Kukkiksen koston paluu

2011

2012-01-11T13:49:00.002+02:00

Jotta Kukkamaa ei muuttuisi kirjablogiksi, katsellaan hetki taaksepäin. Vuosikatsaus on lainattu Pagistaanista.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2011, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Vuokrasin laskettelusukset ja lähdin lautailevan poikani kanssa rinteeseen. Olen kyllä lasketellut nuoruudessani mutta en viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En harrasta uudenvuodenlupauksia.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kyllä. Sisko. Muista tutuista ainakin yksi kaveri. Moni ikätoverini on intoutunut sikiämään, kun neljänkympin rajaviiva lähestyy tai on juuri ylittynyt.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Kuoli. Mummo. Lisäksi muutamakin läheinen menetti perheenjäseniään. Oli aika hurja vuosi.

5. Missä maissa kävit?
Virossa, Latviassa ja Hollannissa. En kai muualla.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2012, jota puuttui vuodesta 2011?
Perheen yhteistä kesälomaa.

7. Mitkä vuoden 2011 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
19.8.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Pitääkö saavutuksen olla omaa ansiotani? Hienointa oli se, kun huomasin olevani raskaana. Surullisinta oli se, että sitten kävi niin kuin kävi. Niiden rinnalla töihin tai muuhun maalliseen kilvoitteluun liittyvät asiat ovat hyvin vähäpätöisiä.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Ks. ed.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Joo, muun muassa korvatulehduksesta ja murtuneesta varpaasta.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Uimahallin sarjalippu.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Omani.

13. Kenen käytös masensi?
Nettikeskustelijoiden.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Elämiseen.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Lasten onnistumisista.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2011?
Hmmm ... No ehkä toi Jarin ja Ville-Gallen Pienissä häissä, koska esittivät sen Hesa-Cupin avajaisissa, joissa olin poikani seurana. I bet you didn't see that coming.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) laihempi vai lihavampi?
Lihavampi. Syytän hormoneja.

b) rikkaampi vai köyhempi?
Köyhempi, mutta kyllä se tästä, kunhan EM saa opintonsa päätökseen ja velkojaan maksettua.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Tavanneeni siskon lapsia ja omia ystäviäni. Soittaneeni, laulaneeni ja kirjoittaneeni. Kirjoja olen pitkästä aikaa ehtinyt lukea lähes tarpeeksi.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Syöttäneeni perheelle eineksiä tai roskaruokaa. Lapset tykkäävät mutta mua korpeaa - vaikka ei meillä edes niin kovin usein noihin sorruta.

20. Kuinka vietit joulua?
Rauhallisesti, riehakkaasti ja perhekeskeisesti (oma perhe, vanhemmat, sisko ja toinen sisko perheineen).

21. Rakastuitko vuonna 2011?
En kehenkään sellaiseen, johon en olisi ollut jo valmiiksi lemmessä.

22. Kuinka monta yhden yön juttua?
Ei yhtään. Muu olisikin yllättävää. Olenhan lähes sairaalloisen uskollinen.

23. Mikä oli suosikki-tv-ohjelmasi?
En muista, että olisin seurannut mitään tv-ohjelmaa ihan omasta halustani. Lasten takia jouduin katsomaan ainakin Putousta ja ties mitä kykykisoja. Pasila nyt ehkä on poikkeus, sitä katson joskus, vaikka poika ei katsoisi.

24. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
Viha kuluttaa henkisiä voimavaroja, ei auta ketään eikä haittaa ketään muuta kuin itseäni. En harrasta.

25. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Mahdoton vastata, mikä oli paras koko vuoden aikana lukemistani kirjoista. Joulukuussa lukemistani kirjoista paras oli Daniel Kehlmannin Maailman mittaajat.

26. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Tylsää kyllä, en voi vastata tähän mitään, koska ei mulle tule mitään mieleen. Ilmeisesti kuuntelin vain samoja vanhoja suosikkeja koko vuoden.

27. Mitä halusit ja sait?
Vapaapäiviä. Joululahjaksi paistinpannun.

28. Mitä halusit muttet saanut?
Arvaatte ehkä. En tiedä, oliko hyvä idea lähteä tekemään tätä kyselyä. Liian monessa kohtaa ajatukset palaavat viime vuoden surullisimpaan tapahtumaan.

29. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Luultavasti Kuninkaan puhe. Just nyt ei ainakaan tule muita mieleen.

30. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Olin työmatkalla ja täytin 41.

31. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Mähän arvasin. Ei todellakaan ollut hyvä idea vastata tähän.

32. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2011?
Vai vielä konseptia. Farkut ja musta paita, jotkut päheet kengät, mieluiten ilman sukkia. Talvella lisätään takki, pipo, kaulaliina ja lapaset.

33. Mikä piti sinut järjissäsi?
Lapset, avopuoliso, ystävät. Tässä järjestyksessä.

34. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Tähän ei varmaan kelpaa kuninkaalliset häät? Vitsi, vitsi. Sanoisin ehkä että Egyptin ja muiden arabimaiden liikehdintä.

35. Ketä ikävöit?
Mummoa, mutta en sitä dementoitunutta naista, jonka tuhkat tänä vuonna laskettiin multiin, vaan omaa eloisaa, höppänää mummoani kymmenen-kahdenkymmenen vuoden takaa. Samaan syssyyn eksää siltä ajalta, kun olimme nuoria ja rakastuneita.

36. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Siskon tänä vuonna syntynyt tytär.

Kesäilman miehet

2012-01-09T14:00:00.001+02:00

Edes kirjahaaste ei pystynyt ihmeisiin: joulukuussa en näköjään saanut aikaiseksi yhtään blogipostausta. Tauoista huolimatta olen kuitenkin viime kuukausina kirjoittanut enemmän kuin aikoihin, joten ei muuta kuin tuulta päin ja kirjahaasteen seuraavaan tehtävään!

11. tehtävänä on esitellä suosikkikirjailijan teos. Tehtävä ei ole helppo, koska suosikkeja on niin monta. Aika moni heistä on jo tullut tavalla tai toisella esiin tässä kirjahaasteessa, mutta esimerkiksi Joel Haahtela ja Thomas Mann ovat vielä jääneet kulisseihin. Eivätkä he pääse näyttämölle vieläkään. Valintani on nimittäin Siri Hustvedtin Kesä ilman miehiä. Se ei ole suosikkini Hustvedtin kirjoista, mutta koska luin sen juuri joululomalla, se on tuoreimmassa muistissa.

Pidän kovasti romaanin katkonaisuudesta ja sirpalemaisuudesta. Sieluni lepää, kun ei tarvitse yrittää lukea liian pitkiä pätkiä kerrallaan. Samaan kirjaan mahtuu monenlaista tekstiä, muun muassa sähköpostikirjeenvaihtoa, johon olen aiemmin törmännyt lähinnä viihdekirjallisuudessa.

Myös Hustvedtin lukeneisuudesta pidän, vaikka se välillä läheneekin ärsyttävää. Miten voi joku olla noin fiksu ja tietäväinen? Hustvedtin muista romaaneista tuttuun tapaan juoni katkeaa välillä tieteellisiin ja filosofisiin pohdintoihin. Ne ovat ihan kiinnostavia mutta jotenkin eivät minulle henkilökohtaisesti niin valaisevia ja merkitseviä kuin vastaavat kohdat esimerkiksi Amerikkalaisessa elegiassa.

Niin se juoni – se nyt ei ole kummoinen. Romaanin päähenkilö ja kertoja Mia on saanut hermoromahduksen, kun hänen miehensä on ilmoittanut, että haluaa pitää "paussia" heidän 30 vuotta kestäneestä avioliitostaan. Mia matkustaa kesäksi kotiseudulleen, jossa hän pohtii avioliittoaan, pitää runokurssia teinitytöille ja viettää aikaa äitinsä ja tämän ystävien kanssa.

Kertoja puhuu välillä suoraan lukijalle, mikä hieman etäännyttää ja tekee kouriintuntuvista ja kipeistäkin tapahtumista abstrakteja ja ulkokohtaisia. Teemat ovat kylläkin elämänmakuisia. Niistä voisi mainita naisten välisen, sukupolvet ylittävän ystävyyden, tuttuuden ja vierauden kokemukset ja taiteen parantavan voiman.

Kuva on lainattu kustantajan sivuilta.

Kirja joka muutti elämäni

2011-11-29T08:50:00.002+02:00

Kirjahaaste jatkuu. Seuraavaksi tehtävänä on esitellä kirja, joka muutti elämäni. Lapsuusvuosina joka ikinen kirja oli potentiaalinen maailman mullistaja. Omalla tavallaan elämääni muutti ensimmäinen lukemani vanhanajan tyttökirja, ensimmäinen Neiti Etsivä, ensimmäinen dekkari, historiallinen romaani, klassikko ja niin edelleen. Halusin uskoa, että jokainen kirja tarjoaa syvällistä viisautta, kunhan sen sanoman vain ottaa auliisti vastaan. Ja minähän otin. Pollyanna sai minutkin kokeilemaan optimismia. Ursula-kirjojen takia harkitsin sairaanhoitajan uraa. Mustan myllyn mestarista tajusin, että taikuus se vasta kannattaa.

Hurjassa nuoruudessani kirjoilla oli konkreettisempaakin merkitystä elämässäni. Ensimmäinen lukemani ruotsin-, englannin- tai saksankielinen kirja antoi minulle luottamusta kielitaitooni ja maailmalla pärjäämiseen. Voisipa olla, että jos nyt näin vanhana saisin luetuksi ensimmäistä kertaa kokonaisen romaanin vaikkapa ranskaksi, ajatukset pyörisivät melkoista kuperkeikkaa. Jokainen kieli on oma maailmansa.

Tuntuu kuitenkin siltä, että vaatii vähän enemmän, ennen kuin kirjan voi sanoa muuttaneen elämän. Siksi tämän kisan loppusuoralle pääseekin kaksi kirjaa: Elisa Ikävalkon Käytännön tiedottaminen ja Kari Kiianmaan Hyvä ero – uusi elämä. Ikävalkon teos on luultavasti ensimmäinen tiedottamiseen liittyvä kirja, jonka luin. Siitä viimeistään ymmärsin, että voisin suuntautua viestintäalalle. En tiedä, kuinka hyvä se muuten oli, mutta ainakin se oli riittävän yksinkertainen. Sama pätee Kiianmaan kirjaan – sekin oli riittävän yksinkertainen, ja siitä viimeistään tajusin, että voin selvitä avioerosta entistä ehompana. Käytännön tiedottaminen on edelleen työhuoneeni hyllyssä, mutta Hyvä ero on päässyt vielä keskeisemmälle paikalle, yöpöydälleni asti. Siksi julistan Hyvän eron voittajaksi.

En osaa yhtään arvioida, miten Hyvä ero pärjää omassa lajissaan. En harrasta self help -kirjoja, enkä ole lukenut yhtään toista erokirjaa, paitsi jos sellaiseksi lasketaan Kataja ry:n Solmu parisuhteessa -vihkonen. Pääasia ainakin itselleni oli, että kirja antaa tunteen jaetusta kokemuksesta ja rohkaisevan esimerkin: muutkin ovat olleet samassa tilanteessa ja selvinneet siitä. Lisäksi kirjassa kiinnitettiin huomiota lasten asemaan erossa, mikä oli itselleni tärkeää. Tältä pohjalta voin suositella Kiianmaan kirjaa niille, jotka joutuvat eroasioita miettimään.

Kuva on askarreltupaskarreltu Hyvä ero -kirjan kannesta.

Haasteellisia päiviä

2011-11-27T07:16:00.006+02:00

Kirjahaasteen kahdeksantena päivänä aiheena on pelottava kirja ja yhdeksäntenä ällöttävä kirja. Tää on helppo: en lue kummankaanlaisia kirjoja. En hae lukemisesta pelkoa enkä ällötystä. Kirja voi olla ahdistava, joskus jopa julmakin, mutta siinä pitää olla jotain toivoa. Liian karsean oloiset kirjat jäävät minulta hyllyyn. En keksi tähän yhtään esimerkkejä, paitsi ehkä Kay Scarpetta -dekkarit. Olen suuri dekkareiden ystävä, ja ensimmäiset Scarpetta-kirjat luin, mutta jossain vaiheessa lopetin, koska sarja meni väkivallalla mässäilyksi.

Muistin virkistämiseksi tässä vielä koko haaste – jospa joku vaikka haluaisi lähteä mukaan. Älkää pelätkö älkääkä kammotko, on haasteessa helpompiakin päiviä:

30 day book challenge
Day 1: Favorite book
Day 2: Least favorite book
Day 3: Book that makes you laugh out loud
Day 4: Book that makes you cry
Day 5: Book you wish you could live in
Day 6: Favorite young adult book
Day 7: Book that you can quote/recite
Day 8: Book that scares you
Day 9: Book that makes you sick
Day 10: Book that changed your life
Day 11: Book from your favorite author
Day 12: Book that is most like your life
Day 13: Book whose main character is most like you
Day 14: Book whose main character you want to marry
Day 15: First ‘chapter book’ you can remember reading as a child
Day 16: Longest book you’ve read
Day 17: Shortest book you’ve read
Day 18: Book you’re most embarrassed to say you like
Day 19: Book that turned you on
Day 20: Book you’ve read the most number of times
Day 21: Favorite picture book from childhood
Day 22: Book you plan to read next
Day 23: Book you tell people you’ve read, but haven’t (or haven’t actually finished)
Day 24: Book that contains your favorite scene
Day 25: Favorite book you read in school
Day 26: Favorite nonfiction book
Day 27: Favorite fiction book
Day 28: Last book you read
Day 29: Book you’re currently reading
Day 30: Favorite coffee table book

Enkeleitä, onko heitä

2011-11-23T01:00:00.001+02:00

Kirjahaasteessa pitäisi seuraavaksi esitellä kirja, jota pystyn siteeraamaan. Ette tiedä, kuinka kauan olen tätä haastetta pyöritellyt esidementtisissä aivoissani. Ennen vanhaan muistin ulkoa kokonaisia näytelmiä ja melkein romaanejakin. ”Sie haben ein phenomenales Gedächtnis”, sanoi saksan lehtori kerran yliopistossa, kun posottelin menemään osia tenttikirjasta sanasta sanaan. Tapahtumasta on niin kauan ja koko muistamisen taito on niin haalistunut, että nyt voin tämän kertoa brassailematta. Hukkaan meni sekin taito humanistisessa tiedekunnassa. Olisi kannattanut opiskella oikeustiedettä.

Se oli silloin, nyt on nyt. Tätä nykyä muistan ulkoa suhteellisen lyhyitä tekstipätkiä, joissa on selkeä, puhekielestä erottuva rytmi. Kun saksan lehtori kerran jo tuli mainituksi, voin jatkaa paljastuksia ja kertoa, että yksi kirja, jota pystyn siteeraamaan, on Der Himmel über Berlin: Ein Filmbuch von Wim Wenders und Peter Handke.

Berliinin taivaan alla -leffa teki minuun ison vaikutuksen. Se ilmestyi vuonna 1987, jolloin olin herkässä 17 vuoden iässä. Vielä paremmin se kolahti muutama vuosi ilmestymisensä jälkeen, kun sen kuvaamasta Berliinistä oli yhtäkkiä tullut historiaa. Tai eihän se mistään todellisesta kaupungista kerro, mutta muurin jakamaa Berliiniä se nimenomaan kuvaa, filmikameralla, huikaisevan kauniisti. Nuoresta iästäni huolimatta olin myös aivan lemmessä Bruno Ganziin ja Columboon, anteeksi siis Peter Falkiin.

Parasta leffassa kuitenkin oli käsikirjoitus. Kaikilla tasoilla. Tarina ja juoni imaisivat minut mukaansa. Dramaturgia kulki kuin juna. Monologit ja dialogit olivat niin kaunista kieltä, että melkein alkoi itkettää. Leffan katsomisen jälkeen sen vuorosanat kaikuivat mielessäni monen päivän ajan, eivät jättäneet rauhaan. Etenkin Handken runo Lied vom Kindsein on vieläkin minun mielestäni maaginen:

… Als das Kind Kind war, war es die Zeit der folgenden Fragen:
Warum bin ich ich und warum nicht du?
Warum bin ich hier und warum nicht dort?
Wann begann die Zeit und wo endet der Raum?
Ist das Leben unter der Sonne nicht bloss ein Traum? …

Kirjavalinta on vähän huijausta, sillä oikeastaan muistan tekstit leffasta enkä kirjasta. Toisaalta muut vaihtoehtoni olisivat rajoittuneet kolmeen teokseen: Raamattu, Suuri toivelaulukirja ja Tämän runon haluaisin kuulla. Melko noloa.

Heartache to heartache we stand

2011-11-22T01:00:00.003+02:00

Kirjahaasteen kuudentena päivänä aiheena on paras nuortenkirja.

Nuortenkirja-määritelmä aiheuttaa vähän päänsärkyä. On helppoa päätellä, millaiset kirjat muodostavat genren ytimen: siinä on varmaankin jo edellisissä postauksissa mainitsemiani fantasiakirjoja, tyttökirjoja, hevoskirjoja ja nuorten salapoliisikirjoja kuten vaikka 3 etsivää -sarja, jota minun nuoruudessani tavailtiin. Mutta kuinka laajalle lajityyppi ulottuu? Pitääkö päähenkilöiden olla teinejä? Onko kirjailijan pitänyt tarkoittaa kirja nimenomaan nuorelle yleisölle, ennen kuin sitä voi kutsua nuortenkirjaksi?

Nuortenkirjojen yhden alalajin parhaimmistoa ovat Sue Townsendin Adrian Molen päiväkirjat. Tosin minun mielestäni Adrian oli hauskimmillaan aikuisena, Järisyttävien joukkotuhoaseiden aikoihin. Ehkä olin vain liian epäkypsä ymmärtämään teini-ikäisen Adrianin elämää.

Itse ahmin teininä muun muassa historiallisia romaaneja ja Agatha Christien dekkareita. Mitä värisyttävämpi kirja, sen parempi. Tuulen viemää, Anna Karenina ja Tohtori Zivago tempaisivat minut mukaansa.

Siksipä luulenkin, että sotken taas pakkaa ja vastaan haasteeseen kirjalla, joka ei ole varsinaisesti mikään nuortenkirja. Valintani on Kotiopettajattaren romaani. Jaa miksikö? No vaikka siksi, että on hyvä lukea pitkiä tekstejä silloin kun on vielä itse nuori ja virkeä. Sitä paitsi Brontën sisarusten kohtalot avaavat teineille yhden ikkunan historiaan. Pidän tärkeänä historiaan tutustumista. Suurten linjojen ja kokonaiskuvien hahmottaminen voi olla liian haasteellista, mutta elämykselliset välähdykset ovat huomattavasti parempia kuin ei mitään.

Kuva on National Portrait Gallerysta.

Kirja jossa haluaisin elää

2011-11-21T08:23:00.003+02:00

Melkein tekisi mieli tähänkin haasteeseen vastata lastenkirjalla. Välillä olisi hienoa elää värikkäässä, kaksiulotteisessa maailmassa. Mutta kai tämä harmaa moninaisuus on vain hyväksyttävä.

Kun olin nuori ja kuolematon, haaveilin siitä, että minunkin vaatekaapistani pääsisi Narniaan tai että huomaisin itsessäni salattuja kykyjä, olisin noita tai ikivanha. Jos Potterit olisivat ilmestyneet edes viisitoistakin vuotta aikaisemmin, olisin niiiin ollut makuupussissa kirjakaupan oven takana odottamassa sarjan uutta kirjaa. Nyt vanhempana olen huomannut, että fantasiakirjojen maailma on julma ja asenteellinen. Sopiva pieneen piipahdukseen mutta ei pidempään oleskeluun.

Melkein kaikissa hyvissä kirjoissa on jotain pikkuisen ahdistavaa. Niiden maailmassa viipyy mielellään hetken omaa arkeaan paossa mutta ei sen enempää. Peter Høegin Lumen taju on hieno kirja, mutta en missään tapauksessa haluaisi elää siinä. Joel Haahtelan Kaksi kertaa kadonneen tai Perhoskerääjän epämääräinen eurooppalaisuus on houkuttelevaa mutta sen verran alakuloista, että niidenkin parista on hyvä tulla takaisin konkreettiseen Helsinkiin. Ehkä paras kirja onkin juuri sellainen, josta palaa mielellään omaan elämäänsä.

Jotain tähänkin haasteeseen kuitenkin pitää vastata. Koska en harrasta pitkää vetvaamista, valitsen kirjan, joka ensimmäisenä tulee mieleeni. Se on Ihanat naiset rannalla. Onhan sekin ahdistava, mutta on sentään ainainen kesä ja paratiisi meren rannalla. Sitä paitsi olisi ollut hienoa kokea 1960-luku, kun kaikki oli uutta ja mahdollista. Jos olisi pakko olla joku kirjan henkilöistä, olisin tylsä ja estoinen Kajus, koska kaikki muut menettävät lapsensa. Mieluiten olisin joku vähäpätöinen sivuhenkilö, vilahtaisin yhdellä sivulla ja muut ajat paistattelisin päivää rantakalliolla.

Kuva lainattu Pennsylvania Center for the Bookin sivuilta. Jokut amerikkalaisetkin lukevat kirjoja, tai ainakin heitä kannustetaan siihen, mikä on hieno juttu tämän maailman kannalta, jossa kirjojen ulkopuolella elämme.

Vihellä, poika, niin riennän luoksesi

2011-11-20T11:38:00.006+02:00

Kuten on monesti tullut mainituksi, itkeminen on erikoisalaani. Oikeassa mielentilassa itken ihan mille tahansa. Hellyttävä söpöys ja kiltteys heruttaa kyyneleitä, joilla on jotain tekemistä kaipuun ja nostalgian kanssa. Epäoikeudenmukaisuus voi pistää vihaksi mutta myös itkettää. Traagisista ihmiskohtaloista itkettävintä on minun mielestäni se, että ihmiset joutuvat muuten kuin omasta halustaan, olosuhteiden pakottamina jättämään kotinsa ja lähtemään vieraille maille. Ei tarvitse olla kummoinen kyökkipsykologi, että voi päätellä itkun olevan minulle yksi tapa käydä läpi taakkojani ja traumojani, liittyvätpä ne sitten omaan elämääni tai sukuni historiaan.

