Kiitos ja kumarrus sentään, Tiina paiskasi haasteella:
”Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. Anna eteenpäin ainakin viidelle bloggaajalle.”
1. Lapset. Nuo perässävedettävät, murjottavat, patalaiskat sontiaiset. Nuo edellä pomppivat, hymynaamaiset, avuliaat intopiukkikset. Silloin tällöin (lue: monta kertaa päivässä) raivostun tai tylsistyn heihin, mutta enimmäkseen kuitenkin olen lemmessä ja lääpälläni. Mitä pienten silmien pilkahduksia! Mitä läpänheittoa! Millaisia persoonallisuuksia! Ei mahda mitään, tähän minut on luotu, lasten kanssa elämiseen.
2. Aurinko, valo ja lämpö. Pitäkää neljä vuodenaikaanne, talvi ei vaan oo mun juttu. Ettei puolet elämästä kuluisi säätilan takia mököttämiseen, yritän löytää talvestakin nautinnollisia hetkiä ja hyviä puolia. Niitä ovat esimerkiksi glögi, kynttilät, uuniruoat, isot kaulahuivit, lasten pipokiharat ja punaiset posket. Lämpimästä vuodenajasta plussapuolia ei tarvitse erikseen etsiä. Voi vain olla ja nauttia.
3. Ulkona liikkuminen, olipa vuodenaika mikä tahansa. Kun happi virtaa kehoon, tuntee elävänsä. Liike selkeyttää ajatuksia ja maisematerapia hivelee sielua.
4. Parisuhde. Se voi tosiaankin olla elämää rikastuttava asia. Jännä juttu. Eksän kanssa viimeisinä vuosina totuin siihen, että parisuhde on kiiltäviä kulisseja, laimeaa kiintymystä, kamalaa ahdistusta tai kaikkia näitä yhtä aikaa. Olin jo ehtinyt unohtaa, miltä tuntuu, kun samassa kodissa asuu toinen aikuinen, jolle minä olen tärkeä ja haluttava. Se on aika jees tunne.
5. Ystävät ja ystäviksi laskettavat perheenjäsenet. Pus.
6. Aistit. Koska ilman niitä emme kokisi maailmasta mitään. Näkö- ja kuuloaisti ovat ikisuosikkeja ja maailmassa pärjäämisen kannalta käteviä, mutta haluaisin kutsua estradille pari muutakin aistia, joita ilman arkeni olisi kuolettavan tylsää. Iso käsi tunto- ja makuaistille! Lapasten lämpö ja karheus, lapsen ihon pehmeys, armaan hyväilyt, tee, suklaa, pähkinät – siinä muutamia elämäni sulostuttajia, jotka ilman aisteja olisivat mulle herttaisen yhdentekeviä.
7. Oppiminen ja osaaminen. Nautin kummastakin. Muistan joka päivä olla kiitollinen siitä, että pää ja kroppa vielä toimivat ja jopa oppivat uuttakin. Rapistuminen on jo alkanut, huomaan sen kyllä, mutta vielä selkä venyy, jalka nousee, hengitys kulkee, jaksan urheilla, tajuan vitsit ja osaan laittaa ruokaa. Hyvä mä!
8. Kaunis ja tilanteeseen sopiva kielenkäyttö. Olipa sitten kirjoitettua tai puhuttua kieltä ja suomee, savvoo tai jotakin muuta.
9. Hyvät teot ja iloiset yllätykset. Muistakaa olla kilttejä toisillenne!
10. Vesi. Tykkään juoda sitä, katsella sitä ja polskia siinä. Yritän omalta osaltani hoitaa hommat sillä lailla, että lasteni lapsillakin olisi puhdasta juomavettä ja kauniita merimaisemia.
En jaa eteenpäin, mutta ottakkee, ottakkee, jos jonkun mieli tekee.
24.10.12
Pinaattipasta mainittu
Kerroin tuossa että olin syönyt hyvää pinaattipastaa. Näin se tehdään:
Laita pastan keitinvesi kiehumaan.
Lorauta pannulle öljyä, itse suosin rypsiä. Kuumenna öljyä ja heitä sekaan runsaasti kuivattuja Provencen yrttejä, ripaus chiliä ja makusi mukaan pippuria. Itse pidän pippurisekoituksesta, jossa on ainakin mustaa, valkoista ja roseeta. Huuhtele iso kasa tuoreita pinaatinlehtiä ja anna mennä pannuun öljyn ja mausteiden sekaan. Sekoittele pinaattia miedolla lämmöllä kunnes lehdet ovat vähän painuneet kasaan. Heitä joukkoon murskattua valkosipulia ja pieneksi pilkottua salottisipulia ja kuullottele niitä. Jos haluat, voit lorauttaa sekaan tilkan viiniä.
Viimeistään tässä vaiheessa keitä pasta. Toivottavasti se on jotain yhtä maukasta ja terveellistä kuin meidän lähikaupan luomu-kokojyvä-farfallet.
Jos näyttää, että pinaattimössöä on liian vähän, voit jatkaa sitä kermalla sillä aikaa kun odottelet, että pasta valmistuu. Ihan lopuksi heitä pinaatin joukkoon runsain määrin suolattuja cashew-pähkinöitä. Raasta lautaselle pastan ja soosin päälle parmesania, itkevää emmentalia tai vaikka ah, niin trendikästä pecorinoa. Hyvää on.
Laita pastan keitinvesi kiehumaan.
Lorauta pannulle öljyä, itse suosin rypsiä. Kuumenna öljyä ja heitä sekaan runsaasti kuivattuja Provencen yrttejä, ripaus chiliä ja makusi mukaan pippuria. Itse pidän pippurisekoituksesta, jossa on ainakin mustaa, valkoista ja roseeta. Huuhtele iso kasa tuoreita pinaatinlehtiä ja anna mennä pannuun öljyn ja mausteiden sekaan. Sekoittele pinaattia miedolla lämmöllä kunnes lehdet ovat vähän painuneet kasaan. Heitä joukkoon murskattua valkosipulia ja pieneksi pilkottua salottisipulia ja kuullottele niitä. Jos haluat, voit lorauttaa sekaan tilkan viiniä.
Viimeistään tässä vaiheessa keitä pasta. Toivottavasti se on jotain yhtä maukasta ja terveellistä kuin meidän lähikaupan luomu-kokojyvä-farfallet.
Jos näyttää, että pinaattimössöä on liian vähän, voit jatkaa sitä kermalla sillä aikaa kun odottelet, että pasta valmistuu. Ihan lopuksi heitä pinaatin joukkoon runsain määrin suolattuja cashew-pähkinöitä. Raasta lautaselle pastan ja soosin päälle parmesania, itkevää emmentalia tai vaikka ah, niin trendikästä pecorinoa. Hyvää on.
23.10.12
Vettä on virrannut Mynäjoessa
Välitilinpäätös, kert Ohari, Tiina ja Zepakin sen tekivät. Jospa bloggaamiseni lähtisi tästä uuteen nousuun. Olenhan jo ilmoittautunut blogitapaamiseenkin!
Kymmenen vuotta sitten, vuonna 2002:
1. Poikani täytti vuoden, ja palasin äitiyslomalta töihin.
2. Kipuilin, koska tiesin, että joutuisimme muuttamaan pois Kalliosta.
3. Kuvittelin, että minun ja silloisen mieheni välit palautuisivat yhtä auvoisiksi kuin ne olivat olleet.
Viisi vuotta sitten, vuonna 2007:
1. Poikani oli vahva, villi ja tunteikas eskarilainen.
2. Olin kotiutunut uuteen kaupunginosaan.
3. Vuosien väännön jälkeen erosin. Tai mieheni erosi minusta. Tai erosimme kumpikin. Mies muutti lähelle, ja minä ja Viltsu jäimme vanhaan kotiimme asumaan.
Kolme vuotta sitten, vuonna 2009:
1. Minulla oli uusioperhe ja odotin vauvaa. Hups! Niin ne vuuet männöö kun ovat männäkseen.
2. Aloin vähitellen sopeutua siihen, että poikani asui luonani vain puolet ajasta.
3. Osasin nauttia siitä, että pääsin pari-kolme kertaa viikossa joogaan tai vesijumppaan.
Vuosi sitten, vuonna 2011:
1. Lilliputti-vauva täytti vuoden ja meni päiväkotiin.
2. Piitu alkoi asua sataprosenttisesti meillä. Aloin myöntyä siihen ajatukseen, että olen äiti kolmelle lapselle. Ei niin että minulla olisi ollut mitään Piitun äitinä olemista vastaan, en vain halunnut tallata kenenkään varpaille.
3. Olisin tahtonut olla äiti neljännellekin lapselle, mutta en saanut.
Tähän asti tänä vuonna:
1. Alkuvuodesta sinnittelimme liian pienessä asunnossa, koska mulla oli epärealistisia kriteereitä uudelle kodille. Sen piti mm. olla iso ja halpa ja sijaita tietyssä korttelissa n. sadan metrin päässä ratikkapysäkistä. Itsestään täyttyvä jääkaappi ois ollut plussaa.
2. Keväällä muutimme isompaan kämppään kilometrin päähän vanhasta. Se on kohtuuhintainen, eikä ratikallekaan ole liian pitkä matka. Viihdymme, vaikka jääkaappi pitää täyttää itse.
3. Olen tehnyt vaikka mitä muutakin, mutta ne eivät kaikki mahdu tähän.
Eilen:
1. Kävin työterveyslääkärillä, joka tarjosi sairauslomaa kipeän koipeni takia. En ottanut vastaan.
2. Söin hyvää pinaattipastaa.
3. Vastaanotin mieluisan vieraan.
Tänään:
1. Klenkkaan kotiin.
2. Laitan lohilaatikon uuniin.
3. Järjestelen harrastusrumbaa.
Huomenna:
1. Laitan luultavasti chili con carnea.
2. Ai eikö tää ollutkaan ruokakysely?
3. Herra tietää.
Ensi vuonna:
1. Täytän 43. Olen siis mieleltäni ja käytökseltäni tyyni ja aikuismainen.
2. Pystymme toivottavasti viettämään koko perheen yhteistä kesälomaa ja tekemään vaikka jonkun pikku matkan jonnekin.
3. Pidän lapsille kunnolliset synttärijuhlat ja kutsun muutenkin useammin ihmisiä meille. Jos sanoo vain yleisesti "tule joskus käymään", niin ei ne perhanat tule!
