Olen laulanut erilaisissa kuoroissa tai lauluryhmissä kolme neljäsosaa elämästäni, mutta 2002 jouduin lopettamaan tämän harrastukseni, koska lapsi oli pieni enkä kerta kaikkiaan vain ehtinyt. Sen jälkeen olen valittanut kaikissa tilanteissa sitä, miten tyhjää elämä on ilman lauluprojektia.
Ihan viime vuosina aloin uudestaan etsiä itselleni sopivaa lauluryhmää, ja kyselin vinkkejä sopivista porukoista suunnilleen kaikilta vastaantulijoilta.
Enpä silti olisi uskonut, että minä vanha pakana päädyn gospel-kuoroon, ja vieläpä sellaiseen, jolla on levytyssopimus. Tässä se nyt on, suuren työn tulos, ekalevy, joka tulee kauppoihin ihan näinä päivinä:
Kiitokset Sun äidilles ja alkuperäiskuvan ottajalle. Tämä oli hauskaa, tehkää tekin!
Tee oma meemisi näin:
1. http://en.wikipedia.org/wiki/Special:Random
- ensimmäinen artikkeli tällä sivulla on bändisi nimi
2. http://quotationspage.com/random.php3
- viimeisen lainauksen neljä viimeistä sanaa ovat albumisi nimi
3. http://flickr.com/explore/interesting/7days/
- tämän sivun kolmas kuva on albumisi kansi
24.1.08
17.1.08
Merkkisokeus iski, director's cut
Anteeksi että kävin taas täällä sörkkimässä. Nyt en enää, sen lupaan. Tämä on lopullinen versio
Vau! Nyt mäkin sain tällaisen! Sen antoi Jenni. Olen ymmyrkäinen ilosta. Kunhan tästä tokenen, listaan ne, joille jaan merkin eteenpäin. Säännöt kuuluvat: Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several times.
Ottakaa merkki: Helen, Hestia, Hilleri, Vihreiden omenoiden Mina, Rose ja Touhis. Siinä ei tainnut olla ihan kymmentä. Olisin hyvin voinut jakaa merkin kaikille suosikkilistalaisilleni, mutta osa on saanut sen jo sataan kertaan, joten en viitsi. Koko sivupalkin porukka ja muutamat muut: vaikka kirjoittaisitte raskaistakin asioista, te teette mun päivän.
Jos tänne asti luitte, älkää pysähtykö vaan lukekaa seuraava postaus! Se sisältää myös asiaa eikä vain merkkihehkutusta.
Vau! Nyt mäkin sain tällaisen! Sen antoi Jenni. Olen ymmyrkäinen ilosta. Kunhan tästä tokenen, listaan ne, joille jaan merkin eteenpäin. Säännöt kuuluvat: Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several times.
Ottakaa merkki: Helen, Hestia, Hilleri, Vihreiden omenoiden Mina, Rose ja Touhis. Siinä ei tainnut olla ihan kymmentä. Olisin hyvin voinut jakaa merkin kaikille suosikkilistalaisilleni, mutta osa on saanut sen jo sataan kertaan, joten en viitsi. Koko sivupalkin porukka ja muutamat muut: vaikka kirjoittaisitte raskaistakin asioista, te teette mun päivän.
Jos tänne asti luitte, älkää pysähtykö vaan lukekaa seuraava postaus! Se sisältää myös asiaa eikä vain merkkihehkutusta.
Aika on rientänyt
Meidän pikku Viltsu-vaaveli aloittaa syksyllä koulutien.
Eilen kävimme tutustumassa kahteen kouluun: omaan lähikouluumme ja Viltsun eskarin kouluun. Lähikoulu on "iso" ja eskarin koulu on "pieni" - täällä Helsingin keskustan liepeiden vähälapsisissa kaupunginosissa tuo tarkoittaa sitä, että kummassakin aloittaa n. 25 ekaluokkalaista. Pienessä koulussa on vain luokat ykkösestä neloseen, ja ison koulun suhteellinen suuruus syntyy siitä, että siellä on myös viides ja kuudes luokka.