(Sukuni historiasta itkeminenkin luultavasti kumpuaa. Olen melko vakuuttunut siitä, että esiäideissä on ollut vähintään yksi karjalainen itkijänainen. Mutta se on toinen juttu.)

Neljännen päivän kirjahaasteessa vaikeutena on runsaudenpula: minkä kirjan valitsen, kun kaikki saavat minut itkemään? Tyttökirjan valitseminen on jotenkin ilmiselvää, mutta siihen olen kuitenkin päätynyt. Valintani on Runotyttö etsii tähteään.

Kasvoin isoksi Annan, Runotytön, pikku naisten ja kahdeksan serkuksen parissa. Luin muutenkin kirjaston tyhjäksi, mutta Mongomeryn ja Alcottin kirjat merkitsivät minulle eniten, ja niiden sankarittarista minulle läheisin oli runotyttö Emilia. Pidin myös pikku naisten Josta, mutta nuorena ja romanttisena väheksyin hänen käytännöllisiä elämänvalintojaan. (Nyt vanhempana tuntuu siltä, että Jon valinnat olivat hyvinkin romanttisia, mutta se on toinen juttu.)

Äsken kävin kirjahyllyn luona tervehtimässä noita vanhoja ystäviäni. Edellisestä kerrasta olikin aikaa. Kun otin kirjoja käteeni yksi kerrallaan, muistot niiden lukukerroista tulvahtivat ylitseni niin, että pari pisaraa jäi silmäkulmaan. Tämän päivän haasteen takia muistelin erityisesti itkettävimpiä kirjoja, Sateenkaarinotkoa, Kotikunnaan Rillaa ja Viimevuotisia ystäviämme. Valinnasta ei silti ollut epäilystäkään.

Runotyttö etsii tähteään on siitä hyvä itkukirja, että sitä lukiessa ei tarvitse surra vaan voi itkeä ilosta. Runotyttö-kirjojen päähenkilö Emilia on päättäväinen, sisukas ja uskollinen. Minusta on ihan oikein, että hän lopulta saavuttaa kaiken, mistä haaveilee - vaikka en osaakaan kuvitella, millaista hänen elämänsä on ilman haaveita. (Olen myös sydämestäni onnellinen ja vähän kateellinenkin siitä, että hän saa viimein viheltäjäpoikansa, vaikka mua vähän epäilyttääkin, miten noiden kahden haihattelijan liitto kestää. Mutta se on toinen juttu.)

Siltä varalta, että joku ei ole lukenut näitä mainitsemiani kirjoja, tähdennän vielä, että ne eivät ole mitään sokerisia nyyhkyromaaneja. Emilia, Jo ja kumppanit ovat fiksua, sitkeää ja omanarvontuntoista sakkia. Luultavasti he nolostuisivat ja kauhistuisivat, jos tietäisivät, miten monta kyyneltä heidän elämänsä parissa on vuodatettu. Näitä kirjoja voi lukea myös silmäkulmat kuivina. Itku on jokaisen lukijan omissa silmissä, jos on.

Kuva on napattu kirjan kansikuvasta.

Oi maamme, Suomi, synnyinmaa

2011-11-19T10:07:00.003+02:00

Kirjahaasteen kolmantena päivänä aiheena on kirja, joka saa nauramaan ääneen. Niitähän löytyy, vaikka en olekaan mikään suuri ääneennauraja. Useimmiten vain hymähtelen vienosti.

Viime aikoina olen eniten nauranut lastenkirjojen parissa. Ella-, Risto Räppääjä - ja Tatu ja Patu -sarjat ovat melko taattuja naurattajia. Luen niitä lapsille, mutta niille röhähtelee koko perhe.

Niinpä esittelenkin tässä Tatun ja Patun Suomi -kirjan, joka ensimmäisellä lukukerralla nauratti niin paljon, että piti vaihtaa pikkarit.

Tatu ja Patu -kirjojen huumori on oivaltavaa. Se sopii yhtä lailla pienille, isoille ja täysikasvuisille lapsille. Vitsit perustuvat tutun kyseenalaistamiseen ja kuvan ja tekstin liittoon. Tatu ja Patu ovat isopäiset veljekset, jotka nimikkokirjoissaan tutkivat maailman ilmiöitä, tällä kertaa Suomea. Tykkään erityisesti huippiksista yhden sivun sarjakuvista, Tatupatu-testeistä, joissa tutustutaan suomalaisiin erikoisuuksiin: saunaan, ruisleipään ja mökkijuhannukseen.

Tatun ja Patun Suomi-uutislähetyksessä ankkureina ovat Patu-Arto Newsberg ja Tatu-Pirjoeeva Nuotio-Polttila. Urheilua selostaa Patu-Antero Massakenttä:

”Täällä jäähalli! Sisukkaat Leijonat ovat koko illan luistelleet mustan muovinpalan perässä ja tökkineet sitä kepeillä ympäriinsä. Ja vielä paremmin kuin muut! Suomi on voittanut! Hiljennymme nyt kuuntelemaan Frederikin säveltämää Muumi-laulua. Takaisin studioon.”

Koska kyseessä on puhtoinen ja kirkaskatseinen lastenkirja, jonka tarkoitus on ehkä vähän jotain opettaakin, väärät tiedot halutaan kuitenkin oikaista. Edellinen kohta jatkuu näin:

”Kiitos, Patu-Antero. Runsaan katsojapalautteen vuoksi korjaus edelliseen. Jäähallissa ei soi Muumi-laulu, vaan Fredrik Paciuksen säveltämä ja J. L. Runebergin sanoittama Maamme-laulu.”

Opetuksista huolimatta kirja ei ole pätkääkään tylsä eikä ryppyotsainen. Älkää luulkokaan! Lukekaa vaikka!

Kuva on kustantajan sivuilta: http://www.otava.fi/kirjat/lasten_ja_nuorten/2007/fi_FI/tatun_ja_patun_suomi/.

Keep it secret, keep it safe

2011-11-18T08:35:00.002+02:00

Kirjahaasteen kakkospäivä on hankala. On tarkoitus kirjoittaa inhokkikirjastaan. Koko ajatus on itselleni vieras. Jos en pidä jostain kirjasta, jätän sen kesken ja unohdan saman tien. Yhtään kirjaa, jonka olen lukenut loppuun asti, en ole inhonnut. Paitsi Eläinten vallankumousta, joka oli pakko lukea koulussa – mutta silloin olin 15-vuotias eikä pakkokirjoja muutenkaan lasketa.

Koska minulla ei ole varsinaista inhokkia, kirjoitan kirjasta, joka on aiheuttanut suurimman pettymyksen: Sormusten herrasta.

Diggailen aktiivisesti Sormusten herran erilaisia dramatisointeja Ryhmäteatterin kahdenkymmenen vuoden takaisesta kesäteatteripläjäyksestä Peter Jacksonin leffatrilogiaan. Luultavasti tykkään kaikista SH-tulkinnoista vastakin, kunhan kuluu sen verran aikaa, että Jacksonin taika ehtii vähän haalistua.

Frodon ja kumppaneiden maailma on lumonnut minut, ja miksi ei olisi, onhan siinä pieni isoa vastaan ja hyvän voitto pahasta.

Kirjaa en kuitenkaan ole pystynyt lukemaan sitkeistä yrityksistäni huolimatta. Se on kökkö. Tarina ei etene eivätkä hahmot syty elämään. Pahinta on se, että jutussa ei ole tippaakaan huumoria. Ainakaan niillä sivuilla, joita minä olen selaillut.

En nyt hauku alkuperäisteosta tämän enempää. Joku siitä tykkää ja on sen lukenut, hieno homma. Saanhan sitten edes nauttia toisten tulkinnoista tästä kirjasta.

Kuva on pöllitty.

Aapo, Lauri, Simeoni ja muutama muu

2011-11-17T13:28:00.007+02:00

Tekisi kovasti mieleni osallistua tähän kirjahaasteeseen, joka kiertää muuallakin, nyt viimeksi ainakin SoulFoods&Moodsilla. Epäilen, että en ehdi kirjoittaa joka päivä, tai itse asiassa olen aika varma siitä. Täytyy sitten vaan skipata sen päivän haaste tai vastata useampaan kerrallaan. Vaikeudet on tehty voitettaviksi. Tulta päin!

Ilmeisesti on tarkoitus, että haaste alkaa helposti, sillä ensimmäisenä päivänä pitää esitellä lempikirjansa. Tähän kysymykseen minulla on tapana vastata, että lempikirjani on Seitsemän veljestä. Aika nössöä, mutta veljesten joukoissa seison.

Miksi juuri veljekset? Jos joku kysyy tätä minulta livenä, huokaisen syvään ja pyörittelen hetken silmiäni – se tarkoittaa, että nyt tulee pitkä ja tylsä selitys mutta itsepä siitä pyysit.

Ensinnäkin minusta lempikirjan lukemisesta täytyy olla kulunut riittävän pitkä aika, ennen kuin sitä voi kutsua lempikirjaksi. Mieluiten sen pitää olla luettu monta kertaa, ja lukijan pitää haluta palata sen pariin aina uudelleen. Kirja voi toki kolahtaa ensilukemalta niin, että se tuntuu paremmalta kuin mikään muu siihen asti luettu, mutta kirjan ja lukijan suhteen kehittymiselle pitää antaa aikaa. Enhän mä tuota ukkoanikaan heti hylkää, vaikka tänään tulisikin vastaan pitkä, tumma, hurmaava muukalainen, joka veisi jalat alta pelkällä katsellaan. Ihan sama veljesten kanssa.

Minä olen tutustunut veljeksiin ala-asteella kuten varmaan suurin osa ikätovereistani. Opukseen palattiin yläasteella ja lukiossa, ja syytä olikin, onhan se kansalliskirjailijan tuotantoa ja ensimmäinen merkittävä suomeksi kirjoitettu romaani. Nykyään näyttää olevan kirjallisuudenopetus vähän erilaista, ainakaan meidän Viltsu ei ole vielä lukenut koulussa muuta kuin Kapteeni Kalsareita.

En ole ihan varma, milloin olen ensimmäistä kertaa lukenut koko kirjan alusta loppuun ihan itse. Viimeistään kuitenkin parikymppisenä yliopistossa. Sen jälkeen olen lukenut sen monta kertaa ihan vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti.

Mikä minua kirjassa kiehtoo? Tuttuus, hauskuus, autenttinen historiallisuus ja etelähämäläisen mutkaton asenneilmasto – mutta ennen kaikkea kieli. On se Aleksis ollut aika jäbä, kun on osannut kirjoittaa kielellä, joka yhä edelleen on täydellisen elävää ja helppolukuista. Ainakin minun mielestäni. Näkökulmani voi tosin olla rajoittunut, sillä neljäsosa juuristani on Hämeen mailla, ja hämäläismurrettahan täällä kotikaupungissanikin puhutaan.

Niin että voitaisko jo lopettaa tämä tylsä jorina ja antaa Aleksiksen puhua puolestaan. Valitsin ihan lyhyen katkelman, joka sopii tähän ajankohtaan ja kertoo siitä, mitä minäkin mieluiten tekisin juuri nyt:

Talvi tuli, lumi peitti maan, aholla kiertoili vinkka tuuli ja rakenteli kinoksia vasten pirtin seiniä. Mutta pirtissä, parven hiottavassa lämpymässä oljentelivat veljekset, leväten menneen kesän monesta puuhasta ja vaivasta. Ahkeraan he kylpeilivät, hautelivat jäseniänsä pehmeillä vihdoilla herttaisessa löylyssä. Humisten kuumalta kiukaalta kohosi löyly, hajosi kiiriskellen ympäri huonetta, tunkeusi viimein reijistä ulos ja haihtui kylmän-kiljuvaan ilmaan, alakuloisen, vaalean taivaan alle.

Koko kirjan voi lukea osoitteessa www.gutenberg.org/. Kuva on lainattu osoitteesta www.kava.fi/museo/elokuvaperinne/seitseman-veljesta-1939, jossa kaivataan apua tämän ja muiden kuvien henkilöiden ja tapahtumapaikkojen tunnistamisessa.

30 day book challenge
Day 1: Favorite book
Day 2: Least favorite book
Day 3: Book that makes you laugh out loud
Day 4: Book that makes you cry
Day 5: Book you wish you could live in
Day 6: Favorite young adult book
Day 7: Book that you can quote/recite
Day 8: Book that scares you
Day 9: Book that makes you sick
Day 10: Book that changed your life
Day 11: Book from your favorite author
Day 12: Book that is most like your life
Day 13: Book whose main character is most like you
Day 14: Book whose main character you want to marry
Day 15: First ‘chapter book’ you can remember reading as a child
Day 16: Longest book you’ve read
Day 17: Shortest book you’ve read
Day 18: Book you’re most embarrassed to say you like
Day 19: Book that turned you on
Day 20: Book you’ve read the most number of times
Day 21: Favorite picture book from childhood
Day 22: Book you plan to read next
Day 23: Book you tell people you’ve read, but haven’t (or haven’t actually finished)
Day 24: Book that contains your favorite scene
Day 25: Favorite book you read in school
Day 26: Favorite nonfiction book
Day 27: Favorite fiction book
Day 28: Last book you read
Day 29: Book you’re currently reading
Day 30: Favorite coffee table book

On elämä laina

2011-11-02T09:13:00.001+02:00

Lilliputti, 1 v. 8 kk, on vieroittanut itsensä mun kainalosta omaan sänkyynsä nukkumaan. Koen vähän eroahdistusta mutta yritän selvitä tilanteesta ilman pysyviä traumoja.

Vauva-aikanaan Lilliputilla oli kerrossänky, mutta hän ei nukkunut siinä koskaan. Tänä syksynä kerrossänky jatkoi matkaansa seuraavaan vauvaperheeseen. Samoihin aikoihin meille tarjottiin jatkettavaa lastensänkyä, jonka otimme vastaan ja sijoitimme kerrossängyn vanhalle paikalle. Siitä tuli Lilliputin sänky, mutta edelleenkään hän ei nukkunut siinä koskaan. Ei edes yritetty. Ei tullut mieleenkään. Olen aina tykännyt perhepedistä, enkä ole ajanut isompiakaan lapsia omaan sänkyynsä ennen kuin ovat itse halunneet. Toisilla siinä on kestänyt pidempään, Viltsu 10 v. esimerkiksi nukkuu vieläkin silloin tällöin mielellään äidin viekussa.

Tilanne tämän vuoden lokakuun alussa oli siis vanha tuttu ja perheeseemme vakiintunut: Lilliputti nukkui yönsä makuuhuoneen isossa sängyssä äidin kainalossa. Kunnes eräänä yönä Lillin masu tuli kipeäksi ja hän päätti, että muistolaatta olisi paikallaan. Sillä aikaa kun minä ja isänsä pyykkäsimme oksennusta tyynyistä, vuodevaatteista ja petauspatjasta, Lilliputti ehti nukahtaa rauhallisesti omaan sänkyynsä, johon olimme hänet väliaikaisesti peitelleet.

Tai niinhän minä luulin.

Väliaikaisesta näyttää nyt tulleen toistaiseksi voimassa oleva käytäntö. Lilliputti nukutetaan illalla omaan sänkyynsä, ja siinä hän tavallisimmin kuorsaa onnellisesti aamuun asti. Mieheni mielestä tyttö ei edes tarvitsisi nukuttamista vaan hänet voisi vain peitellä sänkyyn ja jättää sinne. Minä sanon, että ei nyt sentään mun vauvaa.

Ei se siitä

2011-10-24T13:03:00.001+03:00

Ei haukuta meemejä, niissä tulee kertoneeksi sellaista, mitä ei olisi kuunaan ottanut puheeksi. Tämä esimerkki on pöllitty Tiinalta.

Seuraelämä
1 Mitä mies/naiselämääsi kuuluu? Kiitos, ihan ok:ta.
2 Voisitko seurustella jonkun kanssa? Luulen, että avomieheni ei tykkäisi siitä.
3 Ajattelet jotakuta, eikö niin? Joo, Sauli Niinistöä ja sitä miten vaikealta se näyttää lehtikuvissa, joissa vakuuttelee "läheisyyttä" vaimonsa kanssa.
4 Onko parempi, että tunnet henkilön, jonka kanssa aloitat seurustelun? Ei. Kannatan järjestettyjä liittoja. Siinähän sitä ehtii tutustua toiseen.
5 Onko joku ihastunut sinuun? Kuulemma pikkuisen.
6 Suutelisitko henkilöä, jolle puhuit viimeisimpänä? Viimeksi puhuin työkaverille (nainen). Tuskinpa hän pienestä toverillisesta pususta pahastuisi.
7 Luotatko helposti ihmisiin? No kyllä joo. Kuvittelen kai, että pystyn arvioimaan, kuka on luottamuksen arvoinen.
8 Onko sinulla parasta ystävää? "Paras ystävä" on ilmaisu, joka saa minut kiemurtelemaan. Jotenkin se kuulostaa ala-asteelta ja siltä, että pitää olla yksi samaa sukupuolta oleva bestis ja kaikki muut kaverit käsivarren mitan päässä. Mulla on pari–kolme oikein hyvää ystävää. Olen tyytyväinen tilanteeseen.

Lähiaika
1 Mitä teet parin tunnin päästä? Töitä. (Selitys: teen tätä lounastunnilla.)
2 Mitä teet vielä tänään? Töitä ja ruokaa. Lisäksi kuulustelen läksyjä, vaihdan vaipan, pesen vähintään kahden ihmisen hampaat, joista toiset omani, ja katson Pasilan.
3 Antaisitko toisen mahdollisuuden ihmiselle, joka on pettänyt luottamuksesi? Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Aiemmin olen antanut toisen mahdollisuuden, ja vielä kolmannen ja neljännenkin. Jälkikäteen en ole ihan varma, kannattiko, vai olisiko pitänyt pistää kerrasta poikki. - Jos ei ole kyse elämää suuremmista asioista vaan pikku erehdyksistä, ilman muuta antaisin.
4 Uskotko ihmisiä, kun he sanovat, että "asioiden on tarkoitus tapahtua"? En. Joskus kuitenkin käytän tuota perustelua ihan itse keskusteluissa itseni kanssa, koska joissakin tilanteissa se helpottaa oloa.
5 Toivoisitko, että elämäsi olisi erilaista kuin nyt? En oikeastaan, ainakaan kovin paljon.
6 Mitä teet, jos kuulet ystäväsi kumppanin pettävän häntä? Suutun. Jatkotoimenpiteet riippuvat tilanteesta.
7 Haluaisitko hautajaisiisi sen henkilön, joka on eniten vaikuttanut elämääsi? Eiköhän se oo mulle siinä vaiheessa aika sama.
8 Teko, jota et uskaltanut tai uskalla tunnustaa äidillesi kuin vasta vanhempana? Äitini ei vieläkään tiedä, että olen liftannut ja polttanut tupakkaa. Ihan pari juttua mainitakseni.
9 Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? En menisi naimisiin kenenkään kanssa, vaikka kosisivat. Vastaan siis: en.

Suhteet
1 Onko sinulla monia kavereita? Mmm.
2 Onko sinulla seurustelukumppania? Lasketaanko avomies?
3 Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi? Palavasti!
4 Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä? Kyllä.
5 Oletko lesbo, homo, bi, transu vai hetero? Hetsku.
6 Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria tai ystävää? On.

Nyt
1 Mikä kappale soi? Ei mikään.
2 Mitä sinulla on päälläsi? Pitkä musta t-paita, harmaa trikoojakku, mustat housut (oisko virallinen termi samettilegginsit?), mustat saappaat. Tajuttoman värikästä, tiedän! Ajattelin näin maanantain kunniaksi repäistä ja ottaa ton harmaan jakun vaikka se ei olekaan musta.
3 Miten hiuksesi ovat? Ponnarilla.
4 Millainen olotila? Njääh. Vähän väsyttää.
5 Mitä ajattelet? Sitä että tällaisena päivänä ei pitäisi istua töissä. Pitäisi nousta autoon tai vielä mieluummin junaan ja matkustaa jonnekin. Pikku päiväreissu piristäisi.

Milloin viimeksi
1 Joit alkoholia? Eilen pari lasia valkoviiniä.
2 Söit pitsaa? Toissapäivänä. Eiku hetkinen, pitsaa jäi, joten söin sitä myös eilen.
3 Oksensit? Keväällä mahataudissa.
4 Suutuit ihan tosissasi? Viime viikolla esimurkun toilailuille. Olen helposti tulistuva mutta myös helposti leppyvä.
5 Nauroit niin, että meinasit tukehtua? En koskaan. En ole tukehtuvaa tyyppiä. Mä kuulun niihin, jotka meinaavat pissata housuunsa, kun oikein kovasti naurattaa.
6 Mille nauroit? Ai viimeksi? Jollekin työkaverin jutulle hörähdin.
7 Sait kokeesta kiitettävän? Vuonna viis villissä lännessä kun viimeksi olin koulussa.
8 Ikävöit jotain ihmistä liikaa? Joku sellainen viikko kun poika oli isällään.
9 Itkit? Vetistelen (lähes) päivittäin. En muista itkeneeni vielä tänään, joten luultavasti se oli eilen.
10 Huolestuit jostain ihmisestä? Perjantaina.
11 Olit hautajaisissa? Keväällä.
12 Olit ristiäisissä? Muutama viikko sitten.
13 Olit häissä? Kolme vuotta sitten.

Ihmisistä
1 Kuka puhui sinulle viimeksi kasvotusten? Pomo.
2 Kuka soitti sinulle viimeksi? Eksä.
3 Kuka sinulle laittoi tekstiviestin viimeksi? Viltsun soitonopettaja.
4 Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? Työkaveri.
5 Keneen ärsyynnyt useimmiten? EM:ään, Viltsuun ja Piituun. Lilliputti on vielä liian pieni ärsyttämään mua. Jotkut työtyypit ärsyttävät, mutta heistä en piittaa.
6 Kenelle viimeksi kerroit murheistasi? Parille työkaverille.
7 Milloin viimeksi annoit tai lainasit rahaa? Viikko sitten pojalle koulun välipalakorttia varten.
8 Ketä kaveria ikävöit eniten tällä hetkellä? Ulkomailla asuvia.
9 Kenen luona olit viimeksi yötä? Äitin ja isin.
10 Kuka huolestui sinusta viimeksi? Ystävä.

