En ehtinyt ajoissa kommentoida viime viikolla uutisoitua tutkimusta, jonka mukaan melkein kaikessa eurooppalaisessa ruoassa, mm. poronlihassa, on ylimääräisenä mausteena muoviyhdisteitä ja hyönteismyrkkyjä. Pikkuisen tuli sellainen olo, että hittojakos tässä näitä luomuporkkanoita raastelen. Miksi yrittäisin syödä ja syöttää lapseni terveellisesti, kun ei se kumminkaan onnistu?
Jatkoin kuitenkin raastamista. Meillä nimittäin, niin kuin varmasti teilläkin, syödään täysipainoista ja alusta asti itse tehtyä ruokaa ... No ei nyt ihan aina sentään. Viisivuotiaalle pitää järjestää lämmintä ruokaa joka arki-ilta, ja joskus ei vaan aika riitä tai äiti veny moiseen suoritukseen. Silloin turvaudutaan eineksiin.
Einesilta on ehkä kerran kuussa tai joka tapauksessa sen verran harvoin, että vaihteluun ei varsinaisesti ole tarvetta. Joku alla olevista tutuista ja turvallisista vaihtoehdoista yleensä hyppää ostoskärryyn.
Viisivuotiaan suosikkieinesten top 5 satunnaisessa järjestyksessä:
1. Saarioisten lasagne, se broilerin jauhelihasta tehty. Mehevä ja sopivan kokoinen annos.
2. Snellmanin uutuus, broileri ja riisi (höh, en löytänyt linkkiä). Helevatin ruma pakkaus, mutta ruoka on maittavaa ja sanoisinko jopa kotiruokamaista. (Se ei muistuta yhtään minun tekemääni ruokaa, erityisesti koska en ikinä käytä curryä kananlihan enkä minkään muunkaan mausteena. Mutta jos on olemassa jokin yleinen kotiruoan idea, sitä se vastaa.)
3. Dr. Oetkerin tonnikalapizza. Äiti tykkää saman doktorin tomaatilla ja mozzarellalla päällystetystä lätystä.
4. Pinaattikeitto pakasteesta tai pussista (ei siis jauheesta - tokko semmoista onkaan? - vaan pussista valmiina). Lisukkeeksi keitettyä kananmunaa. Nami.
5. Einesten grand old lady, purkkihernari, jota meillä syödään valitettavan harvoin (miksiköhän?).
Listalta jäi pois varsinainen bulkkiruoka, johon totta kai silloin tällöin sorrutaan: ranskalaiset, kananugetit ja valmiit lihapullat. Tosin niissäkin on laatueroja - Lidlin nugeteista ja Stockan pyöryköistä äitikin tykkää.
Viisivuotiaan isillä taas on yksi ylitse muiden, herkkueväs, jota hän syö aina kun muiden silmä välttää: Saarioisten perinteinen maksalaatikko. Rusinoilla. Ajatuskin puistattaa.
21.9.06
Ammuu
Tällä viikolla mies on ollut työmatkalla, Viisivuotias flunssassa ja minä mahataudissa. Ei hyvä yhtälö. En suosittele.
Suosikkityöpäiväni ei ole sellainen, että ensin kuljeskelen puoli päivää hassussa eläinpuvussa, joka päällä ei voi käydä vessassa ja joka on muutenkin tukala. Sitten minulla on 26 minuuttia aikaa pestä eläinmeikit, hommata jostain itselleni edustuskelpoinen tukka ja naama ja vaihtaa asuun, jota inhoan toiseksi eniten - jakkupukuun. Tämä minulla on edessäni ensi viikolla. Tietenkin juuri ennen kuin lehti pitää saada painoon.
(Mainitsinko joskus jotain järjestötyön autuudesta? Siitäs sain. Ja siitä. Onneksi mulla on niin kaunis musta pellavainen housupuku, että se jakkupukuosuus melkeinpä menettelee. Ostin sen viime keväänä juuri tällaisia tilanteita varten - hyvä minä!)
Palaan näille laitumille, kunhan minua lakataan lypsämästä. Hyvää loppuviikkoa!
