29.10.08

Aamusivut auttavat laiskaa kokkia

Aamusivut ovat loistava keksintö siitä huolimatta, että en ehdi kirjoittaa niitä joka aamu ja surutta rikon muitakin sääntöjä. Nyt menee viimeinenkin rikki. Aamusivuja ei saisi missään oloissa julkaista, mutta kova juttu, aion silti. Sovitaan, että tämä on kerran elämässä -tyyppinen ratkaisu.

Syyskuun alussa kirjoitin näin:
Siitä kärsin, etten kokkaa. Miten elämä onkin mennyt tämmöiseksi? En halua sellaista, että jokainen perheenjäsen haukkaa leipää silloin kun on nälkä. Haluan laittaa ruokaa, ripotella rakkautta mausteeksi ja nauttia aterian yhteisen pöydän ääressä perheen ja joskus ystävien kanssa.
En oikein muista, millaisia syksyt ovat. Onko joka vuosi yhtä vaikeaa solahtaa arjen aikatauluihin ja saada aika riittämään? Muistan syksyistä vain energisyyden. Ja omasta mielestäni olen kyllä syksyisin laittanut tosi paljon ruokaa.
No nyt sen keksin! Vaikka inhoan listoja ja suunnitelmia voisin kerrankin tehdä niin, että miettisin viikon ruokalistan etukäteen (realistisesti! sen mukaan, mitä ehdin tehdä) ja kävisin kaupassa jotenkin kootusti, kerralla isosti. Tämän kun tekisin pari kertaa, saisin varmaan taas juonesta kiinni.
Katsokaa ja ihmetelkää: suunnitelma onnistui. Viikkoa myöhemmin pohdiskelin aamusivujen perimmäistä tarkoitusta, ja jotenkin onnistuin kiertämään sen ruoanlaittoon:
Minkä sille voin, jos kaikkein eniten ajattelen pastaa, keittoja ja perunaruokia? Niistäkö minun pitäisi kirjoittaa?
Sen ruokalistahomman sain ainakin alkuun toimimaan, ja siihen olen tyytyväinen. Vielä kun muistaisi taas kaikki hyvät, edulliset ruokalajit, sopat ja kiusaukset.
Iiiihaa, sanoo sillalla kulkeva aasi. Enpä olekaan pitkään aikaan julkaissut yhtään reseptiä. Asia on korjattava heti. Muheva syksyinen ruoka on esimerkiksi tämä:

Linssiluteen keitto

  • paketillinen fileepekonia
  • 1 purjo
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • (pieni sipuli)
  • pari porkkanaa
  • 1 peruna
  • (tilkka oliiviöljyä)
  • 1,5 litraa hyvää kasvislientä
  • tomaattipyrettä
  • 2 laakerinlehteä
  • timjamia tai muita yrttejä
  • 3 dl punaisia linssejä
Leikkaa pekoni ohuiksi suikaleiksi ja ruskista ne kevyesti. Lisää joukkoon siivutettu purjo ja paloiteltu valkosipuli. Sekaan voi heittää myös silputun sipulin, jos maittaa. Pilko juurekset pieniksi kuutioiksi, ja lisää nekin kattilaan. Kiehauta kasviksia pekonin rasvassa. Voit lisätä tilkan öljyä, jos siltä tuntuu. Kaada päälle 1,5 litraa mielestäsi kasvislientä. Mausta muutamalla lusikallisella tomaattipyrettä, kahdella laakerinlehdellä ja oman makusi mukaisilla yrteillä. Timjami toimii aina. Hauduta kannen alla kymmenisen minuuttia. Lisää kolme desiä huuhdottuja, valutettuja punaisia linssejä ja hauduta vielä kymmenen minuuttia.

Tästä syö neljä ihmistä kerran tai kolme ihmistä kaksi kertaa, kunhan jämiä vähän jalostaa.

Kun soppaa keittää vähän pidempään, saa muhennoksen, jota voi seuraavana päivänä laittaa vaikka raejuuston kera tortillojen täytteeksi. Chilikastike tai salsa sopii mausteeksi oikein hyvin. Herkullisia ovat enchiladat: täytä tortillat linssimössöllä, kääri rullalle ja lado voideltuun uunivuokaan. Levitä muhennoksen loput tasaisesti rullien päälle ja ripottele huipuksi tyyliin sopivaa juustoraastetta (cheddar voisi olla aika jees). Paista uunissa, kunnes juusto on herkullisen sulanutta ja saanut vähän väriä.

Linssimössö sopii myös pakastettavaksi.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, loistava resepti! Tota teen heti kun saan otettua itteeni niskasta kiinni ja ryhdyn kokkaamaan. Meillä eletään edelleen aika valmisruokapainotteisesti, mutten jaksa nyt muuta. Syksyt on nykyään tällaisia, arjen pyörittäminen ei vaan millään tunnu onnistuvan (t. nim. kaikki koneet pyörii, mutta kuka laittaisi nuo vaatekasat kaappeihin paikoilleen?)

Anonyymi kirjoitti...

Nams...kuullostaa herkulliselta :)
Täytyy oikeen kokeilla. Kiitos.

Tsemppiä ja iloisia hetkiä syksyn harmauden keskelle.

T:Hanna

Olina kirjoitti...

Jotenkin eksyin tänne, ja kovin tykkäilin tavastasi kirjoittaa. Poikkean uudelleen, jos löydän takaisin.

Kaikkea hyvää.

Anonyymi kirjoitti...

Helen: ratkaisu on sisäkkö, mutta ensiksi pitäisi voittaa lotossa.

Hanna ja Olina: kiitos samoin!

Eero kirjoitti...

Aamusivut on hieno juttu. Tuo sääntö on kyllä hieman outo.

Mitäs jos keksii elämän tarkoituksen aamusivua kirjoitettaessa? Tai ratkaisun nälänhätään.

Onko teksti silti pidettävä piilossa?

Minua ei haittaa jos rikot sääntöä toistekin.

Eero kirjoitti...

Tarkennus: Ihmtettelin siis sitä sääntöä että aamusivuja ei saisi julkaista.

Anonyymi kirjoitti...

Eero, joo, tajusin, ja juuri samaa olen itsekin ihmetellyt.

Näin monta uutta kommentoijaa samassa laatikossa, mahtavaa! Tulkaa toistekin!