7.11.08

Olisin ostanut vokaalin, jos raha olisi riittänyt

Tiina jakoi mulle J:n, vaikka juuri olin valmistautunut haasteeseen pohtimalla yökaudet Y:llä alkavia sanoja. Telepatia ei nyt oikein toiminut, pitää kai pistää piuhat vaihtoon.

Tehtävä kuuluu näin:
Kirjoita blogiisi 10 sanaa, jotka alkavat kyseisellä kirjaimella, ja lisää mukaan selostus, mitä kyseinen sana sinulle merkitsee ja miksi.

1. Jevgeni Onegin. Tämä tuli ensimmäisenä mieleen, koska sennimistä oopperaa menen EM:n kanssa katsomaan ja kuuntelemaan marraskuussa. Paree olla hyvä, varsinkin kun nykyään niin harvoin pääsen minnekään. Oopperassa on se takuuvarma puoli, että jos esillepanosta ei tykkää, voi sulkea silmänsä ja pelkästään vain kuunnella. Laulajat ja soittajat yleensä osaavat hommansa. Kuoharin juominen väliajalla ei myöskään voi mennä pieleen. Aah.

2. Johtokunta. Kuvitelkaa pieni, lettipäinen tyttö, joka ei koskaan tee läksyjä ja on muutenkin kamala vastarannan kiiski. Tyttö ei erityisemmin pidä koulusta, vaikka joistakin opettajista tykkääkin. Niille, joista ei tykkää, sanoo vastaan siihen malliin, että saa käytöksenalennuksen. Alaluokilla kaveeraa kaikkien kanssa mutta yläasteella tyytyy oman pienen porukkansa seuraan. Kuulostaako tämä sellaiselta tyypiltä, joka aikuisena istuu lapsensa koulun johtokunnassa? Ei minustakaan.

3. Juusto. Me like. Parhaita ovat pitkään kypsytetyt, maukkaat juustot, niin kuin vaikka Appenzeller tai Manchego. Suomalainen Emmental toimii oivallisesti. Pidän myös kaikista lampaan- tai vuohenmaidosta tehdyistä juustoista paitsi norjalaisesta varpaanväliversiosta.

4. Jugurtti. Sitä pitää saada kerran päivässä. Jos joku on juuri menossa kauppaan, niin mieluiten maustamatonta luomua, kiitos.

5. Jenkkakahvat. Jonain aamuna sä heräät ja sä huomaat että sä oot kasvattanut sellaiset.

6. Jii. Viltsun kummisetä, aivan ihana mies. Ihme ettei hän ole esiintynyt tässä blogissa aiemmin.

7. Jalkapallo. Vielä kymmenen vuotta sitten olisin nauranut räkäisesti, jos joku olisi väittänyt, että eräänä päivänä sanon näin, mutta - se on hieno laji. Näköjään se on myös osoitus siitä, että ihmisen näkemykset voivat avartua ja mieli muuttua. Luo toivoa meille kaikille, eikö vain?

8. Johnny Cash. Mies joka ei lakkaa hämmästyttämästä minua. Sillä on vaan niin hienoja versioita ihan käsittämättömistä biiseistä, esimerkiksi U2:n Onesta tai Bob Marleyn Redemption songista.

9. Jopo. Kun olin pieni, minulla oli keltainen. Nyt voisin haluta ihan samanlaisen mutta aikuisten kokoisen.

10. Joulupukki. Ei mulle kukaan muukaan sitä Jopoa osta. Myönnän suoraan, että tykkään joulusta. Enää kuukausi ja saa alkaa laulaa joululauluja ilman että kenelläkään on oikeutta valittaa! Kun maass' on hanki, olen kuin varpunen jouluaamuna. En etsi valtaa, loistoa, tai no, ihan pikkuisen loistoa voisin ottaa.

Jos joku haluaa oman kirjaimen, kommenttilootassa voi ilmoittautua.

6 kommenttia:

Touhis kirjoitti...

Mä haluun kanssa Jopon, mullakin oli sellainen lapsena! (punainen)

Mut voin mä jonkun kirjaimenkin ottaa, kunhan se ei oo zeta. Tai quu :-)

ps. bloggerin sanavahvistuksena on "ingal". Ja nyt mulla soi loppupäivän päässä Vilkkumaan Ingalsin Laura, hittolainen.

Tiina kirjoitti...

No telepatiapiuhat taisi nyt kyllä sitten olla epäkunnossa. Ihan hyvähän tuosta J:stäkin tuli, mutta saat toki listata myös Y-sanoja jos haluat. :D

Voi ei, nyt mullakin sitten soi päässä se Ingalsin Laura. En kestä!

Ulkokalliolainen kirjoitti...

Hei, saaksmää kirjaimen?

Anonyymi kirjoitti...

Kirjaimet jakoon! Touhikselle V ja Rappikselle H!

jospa kirjoitti...

Saanksmäkin? (enkä muuten kanskaan toivo quuta...) En lupaa tehdä tätä ihan saman tien kun en varmaan ehdi, mutta niin pian kuin suinkin!

Anonyymi kirjoitti...

Jospalle lähtee M!

Vähän paha mieli tulee Q:n puolesta, kun sitä ei koskaan halua kukaan ...