Kymmenen vuotta sitten, vuonna 2002:
1. Poikani täytti vuoden, ja palasin äitiyslomalta töihin.
2. Kipuilin, koska tiesin, että joutuisimme muuttamaan pois Kalliosta.
3. Kuvittelin, että minun ja silloisen mieheni välit palautuisivat yhtä auvoisiksi kuin ne olivat olleet.
Viisi vuotta sitten, vuonna 2007:
1. Poikani oli vahva, villi ja tunteikas eskarilainen.
2. Olin kotiutunut uuteen kaupunginosaan.
3. Vuosien väännön jälkeen erosin. Tai mieheni erosi minusta. Tai erosimme kumpikin. Mies muutti lähelle, ja minä ja Viltsu jäimme vanhaan kotiimme asumaan.
Kolme vuotta sitten, vuonna 2009:
1. Minulla oli uusioperhe ja odotin vauvaa. Hups! Niin ne vuuet männöö kun ovat männäkseen.
2. Aloin vähitellen sopeutua siihen, että poikani asui luonani vain puolet ajasta.
3. Osasin nauttia siitä, että pääsin pari-kolme kertaa viikossa joogaan tai vesijumppaan.
Vuosi sitten, vuonna 2011:
1. Lilliputti-vauva täytti vuoden ja meni päiväkotiin.
2. Piitu alkoi asua sataprosenttisesti meillä. Aloin myöntyä siihen ajatukseen, että olen äiti kolmelle lapselle. Ei niin että minulla olisi ollut mitään Piitun äitinä olemista vastaan, en vain halunnut tallata kenenkään varpaille.
3. Olisin tahtonut olla äiti neljännellekin lapselle, mutta en saanut.
Tähän asti tänä vuonna:
1. Alkuvuodesta sinnittelimme liian pienessä asunnossa, koska mulla oli epärealistisia kriteereitä uudelle kodille. Sen piti mm. olla iso ja halpa ja sijaita tietyssä korttelissa n. sadan metrin päässä ratikkapysäkistä. Itsestään täyttyvä jääkaappi ois ollut plussaa.
2. Keväällä muutimme isompaan kämppään kilometrin päähän vanhasta. Se on kohtuuhintainen, eikä ratikallekaan ole liian pitkä matka. Viihdymme, vaikka jääkaappi pitää täyttää itse.
3. Olen tehnyt vaikka mitä muutakin, mutta ne eivät kaikki mahdu tähän.
Eilen:
1. Kävin työterveyslääkärillä, joka tarjosi sairauslomaa kipeän koipeni takia. En ottanut vastaan.
2. Söin hyvää pinaattipastaa.
3. Vastaanotin mieluisan vieraan.
Tänään:
1. Klenkkaan kotiin.
2. Laitan lohilaatikon uuniin.
3. Järjestelen harrastusrumbaa.
Huomenna:
1. Laitan luultavasti chili con carnea.
2. Ai eikö tää ollutkaan ruokakysely?
3. Herra tietää.
Ensi vuonna:
1. Täytän 43. Olen siis mieleltäni ja käytökseltäni tyyni ja aikuismainen.
2. Pystymme toivottavasti viettämään koko perheen yhteistä kesälomaa ja tekemään vaikka jonkun pikku matkan jonnekin.
3. Pidän lapsille kunnolliset synttärijuhlat ja kutsun muutenkin useammin ihmisiä meille. Jos sanoo vain yleisesti "tule joskus käymään", niin ei ne perhanat tule!
5.10.12
Siltä jää kaikki kesken
... niin kuin nyt tuo kirjahaastekin. Pahus. Ja mä olin sentään ihan varma, että sen saisin valmiiksi. Edes sen. Mutta ehei. Sinne painui, unholaan kaulaliinantekeleen, tyhjien hillopurkkien, liimaamattomien valokuvien, romanttisten matkasuunnitelmien ja muiden keskeneräisten haaveiden kanssa.
Pitäisikö ottaa Pastanajauhajien kommenttilaatikon haaste vastaan ja ryhtyä ruokabloggaajaksi? Facebookissakin jos en jaa opettavaisia linkkejä, kommentoin kahta asiaa: lasten tekemisiä ja syötyjä ruokia. Siinä mun elämäni sisältö. Itselleni erinomaisen tärkeää, kaikille muille suloisen yhdentekevää. Tarkemmin ajateltuna ei ole mikään ihme, että blogi kumisee tyhjyyttään.
11.2.12
Kirja jonka päähenkilön kanssa haluaisin mennä naimisiin
Kirjahaasteen 14. kysymys on varsinainen syy siihen, että ylipäänsä tartuin koko haasteeseen, ja vastaukseni siihen on Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. Minun kuten kaikkien muidenkin Austeninsa lukeneiden naisten elämän suurin rakkaus on Mr. Darcy.Pidän Jane Austenin kirjoista ja olen lukenut niitä useaan kertaan. Ne on kirjoitettu hauskasti ja terävästi. Ne tarjoavat näkökulman aikaan ja tapoihin, joista ei ole kuin parisataa vuotta mutta jotka ovat aivan eri maailmasta kuin tämä nykyisemme. Kaikki tietävät, että Austen on paitsi romanttinen myös yhteiskuntakriittinen. Mikäpä olisi houkuttelevampi yhdistelmä? Lukija voi elää omia päiväuniaan todeksi ja saa samalla tyydytystä älylleen, omalletunnolleen ja oikeudenmukaisuuden pyrkimyksilleen. Kaikkiin kirjailijan ratkaisuihin en ole tyytyväinen. Esimerkiksi Willoughbyn katumuspuhe Järki ja tunteet -kirjan loppupuolella on minun mielestäni turha – mutta ehkä on ollut tärkeää osoittaa, että konnat eivät ole aina konnia ja että miehetkin voivat joutua kärsimään aikakauden typeristä laeista ja sovinnaistavoista eivätkä ainoastaan naiset.
Ensimmäistä kertaa luin Ylpeyden ja ennakkoluulon ja Järjen ja tunteet esiteini-ikäisenä. Siitä huolimatta juuri näitä kahta kirjaa en voi ajatella ajattelematta niistä tehtyä tv-sarjaa (Pride and Prejudice, BBC 1995) ja elokuvaa (Sense and Sensibility, ohjaaja Ang Lee, vuosiluku sama 1995). Filmatisoinnit värittävät omia muistojani kirjoista jopa niin, että ajattelen, että joissakin tulkinnoissa tv-sarja tai leffa ovat parempia kuin alkuperäisteokset. Esimerkiksi mainitsemani Willoughbyn sorijorina on jätetty leffasta pois – Willoughby jää samanlaiseksi lurjukseksi kuin Ylpeyden ja ennakkoluulon Wickham.
Minulla on sekä leffa että tv-sarja DVD:llä ja katselen niitä säännöllisin väliajoin, etenkin, jos tunnen itseni yksinäiseksi, väärinymmärretyksi, flunssaiseksi tai muuten vain surkeaksi. Tai jos mulla on ikävä Edward Ferrarsia, eversti Brandonia tai Mr. Darcya.
Miehet, miehet. Noista kolmesta voisin mennä naimisiin kenen tahansa kanssa. En kai vain pysty vastustamaan suoraselkäisyyttä ja luotettavuutta ja säädyllisen pinnan alla kuohuvaa intohimoa. Enkä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan suoritettuja kosintoja.
Edward Ferrarsilla on Hugh Grantin otsatukka ja spanielinkatse, mutta ei anneta niiden häiritä vaan katsotaan pintaa syvemmälle: Ferrars on vastuunsa kantava heppu, ja leffan viimeisestä näytöksestä näkyy, että hänellä ja Elinorilla ei taatusti ole tylsää makuukammarissakaan. Eversti Brandon on ehkä hieman jäykkis ja nykyajan näkökulmasta kehdonryöstäjä, kun ihastuu vain 19-vuotiaaseen Marianneen – mutta tuolloin ikäeroa ei pidetty minään. Sitä paitsi hän kohtelee tyttöä aidon kunnioittavasti, vertaisenaan. Sitä paitsi hän ihailee Mariannea siinä määrin, että siihen jos johonkin sopii sanonta "pitää kuin kukkaa kämmenellä". Sitä paitsi Alan Rickman esittää Brandonia niin syötävän ihanasti, että jos mut herätettäisiin yöllä ja kysyttäisiin henkilöhahmon nimeä, sanoisin ”eversti Rickman”. Darcy on aluksi ylpeä ja ennakkoluuloinen paskiainen mutta kypsyy loppua kohti sanansa mittaiseksi mieheksi ja koko Bennetin perheen nöyräksi pelastajaksi.
Miksi sitten valitsen juuri Darcyn? Onhan hänellä hienoin talo ja paras ulosanti, mutta todellinen syy on siinä, että hän näyttää Colin Firthiltä.
Viime vuonna muuten ilmestyi kirja, jonka haluan ehdottomasti lukea: P. D. Jamesin Death comes to Pemberley. Kansitekstin mukaan siinä Darcy ja Elizabeth ovat olleet naimisissa kuusi vuotta, heillä on kaksi poikaa ja elämä mallillaan.
… But their peace is threatened and old sins and misunderstandings are rekindled on the eve of the annual Autumn Ball. The Darcys and their guests are preparing to retire for the night when a chaise appears, rocking down the path from Pemberley’s wild woodland, and as it pulls up, Lydia Wickham, an uninvited guest, tumbles out, screaming that her husband has been murdered …
Kuva on lainattu Bright Lights -blogista.
8.2.12
Ruususen unta
Kirjahaasteen 12. päivänä tehtävänä on esitellä kirja, joka muistuttaa eniten elämääni. Joku tosi tylsä opus, arvelette ehkä. Koska mulla on asiasta sisäpiirin tietoa, ajattelen pikemminkin sellaista kirjaa, missä voi tapahtua mitä tahansa. Ja ehkä sellaista, missä sankaritar saa mitä haluaa, koska ymmärtää haluta, mitä saa. Mutta mikä se sellainen kirja olisi? Ja miten sitä edes voisi valita, koska kuka haluaa sulkea elämänsä kansien väliin? Kirja on valmis pakkaus, elämä ei. Yhdistän tähän haasteeseen seuraavan: kirja jonka päähenkilö muistuttaa eniten itseäni. Olisiko se joku, joka ymmärtää haluta, mitä saa? Vai pikemminkin joku, jonka sopii varoa, mitä toivoo, koska toiveilla on taipumus toteutua?