Suosikkityöpäiväni ei ole sellainen, että ensin kuljeskelen puoli päivää hassussa eläinpuvussa, joka päällä ei voi käydä vessassa ja joka on muutenkin tukala. Sitten minulla on 26 minuuttia aikaa pestä eläinmeikit, hommata jostain itselleni edustuskelpoinen tukka ja naama ja vaihtaa asuun, jota inhoan toiseksi eniten - jakkupukuun. Tämä minulla on edessäni ensi viikolla. Tietenkin juuri ennen kuin lehti pitää saada painoon.
(Mainitsinko joskus jotain järjestötyön autuudesta? Siitäs sain. Ja siitä. Onneksi mulla on niin kaunis musta pellavainen housupuku, että se jakkupukuosuus melkeinpä menettelee. Ostin sen viime keväänä juuri tällaisia tilanteita varten - hyvä minä!)
Palaan näille laitumille, kunhan minua lakataan lypsämästä. Hyvää loppuviikkoa!
15.9.06
Aamu altaalla
Herkku jossain vaiheessa harrasti omien vanhojen kirjoitustensa kertaamista. Idea tuntui ihan hauskalta, niin että miksen sitten minäkin. Vanhan Kukkamaan jutut eivät ole missään julkisesti luettavissa, joten en linkitä vaan lainaan. Olen nimittäin kaksi vuotta sitten kirjoittanut jotain, mikä vieläkin pitää paikkansa.
Suosittelen aamu-urheilua kaikille laiskamadoille, jotka saavat itsensä kammetuksi sängystä riittävän ajoissa. Hyvässä lykyssä jää reipas olo koko päiväksi, ja vaikkei jäisikään, ainakin on sen päivän liikehdinnät suorittanut. Loppupäivän voi puhtain omintunnoin keskittyä herkutteluun ja vetelehtimiseen.
Haaveilen juoksulenkeistä aamu-usvassa ja viistossa auringonvalossa, mutta olen aamuisin jopa tavallista jäykempi ja muutenkin nivelrikko, niin että se siitä. Siksi harrastan aamu-urheilua vedessä.
Vesi on mahtava elementti. Ensin se voi tuntua kylmältä ja uhkaavalta, mutta kun siihen on tutustunut, se hellii, voitelee ja kannattelee. Jos ette usko, kokeilkaa.
Uimahalli on kotoinen paikka, ainakin aamulla aikaisin. Seitsemältä aamuvirkuimmat uimarit, virttyneet mummot ja hehkeät uranaiset, ovat jo lähdössä poispäin. Pesuhuoneessa, rinta rinnan kaikki ovat samanarvoisia pulmusia.
Suosittelen aamu-urheilua kaikille laiskamadoille, jotka saavat itsensä kammetuksi sängystä riittävän ajoissa. Hyvässä lykyssä jää reipas olo koko päiväksi, ja vaikkei jäisikään, ainakin on sen päivän liikehdinnät suorittanut. Loppupäivän voi puhtain omintunnoin keskittyä herkutteluun ja vetelehtimiseen.
Haaveilen juoksulenkeistä aamu-usvassa ja viistossa auringonvalossa, mutta olen aamuisin jopa tavallista jäykempi ja muutenkin nivelrikko, niin että se siitä. Siksi harrastan aamu-urheilua vedessä.
Vesi on mahtava elementti. Ensin se voi tuntua kylmältä ja uhkaavalta, mutta kun siihen on tutustunut, se hellii, voitelee ja kannattelee. Jos ette usko, kokeilkaa.
14.9.06
Toivoa täynnä
Kirjallinen torstai jatkuu. Oletteko lukeneet sivupalkissa olevan sitaatin? Jos ette, lukeaa pian. Meinaan nimittäin vaihtaa sen kohtapuoliin. Ehkä kuitenkin vasta huomenna, jotten olisi liian johdonmukainen.