Iso koulu on todella hieno ja perinteikäs työläislasten opinahjo. Koulu itsessään on satavuotias, ja koulurakennus on pykätty pystyyn vuonna 1915. Olen itse käynyt samaan aikaan perustettua helsinkiläiskoulua, en tosin tätä samaa, ja sydämessäni on lämmin paikka koulun perinteille ja historialle. Ison koulun käytävillä leijuu vanhan koulun henki, luokissa tuoksuu puupöly, ja upean portaikon korkeista ikkunoista näkee suuren palan kaupunkia. Sata vuotta sitten lapsia oli paljon, ja siksi myös luokkahuoneita on paljon. Kaiken maailman aineille on omat luokkansa.
Pieni koulu on 1980-luvulla rakennettu ahdas, kämäinen pytinki, jossa ei ole mitään hienoa eikä perinteikästä. Toisaalta se on kuin kyläkoulu: opettajakuntaa on alle kymmenen, ja jokainen opettaja tuntee koko koulun kaikki lapset nimeltä ja naamalta. Lisäksi se sijaitsee rauhallisessa ympäristössä metsän laidassa.
Pieneen eskarin kouluun menevät kaikki kaverit. Sitten taas isossa lähikoulussa oppisi tuntemaan oman naapuruston lapsia. Toisaalta ei niitä samanikäisiä näy ihan tässä pihoilla pyörivän, ja ison koulun luokkakaverit tulevat isolta oppilaaksiottoalueelta.
Isossa koulussa voi valita ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi englannin tai ranskan. Pienessä koulussa voi lukea vain englantia, mutta vapaaehtoiseksi kieleksi voi ottaa saksan, jota voi myös jatkaa useammalla yläasteella kuin ranskaa. Isoon kouluun kulkee kevyen liikenteen väylä. Pieneen kouluun mentäessä on yksi vaarallinen risteys, mutta toisaalta sinne pääsee ovelta ovelle ratikalla.
Tätä voisi vielä jatkaa, mutta you get the picture: kummassakin koulussa on puolensa ja puolensa.
Kai me niistä jompikumpi valitaan, kun ilmoittautumispäivä 6.2. koittaa.
P.S. Semmoinen hyvä puoli, että fiilispohjalta voisi valita kumman koulun tahansa. Molemmat vaikuttivat itse asiassa ihan kivoilta. Viltsu oli sitä mieltä, että haluaisi mennä kumpaankin. Teenköhän minä tästä liian ison numeron?
Eilen kävimme tutustumassa kahteen kouluun: omaan lähikouluumme ja Viltsun eskarin kouluun. Lähikoulu on "iso" ja eskarin koulu on "pieni" - täällä Helsingin keskustan liepeiden vähälapsisissa kaupunginosissa tuo tarkoittaa sitä, että kummassakin aloittaa n. 25 ekaluokkalaista. Pienessä koulussa on vain luokat ykkösestä neloseen, ja ison koulun suhteellinen suuruus syntyy siitä, että siellä on myös viides ja kuudes luokka.
Iso koulu on todella hieno ja perinteikäs työläislasten opinahjo. Koulu itsessään on satavuotias, ja koulurakennus on pykätty pystyyn vuonna 1915. Olen itse käynyt samaan aikaan perustettua helsinkiläiskoulua, en tosin tätä samaa, ja sydämessäni on lämmin paikka koulun perinteille ja historialle. Ison koulun käytävillä leijuu vanhan koulun henki, luokissa tuoksuu puupöly, ja upean portaikon korkeista ikkunoista näkee suuren palan kaupunkia. Sata vuotta sitten lapsia oli paljon, ja siksi myös luokkahuoneita on paljon. Kaiken maailman aineille on omat luokkansa.