Pitkään kuvittelin, että olen elämässäni vain ajelehtinut tilanteesta toiseen tai jopa antanut toisten tehdä tärkeitä päätöksiä puolestani. Pitkäaikainen ystäväni herätti minut vihdoin huomaamaan, että elän juuri sellaista elämää kuin olen halunnutkin. Tieni ei ole edennyt suoraan kohti kirkkaana siintävää päämäärää, vaan olen päässyt tähän monien mutkien kautta, mutta tässä kuitenkin olen: Mulla on iso perhe ja saan asua kaupungissa vuokralla, kuten olen haaveillut. Eksän kanssa joskus parempina päivinä palloteltiin sijaisperheenä toimimista, ja nykyisessä uusioperheessäni olen sijaisäiti yhdelle pikkuisen kaltoin kohdellulle lapselle. Olen töissä kolmannella sektorilla, saan edistää työssäni asioita, joita pidän tärkeinä, ja toimittajana olen jopa yhdessä lapsuuteni unelma-ammateista. Puuttuisi enää, että tukkani muuttuisi luonnonkiharaksi.
Minua muistuttava päähenkilö on L. M. Montgomeryn Sinisen linnan Valancy Stirling. Montgomery on loistava kirjoittaja, yhtä aikaa pisteliään ironinen ja lempeän ymmärtäväinen ja vieläpä hauskakin. Valancy tuhlaa nuoruuttaan vanhanapiikana, sukulaistensa käskyläisenä, ainoana pakopaikkanaan mielikuvituksen sininen linna. Vasta kun hän kuvittelee pian kuolevansa, hän murtaa pelon kahleet ja alkaa elää omaa elämäänsä. Vaan mitäpä tapahtuu, kun Valancy huomaa, että hän on saanut kaiken mitä on halunnut? En kerro enempää, lukekaa itse, jos että tätä klassikkoa vielä tunne.
Huolista ja murheista huolimatta elämä on hyvää. Välillä pelkään herääväni ja huomaavani, että se olikin vain unta.
11.1.12
2011
Jotta Kukkamaa ei muuttuisi kirjablogiksi, katsellaan hetki taaksepäin. Vuosikatsaus on lainattu Pagistaanista.
1. Mitä sellaista teit vuonna 2011, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Vuokrasin laskettelusukset ja lähdin lautailevan poikani kanssa rinteeseen. Olen kyllä lasketellut nuoruudessani mutta en viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En harrasta uudenvuodenlupauksia.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kyllä. Sisko. Muista tutuista ainakin yksi kaveri. Moni ikätoverini on intoutunut sikiämään, kun neljänkympin rajaviiva lähestyy tai on juuri ylittynyt.
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Kuoli. Mummo. Lisäksi muutamakin läheinen menetti perheenjäseniään. Oli aika hurja vuosi.
5. Missä maissa kävit?
Virossa, Latviassa ja Hollannissa. En kai muualla.
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2012, jota puuttui vuodesta 2011?
Perheen yhteistä kesälomaa.
7. Mitkä vuoden 2011 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
19.8.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Pitääkö saavutuksen olla omaa ansiotani? Hienointa oli se, kun huomasin olevani raskaana. Surullisinta oli se, että sitten kävi niin kuin kävi. Niiden rinnalla töihin tai muuhun maalliseen kilvoitteluun liittyvät asiat ovat hyvin vähäpätöisiä.
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Ks. ed.
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Joo, muun muassa korvatulehduksesta ja murtuneesta varpaasta.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Uimahallin sarjalippu.
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Omani.
13. Kenen käytös masensi?
Nettikeskustelijoiden.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Elämiseen.
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Lasten onnistumisista.
16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2011?
Hmmm ... No ehkä toi Jarin ja Ville-Gallen Pienissä häissä, koska esittivät sen Hesa-Cupin avajaisissa, joissa olin poikani seurana. I bet you didn't see that coming.
17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) laihempi vai lihavampi?
Lihavampi. Syytän hormoneja.
b) rikkaampi vai köyhempi?
Köyhempi, mutta kyllä se tästä, kunhan EM saa opintonsa päätökseen ja velkojaan maksettua.
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Tavanneeni siskon lapsia ja omia ystäviäni. Soittaneeni, laulaneeni ja kirjoittaneeni. Kirjoja olen pitkästä aikaa ehtinyt lukea lähes tarpeeksi.
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Syöttäneeni perheelle eineksiä tai roskaruokaa. Lapset tykkäävät mutta mua korpeaa - vaikka ei meillä edes niin kovin usein noihin sorruta.
20. Kuinka vietit joulua?
Rauhallisesti, riehakkaasti ja perhekeskeisesti (oma perhe, vanhemmat, sisko ja toinen sisko perheineen).
21. Rakastuitko vuonna 2011?
En kehenkään sellaiseen, johon en olisi ollut jo valmiiksi lemmessä.
22. Kuinka monta yhden yön juttua?
Ei yhtään. Muu olisikin yllättävää. Olenhan lähes sairaalloisen uskollinen.
23. Mikä oli suosikki-tv-ohjelmasi?
En muista, että olisin seurannut mitään tv-ohjelmaa ihan omasta halustani. Lasten takia jouduin katsomaan ainakin Putousta ja ties mitä kykykisoja. Pasila nyt ehkä on poikkeus, sitä katson joskus, vaikka poika ei katsoisi.
24. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
Viha kuluttaa henkisiä voimavaroja, ei auta ketään eikä haittaa ketään muuta kuin itseäni. En harrasta.
25. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Mahdoton vastata, mikä oli paras koko vuoden aikana lukemistani kirjoista. Joulukuussa lukemistani kirjoista paras oli Daniel Kehlmannin Maailman mittaajat.
26. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Tylsää kyllä, en voi vastata tähän mitään, koska ei mulle tule mitään mieleen. Ilmeisesti kuuntelin vain samoja vanhoja suosikkeja koko vuoden.
27. Mitä halusit ja sait?
Vapaapäiviä. Joululahjaksi paistinpannun.
28. Mitä halusit muttet saanut?
Arvaatte ehkä. En tiedä, oliko hyvä idea lähteä tekemään tätä kyselyä. Liian monessa kohtaa ajatukset palaavat viime vuoden surullisimpaan tapahtumaan.
29. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Luultavasti Kuninkaan puhe. Just nyt ei ainakaan tule muita mieleen.
30. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Olin työmatkalla ja täytin 41.
31. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Mähän arvasin. Ei todellakaan ollut hyvä idea vastata tähän.
32. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2011?
Vai vielä konseptia. Farkut ja musta paita, jotkut päheet kengät, mieluiten ilman sukkia. Talvella lisätään takki, pipo, kaulaliina ja lapaset.
33. Mikä piti sinut järjissäsi?
Lapset, avopuoliso, ystävät. Tässä järjestyksessä.
34. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Tähän ei varmaan kelpaa kuninkaalliset häät? Vitsi, vitsi. Sanoisin ehkä että Egyptin ja muiden arabimaiden liikehdintä.
35. Ketä ikävöit?
Mummoa, mutta en sitä dementoitunutta naista, jonka tuhkat tänä vuonna laskettiin multiin, vaan omaa eloisaa, höppänää mummoani kymmenen-kahdenkymmenen vuoden takaa. Samaan syssyyn eksää siltä ajalta, kun olimme nuoria ja rakastuneita.
36. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Siskon tänä vuonna syntynyt tytär.
1. Mitä sellaista teit vuonna 2011, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Vuokrasin laskettelusukset ja lähdin lautailevan poikani kanssa rinteeseen. Olen kyllä lasketellut nuoruudessani mutta en viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En harrasta uudenvuodenlupauksia.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kyllä. Sisko. Muista tutuista ainakin yksi kaveri. Moni ikätoverini on intoutunut sikiämään, kun neljänkympin rajaviiva lähestyy tai on juuri ylittynyt.
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Kuoli. Mummo. Lisäksi muutamakin läheinen menetti perheenjäseniään. Oli aika hurja vuosi.
5. Missä maissa kävit?
Virossa, Latviassa ja Hollannissa. En kai muualla.
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2012, jota puuttui vuodesta 2011?
Perheen yhteistä kesälomaa.
7. Mitkä vuoden 2011 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
19.8.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Pitääkö saavutuksen olla omaa ansiotani? Hienointa oli se, kun huomasin olevani raskaana. Surullisinta oli se, että sitten kävi niin kuin kävi. Niiden rinnalla töihin tai muuhun maalliseen kilvoitteluun liittyvät asiat ovat hyvin vähäpätöisiä.
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Ks. ed.
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Joo, muun muassa korvatulehduksesta ja murtuneesta varpaasta.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Uimahallin sarjalippu.
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Omani.
13. Kenen käytös masensi?
Nettikeskustelijoiden.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Elämiseen.
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Lasten onnistumisista.
16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2011?
Hmmm ... No ehkä toi Jarin ja Ville-Gallen Pienissä häissä, koska esittivät sen Hesa-Cupin avajaisissa, joissa olin poikani seurana. I bet you didn't see that coming.
17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) laihempi vai lihavampi?
Lihavampi. Syytän hormoneja.
b) rikkaampi vai köyhempi?
Köyhempi, mutta kyllä se tästä, kunhan EM saa opintonsa päätökseen ja velkojaan maksettua.
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Tavanneeni siskon lapsia ja omia ystäviäni. Soittaneeni, laulaneeni ja kirjoittaneeni. Kirjoja olen pitkästä aikaa ehtinyt lukea lähes tarpeeksi.
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Syöttäneeni perheelle eineksiä tai roskaruokaa. Lapset tykkäävät mutta mua korpeaa - vaikka ei meillä edes niin kovin usein noihin sorruta.
20. Kuinka vietit joulua?
Rauhallisesti, riehakkaasti ja perhekeskeisesti (oma perhe, vanhemmat, sisko ja toinen sisko perheineen).
21. Rakastuitko vuonna 2011?
En kehenkään sellaiseen, johon en olisi ollut jo valmiiksi lemmessä.
22. Kuinka monta yhden yön juttua?
Ei yhtään. Muu olisikin yllättävää. Olenhan lähes sairaalloisen uskollinen.
23. Mikä oli suosikki-tv-ohjelmasi?
En muista, että olisin seurannut mitään tv-ohjelmaa ihan omasta halustani. Lasten takia jouduin katsomaan ainakin Putousta ja ties mitä kykykisoja. Pasila nyt ehkä on poikkeus, sitä katson joskus, vaikka poika ei katsoisi.
24. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
Viha kuluttaa henkisiä voimavaroja, ei auta ketään eikä haittaa ketään muuta kuin itseäni. En harrasta.
25. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Mahdoton vastata, mikä oli paras koko vuoden aikana lukemistani kirjoista. Joulukuussa lukemistani kirjoista paras oli Daniel Kehlmannin Maailman mittaajat.
26. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Tylsää kyllä, en voi vastata tähän mitään, koska ei mulle tule mitään mieleen. Ilmeisesti kuuntelin vain samoja vanhoja suosikkeja koko vuoden.