Sitaatin oli alun perin tarkoitus vaihtua useammin, mutta kappas! en ole koko syksynä lukenut mitään, mistä olisin voinut napata kauniin ja ytimekkään suomenkielisen lainauksen. Elo-syyskuussa olen lukenut Katto Kassista (boooring... toisin kuin useimmat muut Astrid Lindgrenin kirjat), englanninkielisiä dekkareita ja yhtä saksankielistä tiiliskiveä. (En ikinä voisi laittaa sivupalkkiin listaa kirjoista, jotka ovat kesken. Paitsi jos keksisin listan omasta päästäni.)
En vielä tiedä, mistä seuraavan sitaatin nappaan, mutta ehkä L. M. Montgomeryn Sinisestä linnasta. Muistelin, että se olisi silkkaa teineihin vetoavaa hömppää, mutta nähtävästi se onkin jonkinlainen kulttikirja ja maailmankirjallisuuden klassikko. Ainakin Riina Katajavuori hehkutti sitä siihen malliin viime sunnuntaina radiossa. Pitänee lukea se (taas kerran) uudestaan - hyllyssäni se toki on. Nuoruudessani fanitin nimittäin Montgomerya ihan kybällä. (Duran Durania myös - seikka jota häpeän vieläkin.)
Edit: Antaa Muumipapan roikkua tuossa sittenkin vielä viikonlopun yli. Vaihdan sitaatin ensi viikolla. Lupaan.
Sitaatin oli alun perin tarkoitus vaihtua useammin, mutta kappas! en ole koko syksynä lukenut mitään, mistä olisin voinut napata kauniin ja ytimekkään suomenkielisen lainauksen. Elo-syyskuussa olen lukenut Katto Kassista (boooring... toisin kuin useimmat muut Astrid Lindgrenin kirjat), englanninkielisiä dekkareita ja yhtä saksankielistä tiiliskiveä. (En ikinä voisi laittaa sivupalkkiin listaa kirjoista, jotka ovat kesken. Paitsi jos keksisin listan omasta päästäni.)
En vielä tiedä, mistä seuraavan sitaatin nappaan, mutta ehkä L. M. Montgomeryn Sinisestä linnasta. Muistelin, että se olisi silkkaa teineihin vetoavaa hömppää, mutta nähtävästi se onkin jonkinlainen kulttikirja ja maailmankirjallisuuden klassikko. Ainakin Riina Katajavuori hehkutti sitä siihen malliin viime sunnuntaina radiossa. Pitänee lukea se (taas kerran) uudestaan - hyllyssäni se toki on. Nuoruudessani fanitin nimittäin Montgomerya ihan kybällä. (Duran Durania myös - seikka jota häpeän vieläkin.)
Edit: Antaa Muumipapan roikkua tuossa sittenkin vielä viikonlopun yli. Vaihdan sitaatin ensi viikolla. Lupaan.
Runotorstai
Jos olisit säästänyt kaikki sanasi
sen sijaan että söit ne,
kuinka suuren talon voisitkaan rakentaa.
Paperikaton alla
voisit istua suojassa
pahoilta tuulilta.
Voisit katsella paperikuuta
sen sijaan että katsot
tyhjiä, rohtuneita käsiäsi.
Voisit tulostaa kaikki kuvat,
avata muistoille oven,
sen sijaan että nyt tilkitset sitä umpeen.
Voisit kirjoittaa loppuun
kaikki keskeneräiset runosi
etkä koskaan olisi yksin.
--------------------
Runotorstain 17. haasteena oli pätkä yhdestä Mamban biisistä, jota olen aina salaa inhonnut. Osallistuinpa kuitenkin. Edellisestä kerrasta onkin aikaa.
sen sijaan että söit ne,
kuinka suuren talon voisitkaan rakentaa.
Paperikaton alla
voisit istua suojassa
pahoilta tuulilta.
Voisit katsella paperikuuta
sen sijaan että katsot
tyhjiä, rohtuneita käsiäsi.
Voisit tulostaa kaikki kuvat,
avata muistoille oven,
sen sijaan että nyt tilkitset sitä umpeen.
Voisit kirjoittaa loppuun
kaikki keskeneräiset runosi
etkä koskaan olisi yksin.
--------------------
Runotorstain 17. haasteena oli pätkä yhdestä Mamban biisistä, jota olen aina salaa inhonnut. Osallistuinpa kuitenkin. Edellisestä kerrasta onkin aikaa.
13.9.06
Eurolla ja kahdella jo paljon saa
En haluaisi olla kyyninen kakkiainen, jonka mielestä kaikki iloinen ja pirteä on automaattisesti ärsyttävää skeidaa. Minusta on tosi kiva, että telkkarissa lauletaan kunnon vanhanajan lastenlauluja, varsinkin kun Viisivuotias diggailee niitä melkein yhtä täysillä kuin Lordia ja Teräsbetonia. Mutta oletteko katsoneet Huvituttia? Eikö se laulajatäti ole teidänkin mielestä vähän rasittava? Noin aikuiseen makuun.
Viime viikonloppuna Huvitutissa laulettiin:
Makkaralla on kaksi päätä,
se toinen pää on tää
ja se toinen pää on tää,
sit on vaikea ymmärtää ...
Veisu on soinut päässäni nyt kaksi päivää. Kiitos vaan.
Hei, tässähän olisi ainesta Pollajukeboksiin!
Viime viikonloppuna Huvitutissa laulettiin:
Makkaralla on kaksi päätä,
se toinen pää on tää
ja se toinen pää on tää,
sit on vaikea ymmärtää ...
Veisu on soinut päässäni nyt kaksi päivää. Kiitos vaan.
Hei, tässähän olisi ainesta Pollajukeboksiin!
12.9.06
Miksi meidän pitäisi palkata sinut?
Viime viikolla istuin kaksi päivää työhaastatteluissa - haastattelijana. Se imee mehut.
En ensin tajunnut, mikä siinä oikein on niin rankkaa. Tänä aamuna klo 7.00 suoritin pitkän ja syvällisen analyysin, jonka tuloksena klo 7.01 minulle selvisi, että en oikein osaa olla tilanteissa, jotka pitää ottaa vakavasti. En ole mikään seurueen sielu ja huumorin kukka (pääasiallisesti koska vitsini ovat niin huonoja*), mutta yleensä ainakin yritän keventää tunnelmaa parhaani mukaan.
Työhaastatteluissa sopivan ja sopimattoman raja on veteen piirretty. Ihmiset ovat erilaisia, ja monille haastateltaville haastattelutilanne tietenkin on haudanvakava. Toisaalta ei me ketään sitruunan nielaissutta halutakaan tänne töihin.
*) Toim. huom. Tämä ei ole mitään "kehukaa nyt mua kun vähättelen itseäni" -juubaa. Tiedän, että vitsini ovat huonoja, koska olen perinyt ne isältäni. Yhdessä olemme huonon huumorin tonava. Älkää tulko meille suurten perhejuhlien aikaan. Jos tulette, ottakaa pierutyyny mukaan.
En ensin tajunnut, mikä siinä oikein on niin rankkaa. Tänä aamuna klo 7.00 suoritin pitkän ja syvällisen analyysin, jonka tuloksena klo 7.01 minulle selvisi, että en oikein osaa olla tilanteissa, jotka pitää ottaa vakavasti. En ole mikään seurueen sielu ja huumorin kukka (pääasiallisesti koska vitsini ovat niin huonoja*), mutta yleensä ainakin yritän keventää tunnelmaa parhaani mukaan.
Työhaastatteluissa sopivan ja sopimattoman raja on veteen piirretty. Ihmiset ovat erilaisia, ja monille haastateltaville haastattelutilanne tietenkin on haudanvakava. Toisaalta ei me ketään sitruunan nielaissutta halutakaan tänne töihin.
*) Toim. huom. Tämä ei ole mitään "kehukaa nyt mua kun vähättelen itseäni" -juubaa. Tiedän, että vitsini ovat huonoja, koska olen perinyt ne isältäni. Yhdessä olemme huonon huumorin tonava. Älkää tulko meille suurten perhejuhlien aikaan. Jos tulette, ottakaa pierutyyny mukaan.
11.9.06
Joskus melodraama on ainoa oikea tyylilaji
En olisi tahtonut puhua tästä aiheesta ollenkaan. Mieluummin olisin painanut koko asian villaisella. Mutta kun siitä niin kaikkialla toitotetaan, muistot alkavat elää omaa elämäänsä, rönsyillä ja kiemurrella. Eivätkä ne lopeta, ennen kuin niistä on kirjoittanut.
Muistan sen syksyisen tiistain yksityiskohtia myöten.
Olin äitiyslomalla kotona parin kuukauden ikäisen poikani kanssa. Aamulla kävimme Hakaniemen hallissa ostamassa kuhaa. Saman kalatiskin ääressä kuulin tasan viikkoa myöhemmin, että kummipoikani oli saapunut maailmaan, mutta se on kokonaan toinen juttu joka kerrotaan joskus toiste. Illalla oli tarkoitus laittaa oikein hyvää ruokaa, valkoviinikin oli kylmenemässä. Vaikka surinkin kovasti sitä, etten pystynyt imettämään, tilanteessa oli hyviäkin puolia - esimerkiksi viinin juomista ei tarvinnut miettiä yhtään. Tämäkin on toinen juttu joka ehkä kerrotaan jossain toisessa yhteydessä.
Mies tuli iltapäivällä töistä kotiin. Poika nukkui päiväuniaan, mies puuhaili omiaan ja minä istuin olohuoneen sohvalla lueskelemassa, kun puhelin soi. Siinä vaiheessa meillä yhä oli lankapuhelin. Siihen soittivat lähinnä ne ystävämme, joilla oli eri operaattorin kännykät kuin meillä. Muistatteko vielä, kun soitto operaattorilta toiselle maksoi maltaita? Eipä jupista siellä, minähän sanoin, että tämä rönsyää.
Mies vastasi puhelimeen ja jäi kuuntelemaan. Hetken päästä hän hamusi vierestäni tv:n kaukosäädintä ja käänsi päälle ainoan kansainvälisen uutiskanavan, joka meillä näkyi. Ruudussa oli epämääräistä, sekavaa kuvaa jostakin suurkaupungista. Näytti siltä, että jossakin paloi.
Mies seisoo edelleen luuri korvallaan ja puhuu: "Jussi sanoo, että New Yorkissa on iso tulipalo. Lentokone on osunut pilvenpiirtäjään." Minä: "Ei voi olla mahdollista. Oliko se onnettomuus?" Samalla hetkellä tv-kuva tarkentuu WTC:n kaksoistorneihin, joista toinen on jokseenkin eri näköinen kuin tavallisesti. Jähmetymme niille sijoillemme. Kohta näemme jotain, mitä myöhemmin näytetään tv:ssä moneen kertaan. Tällä ensimmäisellä kerralla, suorassa lähetyksessä, emme usko silmiämme. Sinisen taivaan halki lentää iso lentokone suoraan päin toista, vahingoittumatonta tornia.
Istun kotisohvallani Helsingissä ja näen tv:stä, kun toisella puolella maailmaa lentokone syöksyy päin toimistotaloa ja tuhannet ihmiset kuolevat. Sellaista on tiedonvälitys 2000-luvulla.
Myöhemmin samana iltana minä ja pari miljardia muuta ihmistä tukimme CNN:n ja BBC:n serverit yrittäessämme saada viimeisiä tietoja tapahtumasta.
Pidin pientä vauvanpalleroa sylissäni ja leikin hänen kanssaan. Pojalle lämmitettiin Tuttelia ja hänet laitettiin nukkumaan. Parikuisena poika ei enää herännyt yöllä syömään. Uskokaa pois. Tätä muistoa aika ei ole kullannut.
Kuha syötiin ja viini juotiin. Päät olivat pyörällä jo valmiiksi. Tv oli päällä koko illan. Yleisradio masinoi toimituskunnan ja pataljoonan eri alojen asiantuntijoita selittämään, spekuloimaan, kaivamaan perusteluja ja esittämään ennustuksia. Jaakko Hämeen-Anttila ja Suomen islamilaisten edustaja valaisivat muslimien ja lännen suhteita. Sotilaspukuinen herra arvaili, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun Estonia upposi, Ylen kanavilla soitettiin koko ilta hautajaismusiikkia. Voi olla, ettei siinä tilanteessa olisi muutakaan voinut. Minun mielestäni kuitenkin WTC-iskun jälkeinen ohjelma oli mielenkiintoisempaa.