Pieni koulu on 1980-luvulla rakennettu ahdas, kämäinen pytinki, jossa ei ole mitään hienoa eikä perinteikästä. Toisaalta se on kuin kyläkoulu: opettajakuntaa on alle kymmenen, ja jokainen opettaja tuntee koko koulun kaikki lapset nimeltä ja naamalta. Lisäksi se sijaitsee rauhallisessa ympäristössä metsän laidassa.
Pieneen eskarin kouluun menevät kaikki kaverit. Sitten taas isossa lähikoulussa oppisi tuntemaan oman naapuruston lapsia. Toisaalta ei niitä samanikäisiä näy ihan tässä pihoilla pyörivän, ja ison koulun luokkakaverit tulevat isolta oppilaaksiottoalueelta.
Isossa koulussa voi valita ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi englannin tai ranskan. Pienessä koulussa voi lukea vain englantia, mutta vapaaehtoiseksi kieleksi voi ottaa saksan, jota voi myös jatkaa useammalla yläasteella kuin ranskaa. Isoon kouluun kulkee kevyen liikenteen väylä. Pieneen kouluun mentäessä on yksi vaarallinen risteys, mutta toisaalta sinne pääsee ovelta ovelle ratikalla.
Tätä voisi vielä jatkaa, mutta you get the picture: kummassakin koulussa on puolensa ja puolensa.
Kai me niistä jompikumpi valitaan, kun ilmoittautumispäivä 6.2. koittaa.
P.S. Semmoinen hyvä puoli, että fiilispohjalta voisi valita kumman koulun tahansa. Molemmat vaikuttivat itse asiassa ihan kivoilta. Viltsu oli sitä mieltä, että haluaisi mennä kumpaankin. Teenköhän minä tästä liian ison numeron?
Tuumasta toimeen
Mitä kannattaa tehdä, kun keskellä yötä haahuilee ympäri pimeää asuntoa unen tai jonkin muun pakenevan ajatuksen perässä?
No, ensimmäiseksi tulee mieleen, että kannattaa vaihtaa bloginsa nimi.
Yöllisestä haahuilusta ei pidä kenenkään huolestuman. Olen harrastanut sitä lapsesta asti. Se nyt vain on minun tapani nukkua.
Kohta kellistän vielä kerran pääni tyynyyn, ja ennen kuin huomaankaan, on taas aamu.
No, ensimmäiseksi tulee mieleen, että kannattaa vaihtaa bloginsa nimi.
Yöllisestä haahuilusta ei pidä kenenkään huolestuman. Olen harrastanut sitä lapsesta asti. Se nyt vain on minun tapani nukkua.
Kohta kellistän vielä kerran pääni tyynyyn, ja ennen kuin huomaankaan, on taas aamu.
11.1.08
Mun juhlat, hymyilen jos huvittaa
Tulen kotiin. Riisun rintsut, pinnit ja korut. Sytytän tunnelmavalot. Haen kaapista ohuen kristallilasin, jota ei ole otettu esiin vuosikausiin. Avaan uuden viinipullon, vaikka jääkaapissa on avattu viimeviikkoinen - sen voi kaataa kastikkeeseen tai juoda yön hiljaisina tunteina, jos uni ei tule.
Kaadan viiniä lasiin. Pidän juhlat yksinololle ja rauhoittumiselle. Minut on kutsuttu.
Pohdin musiikkia tai lukemista, mutta mieluummin nyt kuuntelen tuulen tuiverrusta ja katselen kynttilän liekkiä.
Tunnustelen vaikka kuinka, mutta en tunne itseäni yksinäiseksi tai hylätyksi. Olen oman elämäni valtiatar. Tämä on ylellisyyttä.
Kippis.
Kaadan viiniä lasiin. Pidän juhlat yksinololle ja rauhoittumiselle. Minut on kutsuttu.
Pohdin musiikkia tai lukemista, mutta mieluummin nyt kuuntelen tuulen tuiverrusta ja katselen kynttilän liekkiä.
Tunnustelen vaikka kuinka, mutta en tunne itseäni yksinäiseksi tai hylätyksi. Olen oman elämäni valtiatar. Tämä on ylellisyyttä.
Kippis.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)