27. Mitä halusit ja sait?
Vapaapäiviä. Joululahjaksi paistinpannun.
28. Mitä halusit muttet saanut?
Arvaatte ehkä. En tiedä, oliko hyvä idea lähteä tekemään tätä kyselyä. Liian monessa kohtaa ajatukset palaavat viime vuoden surullisimpaan tapahtumaan.
29. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Luultavasti Kuninkaan puhe. Just nyt ei ainakaan tule muita mieleen.
30. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Olin työmatkalla ja täytin 41.
31. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Mähän arvasin. Ei todellakaan ollut hyvä idea vastata tähän.
32. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2011?
Vai vielä konseptia. Farkut ja musta paita, jotkut päheet kengät, mieluiten ilman sukkia. Talvella lisätään takki, pipo, kaulaliina ja lapaset.
33. Mikä piti sinut järjissäsi?
Lapset, avopuoliso, ystävät. Tässä järjestyksessä.
34. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Tähän ei varmaan kelpaa kuninkaalliset häät? Vitsi, vitsi. Sanoisin ehkä että Egyptin ja muiden arabimaiden liikehdintä.
35. Ketä ikävöit?
Mummoa, mutta en sitä dementoitunutta naista, jonka tuhkat tänä vuonna laskettiin multiin, vaan omaa eloisaa, höppänää mummoani kymmenen-kahdenkymmenen vuoden takaa. Samaan syssyyn eksää siltä ajalta, kun olimme nuoria ja rakastuneita.
36. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Siskon tänä vuonna syntynyt tytär.
9.1.12
Kesäilman miehet
Edes kirjahaaste ei pystynyt ihmeisiin: joulukuussa en näköjään saanut aikaiseksi yhtään blogipostausta. Tauoista huolimatta olen kuitenkin viime kuukausina kirjoittanut enemmän kuin aikoihin, joten ei muuta kuin tuulta päin ja kirjahaasteen seuraavaan tehtävään! 11. tehtävänä on esitellä suosikkikirjailijan teos. Tehtävä ei ole helppo, koska suosikkeja on niin monta. Aika moni heistä on jo tullut tavalla tai toisella esiin tässä kirjahaasteessa, mutta esimerkiksi Joel Haahtela ja Thomas Mann ovat vielä jääneet kulisseihin. Eivätkä he pääse näyttämölle vieläkään. Valintani on nimittäin Siri Hustvedtin Kesä ilman miehiä. Se ei ole suosikkini Hustvedtin kirjoista, mutta koska luin sen juuri joululomalla, se on tuoreimmassa muistissa.
Pidän kovasti romaanin katkonaisuudesta ja sirpalemaisuudesta. Sieluni lepää, kun ei tarvitse yrittää lukea liian pitkiä pätkiä kerrallaan. Samaan kirjaan mahtuu monenlaista tekstiä, muun muassa sähköpostikirjeenvaihtoa, johon olen aiemmin törmännyt lähinnä viihdekirjallisuudessa.
Myös Hustvedtin lukeneisuudesta pidän, vaikka se välillä läheneekin ärsyttävää. Miten voi joku olla noin fiksu ja tietäväinen? Hustvedtin muista romaaneista tuttuun tapaan juoni katkeaa välillä tieteellisiin ja filosofisiin pohdintoihin. Ne ovat ihan kiinnostavia mutta jotenkin eivät minulle henkilökohtaisesti niin valaisevia ja merkitseviä kuin vastaavat kohdat esimerkiksi Amerikkalaisessa elegiassa.
Niin se juoni – se nyt ei ole kummoinen. Romaanin päähenkilö ja kertoja Mia on saanut hermoromahduksen, kun hänen miehensä on ilmoittanut, että haluaa pitää "paussia" heidän 30 vuotta kestäneestä avioliitostaan. Mia matkustaa kesäksi kotiseudulleen, jossa hän pohtii avioliittoaan, pitää runokurssia teinitytöille ja viettää aikaa äitinsä ja tämän ystävien kanssa.
Kertoja puhuu välillä suoraan lukijalle, mikä hieman etäännyttää ja tekee kouriintuntuvista ja kipeistäkin tapahtumista abstrakteja ja ulkokohtaisia. Teemat ovat kylläkin elämänmakuisia. Niistä voisi mainita naisten välisen, sukupolvet ylittävän ystävyyden, tuttuuden ja vierauden kokemukset ja taiteen parantavan voiman.
Kuva on lainattu kustantajan sivuilta.
29.11.11
Kirja joka muutti elämäni
Kirjahaaste jatkuu. Seuraavaksi tehtävänä on esitellä kirja, joka muutti elämäni. Lapsuusvuosina joka ikinen kirja oli potentiaalinen maailman mullistaja. Omalla tavallaan elämääni muutti ensimmäinen lukemani vanhanajan tyttökirja, ensimmäinen Neiti Etsivä, ensimmäinen dekkari, historiallinen romaani, klassikko ja niin edelleen. Halusin uskoa, että jokainen kirja tarjoaa syvällistä viisautta, kunhan sen sanoman vain ottaa auliisti vastaan. Ja minähän otin. Pollyanna sai minutkin kokeilemaan optimismia. Ursula-kirjojen takia harkitsin sairaanhoitajan uraa. Mustan myllyn mestarista tajusin, että taikuus se vasta kannattaa.Hurjassa nuoruudessani kirjoilla oli konkreettisempaakin merkitystä elämässäni. Ensimmäinen lukemani ruotsin-, englannin- tai saksankielinen kirja antoi minulle luottamusta kielitaitooni ja maailmalla pärjäämiseen. Voisipa olla, että jos nyt näin vanhana saisin luetuksi ensimmäistä kertaa kokonaisen romaanin vaikkapa ranskaksi, ajatukset pyörisivät melkoista kuperkeikkaa. Jokainen kieli on oma maailmansa.
Tuntuu kuitenkin siltä, että vaatii vähän enemmän, ennen kuin kirjan voi sanoa muuttaneen elämän. Siksi tämän kisan loppusuoralle pääseekin kaksi kirjaa: Elisa Ikävalkon Käytännön tiedottaminen ja Kari Kiianmaan Hyvä ero – uusi elämä. Ikävalkon teos on luultavasti ensimmäinen tiedottamiseen liittyvä kirja, jonka luin. Siitä viimeistään ymmärsin, että voisin suuntautua viestintäalalle. En tiedä, kuinka hyvä se muuten oli, mutta ainakin se oli riittävän yksinkertainen. Sama pätee Kiianmaan kirjaan – sekin oli riittävän yksinkertainen, ja siitä viimeistään tajusin, että voin selvitä avioerosta entistä ehompana. Käytännön tiedottaminen on edelleen työhuoneeni hyllyssä, mutta Hyvä ero on päässyt vielä keskeisemmälle paikalle, yöpöydälleni asti. Siksi julistan Hyvän eron voittajaksi.
En osaa yhtään arvioida, miten Hyvä ero pärjää omassa lajissaan. En harrasta self help -kirjoja, enkä ole lukenut yhtään toista erokirjaa, paitsi jos sellaiseksi lasketaan Kataja ry:n Solmu parisuhteessa -vihkonen. Pääasia ainakin itselleni oli, että kirja antaa tunteen jaetusta kokemuksesta ja rohkaisevan esimerkin: muutkin ovat olleet samassa tilanteessa ja selvinneet siitä. Lisäksi kirjassa kiinnitettiin huomiota lasten asemaan erossa, mikä oli itselleni tärkeää. Tältä pohjalta voin suositella Kiianmaan kirjaa niille, jotka joutuvat eroasioita miettimään.
Kuva on askarreltupaskarreltu Hyvä ero -kirjan kannesta.
27.11.11
Haasteellisia päiviä
Kirjahaasteen kahdeksantena päivänä aiheena on pelottava kirja ja yhdeksäntenä ällöttävä kirja. Tää on helppo: en lue kummankaanlaisia kirjoja. En hae lukemisesta pelkoa enkä ällötystä. Kirja voi olla ahdistava, joskus jopa julmakin, mutta siinä pitää olla jotain toivoa. Liian karsean oloiset kirjat jäävät minulta hyllyyn. En keksi tähän yhtään esimerkkejä, paitsi ehkä Kay Scarpetta -dekkarit. Olen suuri dekkareiden ystävä, ja ensimmäiset Scarpetta-kirjat luin, mutta jossain vaiheessa lopetin, koska sarja meni väkivallalla mässäilyksi.Muistin virkistämiseksi tässä vielä koko haaste – jospa joku vaikka haluaisi lähteä mukaan. Älkää pelätkö älkääkä kammotko, on haasteessa helpompiakin päiviä:
30 day book challenge
Day 1: Favorite book
Day 2: Least favorite book
Day 3: Book that makes you laugh out loud
Day 4: Book that makes you cry
Day 5: Book you wish you could live in
Day 6: Favorite young adult book
Day 7: Book that you can quote/recite
Day 8: Book that scares you
Day 9: Book that makes you sick
Day 10: Book that changed your life
Day 11: Book from your favorite author
Day 12: Book that is most like your life
Day 13: Book whose main character is most like you
Day 14: Book whose main character you want to marry
Day 15: First ‘chapter book’ you can remember reading as a child
Day 16: Longest book you’ve read
Day 17: Shortest book you’ve read
Day 18: Book you’re most embarrassed to say you like
Day 19: Book that turned you on
Day 20: Book you’ve read the most number of times
Day 21: Favorite picture book from childhood
Day 22: Book you plan to read next
Day 23: Book you tell people you’ve read, but haven’t (or haven’t actually finished)
Day 24: Book that contains your favorite scene
Day 25: Favorite book you read in school
Day 26: Favorite nonfiction book
Day 27: Favorite fiction book
Day 28: Last book you read
Day 29: Book you’re currently reading
Day 30: Favorite coffee table book
23.11.11
Enkeleitä, onko heitä
Kirjahaasteessa pitäisi seuraavaksi esitellä kirja, jota pystyn siteeraamaan. Ette tiedä, kuinka kauan olen tätä haastetta pyöritellyt esidementtisissä aivoissani. Ennen vanhaan muistin ulkoa kokonaisia näytelmiä ja melkein romaanejakin. ”Sie haben ein phenomenales Gedächtnis”, sanoi saksan lehtori kerran yliopistossa, kun posottelin menemään osia tenttikirjasta sanasta sanaan. Tapahtumasta on niin kauan ja koko muistamisen taito on niin haalistunut, että nyt voin tämän kertoa brassailematta. Hukkaan meni sekin taito humanistisessa tiedekunnassa. Olisi kannattanut opiskella oikeustiedettä.Se oli silloin, nyt on nyt. Tätä nykyä muistan ulkoa suhteellisen lyhyitä tekstipätkiä, joissa on selkeä, puhekielestä erottuva rytmi. Kun saksan lehtori kerran jo tuli mainituksi, voin jatkaa paljastuksia ja kertoa, että yksi kirja, jota pystyn siteeraamaan, on Der Himmel über Berlin: Ein Filmbuch von Wim Wenders und Peter Handke.
