se, että kylmä olut maistuu turhan hyvältä. Näinköhän taivun tänään vielä pitkästä aikaa ensimmäiseen kännipolkkaan, kunhan ilta tästä etenee. Kohta sekin nähdään.
Meillä eletään muutenkin jännittyneissä tunnelmissa. Kuusivuotiaan kesäloma loppuu ja eskari alkaa huomenna. Kavereita on ikävä, mutta mutta ... Kuusivuotias ymmärtää, että kyse on isommista asioista kuin aiempina syksyinä - ettei peräti pikkulapsiajan päättymisestä. Muutamana viime päivänä ulinan aihe on ollut "mä en haluu mennä eskariin".
Katselemme juuri Heinähattua ja Vilttitossua. Leffa on tuttu vuosien takaa, mutta en tiedä, kuinka järkevää sen katsominen on juuri nyt, sillä juoni seuraa Heinähatun viimeistä kesää ennen kouluun menoa. No, kohtahan se nähdään. "Lasten täytyy myös joskus olla tuhmia" ja muut tarttuvat vuorosanat ovat onneksi meillä jo vähän käytössä kuluneita.
Tänään piti katsoa Henkien kätkemä, mutta tallentava digiboksi päätti toisin. Ihme laite elää omaa elämäänsä. Sen pirulaisen takia minulta on ensimmäistä kertaa 13 vuoteen jäänyt näkemättä jaksoja Teho-osastosta. Däämn.
Näillä kulmilla on ollut hikinen viikonloppu. En valita. Olen nimittäin sitä mieltä, että ihmisen ei ole tarkoitus olla alle 28 asteen lämpötilassa (paitsi ehkä öisin). Ainut ongelma, jos sitä nyt ongelmana haluaa pitää, on se, että kylmä olut maistuu turhan hyvältä. Näinköhän taivun tänään vielä pitkästä aikaa ensimmäiseen kännipolkkaan, kunhan ilta tästä etenee. Kohta sekin nähdään.
11.8.07
Meitsi bloggaa kotoa!
Melkein kolmen vuoden elämä ilman kotinettiä päättyi tänään. Sain heti niskani kipeäksi.
Nettiyhteydestä luopuminen oli aikoinaan tietoinen ratkaisu. Istuimme töissä koneella kahdeksan tuntia päivässä, ja kotona halusimme tehdä jotain muuta. Näinä vuosina elämä on ollut vapaata, huoletonta ja monipuolista - mutta silti jotenkin tyhjää. Miten ihmeessä olen selvinnyt, kun en ole voinut kotoa käsin tarkistaa Post Secretin uusimpia postikortteja tai naureskella Norpatin sarjakuville? Puhumattakaan siitä, että en ole voinut sadepäivinä istuttaa Kuusivuotiasta Ylen lasten sivujen ääreen ...
Kaikki tuo on taakse jäänyttä elämää. Täältä tullaan, maailma.
10.8.07
Jälkijunassa
Väsynyt Kukkis jonottaa työpaikkaruokalassa ja odottaa, että tulisi iltapäivä ja pääsisi kotiin.
Sain tämän toimimaan vasta, kun lainasin työkaverin puuseetä. Saakuti. Toivottavasti ongelma on työkoneeni ohjelmissa eikä macissa sinänsä. Kohta nimittäin saan oman macbookin, ja sitten en muuta teekään kuin meezejä.
P.S. Minäkin olisin toivonut, että tässä saisi lisätä lihaa luiden päälle ja tehdä kasvonpiirteitä vähän skrodemmiksi. Vaan onhan se kiva katsella edes joskus itseään hoikkana ja kauniina.
9.8.07
Oma uni paras uni
Reilun viikon ajan olen nukkunut oman mittapuuni mukaan lyhyitä yöunia, seitsemää tuntia tai vähempääkin yössä. En ole ollut ihmeemmin väsyksissä, eikä ole ollut kovin vaikea edes herätä aamulla töihin. Jotenkin olen kuitenkin kaivannut pitkään nukkumisen tunnetta, tiedättehän, aamutuntien värikkäitä unia ja lämpimiä ja nuhruisia lakanoita, joista tekee jo mieli nousta.
Tänä aamuna heräsin ennen kuin herätyskello soi. Olin virkeyden rajamailla, mutta tein periaatepäätöksen: käänsin kylkeä, otin hyvän asennon ja nukahdin uudestaan. Nukuin sikeästi vielä tunnin ja havahduin vasta, kun Kuusivuotias tuli herättelemään. Onneksi on liukuva työaika ja lyhyt työmatka.
Viikkovitosessakin puhutaan nukkumisesta. Tällä kertaa bongasin kysymykset Virkanaiselta:
Sängyn olen saanut isältäni, joka oli 1990-luvun puolivälissä muutaman vuoden ulkomaankomennuksella ja halusi tuoda meille tyttärilleen tuliaisiksi paikallisten tekemiä huonekaluja. Minä tarvitsin silloin sänkyä, ja sain sen. Se on hieman liian krumeluurinen ja siirtomaatyylinen omaan makuuni, mutta onpahan käsityönä tehty. Tietääkseni sitä ei ole tehty mistään uhanalaisesta puulajista, mikä on myös ihan jees.