Vanha sydän

2011-10-21T12:43:00.001+03:00

Kaikki on jo sanottu, kirjoitettu.
Minä vain sanon sen sinulle,
sinulle vielä kerran.

Minulla ehkä on vanha sydän. En jaksa enää argumentoida. Mieluummin lainaan muiden sanoja. Niin kuin vaikka taas ajankohtaisessa kotiäiti-uraäiti-keskustelussa - olisi mulla ajatuksia, mutta mitäpä niistä, kun joku muu, kuten Pagistaanin Kati, on jo osannut tiivistää pääasiat.

Vanhasta sydämestä on hyötyä. Se saa edes joskus minut hymähtämään leppoisasti sen sijaan että alkaisin raivota, kun eteinen on täynnä hiekkaa, märät pyykit lojuvat pesukoneessa, isosisko kurmoottaa pienempäänsä ja esimurkku raivoaa tekemättömille läksyilleen. Vai oliko se sittenkin joustavan mielen ansiota?

Kaikki on jo sanottu joka tapauksessa.

Alkuun lainaamani Pertti Niemisen runo on ollut minun mielestäni ihana siitä lähtien, kun 15-vuotiaana kirjoitin sen muistiin kukkakantiseen kirjaan, johon keräsin itselleni tärkeitä tekstejä, enimmäkseen lyhyitä runoja ja aforismeja. Minulle se on rakkausruno, vaikka voisihan se jotain muutakin tarkoittaa. Kulunut on kaunista. Rakkaalleen voi antaa ruusun äärettömän monta kertaa, eikä yksikään kerta ole liikaa. Pitää vain löytää se joku, jolle haluaa sanoa "rakastan sinua" joka päivä elämänsä loppuun asti. Se haave pitää hengissä.

Vaikka oikeastaan se joku voisi olla kuka tahansa. Ehkä minäkin olen jo löytänyt hänet. Hurja ajatus.

Ole vaan

2011-09-15T09:29:00.001+03:00

Kirsti Manninen totesi tässä taannoin jossain akkainlehdessä* meidän kaikkien tunteman tosiasian: jos haluaa (avio)liittonsa kestävän, täytyy valita puolisonsa uudestaan joka aamu.

Ei myöskään ole pahitteeksi, jos yrittää silloin tällöin ilahduttaa puolisoaan ja välttää niitä asioita, joiden tietää ärsyttävän tätä. YLEn nettisivuilla* on ihastuttava parisuhdeakatemia, jossa sanotaan muun muassa, että kumppanin ilahduttaminen voi laukaista hyvänsuuntaisen noidankehän.

Näinhän se on. Toista ei voi muuttaa mutta omaa käytöstään voi. Tätä voi testata ihan vieraidenkin ihmisten kanssa, jos ei kotona kehtaa. Hymyilemällä saa usein hymyjä ja sitä rataa.

Ihmisten väliset asiat ovat periaatteessa helppoja ja itsestään selviä, mutta käytännön oteutus joskus ontuu. Kyllähän nämä tietää, mutta pieni muistutus ei koskaan haittaa. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

* Lähdeviitteet kohdillaan kuten aina. Googlatkaa, jos kiinnostaa.

Ootte idioottei

2011-09-14T09:40:00.002+03:00

No ette kyllä oo! Mutta mitä siitäkin tulisi, jos mä päättäisin ottaa otsikot Hunningolla-levyn biiseistä ja sitten en ottaisikaan. Kaaosta ja anarkiaa. Eihän me niitä haluta, eihän?

Niiden sijaan me halutaan omenapiirakkaa, koska se auttaa lähes kaikkeen. Tein vahingossa viikonloppuna sikahyvää piirakkaa, joka oli vielä terveellistäkin, koska huushollissa ei ollut ollenkaan vehnäjauhoja ja jouduin tyytymään luomugrahamjauhoihin. Viimeistelin tervellisyyden demerara-sokerilla. Lasten mielestä piiras oli "karkkia", ja sehän on korkein kiitos, minkä heiltä voi saada.

Koska ette oo idioottei vaan ihania ihmisiä, jotka ansaitsevat elämäänsä kaikkea hyvää, jaan vahingossa syntyneen reseptin teidän kanssanne. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, oikeastaan kyseessä on mamman marjapiiras, jossa marjat on korvattu omenoilla ja kaikki valkoinen paitsi kermaviili jollain muulla.

Kukkiksen piirakka

Pohja:
100 g voita
1 dl demerara-sokeria
1 muna
2,5 dl grahamjauhoja
1 tl (tai vähän reilu) leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja jauho-leivinjauheseos. Levitä taikina vuokaan.

Täyte:
muutama kotimainen omppu viipaleina tai kuutioina
1 tlk kermaviiliä
1 muna
vajaa 0,5 dl demerara-sokeria
reilu 1 tl vaniljasokeria

Heittele omput taikinapohjan päälle. Yhdistä muut täyteaineet ja kaada omppujen päälle vuokaan. Paista parissasadassa asteessa puolisen tuntia.

Älkää tehkö niin kuin minä tein -sarjastamme vielä ylimääräinen vinkki: kananmunan kuori menee kompostiin ja sisältö leivontakulhoon. Ei toisin päin.

Popeda

2011-08-30T17:50:00.001+03:00

Edellisen postauksen jälkeen olen syönyt Brie-juustoa ja juonut viiniä. Olen myös yrittänyt ottaa ja ottanutkin arjen syrjästä kiinni. Ei ole muita vaihtoehtoja, enkä niitä kaipaakaan. Arki auttaa moneen vaivaan.

Urheilu auttaisi myös. Odotan, että toipuisin sen verran, että voisin ajatella muutakin liikkumista kuin reipasta kävelyä. Fyysisesti kokemus oli yllättävän rankka, mutta niinhän synnytys usein on.

Alouette

2011-08-25T09:45:00.001+03:00

Pikku leivoselleni

Sinun ei ollut tarkoitus syntyä. On helpointa ajatella niin.

Ihmisen elämässä on paljon paskaa. Saat olla iloinen siitä, että vältyt siltä. Usko minua. Kun yksi vanhoista poikaystävistäni petti minua tai kun entinen mieheni muutti pois yhteisestä kodistamme, olin varma, että tämä on pahinta, mitä ihminen voi kokea. Olin väärässä. Pahinta on se, että joutuu synnyttämään ja palaamaan kotiin tyhjin käsin.

Arvaamattomia asioita tapahtuu. Esimerkiksi tähän en ollut ollenkaan varustautunut. Olin valmistautunut siihen, että ikätovereita kuolee, läheinen voi sairastua, rahat voivat loppua, menetän isovanhempani ja joskus omat vanhempanikin. Keskenmeno viikolla 19 ei sisältynyt tilaukseen.

Mielellämme oltaisiin viety sinut kotiin, tutustuttu sinuun ja rakastettu. Kun kerran niin ei käynyt, olen kuitenkin onnellinen, että sinä ja minä oltiin yhdessä nämä nelisen kuukautta. En vaihtaisi niitä pois.

***

Te lukijoista, jotka tunnette minut tosielämässä, sovitaanko, että ei puhuta tästä missään muualla. Paitsi korkeintaan jos joskus kohdataan kasvokkain. Varoitan jo etukäteen, että mua sit itkettää.

Onko se oikein

2011-08-09T09:05:00.001+03:00

Kummitukselta taas kerran: top 5 katumusaiheet kuolinvuoteella. Täsmäävätkö meikäläiseen?

1. Olisinpa elänyt elämää, jonka itse tahdoin, enkä noudattanut muiden toiveita.
Pistipä pahan heti kärkeen. Olenko noudattanut muiden toiveita elämässäni? No en. Muuten olisin opettaja ja asuisin itse omistamassani omakotitalossa ydinperheineni niin kuin kaikki muutkin kunnon ihmiset. Toisen skenaarion mukaan olisin hyödyntänyt lahjojani, päivisin toimisin kovapalkkaisessa hommassa teknis-luonnontieteellisellä alalla, iltaisin olisin konserttipianisti ja yöt kirjoittaisin menestysromaaneja.
Ei huolta siitä, että elämänvalinnoissani olisin yrittänyt miellyttää muita. Mutta olenko kuitenkaan elänyt niin kuin itse tahdoin? Mitä sekin sitten tarkoittaa? Olenko joskus tahtonut jotain? Jos niin mitä? Hui. Vastaaminen vaatisi sen luokan introspektiota, että sille tielle en lähde, muuten kasvaa karvoja kämmeneen. Jospa vain sovitaan, että yhtään ei kaduta.

2. Kunpa en olisi käyttänyt aikaa työhön niin paljon.
Tähän on helppo vastata: ei koske minua millään tavalla. Tai no, olisihan se ihanaa, jos ei tarvitsisi tuhlata yhtään aikaa työhön. Koska en kuitenkaan voi heittäytyä vapaaherrattareksi, olen ihan tyytyväinen duuniini ja siihen käyttämääni aikaan: 7,5 tuntia päivässä eikä minuuttiakaan enempää, paitsi jos saan korvaukseksi vapaata.

3. Olisinpa ollut tarpeeksi rohkea ilmaistakseni tunteeni.
Tätä jos tarpeeksi alkaa miettiä, totta kai keksii tilanteita, joissa olisi voinut ja pitänyt ottaa kipeitäkin asioita puheeksi ja ilmaista selvemmin tunteitaan. En usko, että muu on mahdollista, koska kukaan ei ole sananvalmis jokaisessa tilanteessa. Itämaisessa matossakin on virhe, sillä vain Allah on täydellinen. Olen päättänyt, etten kadu näitäkään. Yritän löytää hyviä puolia siitä, että joskus olen pitänyt mölyt mahassani, ja ottaa opikseni vastaisen varalle.

4. Olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviini.
Auts, tämä vähän kirpaisee. Karsea ilmaus "elämän ruuhkavuodet" osuu sikäli oikeaan, että ystävät välillä tuppaavat jäämään hitaalle kaistalle, jonka ohi pyyhälletään pikavauhtia. Onneksi monet ystävistäni ovat samantapaisessa elämäntilanteessa: joko lapset tai työ vievät heidän aikansa niin, että ystäviin ei ehdi pitää yhteyttä niin usein kuin ennen. Ja onneksi minulla on niin ihania ystäviä, että kukaan ei ota tästä nokkiinsa. Silloin harvoin kun tapaamme, otamme tapaamisista kaiken irti.

5. Olisinpa antanut itseni olla onnellisempi.
Olen tiennyt tämän jo aika pitkään, ja päivä päivältä se kirkastuu minulle entistäkin selkeämmäksi totuudeksi: onnellisuuden salaisuus ei ole siinä, että saa sitä mitä haluaa, vaan siinä, että haluaa sitä mitä saa.

Mitä sitten katuisin? Juuri nyt tuntuu, että en oikeastaan mitään. Toivottavasti edessä on vielä sen verran elämää, että ehdin hankkia jotain kaduttavaa. Niin, ja toivottavasti kadun pikemminkin asioita, joita olen tehnyt, kuin niitä, jotka olen jättänyt tekemättä.

Sä et olisi aamulla siinä

2011-07-31T08:15:00.001+03:00

Tänä kesänä olen enimmäkseen keskittynyt olemaan tekemättä mitään. Välillä olen lipsunut tästä periaatteesta ja käynyt Lintsillä tai uimassa. Enimmäkseen kuitenkin olen pysynyt kaidalla tiellä.

Minä ja Lilliputti olemme lököilleet nurmikolla, leikkineet hiekkalaatikolla, kävelleet, ajelleet ratikalla ja laittaneet ruokaa muille perheenjäsenille, kun he ovat palanneet kuka mistäkin riennosta. Olemme olleet niin paljon kaksin ja nauttineet siitä niin paljon, että päiväkotiin ja töihin paluu vähän pelottaa. Lilliputti varmaan selviää siitä liput liehuen, mutta mitä jos mulle tulee kauhea ikävä?

Siihen nähden, miten vähän nykyisin ehdin lukea, olen tänä kesänä myös lukenut kiitettävästi. Enimmäkseen uskomatonta hömppää, mutta pari ihan hyvääkin kirjaa. Luin vihdoin Vadelmavenepakolaisen ja heti perään Maaninkavaaran, josta tykkäsin enemmän kuin edeltäjästään. Haahtelan Perhoskerääjä oli tyrkyllä Akateemisessa, ostin ja ahmin sen. Åke Edwardssonilta löytyi ennen suomentamaton esikoisdekkari Sen kutsuu elohon, joka ei ollut Winter-dekkareiden veroinen mutta paikkasi vähän kroonista dekkaripulaani.

Tänäkin kesänä olemme enimmäkseen syöneet salaattia ja perunaa. Välillä on heitetty sekaan pari Vatajan nitriititöntä nakkia. Hyvin on pärjätty.

Vielä on täysi kesä, mutta syksyn aavistaa siellä täällä. Hevoskastanjan hedelmät pullistelevat. Kynttilöitä on jo poltettu. Tekisi mieli saada jotain aikaiseksi, vaikka siivota kellari, vaikka tuskinpa siitä mitään tulee tänäkään vuonna.

Otsikko ei liity tähän juttuun mitenkään, paitsi sillä tavalla, että siitä tulee mieleen Mika Häkkinen, ja siitä taas tulee mieleen se, että pahaa-aavistamattomina osuimme keskustaan ja Espalle juuri kun Kimi Räikkösen piti tulla sinne pörräämään jollain ralliautolla. Lähdettiin äkkiä pois. Täpärä pelastuminen.

Kokeile mua

2011-07-27T13:26:00.003+03:00

Kummitus kysyi minulta ajat sitten, minne vielä tahtoisin mennä tai mitä tahtoisin tehdä, osata tai oppia. Yritin kaivaa vastauksia loman pehmittämästä päästäni, mutta aika tahmeaahan tuo oli.

Tahtoisin osata pomputella jalkapallolla ainakin kymmenen kertaa, uida teknisesti puhtaasti, laulaa Musettan aarian ja puhua sujuvaa italiaa. Muun muassa. Ihan toinen juttu on, haluanko opetella mitään noista.

Vielä palavammin tahtoisin, että osaisin olla kärsivällinen tai edes vähän pitkäpinnaisempi kuin olen. Varsinkin kun ei näytä siltä, että elämä ja maailmankaikkeus ihan heti lakkaisivat koettelemasta mun pinnaa.

Tahtoisin matkustella hitaasti ja ajan kanssa, mieluiten raiteita pitkin. Toisaalta tahtoisin käydä aina uudestaan samoissa paikoissa, esimerkiksi Balilla. Tiedostan, että tässä on tietty ristiriita. Panostan lottovoittoon ja siihen, että lapset haluavat lähteä mukaan sitten kun aika koittaa.

Toteuttamiskelpoisia haaveita mulla ei taida ollakaan - tai sitten ne ovat niin pieniä, ettei niitä edes haaveiksi hahmota. Sitten joskus, kun lapset ovat isompia, aion lukea enemmän, harrastaa liikuntaa useammin ja ehkä laulaa kuorossa, jos löydän kivan porukan.

Näillä mennään.

Vanha nainen hunningolla

2011-06-05T10:52:00.000+03:00

Violet halusi jo ajat sitten tietää tavallisten ihmisten tyyleistä.

Minun tyylini on farkku. Ne on mulla jalassa melkein aina. Paitsi silloin, kun olen pukeutunut farkkuhameeseen. Kesäkuumalla suosin puuvillamekkoja, mutta heti kun vähän viilenee, kaivan farkut taas esiin, ja se on kuin jälleennäkeminen vanhan ystävän kanssa.

Kun olin nuori ja epävarma, käytin asiallisemmissa työtilaisuuksissa jakkupukua, mutta ne ajat ovat takana. Jos on pakko, pukeudun mustiin suoralahkeisiin puuvillahousuihin ja siistiin neuleeseen. Muuten mulla on töissäkin aina farkut. Joskus talvella sammarit, mutta nekin ovat oikeastaan farkut.

Farkut ovat yleensä siniset, ja yläosan väreinä käytän etenkin mustaa, mustaa ja mustaa. Saatan käyttää myös vaaleansinistä, khakivihreää ja ruskean sävyjä. Jos tunnen oloni oikein repäiseväksi, tumma violetti käy ja jopa punainenkin pieninä annoksina.

Kuten Violet myös minä tuntisin oloni hyvin epämukavaksi, jos olisin pukeutunut päästä varpaisiin samanmerkkisiin vaatteisiin tai ylipäätään mihinkään sliipattuun asukokonaisuuteen. Asussa pitää olla vähän epäyhtenäisyyttä, jokin pieni koukku. Tykkään myös siitä, että vaatteet kertovat tarinoita. Nykyisin matkustelen aika harvoin, mutta yritän aina ostaa matkamuistojen sijaan vaatteita. Samasta syystä pidän kirppisvaatteista. On kiva kävellä kadulla, peilata itseään näyteikkunasta ja muistella, mistä mikäkin vaate on. Joo, olen vähän höpö. Yrittäkää kestää.

Tämä juttu on vielä tärkeä: joko yläosan tai alaosan pitää olla istuva - mutta ei missään tapauksessa sekä että. Käytän usein hyvin kapealahkeisia housuja ja pitkiä, löysiä yläosia, varsinkin talvella, koska ne näyttävät hyviltä saappaiden kanssa. Pidän myös tyköistuvista paidoista, mutta niiden kanssa pitää olla väljemmät housut.

Olen onnistunut kirjoittamaan näin pitkään mainitsematta kenkiä! (No okei, mainitsin saappaat, mutta vain kerran, joten sitä ei lasketa.) Aaltoja ~~~! Niistä voisin kirjoittaa vaikka romaanin, mutta päästän teidät pälkähästä ja totean vain painokkaasti: ken-gät! Ne ovat asun kuin asun kulmakivi.

Taidankin mennä järjestelemään kenkähyllyjäni. Jos oisin sikarikas, kukaan ei puhuisi mitään Imelda Marcosista, ainakaan sen jälkeen kun olisi nähnyt meikäläisen kenkä-mansionin. Heippa!

P. S. Tästä eteenpäin napsin otsikot Erinin Hunningolla-levyltä. Ei aavistustakaan, onko hyvä levy, mutta kyllä varmaan, miksi ei olisi.

Fiksu ja kypsä

2011-05-31T10:08:00.000+03:00

Poika toivoi synttärilahjaksi, että minä ja isänsä veisimme hänet syömään. Sisältyi lahjaan vähän muutakin, mutta pääasia oli se, että teemme jotain kolmistaan. Sydän pakahtui pikkuisen.

Erostamme tulee syksyllä neljä vuotta. Poika tykkää kahden kodin elostaan ja uusista perheenjäsenistä eikä omien sanojensa mukaan haikaile, että minä ja isänsä palaisimme yhteen. Siksipä onkin niin suloista, että hän kuitenkin haluaa viettää aikaa ensimmäisen perheensä kanssa.

Minä ja eksä tullaan hyvin toimeen, mutta emme näe toisiamme kovin usein. Minustakin oli mukava idea mennä yhdessä syömään. Vähän kaipaan eksää, ihan sillä lailla ystävänä. Pojan isä on kiva mies, varsinkin kun sen kanssa ei tarvitse olla naimisissa. Saa keskittyä hänen hyviin puoliinsa: hauskoihin juttuihin, teräviin näkemyksiin, huomaavaiseen luonteenlaatuun.

Se johtuu geeneistä

2011-05-28T08:49:00.001+03:00

Kun vähän yllytin, Kummitus lähetti minulle kysymyksiä, jotta saisin jutunjuurta blogiini: Missä rentodut? Miten? Mitä silloin vältellään?

Parhaiten rentoudun röhnöttämällä lasteni kanssa sylikkäin lähes missä tahansa mukavassa paikassa. Useimmiten paikaksi valikoituu kotisohva. Silloin vältellään velvollisuuksia: ruoanlaittoa, tiskejä, pyykkiä, läksyjä, siivoamista ja muuta sellaista. Lasten läheisyys rentouttaa tuplasti: Ensinnäkään ei tarvitse kantaa heistä huolta eikä miettiä, missä he sillä hetkellä vipeltävät. Toiseksikin haliminen vaan on niin kivaa.

Toiseksi parhaiten - tai jopa vielä paremmin, miten sen nyt ottaa - rentoudun sileällä rantakalliolla katselemalla merta ihan yksinäni tai ainakin kaikessa hiljaisuudessa. Silloin en välttele yhtään mitään, vaan pelkästään olen. Joku voisi sanoa, että välttelen koko elämää, mutta oikeastaan en. Pikemminkin annan elämän löytää minut.

Ylipäätään ulkoilma useimmiten auttaa minua rentoutumaan ja selvittämään päätäni. Silloin tällöin käytän rentoutumiseen myös suomalaisten suosikkilääkettä alkoholia. Sen kanssa pitää vain olla tarkkana. Pari lasia viiniä rentouttaa, mutta jos juo yhtään liikaa, rentoutumisen vaikutus kumoutuu muun muassa siksi, että juomisen jälkeen ei nuku kunnolla.

Joskus harvoin rentoudun uimahallin saunassa. Silloin yleensä välttelen kotiin menemistä. Ei niin että siihen olisi mitään syytä. Kunhan hetken huoahdan.

Kummitus kysyi minulta myös, minne vielä tahtoisin mennä tai mitä tahtoisin tehdä, osata tai oppia. Näihin vastaan toiste. Lisääkin kysymyksiä saa esittää! Jos joku nyt enää tätä lukee, en ihmettelisi, vaikka huutelisin tuuleen. Oma vikani, kun olen viime aikoina ollut niin tylsä.

Ulkona

2011-05-20T15:28:00.004+03:00

Haluatteko tietää, mitä näen, kun katson ikkunasta ulos? Jos ette halua, niin minkäs minä sille voin. Katselkaa sitten vaikka Zermattin maisemia, onhan siellä lievästi hienompaa kuin Helsingissä. Kerron kuitenkin.

Kun katson ikkunasta ulos juuri nyt, täällä töissä, näen sellaista mitä voi kuvitellakin näkevänsä ison toimistotalon ikkunasta keväisenä perjantai-iltapäivänä. Näen Simpsons-taivaan, talojen kattoja, muutaman lipun liehumassa ja kauempana siintäviä puiden latvoja. Jos vähän kurkottelen, näen myös Pasilan tv-tornin, ja jos siristän, näen vesitornin, joka sijaitsee jossain pohjoisemmassa. Ehkä peräti Vantaalla asti. On mulla näköalat.