Berliinin taivaan alla -leffa teki minuun ison vaikutuksen. Se ilmestyi vuonna 1987, jolloin olin herkässä 17 vuoden iässä. Vielä paremmin se kolahti muutama vuosi ilmestymisensä jälkeen, kun sen kuvaamasta Berliinistä oli yhtäkkiä tullut historiaa. Tai eihän se mistään todellisesta kaupungista kerro, mutta muurin jakamaa Berliiniä se nimenomaan kuvaa, filmikameralla, huikaisevan kauniisti. Nuoresta iästäni huolimatta olin myös aivan lemmessä Bruno Ganziin ja Columboon, anteeksi siis Peter Falkiin.
Parasta leffassa kuitenkin oli käsikirjoitus. Kaikilla tasoilla. Tarina ja juoni imaisivat minut mukaansa. Dramaturgia kulki kuin juna. Monologit ja dialogit olivat niin kaunista kieltä, että melkein alkoi itkettää. Leffan katsomisen jälkeen sen vuorosanat kaikuivat mielessäni monen päivän ajan, eivät jättäneet rauhaan. Etenkin Handken runo Lied vom Kindsein on vieläkin minun mielestäni maaginen:
… Als das Kind Kind war, war es die Zeit der folgenden Fragen:
Warum bin ich ich und warum nicht du?
Warum bin ich hier und warum nicht dort?
Wann begann die Zeit und wo endet der Raum?
Ist das Leben unter der Sonne nicht bloss ein Traum? …
Kirjavalinta on vähän huijausta, sillä oikeastaan muistan tekstit leffasta enkä kirjasta. Toisaalta muut vaihtoehtoni olisivat rajoittuneet kolmeen teokseen: Raamattu, Suuri toivelaulukirja ja Tämän runon haluaisin kuulla. Melko noloa.
22.11.11
Heartache to heartache we stand
Kirjahaasteen kuudentena päivänä aiheena on paras nuortenkirja. Nuortenkirja-määritelmä aiheuttaa vähän päänsärkyä. On helppoa päätellä, millaiset kirjat muodostavat genren ytimen: siinä on varmaankin jo edellisissä postauksissa mainitsemiani fantasiakirjoja, tyttökirjoja, hevoskirjoja ja nuorten salapoliisikirjoja kuten vaikka 3 etsivää -sarja, jota minun nuoruudessani tavailtiin. Mutta kuinka laajalle lajityyppi ulottuu? Pitääkö päähenkilöiden olla teinejä? Onko kirjailijan pitänyt tarkoittaa kirja nimenomaan nuorelle yleisölle, ennen kuin sitä voi kutsua nuortenkirjaksi?
Nuortenkirjojen yhden alalajin parhaimmistoa ovat Sue Townsendin Adrian Molen päiväkirjat. Tosin minun mielestäni Adrian oli hauskimmillaan aikuisena, Järisyttävien joukkotuhoaseiden aikoihin. Ehkä olin vain liian epäkypsä ymmärtämään teini-ikäisen Adrianin elämää.
Itse ahmin teininä muun muassa historiallisia romaaneja ja Agatha Christien dekkareita. Mitä värisyttävämpi kirja, sen parempi. Tuulen viemää, Anna Karenina ja Tohtori Zivago tempaisivat minut mukaansa.
Siksipä luulenkin, että sotken taas pakkaa ja vastaan haasteeseen kirjalla, joka ei ole varsinaisesti mikään nuortenkirja. Valintani on Kotiopettajattaren romaani. Jaa miksikö? No vaikka siksi, että on hyvä lukea pitkiä tekstejä silloin kun on vielä itse nuori ja virkeä. Sitä paitsi Brontën sisarusten kohtalot avaavat teineille yhden ikkunan historiaan. Pidän tärkeänä historiaan tutustumista. Suurten linjojen ja kokonaiskuvien hahmottaminen voi olla liian haasteellista, mutta elämykselliset välähdykset ovat huomattavasti parempia kuin ei mitään.
Kuva on National Portrait Gallerysta.
21.11.11
Kirja jossa haluaisin elää
Melkein tekisi mieli tähänkin haasteeseen vastata lastenkirjalla. Välillä olisi hienoa elää värikkäässä, kaksiulotteisessa maailmassa. Mutta kai tämä harmaa moninaisuus on vain hyväksyttävä.Kun olin nuori ja kuolematon, haaveilin siitä, että minunkin vaatekaapistani pääsisi Narniaan tai että huomaisin itsessäni salattuja kykyjä, olisin noita tai ikivanha. Jos Potterit olisivat ilmestyneet edes viisitoistakin vuotta aikaisemmin, olisin niiiin ollut makuupussissa kirjakaupan oven takana odottamassa sarjan uutta kirjaa. Nyt vanhempana olen huomannut, että fantasiakirjojen maailma on julma ja asenteellinen. Sopiva pieneen piipahdukseen mutta ei pidempään oleskeluun.
Melkein kaikissa hyvissä kirjoissa on jotain pikkuisen ahdistavaa. Niiden maailmassa viipyy mielellään hetken omaa arkeaan paossa mutta ei sen enempää. Peter Høegin Lumen taju on hieno kirja, mutta en missään tapauksessa haluaisi elää siinä. Joel Haahtelan Kaksi kertaa kadonneen tai Perhoskerääjän epämääräinen eurooppalaisuus on houkuttelevaa mutta sen verran alakuloista, että niidenkin parista on hyvä tulla takaisin konkreettiseen Helsinkiin. Ehkä paras kirja onkin juuri sellainen, josta palaa mielellään omaan elämäänsä.
Jotain tähänkin haasteeseen kuitenkin pitää vastata. Koska en harrasta pitkää vetvaamista, valitsen kirjan, joka ensimmäisenä tulee mieleeni. Se on Ihanat naiset rannalla. Onhan sekin ahdistava, mutta on sentään ainainen kesä ja paratiisi meren rannalla. Sitä paitsi olisi ollut hienoa kokea 1960-luku, kun kaikki oli uutta ja mahdollista. Jos olisi pakko olla joku kirjan henkilöistä, olisin tylsä ja estoinen Kajus, koska kaikki muut menettävät lapsensa. Mieluiten olisin joku vähäpätöinen sivuhenkilö, vilahtaisin yhdellä sivulla ja muut ajat paistattelisin päivää rantakalliolla.
Kuva lainattu Pennsylvania Center for the Bookin sivuilta. Jokut amerikkalaisetkin lukevat kirjoja, tai ainakin heitä kannustetaan siihen, mikä on hieno juttu tämän maailman kannalta, jossa kirjojen ulkopuolella elämme.
20.11.11
Vihellä, poika, niin riennän luoksesi
Kuten on monesti tullut mainituksi, itkeminen on erikoisalaani. Oikeassa mielentilassa itken ihan mille tahansa. Hellyttävä söpöys ja kiltteys heruttaa kyyneleitä, joilla on jotain tekemistä kaipuun ja nostalgian kanssa. Epäoikeudenmukaisuus voi pistää vihaksi mutta myös itkettää. Traagisista ihmiskohtaloista itkettävintä on minun mielestäni se, että ihmiset joutuvat muuten kuin omasta halustaan, olosuhteiden pakottamina jättämään kotinsa ja lähtemään vieraille maille. Ei tarvitse olla kummoinen kyökkipsykologi, että voi päätellä itkun olevan minulle yksi tapa käydä läpi taakkojani ja traumojani, liittyvätpä ne sitten omaan elämääni tai sukuni historiaan. (Sukuni historiasta itkeminenkin luultavasti kumpuaa. Olen melko vakuuttunut siitä, että esiäideissä on ollut vähintään yksi karjalainen itkijänainen. Mutta se on toinen juttu.)
Neljännen päivän kirjahaasteessa vaikeutena on runsaudenpula: minkä kirjan valitsen, kun kaikki saavat minut itkemään? Tyttökirjan valitseminen on jotenkin ilmiselvää, mutta siihen olen kuitenkin päätynyt. Valintani on Runotyttö etsii tähteään.
Kasvoin isoksi Annan, Runotytön, pikku naisten ja kahdeksan serkuksen parissa. Luin muutenkin kirjaston tyhjäksi, mutta Mongomeryn ja Alcottin kirjat merkitsivät minulle eniten, ja niiden sankarittarista minulle läheisin oli runotyttö Emilia. Pidin myös pikku naisten Josta, mutta nuorena ja romanttisena väheksyin hänen käytännöllisiä elämänvalintojaan. (Nyt vanhempana tuntuu siltä, että Jon valinnat olivat hyvinkin romanttisia, mutta se on toinen juttu.)
Äsken kävin kirjahyllyn luona tervehtimässä noita vanhoja ystäviäni. Edellisestä kerrasta olikin aikaa. Kun otin kirjoja käteeni yksi kerrallaan, muistot niiden lukukerroista tulvahtivat ylitseni niin, että pari pisaraa jäi silmäkulmaan. Tämän päivän haasteen takia muistelin erityisesti itkettävimpiä kirjoja, Sateenkaarinotkoa, Kotikunnaan Rillaa ja Viimevuotisia ystäviämme. Valinnasta ei silti ollut epäilystäkään.
Runotyttö etsii tähteään on siitä hyvä itkukirja, että sitä lukiessa ei tarvitse surra vaan voi itkeä ilosta. Runotyttö-kirjojen päähenkilö Emilia on päättäväinen, sisukas ja uskollinen. Minusta on ihan oikein, että hän lopulta saavuttaa kaiken, mistä haaveilee - vaikka en osaakaan kuvitella, millaista hänen elämänsä on ilman haaveita. (Olen myös sydämestäni onnellinen ja vähän kateellinenkin siitä, että hän saa viimein viheltäjäpoikansa, vaikka mua vähän epäilyttääkin, miten noiden kahden haihattelijan liitto kestää. Mutta se on toinen juttu.)
Siltä varalta, että joku ei ole lukenut näitä mainitsemiani kirjoja, tähdennän vielä, että ne eivät ole mitään sokerisia nyyhkyromaaneja. Emilia, Jo ja kumppanit ovat fiksua, sitkeää ja omanarvontuntoista sakkia. Luultavasti he nolostuisivat ja kauhistuisivat, jos tietäisivät, miten monta kyyneltä heidän elämänsä parissa on vuodatettu. Näitä kirjoja voi lukea myös silmäkulmat kuivina. Itku on jokaisen lukijan omissa silmissä, jos on.
