27.10.08

Perimä, kasvatus vai silkka sattuma?

Viltsun opettaja kertoi vanhempainvartissa yhdestä uskonnontunnista*, jolla oli keskusteltu erilaisista perheistä.

Joku oli viitannut ja kysynyt: ”Kenen vanhemmat onkaan eronnut? Miltä se niinku oikeen tuntuu?” Viltsu oli nostanut kätensä, saanut vastausvuoron ja sanonut: ”No mä olin silloin vähän pienempi ja aluksi mä itkin ihan hirveesti mutta nyt mä oon jo tottunut.” Keskustelu oli siitä vielä jatkunut. Opettajan mukaan Viltsu oli onnistunut antamaan esimerkin erosta selviämisestä niille lapsille, joilla juuri silloin oli kotona vaikeaa.

Opettajan mielestä vastaaminen oli rohkea teko. En tiedä rohkeudesta, mutta minusta se kuulostaa ihan meidän Viltsulta, avoimelta ja keskustelevalta.

Ainakin kahdesta asiasta olen erityisen onnellinen. Ensinnäkin siitä, että Viltsu on osannut käsitellä eron noin hyvin ja pukea sen verbaalisestikin ihan omaan pakettiinsa. Ei toistele äidiltä lainattuja sanoja, vaikka toki olemme aiheesta paljon jutelleet, vaan on pohdiskellut omia kokemuksiaan ja kiteyttänyt ne sanoiksi.

Toiseksi olen iloinen siitä, että meillä kasvaa poika, joka ainakin vielä 7-vuotiaana osaa ilmaista tunteensa ja kertoo niistä reippaasti, kun kysytään. Ei tarvitse nyhtää pinseteillä ja tyytyä pariin vaivaiseen sanaan, joiden koostumus ei aukea, vaikka mikroskoopilla tutkisi.

Kelpaisi esimerkiksi monille aikuisillekin.

*) Kyllä, pakanapoikamme istuu ev.lut.-tunneilla, koska emme halunneet erottaa häntä porukasta. Tunneilla keskustellaan paljon, ja ussapäivät eli maanantait ovat ihmetystä täynnä. Meidän Viltsulle moni uskontoon liittyvä asia on ihan uutta. Esimerkiksi Jeesus on hänelle se vauva, joka tulee partiolaisten joulukalenterin viimeisestä luukusta - mutta luokassa nähtävästi on sellaisiakin lapsia, joille Jesse on tutumpi jätkä. Maanantaisin Viltsulla on aina uutisia tyyliin ”äiti arvaa mitä, Jeesukselle pistettiin naulat käsistä läpi, aattele!”. Olisin vähän huolissani, ellen tietäisi, että uskonnon kirja painottuu etiikkaan ja että opettaja on tolkun nainen.

4 kommenttia:

Allyalias kirjoitti...

:) Iso rutistus. Hyvää työtä!!

Kiitos muuten harmaan maanantain pelastuksesta.

Tiina kirjoitti...

Tuli noista uskonnon tunneista mieleen, että se on kyllä aika arveluttavaa, että lapsille opetetaan totuutena peruskoulussa noita asioita. Kuten että Jeesus käveli vetten päällä ja muutti viinin vedeksi jne. Nehän nyt on pakosti vähintäänkin vertauskuvia, jos ei jopa silkkaa puppua, mutta eihän lapsi sitä osaa niin ajatella.
Onhan se toki hyvä kertoa noita asioita kulttuurihistorian tms. kannalta, mutta järjellä ajateltuna tuntuu ihan hullulta, että koulussa opetetaan tuollaista. (Uskooko joku aikuinen, että tuollaisia juttuja on ihan oikeasti tapahtunut?)
On varmaan kyllä tosi paljon opettajasta kiinni miten nuo asiat esitetään.

-stjtr- kirjoitti...

Himppasen peljästyttävää, mutta taitaa elämä olla. Minusta on edelleen kamalaa, että kenellekään lyödään naulat käpälistä läpi. Hyi.

Anonyymi kirjoitti...

Ally: Kiitos itsellesi :)

Tiina ja Satujatar: Toistaiseksi kyse on ollut siitä, että lapset ovat itse tuoneet esille näitä naulaamisia ja kuolleista heräämisiä, kun tunnilla on keskusteltu (olipa alkuperäinen keskustelunaihe mikä tahansa ...). Ekan luokan uskonnonkirjassa käsitellään aikanaan joulu ja pääsiäinen, mutta ne ovat tuttuja jo päikkäristä. Noin muuten kirjassa käydään läpi pikemminkin eettisiä juttuja - miten toisia pitää kohdella, saako kiusata jne.