Lilliputti, 1 v. 8 kk, on vieroittanut itsensä mun kainalosta omaan sänkyynsä nukkumaan. Koen vähän eroahdistusta mutta yritän selvitä tilanteesta ilman pysyviä traumoja.
Vauva-aikanaan Lilliputilla oli kerrossänky, mutta hän ei nukkunut siinä koskaan. Tänä syksynä kerrossänky jatkoi matkaansa seuraavaan vauvaperheeseen. Samoihin aikoihin meille tarjottiin jatkettavaa lastensänkyä, jonka otimme vastaan ja sijoitimme kerrossängyn vanhalle paikalle. Siitä tuli Lilliputin sänky, mutta edelleenkään hän ei nukkunut siinä koskaan. Ei edes yritetty. Ei tullut mieleenkään. Olen aina tykännyt perhepedistä, enkä ole ajanut isompiakaan lapsia omaan sänkyynsä ennen kuin ovat itse halunneet. Toisilla siinä on kestänyt pidempään, Viltsu 10 v. esimerkiksi nukkuu vieläkin silloin tällöin mielellään äidin viekussa.
Tilanne tämän vuoden lokakuun alussa oli siis vanha tuttu ja perheeseemme vakiintunut: Lilliputti nukkui yönsä makuuhuoneen isossa sängyssä äidin kainalossa. Kunnes eräänä yönä Lillin masu tuli kipeäksi ja hän päätti, että muistolaatta olisi paikallaan. Sillä aikaa kun minä ja isänsä pyykkäsimme oksennusta tyynyistä, vuodevaatteista ja petauspatjasta, Lilliputti ehti nukahtaa rauhallisesti omaan sänkyynsä, johon olimme hänet väliaikaisesti peitelleet.
Tai niinhän minä luulin.
Väliaikaisesta näyttää nyt tulleen toistaiseksi voimassa oleva käytäntö. Lilliputti nukutetaan illalla omaan sänkyynsä, ja siinä hän tavallisimmin kuorsaa onnellisesti aamuun asti. Mieheni mielestä tyttö ei edes tarvitsisi nukuttamista vaan hänet voisi vain peitellä sänkyyn ja jättää sinne. Minä sanon, että ei nyt sentään mun vauvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti