Kuusivuotias sai eskarista läksyksi miettiä, mikä olisi hänen syntymälahjansa. Niistä sitten keskustelimme illalla. Minä heti luettelemaan: kauniit siniset silmät, puhelias suu, lämmin ja tunteikas sydän, pitkät ja levottomat jalat, vahva varsi, rakkaus musiikkiin.
"Äiti, en mä noita voi sanoa. Mua ujostuttaa."
Seuraavaksi keskustelimme ujostelusta, itsestään puhumisen vaikeudesta ja 6-vuotiaana olemisesta. Kysyin Kuusivuotiaalta, mistä syntymälahjastaan hän itse haluaisi eskarissa kertoa.
"Emmä tiiä. Mulla pyörii päässä vaan sen variksenmerkki."
Siinähän se! Yhdessä totesimme, että oikein hieno ja esittelyyn sopiva syntymälahja on "haikarannokanjälki", punertava V:n muotoinen merkki Kuusivuotiaan otsatukan alla.
Entä jos olisin saanut itse saman läksyn? Mikä ihme voisi olla minun syntymälahjani? Yliherkkä kuulo- ja hajuaisti? Lyhytvihaisuus ja anteeksiantamisen kyky? Vaiko yksinkertaisesti alimittaiset pikkurillit?
3 kommenttia:
Tää on varmaan joku kansallinen Vaikeiden Kysymysten Viikko. Meillä Kuopus sai koululäksynä nipun kyssäreitä, joissa kysyttiin mm. "Mikä on elämäsi onnellisin hetki?" Että ei sen vaikeempaa. Tyyppi tuskaili eilenillalla tuon kanssa, kun Esikoinen totesi tyynesti: "no, vastaat vaan että Se kun synnyin". ;)
Vaiko yksinkertaisesti alimittaiset pikkurillit?
On vai? Enkä mää oo huamannu mittään!
No onneksi Esikoisella oli vastaus valmiina! Kannattaisi ehkä harkita konsulttitoimiston perustamista.
SÄ, ei ne nyt niin lyhyet ole. Soittoharrastusta ovat kyllä pikkuisen haitanneet.
Lähetä kommentti