Muutamat lähipäivät kuluivat iskun jälkimainingeissa. Jossain vaiheessa kiersi villejä huhuja, mutta loppujen lopuksi kävi ilmi, että tragedia ei koskettanut henkilökohtaisesti meitä eikä tuttujamme. Sittemmin iskulle on uhrattu valtavasti palstamillimetrejä, kilotavuja ja lähetysaikaa. Siitä huolimatta tapausta ei ole vieläkään puitu täysin loppuun. Kaikki nämä ovat toisia tarinoita, jotka kerrotaan toiste.
Tuona syyskuun tiistaina ilta pimeni Helsingissä ja vähitellen New Yorkissakin. Tv sammutettiin ja yölamppu sytytettiin. Pari kertaa heräsin yön aikana kuuntelemaan vauvan kevyttä ja miehen raskasta hengitystä. Meillä nukuttiin paremmin kuin monissa muissa kodeissa ympäri maailmaa.
Muistan sen syksyisen tiistain yksityiskohtia myöten.
Olin äitiyslomalla kotona parin kuukauden ikäisen poikani kanssa. Aamulla kävimme Hakaniemen hallissa ostamassa kuhaa. Saman kalatiskin ääressä kuulin tasan viikkoa myöhemmin, että kummipoikani oli saapunut maailmaan, mutta se on kokonaan toinen juttu joka kerrotaan joskus toiste. Illalla oli tarkoitus laittaa oikein hyvää ruokaa, valkoviinikin oli kylmenemässä. Vaikka surinkin kovasti sitä, etten pystynyt imettämään, tilanteessa oli hyviäkin puolia - esimerkiksi viinin juomista ei tarvinnut miettiä yhtään. Tämäkin on toinen juttu joka ehkä kerrotaan jossain toisessa yhteydessä.
Mies tuli iltapäivällä töistä kotiin. Poika nukkui päiväuniaan, mies puuhaili omiaan ja minä istuin olohuoneen sohvalla lueskelemassa, kun puhelin soi. Siinä vaiheessa meillä yhä oli lankapuhelin. Siihen soittivat lähinnä ne ystävämme, joilla oli eri operaattorin kännykät kuin meillä. Muistatteko vielä, kun soitto operaattorilta toiselle maksoi maltaita? Eipä jupista siellä, minähän sanoin, että tämä rönsyää.
Mies vastasi puhelimeen ja jäi kuuntelemaan. Hetken päästä hän hamusi vierestäni tv:n kaukosäädintä ja käänsi päälle ainoan kansainvälisen uutiskanavan, joka meillä näkyi. Ruudussa oli epämääräistä, sekavaa kuvaa jostakin suurkaupungista. Näytti siltä, että jossakin paloi.
Mies seisoo edelleen luuri korvallaan ja puhuu: "Jussi sanoo, että New Yorkissa on iso tulipalo. Lentokone on osunut pilvenpiirtäjään." Minä: "Ei voi olla mahdollista. Oliko se onnettomuus?" Samalla hetkellä tv-kuva tarkentuu WTC:n kaksoistorneihin, joista toinen on jokseenkin eri näköinen kuin tavallisesti. Jähmetymme niille sijoillemme. Kohta näemme jotain, mitä myöhemmin näytetään tv:ssä moneen kertaan. Tällä ensimmäisellä kerralla, suorassa lähetyksessä, emme usko silmiämme. Sinisen taivaan halki lentää iso lentokone suoraan päin toista, vahingoittumatonta tornia.
Istun kotisohvallani Helsingissä ja näen tv:stä, kun toisella puolella maailmaa lentokone syöksyy päin toimistotaloa ja tuhannet ihmiset kuolevat. Sellaista on tiedonvälitys 2000-luvulla.
Myöhemmin samana iltana minä ja pari miljardia muuta ihmistä tukimme CNN:n ja BBC:n serverit yrittäessämme saada viimeisiä tietoja tapahtumasta.