Kuva on napattu kirjan kansikuvasta.
19.11.11
Oi maamme, Suomi, synnyinmaa
Kirjahaasteen kolmantena päivänä aiheena on kirja, joka saa nauramaan ääneen. Niitähän löytyy, vaikka en olekaan mikään suuri ääneennauraja. Useimmiten vain hymähtelen vienosti.Viime aikoina olen eniten nauranut lastenkirjojen parissa. Ella-, Risto Räppääjä - ja Tatu ja Patu -sarjat ovat melko taattuja naurattajia. Luen niitä lapsille, mutta niille röhähtelee koko perhe.
Niinpä esittelenkin tässä Tatun ja Patun Suomi -kirjan, joka ensimmäisellä lukukerralla nauratti niin paljon, että piti vaihtaa pikkarit.
Tatu ja Patu -kirjojen huumori on oivaltavaa. Se sopii yhtä lailla pienille, isoille ja täysikasvuisille lapsille. Vitsit perustuvat tutun kyseenalaistamiseen ja kuvan ja tekstin liittoon. Tatu ja Patu ovat isopäiset veljekset, jotka nimikkokirjoissaan tutkivat maailman ilmiöitä, tällä kertaa Suomea. Tykkään erityisesti huippiksista yhden sivun sarjakuvista, Tatupatu-testeistä, joissa tutustutaan suomalaisiin erikoisuuksiin: saunaan, ruisleipään ja mökkijuhannukseen.
Tatun ja Patun Suomi-uutislähetyksessä ankkureina ovat Patu-Arto Newsberg ja Tatu-Pirjoeeva Nuotio-Polttila. Urheilua selostaa Patu-Antero Massakenttä:
”Täällä jäähalli! Sisukkaat Leijonat ovat koko illan luistelleet mustan muovinpalan perässä ja tökkineet sitä kepeillä ympäriinsä. Ja vielä paremmin kuin muut! Suomi on voittanut! Hiljennymme nyt kuuntelemaan Frederikin säveltämää Muumi-laulua. Takaisin studioon.”
Koska kyseessä on puhtoinen ja kirkaskatseinen lastenkirja, jonka tarkoitus on ehkä vähän jotain opettaakin, väärät tiedot halutaan kuitenkin oikaista. Edellinen kohta jatkuu näin:
”Kiitos, Patu-Antero. Runsaan katsojapalautteen vuoksi korjaus edelliseen. Jäähallissa ei soi Muumi-laulu, vaan Fredrik Paciuksen säveltämä ja J. L. Runebergin sanoittama Maamme-laulu.”
Opetuksista huolimatta kirja ei ole pätkääkään tylsä eikä ryppyotsainen. Älkää luulkokaan! Lukekaa vaikka!
Kuva on kustantajan sivuilta: http://www.otava.fi/kirjat/lasten_ja_nuorten/2007/fi_FI/tatun_ja_patun_suomi/.
18.11.11
Keep it secret, keep it safe
Kirjahaasteen kakkospäivä on hankala. On tarkoitus kirjoittaa inhokkikirjastaan. Koko ajatus on itselleni vieras. Jos en pidä jostain kirjasta, jätän sen kesken ja unohdan saman tien. Yhtään kirjaa, jonka olen lukenut loppuun asti, en ole inhonnut. Paitsi Eläinten vallankumousta, joka oli pakko lukea koulussa – mutta silloin olin 15-vuotias eikä pakkokirjoja muutenkaan lasketa.Koska minulla ei ole varsinaista inhokkia, kirjoitan kirjasta, joka on aiheuttanut suurimman pettymyksen: Sormusten herrasta.
Diggailen aktiivisesti Sormusten herran erilaisia dramatisointeja Ryhmäteatterin kahdenkymmenen vuoden takaisesta kesäteatteripläjäyksestä Peter Jacksonin leffatrilogiaan. Luultavasti tykkään kaikista SH-tulkinnoista vastakin, kunhan kuluu sen verran aikaa, että Jacksonin taika ehtii vähän haalistua.
Frodon ja kumppaneiden maailma on lumonnut minut, ja miksi ei olisi, onhan siinä pieni isoa vastaan ja hyvän voitto pahasta.
Kirjaa en kuitenkaan ole pystynyt lukemaan sitkeistä yrityksistäni huolimatta. Se on kökkö. Tarina ei etene eivätkä hahmot syty elämään. Pahinta on se, että jutussa ei ole tippaakaan huumoria. Ainakaan niillä sivuilla, joita minä olen selaillut.
En nyt hauku alkuperäisteosta tämän enempää. Joku siitä tykkää ja on sen lukenut, hieno homma. Saanhan sitten edes nauttia toisten tulkinnoista tästä kirjasta.
Kuva on pöllitty.
17.11.11
Aapo, Lauri, Simeoni ja muutama muu
Tekisi kovasti mieleni osallistua tähän kirjahaasteeseen, joka kiertää muuallakin, nyt viimeksi ainakin SoulFoods&Moodsilla. Epäilen, että en ehdi kirjoittaa joka päivä, tai itse asiassa olen aika varma siitä. Täytyy sitten vaan skipata sen päivän haaste tai vastata useampaan kerrallaan. Vaikeudet on tehty voitettaviksi. Tulta päin!Ilmeisesti on tarkoitus, että haaste alkaa helposti, sillä ensimmäisenä päivänä pitää esitellä lempikirjansa. Tähän kysymykseen minulla on tapana vastata, että lempikirjani on Seitsemän veljestä. Aika nössöä, mutta veljesten joukoissa seison.
Miksi juuri veljekset? Jos joku kysyy tätä minulta livenä, huokaisen syvään ja pyörittelen hetken silmiäni – se tarkoittaa, että nyt tulee pitkä ja tylsä selitys mutta itsepä siitä pyysit.
Ensinnäkin minusta lempikirjan lukemisesta täytyy olla kulunut riittävän pitkä aika, ennen kuin sitä voi kutsua lempikirjaksi. Mieluiten sen pitää olla luettu monta kertaa, ja lukijan pitää haluta palata sen pariin aina uudelleen. Kirja voi toki kolahtaa ensilukemalta niin, että se tuntuu paremmalta kuin mikään muu siihen asti luettu, mutta kirjan ja lukijan suhteen kehittymiselle pitää antaa aikaa. Enhän mä tuota ukkoanikaan heti hylkää, vaikka tänään tulisikin vastaan pitkä, tumma, hurmaava muukalainen, joka veisi jalat alta pelkällä katsellaan. Ihan sama veljesten kanssa.
Minä olen tutustunut veljeksiin ala-asteella kuten varmaan suurin osa ikätovereistani. Opukseen palattiin yläasteella ja lukiossa, ja syytä olikin, onhan se kansalliskirjailijan tuotantoa ja ensimmäinen merkittävä suomeksi kirjoitettu romaani. Nykyään näyttää olevan kirjallisuudenopetus vähän erilaista, ainakaan meidän Viltsu ei ole vielä lukenut koulussa muuta kuin Kapteeni Kalsareita.
En ole ihan varma, milloin olen ensimmäistä kertaa lukenut koko kirjan alusta loppuun ihan itse. Viimeistään kuitenkin parikymppisenä yliopistossa. Sen jälkeen olen lukenut sen monta kertaa ihan vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti.
Mikä minua kirjassa kiehtoo? Tuttuus, hauskuus, autenttinen historiallisuus ja etelähämäläisen mutkaton asenneilmasto – mutta ennen kaikkea kieli. On se Aleksis ollut aika jäbä, kun on osannut kirjoittaa kielellä, joka yhä edelleen on täydellisen elävää ja helppolukuista. Ainakin minun mielestäni. Näkökulmani voi tosin olla rajoittunut, sillä neljäsosa juuristani on Hämeen mailla, ja hämäläismurrettahan täällä kotikaupungissanikin puhutaan.
Niin että voitaisko jo lopettaa tämä tylsä jorina ja antaa Aleksiksen puhua puolestaan. Valitsin ihan lyhyen katkelman, joka sopii tähän ajankohtaan ja kertoo siitä, mitä minäkin mieluiten tekisin juuri nyt:
Talvi tuli, lumi peitti maan, aholla kiertoili vinkka tuuli ja rakenteli kinoksia vasten pirtin seiniä. Mutta pirtissä, parven hiottavassa lämpymässä oljentelivat veljekset, leväten menneen kesän monesta puuhasta ja vaivasta. Ahkeraan he kylpeilivät, hautelivat jäseniänsä pehmeillä vihdoilla herttaisessa löylyssä. Humisten kuumalta kiukaalta kohosi löyly, hajosi kiiriskellen ympäri huonetta, tunkeusi viimein reijistä ulos ja haihtui kylmän-kiljuvaan ilmaan, alakuloisen, vaalean taivaan alle.
Koko kirjan voi lukea osoitteessa www.gutenberg.org/. Kuva on lainattu osoitteesta www.kava.fi/museo/elokuvaperinne/seitseman-veljesta-1939, jossa kaivataan apua tämän ja muiden kuvien henkilöiden ja tapahtumapaikkojen tunnistamisessa.
30 day book challenge
Day 1: Favorite book
Day 2: Least favorite book
Day 3: Book that makes you laugh out loud
Day 4: Book that makes you cry
Day 5: Book you wish you could live in
Day 6: Favorite young adult book
Day 7: Book that you can quote/recite
Day 8: Book that scares you
Day 9: Book that makes you sick
Day 10: Book that changed your life
Day 11: Book from your favorite author
Day 12: Book that is most like your life
Day 13: Book whose main character is most like you
Day 14: Book whose main character you want to marry
Day 15: First ‘chapter book’ you can remember reading as a child
Day 16: Longest book you’ve read
Day 17: Shortest book you’ve read
Day 18: Book you’re most embarrassed to say you like
Day 19: Book that turned you on
Day 20: Book you’ve read the most number of times
Day 21: Favorite picture book from childhood
Day 22: Book you plan to read next
Day 23: Book you tell people you’ve read, but haven’t (or haven’t actually finished)
Day 24: Book that contains your favorite scene
Day 25: Favorite book you read in school
Day 26: Favorite nonfiction book
Day 27: Favorite fiction book
Day 28: Last book you read
Day 29: Book you’re currently reading
Day 30: Favorite coffee table book
2.11.11
On elämä laina
Lilliputti, 1 v. 8 kk, on vieroittanut itsensä mun kainalosta omaan sänkyynsä nukkumaan. Koen vähän eroahdistusta mutta yritän selvitä tilanteesta ilman pysyviä traumoja.
Vauva-aikanaan Lilliputilla oli kerrossänky, mutta hän ei nukkunut siinä koskaan. Tänä syksynä kerrossänky jatkoi matkaansa seuraavaan vauvaperheeseen. Samoihin aikoihin meille tarjottiin jatkettavaa lastensänkyä, jonka otimme vastaan ja sijoitimme kerrossängyn vanhalle paikalle. Siitä tuli Lilliputin sänky, mutta edelleenkään hän ei nukkunut siinä koskaan. Ei edes yritetty. Ei tullut mieleenkään. Olen aina tykännyt perhepedistä, enkä ole ajanut isompiakaan lapsia omaan sänkyynsä ennen kuin ovat itse halunneet. Toisilla siinä on kestänyt pidempään, Viltsu 10 v. esimerkiksi nukkuu vieläkin silloin tällöin mielellään äidin viekussa.
Tilanne tämän vuoden lokakuun alussa oli siis vanha tuttu ja perheeseemme vakiintunut: Lilliputti nukkui yönsä makuuhuoneen isossa sängyssä äidin kainalossa. Kunnes eräänä yönä Lillin masu tuli kipeäksi ja hän päätti, että muistolaatta olisi paikallaan. Sillä aikaa kun minä ja isänsä pyykkäsimme oksennusta tyynyistä, vuodevaatteista ja petauspatjasta, Lilliputti ehti nukahtaa rauhallisesti omaan sänkyynsä, johon olimme hänet väliaikaisesti peitelleet.
Tai niinhän minä luulin.
Väliaikaisesta näyttää nyt tulleen toistaiseksi voimassa oleva käytäntö. Lilliputti nukutetaan illalla omaan sänkyynsä, ja siinä hän tavallisimmin kuorsaa onnellisesti aamuun asti. Mieheni mielestä tyttö ei edes tarvitsisi nukuttamista vaan hänet voisi vain peitellä sänkyyn ja jättää sinne. Minä sanon, että ei nyt sentään mun vauvaa.
Vauva-aikanaan Lilliputilla oli kerrossänky, mutta hän ei nukkunut siinä koskaan. Tänä syksynä kerrossänky jatkoi matkaansa seuraavaan vauvaperheeseen. Samoihin aikoihin meille tarjottiin jatkettavaa lastensänkyä, jonka otimme vastaan ja sijoitimme kerrossängyn vanhalle paikalle. Siitä tuli Lilliputin sänky, mutta edelleenkään hän ei nukkunut siinä koskaan. Ei edes yritetty. Ei tullut mieleenkään. Olen aina tykännyt perhepedistä, enkä ole ajanut isompiakaan lapsia omaan sänkyynsä ennen kuin ovat itse halunneet. Toisilla siinä on kestänyt pidempään, Viltsu 10 v. esimerkiksi nukkuu vieläkin silloin tällöin mielellään äidin viekussa.
Tilanne tämän vuoden lokakuun alussa oli siis vanha tuttu ja perheeseemme vakiintunut: Lilliputti nukkui yönsä makuuhuoneen isossa sängyssä äidin kainalossa. Kunnes eräänä yönä Lillin masu tuli kipeäksi ja hän päätti, että muistolaatta olisi paikallaan. Sillä aikaa kun minä ja isänsä pyykkäsimme oksennusta tyynyistä, vuodevaatteista ja petauspatjasta, Lilliputti ehti nukahtaa rauhallisesti omaan sänkyynsä, johon olimme hänet väliaikaisesti peitelleet.
Tai niinhän minä luulin.
Väliaikaisesta näyttää nyt tulleen toistaiseksi voimassa oleva käytäntö. Lilliputti nukutetaan illalla omaan sänkyynsä, ja siinä hän tavallisimmin kuorsaa onnellisesti aamuun asti. Mieheni mielestä tyttö ei edes tarvitsisi nukuttamista vaan hänet voisi vain peitellä sänkyyn ja jättää sinne. Minä sanon, että ei nyt sentään mun vauvaa.
24.10.11
Ei se siitä
Ei haukuta meemejä, niissä tulee kertoneeksi sellaista, mitä ei olisi kuunaan ottanut puheeksi. Tämä esimerkki on pöllitty Tiinalta.
Seuraelämä
1 Mitä mies/naiselämääsi kuuluu? Kiitos, ihan ok:ta.
2 Voisitko seurustella jonkun kanssa? Luulen, että avomieheni ei tykkäisi siitä.
3 Ajattelet jotakuta, eikö niin? Joo, Sauli Niinistöä ja sitä miten vaikealta se näyttää lehtikuvissa, joissa vakuuttelee "läheisyyttä" vaimonsa kanssa.
4 Onko parempi, että tunnet henkilön, jonka kanssa aloitat seurustelun? Ei. Kannatan järjestettyjä liittoja. Siinähän sitä ehtii tutustua toiseen.
5 Onko joku ihastunut sinuun? Kuulemma pikkuisen.
6 Suutelisitko henkilöä, jolle puhuit viimeisimpänä? Viimeksi puhuin työkaverille (nainen). Tuskinpa hän pienestä toverillisesta pususta pahastuisi.
7 Luotatko helposti ihmisiin? No kyllä joo. Kuvittelen kai, että pystyn arvioimaan, kuka on luottamuksen arvoinen.
8 Onko sinulla parasta ystävää? "Paras ystävä" on ilmaisu, joka saa minut kiemurtelemaan. Jotenkin se kuulostaa ala-asteelta ja siltä, että pitää olla yksi samaa sukupuolta oleva bestis ja kaikki muut kaverit käsivarren mitan päässä. Mulla on pari–kolme oikein hyvää ystävää. Olen tyytyväinen tilanteeseen.
Lähiaika
1 Mitä teet parin tunnin päästä? Töitä. (Selitys: teen tätä lounastunnilla.)
2 Mitä teet vielä tänään? Töitä ja ruokaa. Lisäksi kuulustelen läksyjä, vaihdan vaipan, pesen vähintään kahden ihmisen hampaat, joista toiset omani, ja katson Pasilan.
3 Antaisitko toisen mahdollisuuden ihmiselle, joka on pettänyt luottamuksesi? Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Aiemmin olen antanut toisen mahdollisuuden, ja vielä kolmannen ja neljännenkin. Jälkikäteen en ole ihan varma, kannattiko, vai olisiko pitänyt pistää kerrasta poikki. - Jos ei ole kyse elämää suuremmista asioista vaan pikku erehdyksistä, ilman muuta antaisin.
4 Uskotko ihmisiä, kun he sanovat, että "asioiden on tarkoitus tapahtua"? En. Joskus kuitenkin käytän tuota perustelua ihan itse keskusteluissa itseni kanssa, koska joissakin tilanteissa se helpottaa oloa.
5 Toivoisitko, että elämäsi olisi erilaista kuin nyt? En oikeastaan, ainakaan kovin paljon.
6 Mitä teet, jos kuulet ystäväsi kumppanin pettävän häntä? Suutun. Jatkotoimenpiteet riippuvat tilanteesta.
7 Haluaisitko hautajaisiisi sen henkilön, joka on eniten vaikuttanut elämääsi? Eiköhän se oo mulle siinä vaiheessa aika sama.
8 Teko, jota et uskaltanut tai uskalla tunnustaa äidillesi kuin vasta vanhempana? Äitini ei vieläkään tiedä, että olen liftannut ja polttanut tupakkaa. Ihan pari juttua mainitakseni.
9 Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? En menisi naimisiin kenenkään kanssa, vaikka kosisivat. Vastaan siis: en.
Suhteet
1 Onko sinulla monia kavereita? Mmm.
2 Onko sinulla seurustelukumppania? Lasketaanko avomies?
3 Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi? Palavasti!
4 Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä? Kyllä.
5 Oletko lesbo, homo, bi, transu vai hetero? Hetsku.
6 Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria tai ystävää? On.
Nyt
1 Mikä kappale soi? Ei mikään.
2 Mitä sinulla on päälläsi? Pitkä musta t-paita, harmaa trikoojakku, mustat housut (oisko virallinen termi samettilegginsit?), mustat saappaat. Tajuttoman värikästä, tiedän! Ajattelin näin maanantain kunniaksi repäistä ja ottaa ton harmaan jakun vaikka se ei olekaan musta.
3 Miten hiuksesi ovat? Ponnarilla.
4 Millainen olotila? Njääh. Vähän väsyttää.
5 Mitä ajattelet? Sitä että tällaisena päivänä ei pitäisi istua töissä. Pitäisi nousta autoon tai vielä mieluummin junaan ja matkustaa jonnekin. Pikku päiväreissu piristäisi.
Milloin viimeksi
1 Joit alkoholia? Eilen pari lasia valkoviiniä.
2 Söit pitsaa? Toissapäivänä. Eiku hetkinen, pitsaa jäi, joten söin sitä myös eilen.
3 Oksensit? Keväällä mahataudissa.
4 Suutuit ihan tosissasi? Viime viikolla esimurkun toilailuille. Olen helposti tulistuva mutta myös helposti leppyvä.
5 Nauroit niin, että meinasit tukehtua? En koskaan. En ole tukehtuvaa tyyppiä. Mä kuulun niihin, jotka meinaavat pissata housuunsa, kun oikein kovasti naurattaa.
6 Mille nauroit? Ai viimeksi? Jollekin työkaverin jutulle hörähdin.
7 Sait kokeesta kiitettävän? Vuonna viis villissä lännessä kun viimeksi olin koulussa.
8 Ikävöit jotain ihmistä liikaa? Joku sellainen viikko kun poika oli isällään.
9 Itkit? Vetistelen (lähes) päivittäin. En muista itkeneeni vielä tänään, joten luultavasti se oli eilen.
10 Huolestuit jostain ihmisestä? Perjantaina.
11 Olit hautajaisissa? Keväällä.
12 Olit ristiäisissä? Muutama viikko sitten.
13 Olit häissä? Kolme vuotta sitten.
Ihmisistä
1 Kuka puhui sinulle viimeksi kasvotusten? Pomo.
2 Kuka soitti sinulle viimeksi? Eksä.
3 Kuka sinulle laittoi tekstiviestin viimeksi? Viltsun soitonopettaja.
4 Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? Työkaveri.
5 Keneen ärsyynnyt useimmiten? EM:ään, Viltsuun ja Piituun. Lilliputti on vielä liian pieni ärsyttämään mua. Jotkut työtyypit ärsyttävät, mutta heistä en piittaa.
