17.11.11

Aapo, Lauri, Simeoni ja muutama muu

Tekisi kovasti mieleni osallistua tähän kirjahaasteeseen, joka kiertää muuallakin, nyt viimeksi ainakin SoulFoods&Moodsilla. Epäilen, että en ehdi kirjoittaa joka päivä, tai itse asiassa olen aika varma siitä. Täytyy sitten vaan skipata sen päivän haaste tai vastata useampaan kerrallaan. Vaikeudet on tehty voitettaviksi. Tulta päin!

Ilmeisesti on tarkoitus, että haaste alkaa helposti, sillä ensimmäisenä päivänä pitää esitellä lempikirjansa. Tähän kysymykseen minulla on tapana vastata, että lempikirjani on Seitsemän veljestä. Aika nössöä, mutta veljesten joukoissa seison.

Miksi juuri veljekset? Jos joku kysyy tätä minulta livenä, huokaisen syvään ja pyörittelen hetken silmiäni – se tarkoittaa, että nyt tulee pitkä ja tylsä selitys mutta itsepä siitä pyysit.

Ensinnäkin minusta lempikirjan lukemisesta täytyy olla kulunut riittävän pitkä aika, ennen kuin sitä voi kutsua lempikirjaksi. Mieluiten sen pitää olla luettu monta kertaa, ja lukijan pitää haluta palata sen pariin aina uudelleen. Kirja voi toki kolahtaa ensilukemalta niin, että se tuntuu paremmalta kuin mikään muu siihen asti luettu, mutta kirjan ja lukijan suhteen kehittymiselle pitää antaa aikaa. Enhän mä tuota ukkoanikaan heti hylkää, vaikka tänään tulisikin vastaan pitkä, tumma, hurmaava muukalainen, joka veisi jalat alta pelkällä katsellaan. Ihan sama veljesten kanssa.

Minä olen tutustunut veljeksiin ala-asteella kuten varmaan suurin osa ikätovereistani. Opukseen palattiin yläasteella ja lukiossa, ja syytä olikin, onhan se kansalliskirjailijan tuotantoa ja ensimmäinen merkittävä suomeksi kirjoitettu romaani. Nykyään näyttää olevan kirjallisuudenopetus vähän erilaista, ainakaan meidän Viltsu ei ole vielä lukenut koulussa muuta kuin Kapteeni Kalsareita.

En ole ihan varma, milloin olen ensimmäistä kertaa lukenut koko kirjan alusta loppuun ihan itse. Viimeistään kuitenkin parikymppisenä yliopistossa. Sen jälkeen olen lukenut sen monta kertaa ihan vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti.

Mikä minua kirjassa kiehtoo? Tuttuus, hauskuus, autenttinen historiallisuus ja etelähämäläisen mutkaton asenneilmasto – mutta ennen kaikkea kieli. On se Aleksis ollut aika jäbä, kun on osannut kirjoittaa kielellä, joka yhä edelleen on täydellisen elävää ja helppolukuista. Ainakin minun mielestäni. Näkökulmani voi tosin olla rajoittunut, sillä neljäsosa juuristani on Hämeen mailla, ja hämäläismurrettahan täällä kotikaupungissanikin puhutaan.

Niin että voitaisko jo lopettaa tämä tylsä jorina ja antaa Aleksiksen puhua puolestaan. Valitsin ihan lyhyen katkelman, joka sopii tähän ajankohtaan ja kertoo siitä, mitä minäkin mieluiten tekisin juuri nyt:
Talvi tuli, lumi peitti maan, aholla kiertoili vinkka tuuli ja rakenteli kinoksia vasten pirtin seiniä. Mutta pirtissä, parven hiottavassa lämpymässä oljentelivat veljekset, leväten menneen kesän monesta puuhasta ja vaivasta. Ahkeraan he kylpeilivät, hautelivat jäseniänsä pehmeillä vihdoilla herttaisessa löylyssä. Humisten kuumalta kiukaalta kohosi löyly, hajosi kiiriskellen ympäri huonetta, tunkeusi viimein reijistä ulos ja haihtui kylmän-kiljuvaan ilmaan, alakuloisen, vaalean taivaan alle.

Koko kirjan voi lukea osoitteessa www.gutenberg.org/. Kuva on lainattu osoitteesta www.kava.fi/museo/elokuvaperinne/seitseman-veljesta-1939, jossa kaivataan apua tämän ja muiden kuvien henkilöiden ja tapahtumapaikkojen tunnistamisessa.

30 day book challenge
Day 1: Favorite book
Day 2: Least favorite book
Day 3: Book that makes you laugh out loud
Day 4: Book that makes you cry
Day 5: Book you wish you could live in
Day 6: Favorite young adult book
Day 7: Book that you can quote/recite
Day 8: Book that scares you
Day 9: Book that makes you sick
Day 10: Book that changed your life
Day 11: Book from your favorite author
Day 12: Book that is most like your life
Day 13: Book whose main character is most like you
Day 14: Book whose main character you want to marry
Day 15: First ‘chapter book’ you can remember reading as a child
Day 16: Longest book you’ve read
Day 17: Shortest book you’ve read
Day 18: Book you’re most embarrassed to say you like
Day 19: Book that turned you on
Day 20: Book you’ve read the most number of times
Day 21: Favorite picture book from childhood
Day 22: Book you plan to read next
Day 23: Book you tell people you’ve read, but haven’t (or haven’t actually finished)
Day 24: Book that contains your favorite scene
Day 25: Favorite book you read in school
Day 26: Favorite nonfiction book
Day 27: Favorite fiction book
Day 28: Last book you read
Day 29: Book you’re currently reading
Day 30: Favorite coffee table book

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Mulla on ihan samanlaiset ajatukset ton lempikirjan kanssa, eli siihen pitäisi olla muodostunut jonkinlainen suhde jo pitkällä aikavälillä ja se pitäisi olla lukenut monta kertaa. Mutta en osaa nimetä lempparia tälleen ihan suoraan.
Ja nyt sä varmaan pyörryt, mutta mä en ole lukenut Seitsemää veljestä koskaan. Ehkä jotain tosi lyhyitä pätkiä jostain koulukirjasta, mutta en muista edes pidelleeni sitä kädessäni koskaan. Muisti voi tietysti pettää.

kukkis kirjoitti...

*pökr*

No ei vaan! :) Mutta suosittelen kyllä veljesten lukemista. Paitsi jos ei yhtään hotsita. Mun mielestä lukeminen sinänsä on hyvin suositeltavaa mutta mitään yksittäistä kirjaa ei tarvitse lukea vain sen takia, että muka tarvitsee. Paitsi jos on kirjallisuudentutkija.