Pidin pientä vauvanpalleroa sylissäni ja leikin hänen kanssaan. Pojalle lämmitettiin Tuttelia ja hänet laitettiin nukkumaan. Parikuisena poika ei enää herännyt yöllä syömään. Uskokaa pois. Tätä muistoa aika ei ole kullannut.
Kuha syötiin ja viini juotiin. Päät olivat pyörällä jo valmiiksi. Tv oli päällä koko illan. Yleisradio masinoi toimituskunnan ja pataljoonan eri alojen asiantuntijoita selittämään, spekuloimaan, kaivamaan perusteluja ja esittämään ennustuksia. Jaakko Hämeen-Anttila ja Suomen islamilaisten edustaja valaisivat muslimien ja lännen suhteita. Sotilaspukuinen herra arvaili, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun Estonia upposi, Ylen kanavilla soitettiin koko ilta hautajaismusiikkia. Voi olla, ettei siinä tilanteessa olisi muutakaan voinut. Minun mielestäni kuitenkin WTC-iskun jälkeinen ohjelma oli mielenkiintoisempaa.
Muutamat lähipäivät kuluivat iskun jälkimainingeissa. Jossain vaiheessa kiersi villejä huhuja, mutta loppujen lopuksi kävi ilmi, että tragedia ei koskettanut henkilökohtaisesti meitä eikä tuttujamme. Sittemmin iskulle on uhrattu valtavasti palstamillimetrejä, kilotavuja ja lähetysaikaa. Siitä huolimatta tapausta ei ole vieläkään puitu täysin loppuun. Kaikki nämä ovat toisia tarinoita, jotka kerrotaan toiste.
Tuona syyskuun tiistaina ilta pimeni Helsingissä ja vähitellen New Yorkissakin. Tv sammutettiin ja yölamppu sytytettiin. Pari kertaa heräsin yön aikana kuuntelemaan vauvan kevyttä ja miehen raskasta hengitystä. Meillä nukuttiin paremmin kuin monissa muissa kodeissa ympäri maailmaa.
Terveisiä tarkk'ampujien tähtäimestä
Hyvä viikko ei ala sillä tavalla, että työhuoneeseen astuessaan huomaa tietokoneen olevan a) päällä ja b) jumissa. Perjantaina oli niin kova kiire pois töistä, etten toudellakaan jäänyt katsomaan, menikö se kone oikeasti nukkumaan. Ei mennyt. Jumitti, pannahinen.
Kun pienessä työhuoneessa lukitun oven takana iso kone on päällä kaksi ja puoli vuorokautta, samainen työhuone lämpenee sen verran, että löylyä voisi heittää. Koska työhuone sijaitsee maailmanpolitiikan keskipisteessä, edes ikkunaa ei saa avata. On hiki, ja aivo ei toimi.
Asiaa ei yhtään auta se, että eilen oli vieras, jolle flunssasta huolimatta maittoi ruoka (lammaspihvejä, perunaa ja salaattia) mutta juoma ei niinkään. Jonkunhan se punaviinipullo piti illalla tyhjentää. Mutta miksi aina minun?
Eikä auta asiaa sekään, että täällä maailman navassa tuntuu kuin helikopteri pörräisi korvassa. Jo ties monettako päivää. Ja kaikki vain siksi, että jakku/pukukansa saisi rustata julkilausuman. Perustaisivat blogin, niin päästäisiin tästäkin. Yhteiskuvan voisi joku nokkela fotosopata.
Tässä ei pysty kovin laadukkaaseen työntekoon eikä myöskään kirjoittamaan bloggaamisen historiaan jääviä postauksia. Ajattelinpa kuitenkin pienen elonmerkin itsestäni antaa. Ennen kuin hotellin katolla päivystävät piposedät päättävät toisin.
Kun pienessä työhuoneessa lukitun oven takana iso kone on päällä kaksi ja puoli vuorokautta, samainen työhuone lämpenee sen verran, että löylyä voisi heittää. Koska työhuone sijaitsee maailmanpolitiikan keskipisteessä, edes ikkunaa ei saa avata. On hiki, ja aivo ei toimi.
Asiaa ei yhtään auta se, että eilen oli vieras, jolle flunssasta huolimatta maittoi ruoka (lammaspihvejä, perunaa ja salaattia) mutta juoma ei niinkään. Jonkunhan se punaviinipullo piti illalla tyhjentää. Mutta miksi aina minun?
Eikä auta asiaa sekään, että täällä maailman navassa tuntuu kuin helikopteri pörräisi korvassa. Jo ties monettako päivää. Ja kaikki vain siksi, että jakku/pukukansa saisi rustata julkilausuman. Perustaisivat blogin, niin päästäisiin tästäkin. Yhteiskuvan voisi joku nokkela fotosopata.
Tässä ei pysty kovin laadukkaaseen työntekoon eikä myöskään kirjoittamaan bloggaamisen historiaan jääviä postauksia. Ajattelinpa kuitenkin pienen elonmerkin itsestäni antaa. Ennen kuin hotellin katolla päivystävät piposedät päättävät toisin.
1.9.06
Jossittelua
Jatkan juttua vihreiden otsikoiden tähden, kiitokset vain Marinadille.
Kerro yksi asia, jonka tekisit toisin, jos joutuisit elämään elämäsi uudestaan.
Tekisin valintoja myös sen perusteella, mitä itse haluan, enkä pelkästään kulkisi muiden tahdon mukaan.
Kerro viisi asiaa, jotka olet tehnyt ensimmäisen kerran vuonna 2006.
1) Käynyt uimahallissa aamu-uinnilla.
2) Istunut mönkijän kyydissä.
3) Matkustanut ulkomaille kahdestaan Viisivuotiaan kanssa.
4) Seissyt futiskentän laidalla katsomassa, kun oma lapseni pelaa.
5) Ajanut Linnanmäen uudella maailmanpyörällä.
Kerro kolme asiaa, joita et ole koskaan tehnyt, mutta jotka aiot tehdä ensimmäisen kerran vielä vuonna 2006.
1) Blogata kotoa.
2) Leipoa sveitsiläisen unikonsiemenkakun. Siemenet on jo tilattu.
3) Tyhjentää ja viedä oikeaan paikkaansa matkalaukun, joka on seissyt makuuhuoneen nurkassa siitä lähtien, kun muutimme nykyiseen asuntoomme. (Saahan sitä suunnitella.)
Kerro yksi asia, jonka tekisit, jos olisit kaikkivoipa minuutin ajan.
Pysäyttäisin ilmastonmuutoksen ja pakottaisin kaikki valtiot noudattamaan päästörajoituksia. Koska tähän menisi vain puoli minuuttia, olisin loppuajan nurkkakuntainen ja pelastaisin Itämeren.
Kerro yksi asia, jonka tekisit toisin, jos joutuisit elämään elämäsi uudestaan.
Tekisin valintoja myös sen perusteella, mitä itse haluan, enkä pelkästään kulkisi muiden tahdon mukaan.
Kerro viisi asiaa, jotka olet tehnyt ensimmäisen kerran vuonna 2006.
1) Käynyt uimahallissa aamu-uinnilla.
2) Istunut mönkijän kyydissä.
3) Matkustanut ulkomaille kahdestaan Viisivuotiaan kanssa.
4) Seissyt futiskentän laidalla katsomassa, kun oma lapseni pelaa.
5) Ajanut Linnanmäen uudella maailmanpyörällä.
Kerro kolme asiaa, joita et ole koskaan tehnyt, mutta jotka aiot tehdä ensimmäisen kerran vielä vuonna 2006.
1) Blogata kotoa.
2) Leipoa sveitsiläisen unikonsiemenkakun. Siemenet on jo tilattu.
3) Tyhjentää ja viedä oikeaan paikkaansa matkalaukun, joka on seissyt makuuhuoneen nurkassa siitä lähtien, kun muutimme nykyiseen asuntoomme. (Saahan sitä suunnitella.)
Kerro yksi asia, jonka tekisit, jos olisit kaikkivoipa minuutin ajan.
Pysäyttäisin ilmastonmuutoksen ja pakottaisin kaikki valtiot noudattamaan päästörajoituksia. Koska tähän menisi vain puoli minuuttia, olisin loppuajan nurkkakuntainen ja pelastaisin Itämeren.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)