Sängyn pohjarimat eivät kestäneet kuivaa huoneilmaa ja satakiloista miestäni, vaan alkoivat katkeilla muutama vuosi sitten. Nyt sänky on pelkkä kehikko, jonka sisällä on runkopatja.
Petivaatteet ovat puuvillaisia ja värillisiä. Rrrakastan värikkäitä lakanoita. Minusta on ihana painaa pääni marimekon vihreän tai sinisen sävyiseen tyynyliinaan ja kietoutua siihen sointuvaan pussilakanaan. Toinen ehdoton juttu on leveä aluslakana, jonka kulmissa on kuminauhat. Muunlainen lakana ei meidän sängyssä pysy, kumma kyllä. Ilmeisesti meillä on vilkkaampi yöelämä kuin itsekään tiedämme.
Mitään kotitöitä ei voi ikinä tehdä niin usein kuin pitäisi. Minä en ainakaan voi. Tämä koskee myös petivaatteiden vaihtamista. Riittänee kun sanon, että vaihdan ne aina sopivassa saumassa.
Kun nukun, minulla on yleensä aina jotain päälläni. Tykkään söpöistä yöpaidoista, mutta joskus on sellainenkin hetki, että nukun vanhassa t-paidassa. Pyjamat ovat myös kivoja. En tosin tapaa käyttää saman pyjaman ylä- ja alaosaa samaan aikaan. Yleensä otan pyjamasta käyttöön pelkät housut ja pidän niiden kanssa hihatonta toppia. Yläosa ei saa olla liian iso, koska muuten se kasaantuu kainaloihin ikäväksi mytyksi.
Kylläpä jaksoin kirjoittaa pitkään näinkin kiehtovasta ja yleisesti kiinnostavasta aiheesta. Lopetan ennen kuin kaikki nukahdatte. Enkä muuten toivota kauniita unia.
Tänä aamuna heräsin ennen kuin herätyskello soi. Olin virkeyden rajamailla, mutta tein periaatepäätöksen: käänsin kylkeä, otin hyvän asennon ja nukahdin uudestaan. Nukuin sikeästi vielä tunnin ja havahduin vasta, kun Kuusivuotias tuli herättelemään. Onneksi on liukuva työaika ja lyhyt työmatka.
Viikkovitosessakin puhutaan nukkumisesta. Tällä kertaa bongasin kysymykset Virkanaiselta:
Sängyn olen saanut isältäni, joka oli 1990-luvun puolivälissä muutaman vuoden ulkomaankomennuksella ja halusi tuoda meille tyttärilleen tuliaisiksi paikallisten tekemiä huonekaluja. Minä tarvitsin silloin sänkyä, ja sain sen. Se on hieman liian krumeluurinen ja siirtomaatyylinen omaan makuuni, mutta onpahan käsityönä tehty. Tietääkseni sitä ei ole tehty mistään uhanalaisesta puulajista, mikä on myös ihan jees.
Sängyn pohjarimat eivät kestäneet kuivaa huoneilmaa ja satakiloista miestäni, vaan alkoivat katkeilla muutama vuosi sitten. Nyt sänky on pelkkä kehikko, jonka sisällä on runkopatja.
Petivaatteet ovat puuvillaisia ja värillisiä. Rrrakastan värikkäitä lakanoita. Minusta on ihana painaa pääni marimekon vihreän tai sinisen sävyiseen tyynyliinaan ja kietoutua siihen sointuvaan pussilakanaan. Toinen ehdoton juttu on leveä aluslakana, jonka kulmissa on kuminauhat. Muunlainen lakana ei meidän sängyssä pysy, kumma kyllä. Ilmeisesti meillä on vilkkaampi yöelämä kuin itsekään tiedämme.
Mitään kotitöitä ei voi ikinä tehdä niin usein kuin pitäisi. Minä en ainakaan voi. Tämä koskee myös petivaatteiden vaihtamista. Riittänee kun sanon, että vaihdan ne aina sopivassa saumassa.
Kun nukun, minulla on yleensä aina jotain päälläni. Tykkään söpöistä yöpaidoista, mutta joskus on sellainenkin hetki, että nukun vanhassa t-paidassa. Pyjamat ovat myös kivoja. En tosin tapaa käyttää saman pyjaman ylä- ja alaosaa samaan aikaan. Yleensä otan pyjamasta käyttöön pelkät housut ja pidän niiden kanssa hihatonta toppia. Yläosa ei saa olla liian iso, koska muuten se kasaantuu kainaloihin ikäväksi mytyksi.
Kylläpä jaksoin kirjoittaa pitkään näinkin kiehtovasta ja yleisesti kiinnostavasta aiheesta. Lopetan ennen kuin kaikki nukahdatte. Enkä muuten toivota kauniita unia.
8.8.07
Kuka missäkin haluaa viettää kesäisen päivän
Eilen oli koko perheen Puuhamaa-päivä. Isä ja poika riehuivat Tervakoskella, ja äidillä oli töiden jälkeen oma Puuhamaa: kävelin keskustaan ja hengailin siellä.
Istuin vähän aikaa Belgen terassilla ja katselin Kluuvikadulla kulkevia kesäisiä ihmisiä. Kaikki olivat kauniita! Jopa tennissukissa ja kulahtaneissa sandaaleissa askeltavien mahakkaiden miesten käynnissä oli kepeyttä ja keinuntaa, jonka saa aikaan ainoastaan elokuinen hellepäivä. Toim. huom. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Join vain yhden oluen.
Jos pitäisi määritellä yksi tilanne, jossa tunnen olevani täydellisen vapaa, se olisi tämä: istun baarissa tai terassilla yksinäni, kaljatuopin ja kirjan kanssa. En rupeaisi siinä yksikseni kännäämään, mutta yhden tai kahden kaljan juominen ihan itsekseen kaupungilla on parhautta, varsinkin jos mukana on hyvää lukemista. Eilen oli.
Piipahdin kahdessa kaupassa, silmäilin laiskasti paria alerekkiä ja löysin t-paidan, jota olin himoinnut jo kesällä. En osannut valita sinisen ja ruskean välillä, joten ostin molemmat. Myyjä totesi: "Kannattaa ottaa kaksi kun saa näin edullisesti. Näitä voi käyttää vielä jonkin aikaa, kun ne oli kuitenkin loppukesän mallistoa." Siis täh? En ollut tiennytkään, että t-paita on yhtä paljon muodin vaihtelujen armoilla kuin farkkujen lahkeet. Taidan ottaa riskin ja käyttää samaa paitaa vielä ensi sesongillakin. Ellei mene sitä ennen puhki ja matonkuteiksi.
Aleksin katusoittajien laatu ja määrä on tänä kesänä ollut korviahuumaava. En tiedä, mistä niitä ammattimaisia jousikvartetteja sikiää - ehkä itärajan takaa? - mutta mielikseni heitä kuuntelen. Mielelläni myös kannan roposeni soittajien kassaan. Eilen kadun oli vallannut kolmen vibrafonistin (?) bändi. Entiseen elämääni liittyvien outojen syiden takia tiedän melko paljon soittimista, mutta siitä huolimatta en erota toisistaan vibrafonia, ksylofonia, marimbaa ja mitä niitä nyt onkaan. Joka tapauksessa pojat pistivät malletteihin vipinää.
Seikkailuistani virkistyneenä palasin kotiin, jossa minulle tarjoiltiin tarinoita hurjista sattumuksista vesiliukumäessä.
Hyvä päivä. Suosittelen.
Istuin vähän aikaa Belgen terassilla ja katselin Kluuvikadulla kulkevia kesäisiä ihmisiä. Kaikki olivat kauniita! Jopa tennissukissa ja kulahtaneissa sandaaleissa askeltavien mahakkaiden miesten käynnissä oli kepeyttä ja keinuntaa, jonka saa aikaan ainoastaan elokuinen hellepäivä. Toim. huom. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Join vain yhden oluen.
Jos pitäisi määritellä yksi tilanne, jossa tunnen olevani täydellisen vapaa, se olisi tämä: istun baarissa tai terassilla yksinäni, kaljatuopin ja kirjan kanssa. En rupeaisi siinä yksikseni kännäämään, mutta yhden tai kahden kaljan juominen ihan itsekseen kaupungilla on parhautta, varsinkin jos mukana on hyvää lukemista. Eilen oli.
Piipahdin kahdessa kaupassa, silmäilin laiskasti paria alerekkiä ja löysin t-paidan, jota olin himoinnut jo kesällä. En osannut valita sinisen ja ruskean välillä, joten ostin molemmat. Myyjä totesi: "Kannattaa ottaa kaksi kun saa näin edullisesti. Näitä voi käyttää vielä jonkin aikaa, kun ne oli kuitenkin loppukesän mallistoa." Siis täh? En ollut tiennytkään, että t-paita on yhtä paljon muodin vaihtelujen armoilla kuin farkkujen lahkeet. Taidan ottaa riskin ja käyttää samaa paitaa vielä ensi sesongillakin. Ellei mene sitä ennen puhki ja matonkuteiksi.
Aleksin katusoittajien laatu ja määrä on tänä kesänä ollut korviahuumaava. En tiedä, mistä niitä ammattimaisia jousikvartetteja sikiää - ehkä itärajan takaa? - mutta mielikseni heitä kuuntelen. Mielelläni myös kannan roposeni soittajien kassaan. Eilen kadun oli vallannut kolmen vibrafonistin (?) bändi. Entiseen elämääni liittyvien outojen syiden takia tiedän melko paljon soittimista, mutta siitä huolimatta en erota toisistaan vibrafonia, ksylofonia, marimbaa ja mitä niitä nyt onkaan. Joka tapauksessa pojat pistivät malletteihin vipinää.
Seikkailuistani virkistyneenä palasin kotiin, jossa minulle tarjoiltiin tarinoita hurjista sattumuksista vesiliukumäessä.
Hyvä päivä. Suosittelen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)