Siltä varalta, että joku ei tiedä: Mononen on kuuluisa helsinkiläinen hautaustoimisto. 70-luvulla eläneet ehkä muistavat Liisankadulla-kappaleen ja Matti Makkosen ruumisarkkuliikkeen - älkää antako tekaistun nimen hämätä, kyseessä on Mikko Mononen. Ne Luumäet taas huusivat Monosta apuun, koska tytölleni kävi pieni vahinko, luuli lähtevänsä ja minut jättävänsä, ei anteeksi saanut vaan luodin päähänsä.
FAQ: Mistä tietää, että on tulossa vanhaksi?
Vastaus: Siitä, että kuuntelee sujuvasti vieressä, kun äiti ilmoittaa mummusta huolehtivalle hoitsulle puhelinnumeronsa, ja tajuaa vasta seuraavana päivänä, että numero oli ihan väärä.
Mummun vieminen onnistui yli odotusten. Kotoa lähteminen oli tietysti kamalaa ja kirvoitti monia lentäviä lauseita kuten:
"minähän en kotoani lähde, perkele" ja
"niin se on, että joskus kun apua tarvitsee, sitä ei saa, ja joskus saa vaikkei tarvitsekaan".
Perillä sen sijaan mummu luiskahti kuin kala veteen, kuten oli odotettavissakin. Mummu on ehkä maailman toiseksi seurallisin ihminen heti meidän Kuusivuotiaan jälkeen. Pöyristyttävintä tässä kaikessa on se, ettei hän ole lähtenyt ikätovereidensa pariin jo aiemmin.
Seuraava jännäyksen kohde on enon leikkaus, jonka takia mummu lepolomalle lähtikin. Eno on nimittäin toiminut jo monet vuodet mummun omaishoitajana.
Enon määrääviin luonteenpiirteisiin ei kuulu ylenpalttinen positiivisuus eikä optimismi. Niinpä ei olekaan ihme, ettei hän itse usko pääsevänsä elävänä pois sairaalasta. Keväällä hän realisoi säästöjensä korkoja ja osti meille sisarentyttärilleen kaikenlaista mitä arveli meidän tarvitsevan. Pari viikkoa sitten hän kertoi tunteikkaasti siitä, kuinka oli mökillä saunonut viimeisen kerran ja avannut viimeisen saunakaljan - ei suinkaan tämän kesän vaan koko elämän viimeisen, saattoi kuulla rivien välistä.
Luulimme jo, että pessimismi oli hieman hellittänyt, kun kuulimme, että eno oli osallistunut veikkaukseen, jonka tulos ratkeaa vasta ensi lauantaina, siis kaksi päivää post operat. Vaan ehkä ei sittenkään. Nimittäin kun äitini kysyi puhelinnumeroa, josta enon vointia voi leikkauksen jälkeen tiedustella, tämä vastasi:
"Mistä mä voin tietää mikä sen Monosen puhelinnumero on."
5 kommenttia:
hah, sun enos on varmaan jotain henkistä sukua mun appiukolle ;)
Anopilla diagnosoitiin parantumaton sairaus vuonna 1988, jolloin appiukko ilmoitti vanhimman poikansa talon harjakaisissa, että "tää on sit viimeinen kerta kun tullaan kyläileen, kun äidillä on todettu Sairaus".
Lienee turha mainita että kyläilevät edelleen sujuvasti kaikilla lapsillaan ympäri Suomea, 19 vuotta dramaattisen ilmoituksen jälkeen.
Äärimmäisen tutulta kuulostaa. Meidän mummu on ilmoittanut joka syksy vuodesta 1997 lähtien, ettei enää seuraavana kesänä pääse mökille. Vähän vaikea sieltä Malmin hautausmaan multien alta lähteä nimittäin. Mutta niinpä vaan hän vielä tänäkin kesänä vietti enon kanssa mökillä pari kuukautta.
Niin mistä päin Suomea ne sun appivanhemmat ovatkaan kotoisin? :)
Aah, mitä kotoisaa jäyhyyttä :) Toivottavasti enolla menee yhtä sutjakkaasti kuin mummulla!
Teilläpä on tapahtumaa! Toivottavasti kaikki sujuu enolla niin kuin pitääkin (ei mitään Monosia siis). Onneksi tuolla varautuneella ja "valmistautuneella" asenteella on tuskin vaikutusta leikkauksen lopputulemaan.
Kiitos toivotuksista molemmille! Jospa vähän toiveikkuutta tarttuisi enoonkin, että toipuisi leikkauksesta nopeammin ... Siihen mielialalla nimittäin kuulemma on vaikutusta.
Lähetä kommentti