6 Kenelle viimeksi kerroit murheistasi? Parille työkaverille.
7 Milloin viimeksi annoit tai lainasit rahaa? Viikko sitten pojalle koulun välipalakorttia varten.
8 Ketä kaveria ikävöit eniten tällä hetkellä? Ulkomailla asuvia.
9 Kenen luona olit viimeksi yötä? Äitin ja isin.
10 Kuka huolestui sinusta viimeksi? Ystävä.
Seuraelämä
1 Mitä mies/naiselämääsi kuuluu? Kiitos, ihan ok:ta.
2 Voisitko seurustella jonkun kanssa? Luulen, että avomieheni ei tykkäisi siitä.
3 Ajattelet jotakuta, eikö niin? Joo, Sauli Niinistöä ja sitä miten vaikealta se näyttää lehtikuvissa, joissa vakuuttelee "läheisyyttä" vaimonsa kanssa.
4 Onko parempi, että tunnet henkilön, jonka kanssa aloitat seurustelun? Ei. Kannatan järjestettyjä liittoja. Siinähän sitä ehtii tutustua toiseen.
5 Onko joku ihastunut sinuun? Kuulemma pikkuisen.
6 Suutelisitko henkilöä, jolle puhuit viimeisimpänä? Viimeksi puhuin työkaverille (nainen). Tuskinpa hän pienestä toverillisesta pususta pahastuisi.
7 Luotatko helposti ihmisiin? No kyllä joo. Kuvittelen kai, että pystyn arvioimaan, kuka on luottamuksen arvoinen.
8 Onko sinulla parasta ystävää? "Paras ystävä" on ilmaisu, joka saa minut kiemurtelemaan. Jotenkin se kuulostaa ala-asteelta ja siltä, että pitää olla yksi samaa sukupuolta oleva bestis ja kaikki muut kaverit käsivarren mitan päässä. Mulla on pari–kolme oikein hyvää ystävää. Olen tyytyväinen tilanteeseen.
Lähiaika
1 Mitä teet parin tunnin päästä? Töitä. (Selitys: teen tätä lounastunnilla.)
2 Mitä teet vielä tänään? Töitä ja ruokaa. Lisäksi kuulustelen läksyjä, vaihdan vaipan, pesen vähintään kahden ihmisen hampaat, joista toiset omani, ja katson Pasilan.
3 Antaisitko toisen mahdollisuuden ihmiselle, joka on pettänyt luottamuksesi? Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Aiemmin olen antanut toisen mahdollisuuden, ja vielä kolmannen ja neljännenkin. Jälkikäteen en ole ihan varma, kannattiko, vai olisiko pitänyt pistää kerrasta poikki. - Jos ei ole kyse elämää suuremmista asioista vaan pikku erehdyksistä, ilman muuta antaisin.
4 Uskotko ihmisiä, kun he sanovat, että "asioiden on tarkoitus tapahtua"? En. Joskus kuitenkin käytän tuota perustelua ihan itse keskusteluissa itseni kanssa, koska joissakin tilanteissa se helpottaa oloa.
5 Toivoisitko, että elämäsi olisi erilaista kuin nyt? En oikeastaan, ainakaan kovin paljon.
6 Mitä teet, jos kuulet ystäväsi kumppanin pettävän häntä? Suutun. Jatkotoimenpiteet riippuvat tilanteesta.
7 Haluaisitko hautajaisiisi sen henkilön, joka on eniten vaikuttanut elämääsi? Eiköhän se oo mulle siinä vaiheessa aika sama.
8 Teko, jota et uskaltanut tai uskalla tunnustaa äidillesi kuin vasta vanhempana? Äitini ei vieläkään tiedä, että olen liftannut ja polttanut tupakkaa. Ihan pari juttua mainitakseni.
9 Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? En menisi naimisiin kenenkään kanssa, vaikka kosisivat. Vastaan siis: en.
Suhteet
1 Onko sinulla monia kavereita? Mmm.
2 Onko sinulla seurustelukumppania? Lasketaanko avomies?
3 Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi? Palavasti!
4 Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä? Kyllä.
5 Oletko lesbo, homo, bi, transu vai hetero? Hetsku.
6 Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria tai ystävää? On.
Nyt
1 Mikä kappale soi? Ei mikään.
2 Mitä sinulla on päälläsi? Pitkä musta t-paita, harmaa trikoojakku, mustat housut (oisko virallinen termi samettilegginsit?), mustat saappaat. Tajuttoman värikästä, tiedän! Ajattelin näin maanantain kunniaksi repäistä ja ottaa ton harmaan jakun vaikka se ei olekaan musta.
3 Miten hiuksesi ovat? Ponnarilla.
4 Millainen olotila? Njääh. Vähän väsyttää.
5 Mitä ajattelet? Sitä että tällaisena päivänä ei pitäisi istua töissä. Pitäisi nousta autoon tai vielä mieluummin junaan ja matkustaa jonnekin. Pikku päiväreissu piristäisi.
Milloin viimeksi
1 Joit alkoholia? Eilen pari lasia valkoviiniä.
2 Söit pitsaa? Toissapäivänä. Eiku hetkinen, pitsaa jäi, joten söin sitä myös eilen.
3 Oksensit? Keväällä mahataudissa.
4 Suutuit ihan tosissasi? Viime viikolla esimurkun toilailuille. Olen helposti tulistuva mutta myös helposti leppyvä.
5 Nauroit niin, että meinasit tukehtua? En koskaan. En ole tukehtuvaa tyyppiä. Mä kuulun niihin, jotka meinaavat pissata housuunsa, kun oikein kovasti naurattaa.
6 Mille nauroit? Ai viimeksi? Jollekin työkaverin jutulle hörähdin.
7 Sait kokeesta kiitettävän? Vuonna viis villissä lännessä kun viimeksi olin koulussa.
8 Ikävöit jotain ihmistä liikaa? Joku sellainen viikko kun poika oli isällään.
9 Itkit? Vetistelen (lähes) päivittäin. En muista itkeneeni vielä tänään, joten luultavasti se oli eilen.
10 Huolestuit jostain ihmisestä? Perjantaina.
11 Olit hautajaisissa? Keväällä.
12 Olit ristiäisissä? Muutama viikko sitten.
13 Olit häissä? Kolme vuotta sitten.
Ihmisistä
1 Kuka puhui sinulle viimeksi kasvotusten? Pomo.
2 Kuka soitti sinulle viimeksi? Eksä.
3 Kuka sinulle laittoi tekstiviestin viimeksi? Viltsun soitonopettaja.
4 Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? Työkaveri.
5 Keneen ärsyynnyt useimmiten? EM:ään, Viltsuun ja Piituun. Lilliputti on vielä liian pieni ärsyttämään mua. Jotkut työtyypit ärsyttävät, mutta heistä en piittaa.
6 Kenelle viimeksi kerroit murheistasi? Parille työkaverille.
7 Milloin viimeksi annoit tai lainasit rahaa? Viikko sitten pojalle koulun välipalakorttia varten.
8 Ketä kaveria ikävöit eniten tällä hetkellä? Ulkomailla asuvia.
9 Kenen luona olit viimeksi yötä? Äitin ja isin.
10 Kuka huolestui sinusta viimeksi? Ystävä.
21.10.11
Vanha sydän
Kaikki on jo sanottu, kirjoitettu.
Minä vain sanon sen sinulle,
sinulle vielä kerran.
Minulla ehkä on vanha sydän. En jaksa enää argumentoida. Mieluummin lainaan muiden sanoja. Niin kuin vaikka taas ajankohtaisessa kotiäiti-uraäiti-keskustelussa - olisi mulla ajatuksia, mutta mitäpä niistä, kun joku muu, kuten Pagistaanin Kati, on jo osannut tiivistää pääasiat.
Vanhasta sydämestä on hyötyä. Se saa edes joskus minut hymähtämään leppoisasti sen sijaan että alkaisin raivota, kun eteinen on täynnä hiekkaa, märät pyykit lojuvat pesukoneessa, isosisko kurmoottaa pienempäänsä ja esimurkku raivoaa tekemättömille läksyilleen. Vai oliko se sittenkin joustavan mielen ansiota?
Kaikki on jo sanottu joka tapauksessa.
Alkuun lainaamani Pertti Niemisen runo on ollut minun mielestäni ihana siitä lähtien, kun 15-vuotiaana kirjoitin sen muistiin kukkakantiseen kirjaan, johon keräsin itselleni tärkeitä tekstejä, enimmäkseen lyhyitä runoja ja aforismeja. Minulle se on rakkausruno, vaikka voisihan se jotain muutakin tarkoittaa. Kulunut on kaunista. Rakkaalleen voi antaa ruusun äärettömän monta kertaa, eikä yksikään kerta ole liikaa. Pitää vain löytää se joku, jolle haluaa sanoa "rakastan sinua" joka päivä elämänsä loppuun asti. Se haave pitää hengissä.
Vaikka oikeastaan se joku voisi olla kuka tahansa. Ehkä minäkin olen jo löytänyt hänet. Hurja ajatus.
Minä vain sanon sen sinulle,
sinulle vielä kerran.
Minulla ehkä on vanha sydän. En jaksa enää argumentoida. Mieluummin lainaan muiden sanoja. Niin kuin vaikka taas ajankohtaisessa kotiäiti-uraäiti-keskustelussa - olisi mulla ajatuksia, mutta mitäpä niistä, kun joku muu, kuten Pagistaanin Kati, on jo osannut tiivistää pääasiat.
Vanhasta sydämestä on hyötyä. Se saa edes joskus minut hymähtämään leppoisasti sen sijaan että alkaisin raivota, kun eteinen on täynnä hiekkaa, märät pyykit lojuvat pesukoneessa, isosisko kurmoottaa pienempäänsä ja esimurkku raivoaa tekemättömille läksyilleen. Vai oliko se sittenkin joustavan mielen ansiota?
Kaikki on jo sanottu joka tapauksessa.
Alkuun lainaamani Pertti Niemisen runo on ollut minun mielestäni ihana siitä lähtien, kun 15-vuotiaana kirjoitin sen muistiin kukkakantiseen kirjaan, johon keräsin itselleni tärkeitä tekstejä, enimmäkseen lyhyitä runoja ja aforismeja. Minulle se on rakkausruno, vaikka voisihan se jotain muutakin tarkoittaa. Kulunut on kaunista. Rakkaalleen voi antaa ruusun äärettömän monta kertaa, eikä yksikään kerta ole liikaa. Pitää vain löytää se joku, jolle haluaa sanoa "rakastan sinua" joka päivä elämänsä loppuun asti. Se haave pitää hengissä.
Vaikka oikeastaan se joku voisi olla kuka tahansa. Ehkä minäkin olen jo löytänyt hänet. Hurja ajatus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)