22.8.08

Suuria voittoja

Viltsun eilisessä futismatsissa tuli voitto ja lähti hammas. Arvatkaa, kumpi oli suurempi uutinen? No hammas tietysti.

Siltä varalta, että joku tekee vertailevaa tutkimusta siirtymäriiteistä, voin empiiris-subjektiivisesti kertoa, että meillä päin hammaskeijun vierailu on top-kolmosessa. Tarkemmin ajateltuna en edes keksi, mikä olisi sitä isompi juttu. Se että oppii ajamaan autoa?

Viltsulle jokainen irronnut hammas on kullan arvoinen tai ainakin huomattavasti arvokkaampi kuin se 50 senttiä, jonka pihi hampukeiju tuo. Hänen hampaansa eivät ole kovia irtoamaan. Eilinen tapaus oli vasta neljäs, ja sitäkin oli heiluteltu huhti-toukokuusta lähtien. Syytän geenejä a) koska se on niin kätevää ja b) koska itseltäni hammaslääkäri joutui vetämään viimeisen maitohampaan.

Toinen iso juttu on tietenkin koulun alkaminen. Minusta on ollut kiinnostavaa huomata, että siirtyminen eskarista kouluun ei sinänsä ole lapsille mitenkään ihmeellistä - vaikka onkin kiva käydä päiväkodin aidalla roikkumassa ja brassailemassa läksyillä ja koulurepuilla. Sen sijaan hienoa on kaikki, minkä uuden elämänvaiheen myötä saa tehdä itse. On siistiä tehdä itse aamupalaa ja sikasiistiä kulkea itse kouluun.

Mun vauvalla on tuplakolo yläleuassa, ja aamuisin se hyppää tyynen rauhallisesti yksinään ratikkaan ja ajelee sillä kouluun. Saatan sen pysäkille ja jään hetkeksi siihen seisomaan sydän kurkussa. Mun vauva! Sitten se soittaa mulle koulunpihalta. Jos kaverit ovat jo tulleet, puhelu on lyhyt, mutta jos niitä pitää odottaa, äidin kanssa voi rupatella sen aikaa. Muuten voi vaikka tulla itku, koska yksin on niin kurja odotella.

Taitaa päteä edelleen se, mitä Viltsu totesi kolmivuotiaana: "Mä oon iso poika jo! Vaan vähän pieni."

4 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Yksi iso juttu on myös se, kun oppii ajamaan pyörällä niin kuin isommatkin. Eli ilman apupyöriä. :)
Näin muistelisin. Tosin se on vähän pienempänä, silloin ei vielä ajella yksin ratikalla. :D

Sun äitis kirjoitti...

Ihanaa, että teillä koulun alku on lähtenyt noin hyvin liikkeelle! Tänään just juttelin toisen äidin kanssa, hänen esikoispoikansa aloitti koulun englanninkielisessä ryhmässä (kun perhe on asunut jenkkilässä) eikä samaan kouluun tullut tarhakavereita tai lähipihojen lapsia. Matkakin on sen verran hankala, että vanhemmat joutuvat kyytsäämään.

Outo paikka, oudot ihmiset, epäitsenäinen liikuttelu... seurauksena monta alkuitkua.

Terkkuja reippaalle Viltsulle! Itsenäisesti hoituva ratikkamatkailu on varmasti kanssa yksi merkittävä isoksipojaksi kasvamisjuttu!

Helen kirjoitti...

Wau, nuo itsenäiset ratikkamatkat (ja silti ilman kavereita äidin kanssa ikävissään rupattelu) kuulostaa hyvältä! Ne on isoja askeleita.

Ja tiinalle, apupyörien poisotto tosiaan on iso juttu. Meidän pusuhuulipoika (vajaat 6v) vaati sitä reilut 2 vkoa sitten, naapurintytöän esimerkkiä noudattaen, sopivasti isänsä synttäreiden kunniaksi.

kukkis kirjoitti...

Kiitokset terveisistä ja kannustuksesta! Apupyörien pois ottamisen muistan selvästi omasta lapsuudestani, se oli tosi iso juttu. Ensimmäinen ajo ilman appareita oli ehkä jännittävintä mitä elämässä siihen mennessä oli tapahtunut ... Viltsu jätti apupyörät pois epänormaalin varhain (?), polki jo 3-4-vuotiaana pikkuisella kaksipyöräisellä fillarillaan päiväkotimatkoja ja sai osakseen kummaksuvia katseita. Ja tietty toisten lasten ihailua :)