Kuulen myös kaikenlaista, joka houkuttelisi minua jo pois täältä neljän seinän sisältä. Ratikan kolinaa, lokkien kirkumista, liikenteen huminaa. Vaikka enpä mä pitkälle pääse, kun kohta täältä lähden. Saan mennä omaan keittiööni kokkaamaan ruokaa perheelle ja tihrustamaan ulos ikkunoista, joiden läpi talven jäljiltä tuskin näkee. Sen verran kuitenkin, että voi seurata kevään etenemistä. Puissa on jo isot lehdet! Uutinen! Kevään vaalea vehreys alkaa olla takanapäin ja kesä täällä! Lisää uutisia! Tuomi kukkii jo, ja kohta kukkii kielo!

Tämän ihanuuden jaoin kanssanne ihan vain siksi, että blogia täytyy päivittää, muuten se näivettyy. Valitukset ja parannusehdotukset otetaan vastaan kommenttilootassa. Perjantain kunniaksi voin vaikka tarjota virtuaalikahvit. Pullaa kans.

Mun tähteni

2011-04-02T21:47:00.003+03:00

Ei tästä kuulkaa tule mitään. Julkaisen naamakirjassa päivän aikana kevyesti noin 20 asiaa siinä missä täällä pakerran vaivoin yhden lyhyen jutun kuukaudessa. En väitä, että laatu olisi kovin hyvää siellä. Niin kuin ei toisaalta täälläkään. Huokaus. Miksiköhän ihmisen pitää ruveta tekemään lapsia, oikeita tai sähköisiä, kun niistä sitten kuitenkin on enemmän huolta kuin iloa.

Toim. huom. oikeasti en ole tuota mieltä ainakaan nahkakantisista lapsista. Kohtalaisesti pärjäsin yli kolmekymppiseksi ilman niitä, mutta nyt kun niitä pyörii jaloissa, en - ylläripylläri - vaihtaisi niitä mihinkään. Kaveripiirissä ollaan puhuttu "omasta ajasta", jota jotkut tuntuvat kaipaavan - no, minä en. Jumppaan tarvitsen omaa aikaa, muuten ei pysy kunnossa kroppa eikä pää. Tavallaan ois kiva lisäksi vaikka lukea kirjoja, mutta tuumaan, että sitä ehdin tehdä kymmenen vuoden päästäkin. Aika kuluu hurjaa vauhtia, lapset ovat pieniä vain hetken, ja mutsin on syytä nauttia niin kauan kuin lapset suostuvat hengaamaan hänen kanssaan.

Olin itse asiassa ajatellut, että kirjoittaisin lapsen esimurkkuiästä kaikkine ihanuuksineen, mutta sitten tapahtui kaikenlaista ja tuosta aiheesta kirjoittaminen jäi. Ehkä sen aika on toiste. Ehkä koko blogin aika on toiste, tai sitten se on juuri nyt, mutta olen vain liian pönttö huomaamaan sitä. Menkää te muut vaikka tonne ja ottakaa selvää. Kertokaa sitten mullekin. En nimittäin pääse miittiin, koska juuri silloin toivottavasti avaan mökkikauden.

Mä haluisin ampua ne kaikki

2011-03-04T08:19:00.000+02:00

Tapanani ei ole puhua täällä politiikkaa, koska se häiritsee ikävästi tukanleikkuuta. Nyt teen kuitenkin poikkeuksen, ihan pienen vain.

Ajatelkaapa, jos perssuomalaisten nousu ja uho saisi enemmistössä aikaan saman reaktion kuin kaverini juuri äänestysikään tulevassa pojassa: hän ei koe politiikkaa mitenkään läheiseksi ja olisi muuten jättänyt äänestämättä mutta päätti lähteä uurnille, "ettei Soinista tule pääministeriä". Ajatelkaapa, jos kaverin pojan ja muidenkin päätös kantaisi vielä pidemmälle: jos lehmän hännän lailla laskeneet äänestysprosentit saataisiin uuteen nousuun, ihmiset kiinnostuisivat politiikasta, puolueisiin saataisiin uusia upeita tyyppejä ja maan asiat pantaisiin kuntoon.

Saahan sitä haaveilla.

Joku kuten minä

2011-02-16T13:54:00.002+02:00

Ikkunasta näkyy … lumisia puita ja vähän kauempana taloja. Asun alimmassa kerroksessa, mutta talo on onneksi mäen päällä. Onni vähän karisee, kun joutuu työntämään lastenvaunuja tai raahaamaan kauppakasseja mäkeä ylös, mutta ei nyt mietitä sitä.

Tänään mietin … muskarilauluja, 1-vuotissynttäreitä, työasioita, unettomuuden syitä, ruokareseptejä, kesää ja 101 muuta jutskahommelia.

Olen iloinen siitä että … mulla on ihanat lapset.

Tänään meillä oli ruokana … lounaalla tofu-kasvishässäkkää ja päivällisellä todennäköisesti chili con carnea.

Päivän asu on … harvinaisen asiallinen: sininen pitkähihainen t-paita, musta Marimekon villatakki (ihanan lämmin), mustat sammarit, harmaat säärystimet (ihanan lämpimät) ja ruskeat saappaat. Korujakin mulla on, ihmeiden ihme, sillä yleensä en aamuisin ehdi enkä muista kaivella niitä esiin (puhumattakaan siitä että vauva repii ne irti joka tapauksessa): erivärisiä lasihelmiä ja hopeaa.

Tänään olen … haaveillut kesästä ja lomasta. Kuten joka päivä tähän vuodenaikaan. Olen niiiiin kyllästynyt talveen.

Aion … ööh … en nyt just mitään ihmeellistä.

Luen … Joel Haahtelan kirjoja. Mulle selvisi vasta viime vuoden loppupuolella, miten hieno kirjailija hän on. Olen lukenut Katoamispisteen, Elenan ja Kaksi kertaa kadonneen, juuri nyt mulla on kesken Lumipäiväkirja. On mulla yöpöydällä muutakin keskeneräistä lukemista, mutta ehdin lukea kovin harvoin, koska elämä tapahtuu.

Olen tekemässä … itseäni tarpeettomaksi. Sellaista on äitinä oleminen. (Niissä tapauksissa kun lapset ovat suht terveitä ja omatoimiseen elämään kykeneviä. Kop kop kop.)

Toivon … että lapset silti isoinakin haluavat viettää aikaa kanssani vaikka eivät minua tarvitsisikaan.

Talossa ja puutarhassa … ööh … on molemmissa hoitamista?

Kuulen … ratikan kolinaa, ilmastoinnin hurinaa ja muutamia muita ääniä, jotka normaalioloissa peittyvät meidän perheen meteliin.

Parasta juuri nyt … on laskiaispulla.

Viikonloppuna aion … juhlia synttäreitä (en omiani) ja käydä uimahallissa.

Meemi pöllitty Tiinalta. T. nimim. Kukkis Jones, blogiarkistojen sankari ja kadonneen meemin metsästäjä

Tuu ja rakasta mua

2011-02-10T18:59:00.002+02:00

Yleisradion uutisen mukaan Internetin käyttö alkaa jo vaippaiässä. "Jos vanhempi on Facebookissa ja lapsi on siinä sylissä, niin lapsikin on samalla siellä Facebookissa." Tällä logiikalla Lilli-vauva bloggaa just nyt.

Ehkä muistatte, ehkä ette, että yritin kannustaa itseäni ahkerampaan blogikirjoittamiseen valitsemalla otsikot valmiiksi Tehosekoittimen Golden Greats 2: n biisien nimien mukaan. Tämänkertainen biisi Tuu ja rakasta mua on ihan mahottoman söpö. "Katson sua niin usein. Etkö voi huomata, että oot mun suurin rakkaus." Ihkuu. Olen tosissani. Vähän kateellinen myös. Minusta nimittäin puuttuu se nappula, jota painamalla saa aikaiseksi tuollaisen tunteen.

Teininä tietysti lankesin loveen vähän väliä, parhaimmillaan monta kertaa päivässä ja useimmiten yksipuolisesti. Aikuistuttuani en muista olleeni rakastunut, korkeintaan vähän ihastunut. Olen himoinnut miehiä, pitänyt heistä ja rakastanutkin. Joihinkin harvoihin olen jopa kiintynyt. Mutta en sen kummempaa.

En usko, että olen mitenkään viallinen tai yksittäistapaus. Romeo ja Julia olivat niin rakastuneita vain, koska olivat murrosikäisiä kapinallisia - ja kaikkihan tietävät, mitä siitä tuli. Aikuisten kuuluu tykätä toisistaan sopivasti, että voivat lisääntyä, mutta sen verran haaleasti, että pysyvät hengissä, muuten ei ihmissuvulle hyvä heilu.

Sittenkin. Eikö olisi ihana joskus tuntea niin kuin Tehosekoittimen poijjaat laulavat? Olla palavasti ja kaikenvoittavasti lääpällään? Palvella toista ilomielin, rakastaa jopa hänen likaisia sukkiaan? Olla koskaan ajattelematta, että tässäkö elämä sitten on, tommosen tyypin kyljessä, ei hitto?

Kaukaisimmalle rannalle

2011-01-24T10:00:00.000+02:00

Ulko-oven mainoskielto pitää aika tehokkaasti paperiskeidan loitolla. Paitsi pizzerioiden ruokalistoja, mutta se on kokonaan toinen juttu.

Lelukuvastoita sen sijaan ei näköjään voi välttyä. Niitä tulvi postiluukusta varsinkin juuri ennen joulua.

Vanhemmilla näkyy olevan erilaisia tapoja toimia näiden lapsia houkuttelevien julkaisujen kanssa. Jotkut pistävät ne saman tien piiloon ja paperinkeräykseen, toiset taas käyttävät niitä joulupukin toivelistoina, joista lapset saavat ruksia haluamansa kamat.

Minä annan lasten selailla ja haaveilla. Samalla voidaan keskustella siitä, miksi ei ole kivaa eikä järkevää täyttää nurkkia muovinpalasilla, jotka menevät heti rikki. Itsekin tykkään katsella minun mielestäni kauniita asioita, mutta kaikkea ei tarvitse omistaa. Yllättävän hyvin on mennyt oppi perille ainakin Viltsulle.

Hyvä täky meidän perheessä on ”Itämeren suojelu”. Itämeri on ihanan eksoottinen nimi isolle vedelle, joka lainehtii niin kotiseudulla kuin mökkirannassakin. Lapset ymmärtävät, että luontoa pitää suojella, ja voivat luopua uusien lelujen ostamisesta, jos se auttaa Itämerta. Tuntuu, että aikuisilla olisi opittavaa heistä.

9-vuotias tajuaa myös, miksi lastenohjelmissa on mainoksia ja mikä tv-mainosten tehtävä on: ”Noi yrittää vaan saada kaikki ihmiset ostamaan noita leluja vaikka ne on ihan huonoja.” Hah, enpäs mennyt lankaan.

Kadotettu paratiisi

2011-01-20T10:30:00.000+02:00

Heippa blogi. On taas vettä virrannut Vantaassa, lumia pudoteltu katoilta ja kalenterista revitty sivu jos toinenkin siitä kun viimeksi nähtiin.

Kyse ei ole siitä, etteikö elämässäni tapahtuisi mitään, mistä voisin tänne kirjoittaa. Päinvastoin, tapahtuu paljonkin, ja niin haipakkaan, etten ehdi istua siitä kirjoittamaan. En vielä ole niin mobiili, että voisin kirjoittaa vauhdissa. Herranjestas, eihän mulla ole edes feisbuukkia kännykässä.

Tänään esimerkiksi yhdellä lapsella on luistelua ja futista, toisella muskari, kahta lasta pitää roudata kahteen eri päiväkotiin, aikuisilla on täydet työpäivät ja jossain välissä pitäisi ehtiä kokata ja syödäkin. Ja käydä postissa ja kirjastossa ja ehkä vähän pyykätä, mikäli haluaa huomenna vaihteeksi pukeutua puhtaisiin vaatteisiin. Lisäksi herätyskello ei soinut. Ihan normipäivä.

Toinen syy bloggaustaukoon on se, että - tadaa - mulla on juttukavereita! Näköjään ihmiselle on jotain hyötyä siitä, että on parisuhteessa ja käy töissä. Hassut jutut voi kertoa jollekulle heti tuoreeltaan, ja murheellisista tai huolestuttavista ehtii ehkä jutella lounastauolla tai yön pimeinä tunteina. Tämähän ei tarkoita sitä, etteikö niistä silti voisi kirjoittaa - enkä toudellakaan väitä, että säännöllisesti bloggaavat tyypit olisivat mörököllimäisiä erakkoluolan asukkeja. Omalla kohdallani vain näyttää pätevän seuraava lauseke: puuhakas arki + tyyppejä ympärillä = vähemmän patoutunutta jutuntynkää.

Näin on taas käsitelty pitkään ja hartaasti yhtä maailmanhistorian mielenkiintoisimmista aiheista: miksi en ole blogannut pariin kuukauteen. Tämmöiset jutut pitää aina päättää toivonpilkahdukseen. Se tulee tässä: Meitsille kävely on hyvä tapa ajatusten selvittelyyn. Kävelyreissun päätteeksi on ollut helppo suoltaa tekstiä - kirjeitä, sähköposteja, työjuttuja, joskus ennen muinoin blogipostauksiakin. Nyt kun olosuhteiden pakosta kävelen päiväkotireissuja kuutisen kilometriä lähes päivittäin, voisi kuvitella, että blogiinkin päätyy kirkastuneita ajatuksia ja sikakiinnostavia postauksia. Ehkä jopa kerran kuussa.

Mä haluun rauhoittua

2010-11-15T17:51:00.000+02:00

Viime vuosina elämäni on ollut melko vaiherikasta. On ollut aviokriisiä, eroa, uusia miehiä ja vauvoja, hulluja sukulaisia jne. Tollompi voisi luulla, että olisin karaistunut enkä ihan pienestä hätkähtäisi.

Näköjään olen kuitenkin onnistunut tähän asti olemaan lunki ja stressitön. Viime viikko nosti stressilukemat pilviin, ja se tuntuu edelleen, vaikka tilanne on ohi ja kaikki hyvin.

En muistanutkaan, että jokainen uusi kriisi nostaa vanhat ahdistukset pintaan. En myöskään muistanut, miten väsyneeksi ihminen tulee kovan henkisen rääkin jälkeen. Mieli tekisi vain nukkua ja ehkä tehdä hitaita kävelylenkkejä. Aloitekyky on nollassa, koti saa repsottaa, ja helponkin asian hoitaminen tuntuu mahdottoman työläältä. Katselen tänään erääntyviä laskuja ja toivon, että pankki ymmärtäisi lähettää rahat oikeaan paikkaan ilman että mun tarvii tehdä mitään. Siirrän vähemmän kiireisiä asioita kahden päivän päähän, koska sitä pidemmälle sisäinen kalenterini ei yksinkertaisesti ylety. Keskiviikkona voin taas siirtää niitä eteenpäin perjantaille. Olen nääs kuullut, että senniminenkin päivä on allakassa.

Vaikka sisäinen ajanlasku olisikin rikki, aika osaa laskea ihan itse itsensä. Se kuluu ja etenee vääjäämättä. Onneksi. Jonain aamuna herään ja huomaan, että tämäkin väsy on historiaa.

Pillitä, Elli, pillitä

2010-11-11T16:58:00.001+02:00

Otsikko ei liity juttuun mitenkään, paitsi ehkä sillä tavalla, että haluaisin päästä sanomaan niin yhdelle mainituksi tulevalle tyypille.

Ihmisen voimavarat saavat minut mykistymään.

Nostan hattua evakoille, pakolaisille ja maahanmuuttajille. En tajua, miten on mahdollista palata normaaliin elämään, jos edes kotonaan ei ole voinut olla turvassa, jos jokainen ovenkolkutus on ollut uhka.

Minun ovellani on käynyt kerran riehumassa EM:n eksä, Piitun mutsi - sanotaan häntä vaikka Rouvaksi. Tilanne ei ollut erityisen uhkaava, eikä se liittynyt mitenkään minuun tai minun lapsiini. Silti siitä näköjään jäi jokin aukko perusturvallisuuteen.

Tällä viikolla Rouva on taas järjestänyt perheellemme pientä ylimääräistä kriisintynkää. Tänä aamuna kotoa lähtiessäni huomasin, että osin tiedostamattani olin valmistautumassa siihen, että en voisi enää palata. Vauva oli valmiiksi mukana vaunuissa ja muu perhe poistunut jo aiemmin. Sujautin vielä käsilaukkuun päiväkirjan ja pari valokuvaa, ranteeseeni pojan tekemän korun. Evakkoreki, täältä tullaan.

Mainittakoon, että minulle lähteminen ei ole erityisen vaikeaa. Vaikka olenkin jämähtänyt tähän kaupunkiin ja tähän elämään, sisimmässäni asuu pieni nomadi. Olisiko siirtolaisten ja evakkojen verenperintöä. Siitä huolimatta olen hyvin huojentunut nyt, kun tilanne näyttää olevan ohi ja voin istua omassa olohuoneessani kirjoittamassa tätä. Koti on kumminkin aina koti.

Olihan tässä se hyvä puoli, että näki, mitkä asiat ovat todella tärkeitä. Valokuvat, päiväkirjat, lasten tekemät korut. Rakkaus ja ystävyys.

Ote irtoaa

2010-11-04T08:52:00.000+02:00

Herään, pesen hampaat, käynnistän pesukoneen, keitän puuroa, vaihdan vaipan, ruokin lapsia, pakkaan eväät, annan lähtösuukon, juon kahvia, levitän pyykit, vaihdan lisää vaippoja, annan lisää ruokaa, rasvaan, puen, pidän sylissä, lallattelen, nukutan, syön jugurttia, ajattelen että lattiat pitäisi pestä, tarkistan sähköpostin ja facebookin, puhun puhelimessa, laitan välipalaa, kyselen läksyjä, laitan ruokaa, istun pöytään, nousen ylös, istun takaisin, syön, pesen lisää pyykkiä, laitan lisää ruokaa, käyn joogassa muskarissa vesijumpassa futismatsissa suihkussa, luen yhden runon, laitan iltapalaa, täytän pesukoneen, luen lastenkirjaa, pidän lisää sylissä, pesen hampaat, nukun. Ote ei saa irrota. Varsinkaan syliote.

C’mon baby yeah

2010-10-13T22:23:00.001+03:00

Tekee mieli aloittaa tämä postaus naamakirjan statuspäivityksen tapaan: Kukkis viettää syysloman ensimmäistä iltaa parvekkeella seuranaan kynttilöitä, lasillinen viiniä ja uskollinen läppärinsä Eikka. Hah! Revi siitä, lokakuu, lasitetulla parvekkeella tarkenee vielä!

Viimeksi uhosin, että olen keksinyt ihmekonstin, jolla poistan kaikki esteet bloggaamisen tieltä ja alan kirjoitella tänne juttuja kuin vettä vaan. Ongelmanahan on, että puhun, kirjoitan tai vaikka tanssin mistä aiheesta tahansa ja pitkään - mutta mieluiten ensin odotan, että joku muu keksii mulle sen aiheen. Virikkeeksi itselleni päätin, että valitsen seuraavat otsikot jonkin levyn biisien mukaan. Ihan vaan pirruuttani ja siksi, että se sattui lojumaan pöydällä Eikan vieressä, valitsenkin kokoelman, Tehosekoittimen Golden Greatsin kakkoslevyn. Jos joku muukin kaipaa aiheita tai otsikoita, tämän idean saa vapaasti varastaa.

Teretulemast takaisin Kukkamaalle, seuraavaksi saatte lukea siitä, mitä tapahtuu, kun ote irtoaa.

Joskus tulee mietittyä

2010-09-24T09:26:00.006+03:00

Jenni pohti, alkaako tekstipainotteisten yleisblogien aika olla ohi. Pärjääkö blogi, jos se ei ole päältä kaunis? Hienoimmat blogit ovat upeampia kuin aikakauslehdet, eikä niissä ole yhtä paljon mainoksia. Minäkin seuraan joitakin sellaisia (hei vaan Violet ja Liivia!). Toivoisin silti, että tekstiblogeilla olisi edelleen kirjoittajansa (lukijoistahan ei ikinä tiedä). Mä, minä ja meikäläinen tykätään tekstiblogeista muun muassa siksi, että niissä ei tarvitse kangistua mihinkään kaavaan. Mukaan mahtuu monenlaista hauskasta koskettavaan, nopeasti sutaistusta pitkälle viimeisteltyyn - joskus jopa yksi ja sama blogi voi olla kaikkia näitä ja vähän päälle. Kaunista!

Minäkin sain Kummitukselta prenikan, mistä kiitän ja kumarran. Kaikilla on se jo, joten en jaa sitä eteenpäin. Enkä edes listaa seitsemää asiaa itsestäni, koska juuri keksin sata ja uusi lista tuntuisi kohtuuttomalta rasitukselta kaikille osapuolille. Sen sijaan tarjoan seitsemän muuta randomia:

1. Cover-biiseillä olisi rajattomat markkinat 9-vuotiaiden keskuudessa, ellei niillä kaikilla olisi kännykässään bluetoothia, jonka avulla biisit jaetaan kavereille ilmaisiksi.

2. Helsingin pinta-alasta on yli 70 % vettä.

3. Kansallisooppera työllistää vakituisesti 544 taiteiljaa, käsityöläistä, duunaria ja toimihenkilöä.

4. Jupulla on ihania sukulaisia. Erityisesti tämä sarjis vetoaa meitsiin.

5. Vauvakino järjestetään kuukausittain monella paikkakunnalla. Tilaisuudessa näytetään leffa isolta kankaalta, mutta salissa ei ole pilkkopimeää eikä kukaan katso pahasti, jos välillä antaa ruokaa tai vaihtaa vaippaa. Arvatenkin salissa saattaa myös olla melkoinen meteli.

6. Jääkaapissani on tällä hetkellä 8 erilaista juustoa ja 16 erilaista kasvissäilykettä tai hilloa. Aika normitilanne.

7. Olen keksinyt uuden jutskahommelin avuksi itselleni blogiblokin purkamiseen. En kuitenkaan vielä paljasta, mikä se on. Melkein yhtä jänskää kuin siinä yhdessä Renny Harlinin leffassa, eikö vaan!

Red hot mama

2010-09-13T14:13:00.000+03:00

On ihan erilaista olla äitiyslomalla nelikymppisenä kuin kolmekymppisenä.

Olen muistellut edellistä äitiyslomaani sekavin tuntein. Rakastin vauvaa pakahduttavan paljon, mutta kaipasin jotain muutakin - omaa aikaa, ystäviä, purkautumiskanavaa. Minussa asui levottomuus, josta nyt ei ole tietoakaan.

On myönnettävä, että edellisen äitiyslomani aikaan moni asia oli toisin: vietin paljon aikaa vauvan kanssa kahdestaan, oli enimmäkseen talvi ja ankeaa, rahaa oli käytössä vähemmän kuin nyt, vaikka mies teki pitkiä työpäiviä, ja parisuhdekriisi ei kolkutellut ovella vaan oli jo eteisessä. Näistä olosuhteista kuitenkin ainoastaan parisuhdekriisi ahdisti ja masensi minua, muita en pitänyt erityisen ongelmallisina. Rahapula ei tullut yllätyksenä, eikä muuten vuodenaikakaan. Miehen, sen rontin, poissaolo teki pelkästään hyvää. Vauva oli rakas ja hauska vesseli, jonka kanssa olin mielelläni. Suurin ero nykyiseen oli siinä, miltä minusta sisimmässäni tuntui.

Nyt ei tee yhtään tiukkaa olla vauvan kanssa kaiket päivät. En edes haaveile menoista, jotka vaatisivat muutamaa tuntia pidemmän poissaolon vauvan luota. En haluaisi olla takertuva äiti, ja siksi mietin, onko minussa jotain vikaa. Vai onko tämä se ikä, jossa minun on tarkoituskin tulla äidiksi?

Nyt tajuan ajan paremmin kuin kymmenen vuotta sitten. Sori vaan, mutta näin isojen asioiden kanssa ei auta muu kuin tarttua kliseisiin: nyt näen selvemmin, miten rajallinen ihmiselämä on, miten nopeasti se kuluu, ja miten vähän aikaa lapset ovat pieniä. Jokaisen päivän tärkein homma ja suurin anti on lapsen kanssa vietetty aika.

Tämä ehkä on se lahja, jonka lapsi tavallisesti antaa isovanhemmilleen.

Äidille tämä autuus ei tietenkään tule ilmaiseksi, vaan siitä joutuu maksamaan kovan hinnan. Joskus sitä täytyy kai töihinkin palata. Just nyt ei hotsittaisi yhtään.

Madon torjuu kokki

2010-08-31T09:10:00.000+03:00

Aloitan tarinani kaukaa historian aamuhämäristä. Viime perjantaina klo 15 lähdin lähikauppaan ostamaan jotain lihaa lisättäväksi wokkiin, jota olin aikonut valmistaa. Ajattelin, että voisin kokeilla vaikka luomunaudanpaistia, joka kuuluu kaupan perusvalikoimaan. Enpä ollut taas muistanut, että tuohon kellonaikaan meidän kaupan lihatiskit jo ammottavat tyhjyyttään. Jäljellä ei ollut mitään muuta wokkiin sopivaa kuin valmiiksi marinoitua broileria. Katselin vähän epäillen thai-maustettuja broiskusuikaleita, mutta nappasin ne kuitenkin mukaani, lihansyöjien iloksi ja perjantain kunniaksi.

Kotona laitoin ruokaa, ja siitä tuli törkeän herkullista. Jopa suikaleet olivat yllättävän hyviä, niissä maistui tunnistettavasti ainakin sitruunaruoho. Haluatteko tietää, mitä muuta laitoin joukkoon? Ei se mitään, kerron silti:

Sadonkorjuuwokki

oliiviöljyä
kanasuikaleita (mausta chilitahnalla tms.)
pieni sipuli
herkkusieniä
kaalia
valkosipulia
kokojyvänuudelia
sambalia
soijakastiketta
tuoretta basilikaa

Pilko kasvikset. Keitä nuudelit viittä vaille valmiiksi pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta. Lisää wokkipannuun tässä järjestyksessä. Olin aikonut käyttää myös äidin kasvimaan kesäkurpitsaa, mutta se ei mahtunut mukaan, koska innostuin pilkkomaan niin paljon kaalia (sillä tavalla mulle joskus käy - voisin elää pelkällä kaalilla ainakin kaksi viikkoa, ennen kuin kyllästyisin). Eipä haitannut, koska juuri näistä aineksista syntyi tällä kertaa aivan jumalainen makujen runoelma. Salaisuus oli kova nälkä: kanan ja sipulin paistoin kypsiksi ja pehmeiksi, mutta muut ainekset eivät ehtineet lilliä pannussa turhaan, vaan ne olivat juuri sopivan rapsakoita.

P. S. Otsikosta saamme kiittää kolmannen luokan äidinkieltä, jonka ensimmäinen aihe on riimi.

Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana

2010-08-26T00:15:00.002+03:00

Saman listan on varmaan julkaissut sata muutakin tyyppiä, mutta minua inspiroivat Ally ja Tiina (ykkönen ja kakkonen). Näitä sataa asiaa ette luultavasti halua tietää minusta:

1. Juon paljon kahvia.
2. Saan joskus kahvista mahani kipeäksi.
3. Juon sitä silti, koska olen pahasti koukussa kofeiiniin.
4. Siitä hyvästä en näköjään kovin helposti koukutu mihinkään muihin päihteisiin.
5. Paitsi Teho-osastoon.
6. Vietän liikaa aikaa naamakirjassa.
7. Yritän käydä uimahallissa vähintään kahdesti viikossa. Aika usein onnistunkin.
8. Lapseni ovat perineet äitinsä levottoman luonteenlaadun.
9. Ja kasvonpiirteet. Paitsi että mukulat ovat paljon söpömpiä kuin minä.
10. Olin kyllä itekin pienenä aika söpö.
11. Osaan kaikkien maakuntalaulujen sanat.
12. En ole mistään kotoisin.
13. Asun mieluiten kerrostalossa.
14. En ole ikinä asunut rivitalossa, enkä haluaisi edes kokeilla.
15. Omakotitalossa olen asunut osapuilleen puolet elämästäni. Ei oo mun juttu.
16. Rakastan merenrantoja.
17. Kerron edellisessä kohdassa mainitsemani asian aina, kun osallistun tällaisiin kyselyihin.
18. Elämässäni on ollut etupäässä yksipuolisia ihastuksia. Joko minä olen ollut ihastunut johonkuhun, jota ei ole kiinnostanut pätkääkään, tai sitten minussa on roikkunut kiinni joku takiainen.
19. Siivoan ihan liian harvoin.
20. Tykkään pyykinpesusta.
21. Minusta on ihanaa nukkua puhtaissa lakanoissa.
22. Aamuisin minulle ei maistu ruoka.
23. Syön silti, jos joku laittaa tai tarjoaa minulle aamiaista. Paitsi puuroon en koske, yäk.
24. Tykkään riisipuurosta. Syön sitä kahdesti vuodessa sokerin ja kanelin kera.
25. Olen usein kärsimätön ja kovasanainen.
26. Minun on vaikea hyväksyä sitä, että koulussa annetaan vieläkin numeroarvosana käytöksestä. Haloo, pahvit!
27. Tykkään Tampereesta.
28. Yritän vastata rehellisesti kaikkiin lasten kysymyksiin.
29. Se on yllättävän helppoa. Tai ainakin minä luulin, että se olisi vaikeampaa, ennen kuin sain omia lapsia.
30. Toistaiseksi äitiydessä vaikeinta on ollut lapsen kipu, suru tai pelko. Ne ottaisi mielellään kantaakseen, mutta kun ei voi.
31. Olen tosi tylsä tyyppi.
32. Minulla on ihania ystäviä, joiden mielestä en ole ollenkaan tylsä tyyppi.
33. Aloitin pianonsoiton 33 vuotta sitten, ja soitan edelleen, vaikka nykyisin ihan liian harvoin.
34. Jossain vaiheessa jopa kuvittelin hankkivani ammatin musiikin parista.
35. Sitten minulle valkeni, että en halua opettajaksi enkä muusikoksi.
36. Olen aina tiennyt paremmin, mitä en halua tehdä kuin mitä haluan. Siis ammatillisesti.
37. Pidän esiintymisestä.
38. Pelkään metsää.
39. Kirkas, pimeä tähtitaivas on minusta hieno mutta myös pelottava.
40. Olen nähnyt Etelän ristin.
41. Lapsena luin joka ilta itselleni iltarukouksen.
42. En muista, kuka minulle opetti rukouksen. Epäilen seurakunnan kerhon tätejä.
43. Haluaisin osata piirtää muotokuvan, niin että se olisi näköinen.
44. Teen omasta mielestäni hyvää ruokaa.
45. Suosikkivaatteeni on farkut.
46. Mulla on yhdet aidot crocsit, mallia off-road, ja valitettavasti on pakko sanoa, että ne ovat tosi hyvät kengät. Ei nyt ihan huipputasoa mutta jalkineiden top-kympissä kuitenkin. Susirumathan ne on mutta käyttöominaisuuksiltaan mainiot.
47. Olen kenkäfriikki ja tiedän sen mutta ylpeä sellainen.
48. Teen usein asioita hetken mielijohteesta.
49. Huijasin edellisessä kohdassa. Lähempänä totuutta olisi, jos "usein"-sanan tilalle sijoittaisi sanan "aina".
50. Olen huono suunnittelemaan mitään.
51. Paitsi että aterioita ja ruokalajeja saatan suunnitella vaikka monta päivää etukäteen.
52. Edellinen kohta saattaa johtua siitä, että en tykkää kaupassa käymisestä.
53. Inhoan telkkarimainoksia.
54. Kuuntelen radiota äärimmäisen harvoin. Se on harmi.
55. Tykkään letuista ja pannukakusta.
56. En ikinä paista lettuja enkä pannukakkua.
57. Jos tarvitsen taustamelua kotona, pidän telkkaria auki. Kanavista valitsen aamulla tv-kakkosen ja illalla fst-femman. Ne on jotenkin vähiten ärsyttäviä. (Ks. myös kohta 53.)
58. En osaa päättää, kirjoittaisinko kirjakielisesti vai en.
59. Kuvittelen, että minulla on telepaattinen yhteys joihinkin minulle erityisen läheisiin ihmisiin.
60. Olen ihmeissäni ja oudosti kiitollinen, jos joku on jaksanut lukea tänne asti.
61. Olen asunut kahdessa maassa.
62. Minulla on ollut 17 työpaikkaa ja 12 työnantajaa.
63. Nykyisessä työssäni olen ollut yli kymmenen vuotta.
64. Pelkään lääkäreitä ja terveydenhoitajia.
65. Haluan, että kotityöt tehdään minun tavallani.
66. En ole koskaan vienyt lapsiani Ruotsin-laivalle enkä Muumimaailmaan.
67. Sen sijaan olen vienyt lapsia muun muassa oopperaan, museoon, ravintolaan ja metsään. Ovat tykänneet.
68. Edelliset kaksi kohtaa johtuvat ihan silkasta itsekkyydestäni.
69. Kohdista 38 ja 67 voi päätellä, että toisinaan yritän voittaa pelkoni.
70. Olen aikuisena opetellut pitämään oluesta ja paistetusta maksasta.
71. Pidän oluesta tosi paljon. Maksasta en niinkään.
72. Olen vähän keskimittaista lyhyempi ja normaalipainoinen.
73. En ole ikinä ollut luokkakokouksessa.
74. En mielelläni nuku yksin.
75. Haluaisin, että Gabriel Byrne istuisi minun sohvallani. Ei mulla sille mitään sanottavaa olisi, mutta olisihan se koristeellinen.
76. Laulan poikani kanssa Teräsbetonin Metallisydäntä, niin että kaikaa.
77. No hei, lauletaan me muutakin.
78. Haluaisin jo mennä nukkumaan, mutta näköjään olen päättänyt tehdä tämän loppuun.
79. Jos kuulen vielä kerran sanan "narkolepsia", nukahdan.
80. Näen asioiden kaikki puolet.
81. En kestä ihmisiä, jotka eivät ota toisia huomioon.
82. Suuttuessani olen tosi hurja.
83. 11-vuotiaana katsoin telkkarista Dianan häät. Koko kuuden tunnin shoun.
84. Olin luultavasti meidän luokan viimeinen, jonka kotiin tuli väritelkkari.
85. Luin tämän listan äsken läpi ja yllätyin siitä, että niin moni kohta alkoi sanalla "en". Mitä, olenko niin negatiivinen ihminen?!
86. Yritän nähdä synkimmässäkin pilvessä kultareunuksen. Tai edes hopea. Okei, pronssikin käy.
87. Pidän lentävistä lauseista. Joskus ennen vanhaan kirjoittelin niitä muistiinkin.
88. Ikkunoissani on likaviiruja.
89. Minusta on kiva katsella uimahyppyjä.
90. Tykkään villasukista.
91. Suojatiellä astun valkoisille viiruille ja laatoituksella hypin saumojen yli.
92. Vilkuilen peilikuvaani näyteikkunoista.
93. Puhun pupuille ja oraville.
94. Haluaisin kilpikonnan.
95. Pidän kartoista.
96. Kuljeskelen aina välillä kasvitieteellisessä puutarhassa ja luen kasvien nimiä.
97. Nautin äitiyslomalla olemisesta.
98. Olen synnyttänyt keisarileikkauksella ja alateitse.
99. Aion syödä jäätelöä, vaikka se maksaisi mitä.
100. Kuvittelen, että jotkut runot ja laulut kertovat minusta.

Täällä ei ole mitään nähtävää

2010-08-25T10:30:00.002+03:00

Huh huh. Tää mun bloggaustahti on kyllä sen verran kova, että jos en kohta vähennä bloggaamista, saan bloggauskyynärpään ja bloggaustupintulehduksen. Kaiken uhalla kuitenkin taas ilahdutan teitä syvällisillä mietteilläni!

Joo. Tota noin. Eipä tässä muuta.

Mitä teen tänä kesänä

2010-06-11T12:25:00.003+03:00

Kouluaine, kirjoittanut Kukkis 40 v.

Aion viettää hyvin toimeliaan kesän. Ostan oman vesijuoksuvyön, käyn lenkillä ainakin joka toinen päivä, ja osallistun vähintään yhdelle joogakurssille.

Vaikka mökkeilisinkin kesällä, pidän kodin tiptop-kunnossa. Käyn joka viikko mökiltä kotona imuroimassa ja pesemässä ikkunat.

Viltsu on horoskoopissa krapu, joten hän viettää kesällä synttäreitään. Muistoksi synttärijuhlista aion virkata jokaiselle neljällekymmenelle vieraalle pipon. Siksi kysyn kutsukortissa ruoka-aineallergioiden lisäksi myös osallistujien lempivärejä.

Aion elää tosi terveellisesti. Jätskiä en syö ollenkaan, ja alkoholia käytän vain hyvin maltillisesti. Kuinka monta huurteista ihminen oikeastaan tarvitsee kesän aikana? Ei kovin monta.

Sitten heräsin, ja kaikki olikin vain unta.

*****

Kiitokset hyvistä ideoista: Kriisille aiheesta ja Allylle kirjoituksen muodosta.

2010-06-09T13:46:00.003+03:00

Opetus numero 40:

Virheitään ei kannata katua. Niistä pitää ottaa opiksi.

Yksi entisessä elämässäni tekemistäni virheistä on tänään potkinut minua persuksille oikein urakalla. Olisiko kannattanut edes joskus kuunnella toista ja tehdä kompromissi, olisiko, mitä häh?

Toisaalta, missä minä olisin, jos olisin elänyt toisin? Ainakaan ei olisi Lilli-vauvaa.

Juuri tänään on sellainen päivä, että olisi ollut kiva lähteä baariin yksille, mutta en ole löytänyt kaveria, ainakaan vielä. Onneksi aamulla sattui olemaan uimahallitreffit kauan kadoksissa olleen ystävän kanssa. Joidenkin ihmisten kanssa ei haittaa, vaikka heitä ei tapaisi vuosikausiin - juttu on silti yhtä helppo aloittaa kuin olisi viimeksi nähty eilen. Kiitos heistä korkeammalle voimalle, evoluutiolle tai mille tahansa muulle instanssille.

Jospa nyt vaan pistän kirjaimia riviin

2010-05-29T17:50:00.003+03:00

Oli helppo päättää, että aloitan uudestaan bloggaamisen. Päätöksen toteuttaminen on osoittautunut hieman vaikeammaksi.

Bloggaustauon aikana olen ehtinyt ihan liiaksi tottua mikrobloggaukseen (yäk mikä sana). Mulle ei yksinkertaisesti tule mieleen mitään naamakirjan statuspäivitystä kummempaa kirjoitettavaa. Enkä kai nyt sentään voi kirjoittaa tänne ihan samoja kuin sinne. Vai?

Joskus kuvittelin jopa, että voisin kirjoittaa jotain, mikä riittävän etäältä ja silmät sirrillä katsottuna vaikuttaisi huumorilta, mutta naamakirja on vienyt multa senkin taidon. Nyyh. Kaik män.

Ihmissuhteista nillittämisen lopetin jo silloin, kun hylkäsin vanhan Kukkamaan ja siirryin tänne, eikä mulla ole mitään halua aloittaa sitä uudestaan.

Mistä siis kirjoittaisin?

Tilanne vaatii toimenpiteitä. Onko meemejä enää, vai onko ne kuopattu? Nyt tarttis joko pistää näppis laulamaan vaikka väkisin - tai kuopata koko hanke.

Sappisaippua, rakkauteni

2010-04-08T13:06:00.005+03:00

Joko meidän Viltsu oli tavallista siistimpi vauva, tai sitten muistini hänen vauva-ajoiltaan on hyvin valikoiva. Esimerkiksi tahranpoistosta minulla ei ole minkäänlaisia muistikuvia.

Tiedän tämän kuuluvan niihin aiheisiin, joista ette halua tietää mitään, mutta paljastan silti: vauvat kakkaavat paljon, ja vauvan kakka tahraa.

Onneksi on keksitty sappisaippua. Jos ette tiedä, mitä se on, googlatkaa – tai vielä parempaa, marssikaa ostamaan sitä. Sitä voi hinkata tahraan kuin tahraan, ja lika irtoaa pesukoneessa.

Ei mulla muuta. Poistun takaisin hinkkaamaan.

Sillä aikaa viidakossa

2010-03-26T10:19:00.000+02:00

Melkein vuoden kestänyt blogitauko ehkä vaatisi pientä kuulumisten päivittämistä, vaikka monet teistä lukijoista tuntevatkin minut myös muuta kautta. Yks kaks perheeni on taas kasvanut yhdellä ja olen äitiyslomalainen – se tietysti antaa jonkinlaista osviittaa siitä, mitä olen tällä välillä puuhaillut, mutta silti. Miten tähän on tultu?

Lyhyesti voisi sanoa, että vihdoin otin elämäni omiin käsiini. Ihan hyvä saavutus nelikymppiseltä. Kun kerran satuin löytämään miehen, joka halusi lisää lapsia ja vieläpä minun kanssani, en analysoinut asiaa puhki vaan ryhdyin toimeen. Kyseinen ukko on tuo tämänhetkinen Elämäni Mies EM, joka pitää majaa meillä kohta kolmatta vuotta. Perheeseen kuuluu myös hänen vanhempi tyttärensä Piitu, nelivuotias käpy.

Nick Hornbyn Poika-kirjan päähenkilöllä on filosofia, joka kuuluu jotensakin näin: kaksi ihmistä ei riitä, vaan tarvitaan enemmän, kokonainen lauma. Olen ihan samaa mieltä. Parisuhde on aina ja joka tapauksessa epätäydellinen. Siinä on liikaa liikkuvia osia, joihin kaikkiin ei itse voi vaikuttaa, kun sillä toisellakin, samperi soikoon, on oma tahto ja omia käsityksiään. Omassa laumassani suurin ilo ja luotettavin tuki ovat vanhemmat ja sisarukset lapsineen. Samaa perinnettä haluan itsekin jatkaa seuraaviin polviin.

Reilu vuosi sitten päätin, että minun on turha tuhlata rajallista aikaani pähkäilemällä, onko tämä se mies, jonka kanssa haluan elää loppuelämäni. Eikö ole aika arvokasta, jos me nyt just satutaan haluamaan samoja asioita? Kiikkustuolissa on kivempi katua sitä, mitä on tehnyt, kuin sitä, mitä on jättänyt tekemättä.

Tämän päätöksen hedelmä tuhisee nyt tyytyväisenä sitterissä olohuoneen lattialla.

Tällä viikolla olen enimmäkseen syöttänyt vauvaa

2010-03-24T18:57:00.003+02:00

Olen aina ihmetellyt ja usein myös ääneen päivitellyt eläkeläisiä. Sillä sekunnilla kun he saavat käyttöönsä kaiken maailman ajan, he eivät yhtäkkiä enää ehdikään tehdä mitään.

Hyvä esimerkki on kummitätini, joka on edelleen yhtä reipas ja toimelias nainen kuin on aina ennenkin ollut – mutta jonka kalenterin yksi kampaajakäynti tai pihasiivous saa ratkeamaan liitoksistaan. Samalle päivälle tai joskus edes viikolle ei voi sopia mitään muuta. Tästä syystä treffien järjestämiseen hänen kanssaan menee aina vähintään kuukausi.

Taas kerran, kuten aina, pilkka osui omaan nilkkaan. Tätä nykyä en tee juuri muuta kuin syötän vauvaa, vaihdan vaippoja ja pesen pyykkiä. Jos päivässä on yksikin tästä kaavasta poikkeava, ennalta sovittu meno, olen sen jälkeen ihan naatti.

Yksitoikkoisuudesta tulee elämäntapa. Päivät kulkevat samaa pientä rataansa, jonka ulkopuoliset asiat lakkaavat kiinnostamasta. Uutisia ei jaksa seurata. Naamakirjakin on vähän siinä ja siinä.

Älkää käsittäkö väärin, arvostan valtavasti meikäläistä pitkää äitiys- ja vanhempainvapaata. On ihanaa vain olla, varsinkin kun oleminen ei ole mitenkään "vain" vaan keskittynyttä läsnäoloa: vauvan vieressä köllöttelemistä ja seurustelemista, koululaisen kanssa keskustelemista ja pienten pulmien ratkaisemista. Jos en olisi jäänyt vauvavapaalle, olisi varmaan ollut pakko yrittää saada vuorotteluvapaata tai jotain. Juuri tällaista aikaa olen kaivannut.

Tylsä elämä on vaihteeksi aivan käsittämättömän mukavaa. Siinä on kuitenkin yksi huono puoli: siitä on vaikea keksiä mitään kerrottavaa. Aion silti yrittää.

Niin tylsää mulla on ...

2010-03-22T16:42:00.002+02:00

... että harkitsen jopa blogin kaivamista tuhkasta. Katsotaan, huomaako kukaan.

Rukkaset naulaan

2009-05-29T11:22:00.000+03:00

Rukkanen parka. Pieni, vaatimaton vaatekappale pitää talvipakkasilla näppimme lämpiminä, ja mitä se saa palkaksi aherruksestaan? - Sanontoja, joilla viitataan ikäviin tai vielä ikävämpiin asioihin. Ne voi antaa tai saada tai heittää naulaan. Huonosti käyttäytyvistä lemmikeistä voi uhata jopa tehdä sellaiset.

Nyt on tullut naulaan heittämisen aika. Bloggaamisen kulta-aikana kirjoitusaiheita ei tarvinnut kaivella väkisin ja pelkkä ajatus Veijo Bloggeriin kirjautumisesta hykerrytti kuin olisi ollut kuumatkin treffit tulossa. Sori vaan Veijo, mutta tää meidän juttu ei enää toimi.

Mielelläni yhä luen blogeja ja joskus harvoin kommentoinkin, mutta oma blogi ei ole mielessä ikinä. Naamakirja vie isoimman siivun sosiaalisesta nettiajasta, ja mikrobloggaus alkaa nousta sen rinnalle toiseksi aikasyöpöksi.

Pelkkää ajanpuutetta en voi kuitenkaan syyttää viime aikojen laiskasta bloggaamisestani. Kukkamaan puolittainen anonymiteetti on myös alkanut vaivata. Läheisimmät blogitutut ovat tätä nykyä tuttuja muuallakin - sellaisissa ympyröissä, joissa olen enemmän oma itseni tai ainakin esiinnyn omalla nimelläni. Kuka tämä "Kukkis" oikein on, ja miksi minun pitäisi raahata häntä mukanani?

Kiitän ystäviä, tuttuja ja vieraita, kaikkia teitä, jotka olette lukeneet, kommentoineet, poikenneet satunnaisesti tai vierailleet uskollisesti. Teidän kanssanne olen nauranut monet naurut ja tainnut joskus jonkun kyyneleenkin vuodattaa. Täältä olen saanut tukea silloin kun olen tarvinnut - ja tiedätte varmaan, että olen tarvinnut.

Tavataan toisaalla!

P. S. Jos jäät kaipaamaan yhteystietojani tai haluaisit kaverikseni vaikkapa Naamakirjassa, ilmoitathan joko kommentilla tai sähköpostilla. Kukkiksen sähköpostiosoite kukkis7 (ättä) gmail.com toimii toistaiseksi, mutta luen sitä erittäin harvoin.

Nainen löysi pakastimestaan lohen

2009-04-05T09:29:00.003+03:00

Kun lapset ovat poissa, elämme pellossa, tämähän on jo moneen kertaan todettu. Keskitymme tärkeisiin asioihin, kuten toisiimme, ja jätämme väliin epäoleellisuudet kuten kaupassa käymisen. Ruokaa laitetaan reseptillä "mitä kaapista löytyy", ja toisinaan siitä tulee silti jumalaisen hyvää. Esimerkiksi eilinen sapuska oli sen verran maukasta, että siitä pitää kirjoittaa muistoksi jälkipolville.

Kävi sellainen tuuri, että pakastimesta löytyi paketti lohta annospaloina. Pakastekala on pakastekalaa, mutta on se parempaa kuin ei kalaa ollenkaan. Lätkäisin kohmeiset fisut rasvattuun uunivuokaan ja rouhin niiden päälle rutkasti pippuria. Ladoin vuokaan pilkotun salottisipulin, tuoretta timjamia ja muutaman oliivin. Peittelin lohipalat tomaattiviipaleilla ja aurajuustoklönteillä, ja pirskottelin koko komeuden päälle puolikkaan sitruunan mehun. Paistoin uunissa puolisen tuntia. Meidän uunimme on sökö, ja siksi jouduin vääntämään lämmön 225 asteeseen (sori vaan, Itämeri), mutta parisataa tai vähemmänkin riittäisi varmasti mainiosti.

Teki hirveästi mieli perunaa lisukkeeksi, mutta meillä ei ollut potun pottua. Onneksi oli jotain vähän paremman sorttisia ranskalaisia, joita laitoin samoilla lämmöillä kalan kanssa. Tammenlehväsalaatista, tomaatista ja tuoreesta basilikasta syntyi salaatti, ja ruokajuomaksi löytyi jääkylmä olut.

Aah. Taas jaksoi.

Ruoan jälkeen ajelimme ratikalla Kolmikulmaan ja kävelimme meren rantaan. Vähän sataa tihuutti, mutta ei me oltu sokerista. Jälkkäriksi nautimme Ursulassa rommikaakaot - herkullista! suosittelen! - ja niiden voimin kävelimme rantoja pitkin melkein kotiin asti.

Meri on hurja ja hieno, hurjan hieno. Muistutus itselle: korjauta se uuni.

Tuuli ei tuule mutta jalat vielä kantaa

2009-03-31T22:21:00.001+03:00

Toim. huom. Otsikkoon sisältyy vitsi. En väitä että se olisi erityisen hyvä.

Tämän vuodenajan parhaita puolia: Kun iltapäivällä astuu toimistosta ulos, tajuaa, että on pukeutunut ihan liian lämpimästi. Kaulahuivi ja toppatakki ovat liikaa, talvikengistä puhumattakaan.

Tämän vuodenajan huonoimpia puolia: Jos olisi laittanut yhtään vähemmän vaatetta päälle, viimeistään illalla olisi palellut. Toisaalta sittenhän olisi voinut ottaa ratikan kotiin. Piilomajassa on keskusteltu kaupunkilaisuuden ja maalaisuuden hyvistä puolista, ja ratikka on yksi ensin mainituista. Toinen on se, että kun lähden huomenna kotoa klo 7:15, ehdin jumppaan ja silti vielä töihinkin yhdeksäksi.

Kesäaikaan siirtyminen ei ole taaskaan vaikuttanut meidän huushollin elämään juuri millään tavalla. Ainut näkyvä muutos on ollut se, että ekaluokkalainen on uskaltautunut iltaisinkin muutaman korttelin päähän kaverinsa pihalle pelaamaan sählyä.

Sama ekaluokkalainen totesi päivänä muutamana: "Äiti, miksei meilläkin voi olla ruokapöydässä balsamicoa, kun koulussakin on. Sitä on niin kiva pirskotella salaatin päälle." Ei ole kouluruoka niin kuin ennen.

Ajetaan me randomilla

2009-03-11T11:56:00.002+02:00

Touhis haastoi mut kertomaan satunnaisia asioita itsestäni.

Säännöt:
1. Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.

Tässä tulee:

1. Vanhenemisessa ei minun mielestäni ole muuta vikaa kuin se, että jäljellä oleva aika lyhenee. Rupsahtaminen ja ryppyyntyminen on toistaiseksi ollut minusta pelkästään mielenkiintoista, vaikka varmaan se jossain vaiheessa ylittää rajan, jonka jälkeen alkaa ottaa pattiin.

2. Minulla on ajokortti, mutta en ole ajanut autoa 17-18 vuoteen. Ei ole ollut tarvetta. Enää en edes osaisi ajaa, enkä aio opetella uudestaan, ellei ole ihan pakko. Juuri nyt en keksi, mikä sellainen pakko voisi olla.

3. Tykkään terävistä lyijykynistä. Juuri teroitettu kynä on vähän liian terävä, mutta kun sillä hetken kirjoittaa, se saavuttaa terävyyden ja tylsyyden välisen optimaalisen tilan.

4. Töissä muhun iskee aina kaksi hirveää himoa: a) makean syömiseen ja b) typerien nettipelien pelaamiseen. Kotona en suo kummallekaan ajatustakaan.

5. Ikävöin hurjasti siskoni lapsia, joita en ole nähnyt yli kuukauteen.

6. Kun on minun vuoroni viedä Viltsua harrastuksiin, otan dekkarin mukaan ja livistän odotusajaksi lähibaariin lukemaan ja juomaan yhden oluen.

En haasta ketään, koska kaikki on arvatenkin jo haastettu.

Puhtaus on puoli ruokaa

2009-03-11T11:07:00.003+02:00

Otsikko on varastettu Satujattarelta.

Viime aikoina olen usein ajautunut keskusteluihin palashampoosta ja pesupähkinöistä. Olen kummankin tuotteen käyttäjä ja suosittelen niitä lämpimästi kaikille.

Tukanpesuun olen käyttänyt Vihreän kosmetiikan brunettishampoota ja lasten kehäkukkashampoota ja tykännyt niistä. Paitsi että palashampoo on pakkausten ja kuljetuksen kannalta nestemäistä ekologisempaa, sen etuna on, että hiukset pysyvät pidempään puhtaan tuntuisina. Yksi palashampoomyyjä hehkutti sen avulla saaneensa luonnonkiharansa takaisin - tiedä häntä, mulla ei ole koskaan ollutkaan muuta kuin piikkisuoraa tukkaa. Ehkä omat hiukseni ovat pikkuisen vähemmän sähköiset ja pikkuisen tuuheammat, kun olen pessyt niitä palashampoolla, mutta tämä on ihan mutu-tuntumaa. Joka tapauksessa palashampoopesulla voi kuvitella pelastavansa palan maailmaa, ja sellaista supersankarifiilistä ei sovi vähätellä.

Pesupähkinöissä on sama hyvä puoli. Jotkut ovat epäilleet, saako niillä pyykin puhtaaksi. Minä ainakin saan (toim. huom.: meillä pestään yhden sottaisen pikkutytön, yhden ulkoilullisen koululaisen ja kahden hikisen aikuisen pyykit). Tuoksuttomuus on minulle pelkkää plussaa, mutta jos tuoksuja kaipaa, pesuveteen voi lisätä esimerkiksi laventelia. Tahranpoistoon käytän sappisaippuaa, tosin enpä muista, milloin olisin viimeksi tarvinnut sitä.

Näillä linjoilla kun ollaan: siivouksessa olen jo monta vuotta vannonut Universal Stonen nimiin. Tai siis minähän asun sikolätissä, mutta jos siivoaisin, käyttäisin sitä. En oikein tajua, mihin sen teho perustuu, mutta se toimii, ja lisäksi se on riittoisaa ja biohajoavaa.

Joka päivä on naistenpäivä

2009-03-10T07:33:00.003+02:00

Naistenpäivänä tein sitä mitä kuuluukin: kävin pitkällä juorulenkillä meren jäällä, olin kaverin luona kylässä ja nautin hänen miehensä tekemän lounaan ja kotimatkalla ostin itselleni tulppaaneja. Silloin ehtinyt mihinkään meemeihin tarttumaan, mutta mihinkäs tämä Tiinalta napattu kahdessa päivässä vanhenisi?

Testaa kuinka tosinainen olet. TOSInainen ruksaa kaikki vaihtoehdot. Täytä juoksevin numeroin niin näet heti tuloksen.

Oletko koskaan

[1] vetänyt toista naista tukasta tai raapinut (olen kasvanut siskojen kanssa)
[2] flirttaillut tuntemattomien miesten kanssa
[3] flirttaillut tuttujen miesten kanssa
[ ] teeskennellyt ystävää (en ystävää mutta kaveria kyllä)
[4] puhunut selän takana pahaa
[5] näyttänyt merkitseviä ilmeitä tai käsimerkkejä toisen näkemättä
[ ] topannut rintsikoita (omissa täytteissä on tarpeeksi ja vähän liikaakin)
[ ] ollut juhlimassa ilman alushousuja (saunomista ei varmaan lasketa)
[6] korjannut sukkahousuja kynsilakalla
[7] kurkkinut kaverin kylpyhuoneen kaappiin
[8] udellut ihmisistä
[9] juoruillut
[ ] nyppinyt kulmakarvat (au, sattuu)
[10] sheivannut intiimialuetta
[ ] käyttänyt hiuslisäkettä tai pidennyksiä (en muistaakseni)
[ ] värjännyt hiukset vähintään kahdella värillä yhtäaikaa
[11] leiponut pullaa (viimeksi 20 vuotta sitten)
[ ] nyplännyt pitsiä (olen vain katsellut vierestä, kun mummo on nyplännyt)
[12] graavannut lohta (se on helppoa)
[ ] ollut pikalaihdutuskuurilla
[ ] lihonut takaisin
[13] valehdellut painosi (ei kai siitä kuulukaan puhua totta?)
[ ] käynyt manikyyrissä
[ ] käynyt pedikyyrissä (varmaan pitäisi, kun omahoito ei kohta enää auta)
[ ] käyttänyt laihdutustuotteita
[14] "korjaillut" valokuvaasi
[15] ollut tilanteessa, jossa maskarat ovat valuneet pitkin poskia
[16] valehdellut ikäsi tai ollut tarkoituksella asiasta hiljaa
[17] käyttänyt ryppyvoidetta (jos silmänympärysvoide lasketaan)
[ ] käyttänyt hoikentavia sukkahousuja
[ ] liikkunut vain ulkonäkösyistä (häh?)
[18] keikistellyt peilin edessä (olenhan ollut pikkutyttö)
[ ] käyttänyt sukkanauhaliivejä (valitettavasti en!)
[ ] poseerannut alasti (ai valokuvissa? en)
[19] ihaillut missejä (pienenä tykkäsin Sirpa Viljamaasta, niin, ja olihan mulla myös Johanna Raunio -paperinukke)
[ ] osallistunut missikisoihin
[20] meikannut liikaa
[21] pillahtanut itkuun juhlien pikkutunneilla (todennäköisesti olen, koska liikutun säälittävän helposti ja itkeä tirauttelen kaikenlaisissa tilanteissa)
[22] parantanut maailmaa koko yön
[23] puhunut puhelimessa tunnin putkeen toisen naisen kanssa (useastikin lankapuhelinten aikaan, kun ei ollut vielä internettiä eikä tekstareita, ajatelkaas, lapset sitä!)
[24] käynyt kävelylenkillä naisystävän kanssa ja suu on käynyt tauotta koko matkan (viimeksi toissapäivänä)
[ ] sauvakävellyt
[ ] käyttänyt itseruskettavaa voidetta
[25] teeskennellyt orgasmin (tai ainakin liioitellut)
[ ] "piikitellyt" toista ihmistä
[26] lukenut lehdestä tai netistä seksivinkkejä
[27] vertaillut ulkonäköäsi muihin
[28] aloittanut uuden harrastuksen ja jättänyt sen muutaman kerran jälkeen
[ ] paastonnut
[29] tehnyt hyvää makaronilaatikkoa
[ ] inhonnut anoppia (mulla oli mahtava anoppi, olemme edelleen kavereita)
[30] hävennyt miestäsi
[31] kehuskellut lapsillasi (yritän välttää tätä, mutta minkä sille voi, kun on niin lahjakas lapsi, selvästi äitiinsä tullut)
[32] esittänyt avutonta vastakkaiselle sukupuolelle (etteivät masentuisi ja tuntisi itseään tarpeettomiksi)
[ ] pyytänyt bensa-asemalla apua tuntemattomalta
[33] räpytellyt silmiäsi tarkoituksella (esmes kun niissä on ollut roska)
[34] vedonnut naisten ja miesten töihin kun olet jättänyt jotain tekemättä (ks. "esittänyt avutonta" -kohdan selitys)
[35] meikannut vain "omaksi iloksesi"
[36] vetänyt vatsaa sisään vain antaaksesi hoikemman vaikutelman
[37] ostanut jo valmiiksi liian pienen vaatteen ajatellen että laihdutat kyllä muutaman kilon (huvittava juttu sinänsä, koska en ole koskaan laihduttanut)
[38] syönyt ison levyn suklaata kerralla (alle kaksikymppisenä joskus harrastin tällaista, nykyisin parin-kolmen palan jälkeen alkaa ällöttää)
[39] ottanut lasten karkeista (etenkin sekoituspusseista salmiakkeja)
[40] syönyt karkkia lapsilta salaa
[ ] inhonnut appiukkoa (appi oli yhtä kiva kuin anoppikin)
[41] pessyt mattoja juuriharjalla
[ ] kutonut kangaspuilla (taas olen vain katsonut vierestä)
[42] passannut miestä (kuuluu asiaan parisuhteessa - minäkin odotan, että mua passataan, edes joskus ja edes vähän)
[ ] haaveillut rikkaasta miehestä (en mutta fiksusta ja komeasta kyllä)
[ ] ostanut viimeisillä rahoillasi itsellesi uuden vaatteen tai meikkejä (ihan tähän en ole ikinä tilannetta päästänyt, mutta kieltämättä olen törsännyt vaatteisiin joskus, kun ei oikeasti olisi ollut rahaa)
[43] shoppaillut koko päivän tyttöjen kanssa (= luuhannut koko päivän kirppiksillä)
[ ] ollut koukussa Kauniisiin ja Rohkeisiin
[ ] kuunnellut korvat höröllä Dr. Philin viisauksia
[44] siivonnut hulluna kun joku kertoo tulevansa kylään lyhyellä varotusajalla
[ ] käynyt alusvaatekutsuilla
[ ] käynyt seksilelukutsuilla
[ ] tilannut kotiin MeNaiset
[45] ollut Elloksen tiliasiakas (hävettää tunnustaa, mutta 80-luvulla puolet vaatteistani oli Ellokselta - toisaalta koko 80-luku oli niin nolo vuosikymmen, että tämähän on pientä)
[46] paaponut koiraa
[47] kiillottanut hopeita
[ ] silittänyt alushousuja (häh? en silitä edes päällihousuja jos ei ole pakko)
[48] puristellut finnejä
[ ] käyttänyt värillisiä piilolinssejä (enkä värittömiäkään)
[49] tehnyt ihonkuorinnan
[ ] käynyt meditaatiokurssilla
[ ] uskonut horoskooppeihin
[ ] käynyt selvänäkijällä
[ ] ollut hevoshullu
[ ] fanittanut poikabändiä
[50] tykännyt Dingosta (no silloin 80-luvulla)
[51] nähnyt eroottisia unia
[52] ostanut tarpeetonta Tupperware-kutsuilta
[53] juossut alvariinsa vessassa
[54] pissannut julkiselle paikalle maistissa
[ ] katkaissut kengästä koron vahingossa
[ ] tehnyt miehen tarkoituksella mustasukkaiseksi
[ ] deittaillut kahta miestä yhtä aikaa
[55] kadehtinut lähimmäistäsi (pikkuisen joo)
[56] himoinnut toisen omaa (esim. kenkiä ja käsilaukkuja)
[ ] tilannut jotain ostos TV:stä
[ ] vääristellyt totuutta edellisiin vastatessani, montako kertaa? (hitto, mun piti, mutta unohdin)

Olen näköjään 56-prosenttisesti tosinainen.

Pötköä syötteenlukijassa

2009-03-02T15:02:00.003+02:00

Peesaan Kauraa ja Kataa ja monia muita, joiden mielestä blogimaailmasta on kadonnut hohto, kivat keskustelut ja hmmm, miten sitä nyt kuvailisi, yhteisöllisyys.

Koska teksti on vain pötkönä syötteenlukijassa, ei tule yhtä henkilökohtaista oloa lukiessa - blogisivulla tuntuu kuin olisi jollakulla kylässä,

meinaa Kaura, ja näinhän se justiinsa on. Syötteenlukija on näppärä keksintö, mutta se tasapäistää tekstiä eikä kovasti houkuta keskustelemaan. Sitä paitsi kommentointi on käynyt vaivalloiseksi. Ennen kuin saa klikatuksi itsensä oikealle sivulle, on jo unohtanut, mitä aikoi sanoa. (Ehkäpä juuri siksi aikoinaan opetettiinkin, että joka paikkaan pitäisi päästä yhdellä klikkauksella.)

Kata sanoo:

tuntuu siltä, että kaikki kiva, se mikä ennen oli keskustelua kommenttilaatikoissa, on muuttanut facebookkiin.

Naamakirjassa minäkin vähäiseksi käynyttä nörtteilyaikaani kulutan, ja se on ihan kivaa, mutta ei se blogeja korvaa. Yksi iso ero on siinä, että feibussa suurin osa porukasta esiintyy omalla nimellään. Blogien puolittaisen anonymiteetin suojissa on vapaata ja turvallista. Facebookissa taas jokaista kommenttia ja muistiinpanoa koristaa oma pärstä. (Puhumattakaan siitä, että Iso Paha Facebook uhkaa anastaa kaikkien meidän hengentuotteet.)

Täällä minä silti roikun, harvakseltaan mutta kumminkin, jonkinlaisen ylösnousemuksen toivossa. Kiitos teille, ihanille blogisuosikeilleni, jotka kommenttien hyytymisestä ja muista vastoinkäymisistä huolimatta edelleen jaksatte päivittää! Elämä olisi köyhempää, jos teitä ei olisi.

Älkää pelätkö, en aio ryhtyä kokopäivätoimiseksi runoilijaksi

2009-02-13T14:50:00.001+02:00

juuri sillä hetkellä
kun seisoin kirjahyllyn edessä valitsemassa
esseistin kokoelman ja amerikankielisen hömpän välillä
ja laskin viinilasini kiikkerästi hyllyn reunalle
pystyäkseni tarttumaan paremmin
maailma halkesi.
näin selvästi sen puolikkaat
sitkoiset säikeet jotka eivät olisi halunneet irrottaa toisistaan
mutta oli aika
niin kuin kerran kuulin sedän julistavan hyde parkissa
koulun aamunavauksessa
sukujuhlissa juopuneiden pöydässä.
hassua että se tapahtui ennen kuin olin löytänyt oman paikkani.
erikoista että sanoit noin sillä minä juuri hukkasin molemmat.
aika ja paikka nousivat ehkä bussiin
eikä kukaan muistanut kiinnittää niiden rintaan tarralappua
jossa lukisi mihin voi soittaa.
lasi tärähti mutta ei pudonnut
laskeutui hitaasti kuin filmillä
näin sen kädessäni taas.
kummallista että olemme kumpikin vielä ehjiä.

olet niin innostunut kartoista.
piirrät selkääni maailman
ettet eksyisi.
viet minut pitkospuille ja lintutorneihin
ja kallioille,
niille jotka kohoavat vedestä
harmaat uurteiset kasvot
sileät kirjavat linnunmunat.
lapaluun alla on harha.
etkö pelkää että johdan meidät sinne?
kiskon paidan pääni yli, venytän hihoja.
loiskautan kahvia, kuppi hakee suojaa.
sinä väsyt.
et enää vastaa.
tunnen uudet ääriviivat vaikka en näe niitä.
kämmeniä kutittaa.
jokin pieni juoksee minua pitkin.

Temppu ja kuinka se tehdään

2009-01-10T11:27:00.001+02:00

Röhnötän sohvalla suhteellisen siistissä asunnossa, joka näyttää kodilta. Katselen tammikuun auringon valoa, joka liikkuu lattioilla. Nautin olostani, juon kahvia ja luen hyvää kirjaa. Kesken on Siri Hustvedtin Amerikkalainen elegia. Ei voi mitään, mutta minusta se on mahtava. Pakotan itseni välillä laskemaan sen käsistäni, ettei se loppuisi liian aikaisin.

Täytyy osata nauttia lapsettomien viikonloppujen hyvistä puolista, niin kuin vaikka seksistä ja lukemisesta.

Piitu asuu nykyään enimmäkseen meillä. Hassua ajatella, että reilu puoli vuotta sitten asuimme Viltsun kanssa kahdestaan ja yhtäkkiä meitä on tuplasti.

Parisuhteen kannalta tilanne on aika ihanteellinen. Useimmiten kotona on lapsia ja kaikenlaista touhua ja pyöritystä, mutta välillä on aikaa meille kahdelle. Pakko myöntää: itsekin varmaan olen parempi äiti, kun välillä saan olla ihan vain ihminen, nainen ja jonkun rakastettu.

Etsin kumppania, sain samalla kuskin

2008-12-21T17:09:00.000+02:00

”Tämähän se on sitä perhe-elämää. Lasten harrastuksiin kuskaaminen menee kaiken muun edelle”, tokaisi EM hymysuin, kun jo toista kertaa peräkkäin tarjoutui viemään Viltsun muskariin. Yhtenä lauantaina kuljetimme EM:n kanssa kahdestaan sukulaistyttöäni balettiin, tytön 1-vuotias velipoikakin oli mukana. Mikäs siinä jos tykkää lapsista ja autolla ajosta. Onhan se minunkin mielestäni kivaa. Saa leikkiä ydinperhettä.

Myös ostosreissuille EM lähtee mielellään kuskiksi, vaikkei olekaan mikään kova shoppailija. Asiassa on se ikävä puoli, että hänen mielestään kaupoissa kierrellään yhtä matkaa. Tyyppi tunkee minun kanssani naistenvaateliikkeisiin, niin etten saa rauhassa katsella, ja sitten vielä olettaa, että minä tuhlaan aikaani miestenosastoilla. Boooring! Minäkään en jaksa olla ostoshelveteissä kuin äärimmäisen rajallisen ajan – se pitäisi käyttää tehokkaasti.

Asiasta yhdeksänteen, kesäkuussa häitään viettänyt pariskunta lähetti hääkuvansa. Ovat niin kauniita! Näyttävät kuuluvan yhteen, katsovat samaan suuntaan. En ole koskaan tajunnut sellaisia hääkuvia, joissa toinen tuijottaa rakastuneesti toista ja toinen tähyää kaukaisuuteen. Paremmille markkinoille?

Kaikki paitsi kahvinkeitto ja lastenhoito on turhaa

2008-12-20T07:01:00.002+02:00

Tyyppasin vihdoin espressopannua, jonka ostin loppukesästä kirpparilta 2,5 eurolla, ja ainakin se toimi! Siis keitti kahvia eikä esimerkiksi höyrystänyt vettä pois ja jättänyt jäljelle pelkkiä kuivia puruja, kuten edellinen pannuni tuppasi saattovaiheessaan tekemään. Maku oli aika tuju, mutta kahvikin oli seissyt jääkaapissa jonkin aikaa. Sitä paitsi kahvisnobin ystävättäreni mukaan pannu tulee sitä paremmaksi mitä enemmän sillä keittää. Tämä on sentään ruostumatonta terästä! Olen astunut yhden askeleen eteenpäin tielläni kohti täydellistä kahvinautintoa.

Alessiin, kahvimyllyyn ja luomupapuihin on sentään vielä matkaa. Ystäväpariskunnan alusta loppuun snobbailtu kahvi on kyllä täydellisen makuista, mutta itse en jaksa nähdä ihan niin paljon vaivaa. Ehkä jaksaisinkin, jos ei olisi pyykki-, tiski- ja viihdytysvuoroja – mutta kumpi on tärkeämpää? Mieluummin hoidan useamman ihmisen huushollia kuin keitän rauhassa itselleni kahvia. Tarvinneeko mainita, että ystäväpariskunta on lapseton.

Nuuhkuti, nuuhkuti

2008-12-19T22:04:00.001+02:00

Kun Viltsu on lähdössä isälleen, olen jo edellisenä iltana vähän surullinen ja haikea. Joka kerta. Siitä huolimatta että tavallisimmin Viltsu on isillä vain 1-2 yötä kerrallaan. Illalla nukkumaan käydessäni rutistan poikaa ekstrapitkään, aamulla nuuhkaisen varastoon. Mun kultapoju.

Ollaan ruvettu ottamaan pientä matsia silloin tällöin. Kai lapsen pitääkin kapinoida. Toisaalta Viltsu on kuitenkin äidin ihana kylkimyyry, joka haluaa katsoa kainalossa Muumeja ja Simpsoneita ja kulkea kouluun minun kanssani.

Päiväsaikaan yksinolo on luksusta, mutta yöllä nukun mieluiten lähietäisyydellä jostakusta toisesta. On liikuttavaa maata lämpimien jalkojen, käsien ja selkien puristuksessa. Ja on suloista tuntea itsensä kunnolla levänneeksi. Harmi ettei kumpaakaan voi tallettaa pankkiin, josta niitä voisi nostaa yksinäisinä, unettomina öinä.

Älkää nyt kuitenkaan huolestuko uusioperheeni tilasta. Yksinäisiä öitä ei olisi ollenkaan, ellei EM:llä olisi niin outoja työvuoroja.

Rajapyykkejä

2008-12-19T09:49:00.000+02:00

Voiko elämässä ikinä olla täydellisen tyytyväinen pidempiä aikoja kerrallaan? Miksi vanhempien pitää vanheta ja muuttua heiveröisiksi ja vähän hassuiksi?

Päivänä muutamana yhtäkkiä tajusin, että ei minusta sitten tullutkaan elokuvaohjaajaa, laulajaa, kirjailijaa tai edes juontajaa. Jollekin toiselle voi olla maailma loppua siihen, kun nelikymppisenä huomaa, että murrosiän suurista haaveista yksikään ei toteutunut. Minua se onneksi vain hihityttää. Ei niin että olisin oikeasti halunnutkaan olla mitään muuta kuin tavis.

Haluaisin tasaisen olotilan, mutta ei mua kai ole sellaiseen luotu. Koko ajan sisällä kuohuu ja pirskahtelee. Osaan rauhoittaa elämää mutta vähän väärällä tavalla: jättämällä projekteja kesken. Sitten ne vainoavat mua. Mielenrauhan kannalta olisi ehkä parempi heittää Viltsun rikkinäiset housut pois kuin hautoa niitä nurkassa odottamassa, että tartun ompelukoneeseen. Toisaalta se olisi epäekologista tuhlausta. Hmmm. Koskaan ei voi voittaa.

Kaikkea sitä pitääkin miettiä

2008-11-21T14:00:00.001+02:00

Koululaisen äidin on pakko keksiä jokin korvaava liikuntamuoto päiväkotimatkojen tilalle. Laskin, että keskimäärin kävelin viime talvena joka päivä ainakin kolme kilometriä pelkkiä päiväkotireissuja. Nykyisinkin aina joskus kävelemme Viltsun kanssa yhdessä, mutta vähennystä on silti kymmenisen kilometriä viikossa.

Olen sen verran tottunut tähän olomuotooni, etten millään haluaisi lihoa, ja se on vähän vaikeaa, kun talvea vasten aina maistuu punaviini ja makea. Anteeksi, että olen pinnallinen, mutta en toivoisi itselleni mahamakkaroita, jenkkakahvoja ja kaulahelttaa.

Ruokaa nyt vaan on pakko syödä, useampina päivinä pari kertaa. Aiemmin on kaikki muu ollut minimissä, mutta nyt olen tottunut aamujugurttiin sun muuhun. ”Sun muu” on onneksi enimmäkseen hedelmiä ja kasviksia, mutta porttiteorian mukaan niistä on lyhyt matka sipseihin ja suklaalevyihin. Eikö muka?

Töissä täytyy pienentää annoksia entisestään, ettei iske ähky ja makeanhimo. Alkoholin ja kahvin juomista täytyy vähentää.

Tämän uljaan päätöksen päälle vetäisen kohta omenapiirakkaa ja jugurttia. Because I’m worth it.

Muistoja hankkimaan

2008-11-20T15:58:00.000+02:00

Aina ja erityisesti syksyisin minulla on tapana tuijotella ikkunasta ulos. Vuodenajan ja kellonajan mukaan vaihtuva maisema tuo mieleen monenlaista.

Jostain syystä olen viime aikoina usein muistellut syyslomareissua, jonka tein parikymmentä vuotta sitten yhden silloisen kaverini kanssa. Melkeinpä ainut meitä yhdistävä tekijä oli se, että olimme nuoria suomalaistyttöjä, jotka asuimme Sveitsissä. Ei kai ole ihme, että Sveitsin-aikojen jälkeen yhteytemme katkesi melko nopeasti. Yhteinen Liechtensteinin-lomamme oli kuitenkin hauska. Matkalla kului huomattavasti enemmän Schwarzwaldtortea ja huomattavasti vähemmän paikallista valkoviiniä kuin nyt jos tekisin saman retken. Voi nuoruutta, sokerinkulutusta ja syntymähumalaa.

Ylipäätään matkoja on kiva muistella. Pitäisi taas käydä jossain, että saisi uusia muistoja. Viikonloppukaupunkilomia ei EM:n kanssa voi suunnitella, koska hän on töissä niin kummallisiin aikoihin. Viltsun kanssa voitaisiin lähteä jonnekin pitkästä aikaa. Wieniin? Brysseliin? Dubliniin? Jos nyt edes Tukholmaan.

Meri on mantereita ympäröivä laaja ja yhtenäinen suolavesikerros

2008-11-16T07:12:00.002+02:00

Vene nostettiin viime viikonloppuna.

Olemme käyneet veneilemässä vielä aika myöhäänkin syksyllä. Iltaisin meri on siniharmaa ja aallot liukaspintaisia, mieleen tulee sula lyijy, vaikka en tiedäkään, miltä se näyttää. Veneen peräaalloissa ratsastaa vaahtohevosia.

Kallio ja meri karistavat painot sydämestä ja suoristavat ryhdin. Niissä on jotain vakaata, rauhoittavaa ja riemukasta. Pääsee palaamaan perusasioiden äärelle. Sitä paitsi savusilakka on jumalten ruokaa.

Yhtenä lauantaina kävimme Pihlajasaaressa. Ulkoreunan kalliolla taas oikein tunsin, kuinka hartiat putosivat paikoilleen, järki selkeentyi ja mieli tervehtyi. Sellaiseen paikkaan pitäisi päästä vähintään kerran viikossa. Muun hyvän lisäksi saimme nähdä mahtavan auringonlaskun. Meri loisti kultaisena ja kaupunki melkein paloi. Häikäisevän hienoa.

Tässä täytyisi tietysti olla kuva, mutta uskokaa pois: ei se kumminkaan tekisi oikeutta maisemalle. Sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa. Joko tuntuu merituuli?

Onni täällä vaihtelee, aiheet eivät niinkään

2008-11-14T06:54:00.000+02:00

Pakko avautua vielä kerran Aamusivuista. Niiden kirjoittaminen on ihanaa ja tarpeellista, mutta paljon aikaa se vie. Siksi en arkisin tahdo ehtiä kirjoittaa. Viikonloppuisin taas periaatteessa voisin käyttää aikaa muuhunkin, esimerkiksi kodin hoitamiseen ja blogien seuraamiseen. Lenkilläkin olisi kiva käydä. Kun lapset ovat heränneet ja aamun lastenohjelmat loppuneet, alkaa minun työni viihdytys- ja muonitusjoukkojen kapteenina. Se on tärkeintä hommaa, siitä en aio missään tapauksessa tinkiä, mutta mistä sitten tinkisin? Nukkumisestako? Hyvä idea, mahdoton toteuttaa.

Aamusivuja on tarkoitus kirjoittaa käsin. Niiden myötä olen taas muistanut tämän vanhan totuuden: kannattaisi aina vain kirjoittaa eteenpäin, tehdä juuri käsillä olevasta lauseesta ehjä kokonaisuus ja sen jälkeen vaikka palata johonkin edelliseen ajatukseen, jos se oli jäänyt kesken. Tämähän toimii koko elämän metaforana. Valitettavasti vain töhryt ja sulkumerkkien sisäiset selitykset ovat yhtä yleisiä tekstissä kuin elämässä. Ei me osata olla siististi.

Joskus kirjoitan aamusivuille niistä asioista, jotka huolettavat, mutta aika usein myös niistä, jotka ovat ihanasti. Ehkä se on aamusivujen viesti: katso ympärillesi ja näe, mikä kaikki on hyvin. Ihana iso unitukkainen poikani laittaa itselleen aamupalaleipää. Parveke on täynnä kukkia ja omenoita. Vessa on pesty. Kunhan eksä roudaa tavaransa kellarista, mikään ei estä remontin valmistumista.

Niin se remontti …

Olkkarin kasoille pitäisi tehdä jotain ennen kuin silmä tottuu niihin lopullisesti. Ei niitä kovin kätevästi pääse siivoamaan, koska niiden edessä on aina täysi pyykkiteline. Jos ei ole kodinhoitohuonetta, pitää olla ylimaallisen ahkera, ja sitähän minä en ole. Mieluummin köllöttelen Viltsun tai EM:n tai molempien viekussa sohvalla tai istun pöydän ääressä kirjoittamassa.

Tavaran määrä ja sekasotku ahdistaa. Toisaalta ei täällä niin kamalalta näytä. Näyttää siltä, että täällä eletään. Lattiat ja seinät ovat edelleen jokapäiväinen ilonaihe. Seuraavaksi voisi porata loputkin taulut paikoilleen.

Ehkä tässä vielä joskus tulee tylsiä, pitkiä, pimeitä iltoja, joina ei kiinnosta mikään muu kuin kodinhoito. Tosin jos vanha pätee, silloin kiinnostaa vain glögin juominen. Kunhan nyt kaikki siivoaminen ei jäisi ensi vuoteen. Onko se niin paljon pyydetty? Ahkeruuden jumalat, hoi! Oletteko kuulolla? Vai pelaatteko räsypokkaa laiskuuden ja mässäilyn kanssa?

Eroon sienisaaliista osa 2

2008-11-13T09:26:00.001+02:00

Sieniä jäi vielä, joten kokkasin niistä toistakin ruokaa:

Juustoinen sienilasagne ainakin neljälle syöjälle
oliiviöljyä
kuivattuja yrttejä
pippuria
400 g (lampaan)jauhelihaa
1 salottisipuli
2 valkosipulinkynttä
suppilovahveroita tai muita sieniä sen verran kuin on
puoli litraa luomutomaattimurskaa + vettä purkin huuhtelemiseen
lasagnelevyjä
(vajaa) paketillinen Auraa tai jotain muuta juustoa, esimerkiksi feta käy hyvin
2-2,5 dl kermaa tai vastaavaa
kourallinen juustoraastetta

Kuumenna öljyä pannulla ja lisää mausteet. Ruskista jauheliha öljyssä. Jauhelihan voi korvata vaikka soijarouheella. Jos sen jättää kokonaan pois, muita aineita pitää lisätä.

Sippua sipulit ja lisää lihan joukkoon kuullottumaan. Paloittele sienet ja lisää nekin pannuun. Kaada päälle tomaattimurska ja sopiva määrä vettä (desi? kaksi desiä?). Jos haluaa, tässä vaiheessa kastiketta voi maustaa. Itse en lisännyt suolaa ollenkaan, koska juusto on sen verran suolaista. Jätä soossi muhimaan sopivaksi ajaksi. Jos on kova nälkä, sen voi käyttää saman tien, mutta välissä ehtii myös viedä lapsen fudistreeneihin, pestä pyykkiä tai lukea blogeja.

Voitele iso uunivuoka ja kasaa siihen kerroksittain lasagnelevyjä, jauhelihakastiketta ja juustomuruja. Kun vuoka on sopivan täysi, kaada päälle kerma ja juustoraaste. Jääkaapissa sattui olemaan Valion kolmen juuston kermaa, joka on kamalan tuotteistettua ja prosessoitua ja jota tämmöinen luomuruoan ystävä ei saisi käyttää ollenkaan, mutta käytinpä silti.

Tökkäise vuoka uuniin ja paistele sitä hellästi ja pitkään 180-200 asteen lämmössä. Meillä ruoka unohtui uuniin melkein puoleksitoista tunniksi, sillä piti hakea lapsi treeneistä, levittää pyykit ja lukea vähän lisää blogeja. Eipä tuo haitannut, koska olin jossain vaiheessa ymmärtänyt peitellä sapuskan foliolla.

Lisukkeeksi tarjoiltiin jokaiselle jotakin: ketsuppia, puolukkasurvosta, tomaattilohkoja ja oliiveja.

Tämän jälkeen ruokajutut loppuvat ainakin vähäksi aikaa. Lupaan.

Nam, pekonia

2008-11-12T11:01:00.000+02:00

Nykyisin teen ruokaa paitsi itselleni myös yhdelle kasvavalle lapselle ja yhdelle intohimoiselle lihansyöjälle. (Toim. huom. Onneksi osa hänen intohimoistaan suuntautuu muuallekin kuin lihansyöntiin.) Ehkä siitä johtuu tämä omituinen ilmiö: suunnilleen kerran viikossa ruoanlaitto alkaa sillä, että avaan pekonipaketin.

Risotto on yksi Viltsun herkkuruoista. (Toim. huom. Niitä on monta. Niihin kuuluu muun muassa hampurilainen, chili con carne, kantarellikeitto, valkosipulietanat ja täytetyt kesäkurpitsat.) Risotto sattuu myös olemaan ruokaa, jota osaan laittaa vaikka silmät kiinni. Risottoriisiä minulla on aina, ja muita aineksia käytän sen mukaan mitä kaapeista milloinkin löytyy. Joskus käy niin kuin eilen: pöperö on sen verran hyvää, että ainekset ja niiden määrät kannattaa kirjoittaa muistiin.

Useampi viime aikojen postauksista on jotenkin liittynyt ruokaan, mutta ei meillä lasketa, eihän? Tässä vielä yksi resepti marraskuun arki-iltojen lämmikkeeksi:

Metsäsienirisotto 3-4 syöjälle

pieni paketillinen hyvää pekonia
1 salottisipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
suppilovahveroita tai muita sieniä puolisen litraa tai vähän enemmänkin (?)
3 dl risottoriisiä
8 dl luomukasvislientä
reilusti tuoretta rosmariinia ja persiljaa (muutkin yrtit käyvät, totta kai)
kourallinen mozzarellaraastetta
mustaapippuria tai muita mausteita, jos siltä tuntuu

Silppua pekoni kattilaan ja anna sen kiehua hiljaa omassa liemessään, kunnes rasva on sulanut. Älä kuitenkaan anna possun ruskistua. Jos näin uhkaa käydä, lisää tilkka vettä.

Jos haluat tehdä ruoan ilman pekonia, aloita lämmittämällä kattilassa tilkka oliiviöljyä ja nokare voita tai oivariinia. Kasvisten ja mausteiden määrää kannattaa tässä versiossa vähän lisätä.

Hienonna sipuli ja valkosipuli ja leikkaa porkkana renkaiksi, tikuiksi tai kuutioksi – mistä nyt satutkaan tykkäämään. Minä tykkään renkaista, koska oman teoriani mukaan porkkananpalat pysyvät pikkuisen rouskuvina, kun niissä on mukana kovaa ydintä. Heitä kasvikset kattilaan ja sekoittele. Silppua myös sienet ja lisää kattilaan.

Kaada riisit kattilaan ja sekoita hyvin. Jos tuntuu, että pekonista ei irtoa tarpeeksi rasvaa, voit lisätä voita tai oliiviöljyä, mutta kumpaakaan ei välttämättä tarvita.

Nyt alkaa se vaihe, joka tekee risotosta risoton: nesteen lisääminen. Osan liemestä voi korvata viinillä, ja maun takia kannattaakin. Minä tyydyin tällä kertaa liemeen, jota maustin tuoreilla yrteillä. Viltsu on oppinut koulussa nirsoilemaan pikkuisen, ja siksi en hivauttanut yrttejä ruoan joukkoon vaan kaadoin liemen siivilän läpi.

Kaada aluksi kattilaan vain sen verran nestettä, että pystyt sekoittamaan riisit ja kasvikset yhteen puuromaiseksi seokseksi. Keittele risottoa pienellä lämmöllä ja lisää nestettä pikku hiljaa, ainakin kolmessa tai neljässä erässä. Sekoita välillä. Jos tuntuu, että kaikki neste on haihtunut ja riisit eivät vain kypsy, ei auta muu kuin keitellä lisää lientä tai jatkaa sitä vedellä. Tavoitteena on sopivan kostea ja pehmeä risotto, ei mikään epämääräinen mössö.

Lopuksi kruunaa risotto juustoraasteella, käännä lämpö kokonaan pois ja anna makujen tasaantua muutama minuutti. Minä pidän kattilan päällä kantta, mutta ilmankin pärjää.

Maista, mausta ja tarjoile. Lisukkeeksi sopii salaatti ja aikuisten ruokajuomaksi lasillinen punaviiniä.

Olisin ostanut vokaalin, jos raha olisi riittänyt

2008-11-07T13:49:00.007+02:00

Tiina jakoi mulle J:n, vaikka juuri olin valmistautunut haasteeseen pohtimalla yökaudet Y:llä alkavia sanoja. Telepatia ei nyt oikein toiminut, pitää kai pistää piuhat vaihtoon.

Tehtävä kuuluu näin:
Kirjoita blogiisi 10 sanaa, jotka alkavat kyseisellä kirjaimella, ja lisää mukaan selostus, mitä kyseinen sana sinulle merkitsee ja miksi.

1. Jevgeni Onegin. Tämä tuli ensimmäisenä mieleen, koska sennimistä oopperaa menen EM:n kanssa katsomaan ja kuuntelemaan marraskuussa. Paree olla hyvä, varsinkin kun nykyään niin harvoin pääsen minnekään. Oopperassa on se takuuvarma puoli, että jos esillepanosta ei tykkää, voi sulkea silmänsä ja pelkästään vain kuunnella. Laulajat ja soittajat yleensä osaavat hommansa. Kuoharin juominen väliajalla ei myöskään voi mennä pieleen. Aah.

2. Johtokunta. Kuvitelkaa pieni, lettipäinen tyttö, joka ei koskaan tee läksyjä ja on muutenkin kamala vastarannan kiiski. Tyttö ei erityisemmin pidä koulusta, vaikka joistakin opettajista tykkääkin. Niille, joista ei tykkää, sanoo vastaan siihen malliin, että saa käytöksenalennuksen. Alaluokilla kaveeraa kaikkien kanssa mutta yläasteella tyytyy oman pienen porukkansa seuraan. Kuulostaako tämä sellaiselta tyypiltä, joka aikuisena istuu lapsensa koulun johtokunnassa? Ei minustakaan.

3. Juusto. Me like. Parhaita ovat pitkään kypsytetyt, maukkaat juustot, niin kuin vaikka Appenzeller tai Manchego. Suomalainen Emmental toimii oivallisesti. Pidän myös kaikista lampaan- tai vuohenmaidosta tehdyistä juustoista paitsi norjalaisesta varpaanväliversiosta.

4. Jugurtti. Sitä pitää saada kerran päivässä. Jos joku on juuri menossa kauppaan, niin mieluiten maustamatonta luomua, kiitos.

5. Jenkkakahvat. Jonain aamuna sä heräät ja sä huomaat että sä oot kasvattanut sellaiset.

6. Jii. Viltsun kummisetä, aivan ihana mies. Ihme ettei hän ole esiintynyt tässä blogissa aiemmin.

7. Jalkapallo. Vielä kymmenen vuotta sitten olisin nauranut räkäisesti, jos joku olisi väittänyt, että eräänä päivänä sanon näin, mutta - se on hieno laji. Näköjään se on myös osoitus siitä, että ihmisen näkemykset voivat avartua ja mieli muuttua. Luo toivoa meille kaikille, eikö vain?

8. Johnny Cash. Mies joka ei lakkaa hämmästyttämästä minua. Sillä on vaan niin hienoja versioita ihan käsittämättömistä biiseistä, esimerkiksi U2:n Onesta tai Bob Marleyn Redemption songista.

9. Jopo. Kun olin pieni, minulla oli keltainen. Nyt voisin haluta ihan samanlaisen mutta aikuisten kokoisen.

10. Joulupukki. Ei mulle kukaan muukaan sitä Jopoa osta. Myönnän suoraan, että tykkään joulusta. Enää kuukausi ja saa alkaa laulaa joululauluja ilman että kenelläkään on oikeutta valittaa! Kun maass' on hanki, olen kuin varpunen jouluaamuna. En etsi valtaa, loistoa, tai no, ihan pikkuisen loistoa voisin ottaa.

Jos joku haluaa oman kirjaimen, kommenttilootassa voi ilmoittautua.

Metsä vastaa kun kissalla pöytää pyyhkii

2008-11-07T11:01:00.002+02:00

Sanotaan, että jos parisuhteessa tai perheen luutuneissa tavoissa jokin ärsyttää, pitää muuttaa omaa käytöstään, niin muidenkin on pakko muuttua. Eilen lähdin suoraan ruokapöydästä koneelle ja jätin EM:n siivoamaan pöydän. Olin kyllä kokannut ja sitten vielä tiskasin, mutta immerhin niin kuin sveitsiläiset sanovat. Kaikki kotiin päin. EM on muutaman kerran jo tiskannut ja imuroinut, kun olen antanut ne tehtäviksi. Pitäisi vielä opettaa vessan pesu.

Luitte oikein: opettaa. En tajua, mistä se mies on aiemmin niin passaavia naisia löytänyt. On jo aikakin hänen saapua nykypäivään.

Ehkä mies voi vähitellen itsekin oppia huomaamaan rästitöitä, jos minä en aina tee kaikkea valmiiksi. En missään tapauksessa halua opettaa Viltsulle sellaista elämäntapaa, että joku ja vieläpä äiti tekee kaiken. Lapsiakin pitäisi ottaa enemmän mukaan kodin töihin, mutta kun olen laiska ja teen mieluummin itse nopeasti alta pois …

Perheen yhteisiä ruokahetkiä ei saa ellei niitä hanki. Ne ovat minulle tärkeitä, ja kyllä niistä vielä uudestaan päivittäinen tapa tulee. Viltsun kanssa aina syömmekin yhdessä, mutta EM:n saa mukaan oikeastaan vain lämpimälle aterialle tai joskus myöhäiselle iltapalalle.

Mistä tulikin mieleeni, haaveilen tomaattipohjaisesta siskonmakkarakeitosta, feta-pinaattipastasta, purjokiusauksesta – syysruoista. Himoitsen punaviiniä, suklaata, toskakakkua – talvivarastoja nahan alle.

Loppuun vielä pieni, kotitöihin liittyvä kevennys: Yhtenä yönä näin unta, että EM oli leiponut herrasväenleipiä - tiedättehän sellaisia pyöreitä vaaleita kakkusia, jotka on liimattu yhteen vadelmahillolla. Perhejuhlien suosikkievästä. EM oli säilönyt ne tiiviisiin muovirasioihin kannen alle, ja niistä oli tietenkin tullut ihan muhjuisia. Sanoin ettei pikkuleipiä kannata säilyttää muovirasioissa ja aloin vimmatusti etsiä peltisiä. Mitähän uni yritti minulle viestittää? Että olen liikaa saarnannut kotitöistä? Vai onkohan perhejuhlia tiedossa?

Kiitän myös äitiä, isää, äidinkielenopettajaa ja naapurin tätiä

2008-11-07T08:04:00.001+02:00

Ensin haluan kiittää Satujatarta kunnianosoituksesta. Jos joku vielä luulee, että Blogistaniassa ei ole kaikki mahdollista, jos joku vielä epäilee ja kyselee, tässä on hänen vastauksensa.

Kuluneet vitsit sikseen, sain tämmöisen hienon pystin, jonka ehtoja en edes täytä. Nöyränä kiitän ja kumarran ja teen niin kuin säännöissä käsketään:

1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja liittää palkinnon logon blogiinsa.
4) Palkinto tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan.

Kamalan vaikeaa valita viisi, mutta tällä kertaa näin: Rose, Violet, Ally, Jenni ja Tiina, suuret kiitokset panoksestanne Blogistanian elävöittämiseksi ja meidän kaikkien virkistykseksi!

Aamusivut auttavat laiskaa kokkia

2008-10-29T19:31:00.001+02:00

Aamusivut ovat loistava keksintö siitä huolimatta, että en ehdi kirjoittaa niitä joka aamu ja surutta rikon muitakin sääntöjä. Nyt menee viimeinenkin rikki. Aamusivuja ei saisi missään oloissa julkaista, mutta kova juttu, aion silti. Sovitaan, että tämä on kerran elämässä -tyyppinen ratkaisu.

Syyskuun alussa kirjoitin näin:

Siitä kärsin, etten kokkaa. Miten elämä onkin mennyt tämmöiseksi? En halua sellaista, että jokainen perheenjäsen haukkaa leipää silloin kun on nälkä. Haluan laittaa ruokaa, ripotella rakkautta mausteeksi ja nauttia aterian yhteisen pöydän ääressä perheen ja joskus ystävien kanssa.
En oikein muista, millaisia syksyt ovat. Onko joka vuosi yhtä vaikeaa solahtaa arjen aikatauluihin ja saada aika riittämään? Muistan syksyistä vain energisyyden. Ja omasta mielestäni olen kyllä syksyisin laittanut tosi paljon ruokaa.
No nyt sen keksin! Vaikka inhoan listoja ja suunnitelmia voisin kerrankin tehdä niin, että miettisin viikon ruokalistan etukäteen (realistisesti! sen mukaan, mitä ehdin tehdä) ja kävisin kaupassa jotenkin kootusti, kerralla isosti. Tämän kun tekisin pari kertaa, saisin varmaan taas juonesta kiinni.

Katsokaa ja ihmetelkää: suunnitelma onnistui. Viikkoa myöhemmin pohdiskelin aamusivujen perimmäistä tarkoitusta, ja jotenkin onnistuin kiertämään sen ruoanlaittoon:

Minkä sille voin, jos kaikkein eniten ajattelen pastaa, keittoja ja perunaruokia? Niistäkö minun pitäisi kirjoittaa?
Sen ruokalistahomman sain ainakin alkuun toimimaan, ja siihen olen tyytyväinen. Vielä kun muistaisi taas kaikki hyvät, edulliset ruokalajit, sopat ja kiusaukset.

Iiiihaa, sanoo sillalla kulkeva aasi. Enpä olekaan pitkään aikaan julkaissut yhtään reseptiä. Asia on korjattava heti. Muheva syksyinen ruoka on esimerkiksi tämä:

Linssiluteen keitto

paketillinen fileepekonia
1 purjo
2-3 valkosipulinkynttä
(pieni sipuli)
pari porkkanaa
1 peruna
(tilkka oliiviöljyä)
1,5 litraa hyvää kasvislientä
tomaattipyrettä
2 laakerinlehteä
timjamia tai muita yrttejä
3 dl punaisia linssejä

Leikkaa pekoni ohuiksi suikaleiksi ja ruskista ne kevyesti. Lisää joukkoon siivutettu purjo ja paloiteltu valkosipuli. Sekaan voi heittää myös silputun sipulin, jos maittaa. Pilko juurekset pieniksi kuutioiksi, ja lisää nekin kattilaan. Kiehauta kasviksia pekonin rasvassa. Voit lisätä tilkan öljyä, jos siltä tuntuu. Kaada päälle 1,5 litraa mielestäsi kasvislientä. Mausta muutamalla lusikallisella tomaattipyrettä, kahdella laakerinlehdellä ja oman makusi mukaisilla yrteillä. Timjami toimii aina. Hauduta kannen alla kymmenisen minuuttia. Lisää kolme desiä huuhdottuja, valutettuja punaisia linssejä ja hauduta vielä kymmenen minuuttia.

Tästä syö neljä ihmistä kerran tai kolme ihmistä kaksi kertaa, kunhan jämiä vähän jalostaa.

Kun soppaa keittää vähän pidempään, saa muhennoksen, jota voi seuraavana päivänä laittaa vaikka raejuuston kera tortillojen täytteeksi. Chilikastike tai salsa sopii mausteeksi oikein hyvin. Herkullisia ovat enchiladat: täytä tortillat linssimössöllä, kääri rullalle ja lado voideltuun uunivuokaan. Levitä muhennoksen loput tasaisesti rullien päälle ja ripottele huipuksi tyyliin sopivaa juustoraastetta (cheddar voisi olla aika jees). Paista uunissa, kunnes juusto on herkullisen sulanutta ja saanut vähän väriä.

Linssimössö sopii myös pakastettavaksi.

Perimä, kasvatus vai silkka sattuma?

2008-10-27T08:56:00.001+02:00

Viltsun opettaja kertoi vanhempainvartissa yhdestä uskonnontunnista*, jolla oli keskusteltu erilaisista perheistä.

Joku oli viitannut ja kysynyt: ”Kenen vanhemmat onkaan eronnut? Miltä se niinku oikeen tuntuu?” Viltsu oli nostanut kätensä, saanut vastausvuoron ja sanonut: ”No mä olin silloin vähän pienempi ja aluksi mä itkin ihan hirveesti mutta nyt mä oon jo tottunut.” Keskustelu oli siitä vielä jatkunut. Opettajan mukaan Viltsu oli onnistunut antamaan esimerkin erosta selviämisestä niille lapsille, joilla juuri silloin oli kotona vaikeaa.

Opettajan mielestä vastaaminen oli rohkea teko. En tiedä rohkeudesta, mutta minusta se kuulostaa ihan meidän Viltsulta, avoimelta ja keskustelevalta.

Ainakin kahdesta asiasta olen erityisen onnellinen. Ensinnäkin siitä, että Viltsu on osannut käsitellä eron noin hyvin ja pukea sen verbaalisestikin ihan omaan pakettiinsa. Ei toistele äidiltä lainattuja sanoja, vaikka toki olemme aiheesta paljon jutelleet, vaan on pohdiskellut omia kokemuksiaan ja kiteyttänyt ne sanoiksi.

Toiseksi olen iloinen siitä, että meillä kasvaa poika, joka ainakin vielä 7-vuotiaana osaa ilmaista tunteensa ja kertoo niistä reippaasti, kun kysytään. Ei tarvitse nyhtää pinseteillä ja tyytyä pariin vaivaiseen sanaan, joiden koostumus ei aukea, vaikka mikroskoopilla tutkisi.

Kelpaisi esimerkiksi monille aikuisillekin.

*) Kyllä, pakanapoikamme istuu ev.lut.-tunneilla, koska emme halunneet erottaa häntä porukasta. Tunneilla keskustellaan paljon, ja ussapäivät eli maanantait ovat ihmetystä täynnä. Meidän Viltsulle moni uskontoon liittyvä asia on ihan uutta. Esimerkiksi Jeesus on hänelle se vauva, joka tulee partiolaisten joulukalenterin viimeisestä luukusta - mutta luokassa nähtävästi on sellaisiakin lapsia, joille Jesse on tutumpi jätkä. Maanantaisin Viltsulla on aina uutisia tyyliin ”äiti arvaa mitä, Jeesukselle pistettiin naulat käsistä läpi, aattele!”. Olisin vähän huolissani, ellen tietäisi, että uskonnon kirja painottuu etiikkaan ja että opettaja on tolkun nainen.

Seinät ja mitä niiden sisällä on

2008-10-24T11:00:00.001+03:00

En olisi ikinä uskonut, että joudun tai pääsen tällaiseen uusperhekuvioon. Kotona on aina vähän mimmoinen kokoonpano milloinkin sattuu. Viltsulla on jopa kaksi kotia, minun ja isänsä luona. Voiko välitilaan juurtua? Tarvitseeko edes? Kantaako jokainen kotia sydämessään? Tai luoko oman kotinsa? On minullakin ainakin kaksi kotia, mökillä ja kaupungissa, ja maailma täynnä rakkaita ihmisiä, kuin perheenjäseniä.

Asumme entisillä sijoillamme, EM on muuttanut meille. Onneksi pärjäämme aika hyvin aika pienessä tilassa. En tiedä, miten Viltsun huoneen jakaminen onnistuisi, jos Piitu muuttaisi meille pysyvämmin – mutta syyt ovat ennemmin henkisiä kuin fyysisiä. Se on sitten sen ajan taisto. Voihan ajatella, että se on nukkumahuone ja Viltsun työhuone ja että leikkitila pidetään olkkarissa. EM pystyy luomaan itselleen oman kuplan läppärinsä ympärille, ja jos minulle käyvät seinät ahtaiksi, aina on parveke ja puisto.

Keväisen remonttihässäkän takia ajattelen, että tähän kämppään on mahduttava ainakin kaksi vuotta – sen verran että saan tavarat paikoilleen ja seinien maali ehtii vähän kulua. Toivottavasti tämä ei ole toiveajattelua. Jos on, ei auta muu kuin etsiä jotain muuta.

Elämän virtaan

2008-10-23T07:07:00.002+03:00

Kiitos kommenteistanne. Vastaan tässä kaikille yhteisesti.

Tuntuu valtavan hyvältä, kun joku tykkää, ottaa kiinni. Monta vuotta kului niin, että vaikka nautin elämästäni, sen kokonaissaldo meni aika kivuliaan puolelle. Ei olisi niin paljon haitannut, vaikka olisin jäänyt ratikan alle – Viltsu tietysti olisi surrut ja muille olisi jäänyt kamalasti siivottavaa. Nyt en missään tapauksessa haluaisi että niin kävisi.

Onnittelen itseäni siitä, että itsetuntoni ei erosta kolhiintunut vaan vahvistui. Nyt olen pikkuisen hoikempi ja paljon rehellisempi, tiedän paremmin, mitä tahdon ja mitä en ainakaan tahdo, ja mulla on nätimpi tukka. Minä voin olla minä. Voin syödä hyvänolon ruokia ja tehdä itse omaan elämääni vaikuttavia päätöksiä. Voin ottaa aikaa siihen, että istun ja katselen ikkunasta, kuinka tuuli heiluttaa puiden oksia.

Kun näille sentimentaalisille linjoille lähdettiin, ei pysähdytä tähän vaan jatketaan vähän pidemmälle. Lauantaiaamuna mökillä heräsin ennen muita, kaivoin muistikirjani esiin ja kirjoitin mahtipontisen julistuksen, joka nyt jotenkin sopii tähän:

Aion elää jokaisen päivän täysillä (sic). Tuntea jokaisen tunteen, liikuttaa jäseniäni, halata ja suukotella, istua sylikkäin, nuuhkia tuulia, laulaa, kirjoittaa, kokata, pyykätä, keskustella ja joskus jopa inttää, haukata liian isoja paloja, rauhoittua, katsella merelle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin keitän kahvit.

Pelasta mut, jos se käy sun almanakkaan

2008-10-22T21:42:00.003+03:00

Vuosi on kohta kulunut. On ollut hyvä vuosi. Siitä huolimatta annan itseni pikkuisen surra yhden haaveen sammumista. Jospa kohta saisin surun valmiiksi, voisin laskea seppeleen ja lähteä jatkamaan.

Saanko esitellä

2008-10-21T10:13:00.005+03:00

Asiat ovat edenneet siihen pisteeseen, että minun on syytä esitellä teille nykyinen uusioperheviritelmäni. Siihen kuuluu minun lisäkseni tämänhetkinen Elämäni Mies eli EM. Poikani Viltsu on tietenkin aina ajatuksissani, ja fyysisestikin hän on läsnä perheessämme useimpina arkipäivinä ja joka toinen viikonloppu. Joka toinen viikonloppu taas elämäämme sulostuttaa EM:n 2-vuotias tytär Piitu (nimi vetäisty hatusta). Joskus pitää joka toinen ja joka toinen saada jotenkin sopimaan yhteen, jotta lapset pääsevät tappelemaan keskenään. Aikataulujen rukkaaminen on onnistunut Viltsun isän suosiollisella avustuksella.

Viime viikonlopuksi olimme onnistuneet järjestämään niin paljon yhteistä aikaa, että pääsimme nelistään mökille. Oli ihanaa. Kotona on kiva olla, mutta mökkiviikonloppu virkistää paremmin kuin mikään muu.

Viltsun kanssa samoilimme metsässä suppilovahveroiden perässä. Emme löytäneet yhtään sientä mutta kylläkin muutaman paleltuneen mustikan, kasan hirvenpapanoita ja suuren määrän ketunkoloja ja pupunpesiä.

Mökillä kävimme kaivuuhommiin. Viltsun lelu-ukkeleilla on rannassa hieno kivistä ja lankuista kasattu linnoitus, joka on kestänyt yllättävän hyvin säitä ja talvia. Sen ympärille tarvittiin vallihauta. Minä kaivoin, Piitu kantoi vettä ja Viltsu jakoi meille ohjeita: "Kaiva tosta! No kaiva nyt se syvemmäks!! Nyt tarvitaan lisää vettä ja äkkiä."

EM toteutti miehisyyttään sen verran laajan polttopuuprojektin parissa, että päätimme lasten kanssa saunoa kolmistaan. Viltsu pulahti hyiseen rantaveteen, minä tuskin tarkenin isoavarvasta kastella, ja Piitu fiksuna tyttönä katseli menoamme saunan terassilta.

Minun piti mennä vielä EM:n kanssa yösaunaan, mutta nukahdin iltasatukeikalla sen verran syvään uneen, että juuri ja juuri jaksoin herätä hammaspesulle. Hiukan sentään kahdestaan tirkistelimme kuutamoa. Keski-ikäisten lemmenliekki on yllättävän vahvaa tekoa, mutta ei sekään ihan kaikkea kestä. Koko päivän ulkoilun päälle kun syö tuhdin illallisen ja juo pari lasia viiniä, se sammuu kuin saunalyhty.

Sunnuntaina sateli, ja ajattelimme jo lähteä ajoissa kotiin, mutta sitten lössähdimmekin mökkiin juomaan mehuglögiä ja lueskelemaan. Ikkunasta näkyvä maisema oli kumminkin vähän hienompi kuin kotona. Tai ainakin erilainen.

Alkuillasta ajelimme nelisin kotiin sateessa ja hämärässä. Ajattelin, että tällä porukalla on hyvä tehdä matkaa.

"Mitä Aapolla muka on sellaista mitä mulla ei oo?"

2008-10-05T14:56:00.004+03:00

Viltsu tapasi kirjastossa pitkästä aikaa entisen päiväkotikaverinsa, joka oli jonkin aikaa pois kuvioista, koska oli muuttanut isiensä maille (näin meillä täällä monikulttuurisissa kaupunginosissa). Nyt kaveri oli ilmeisestikin palannut takaisin kotiin. Pojat juttelivat keskenään kuin maailmanmiehet ikään.

Kaveri: "Tunnetsä Sofian*?"

Viltsu: "Joo. Se on meidän koulussa."

Kaveri: "Tiesitsä et se rakastaa poikia?"

Viltsu: "Ai."

Kaveri: "Se rakastaa mua. Ihan kauheeta kun se rakastaa mua koko ajan."

Viltsu: "Ei se sua enää muista. Nyt se rakastaa Aapoa*."

* Nimet ehkä muutettu.

Tähänkö sitä on tultu? Pitääkö alkaa jo valmistautua miniäehdokkaisiin?

Kauneus on pientä ja matalaa

2008-10-03T08:44:00.004+03:00

Lokakuu. Ei yhtä levoton kuin syyskuu. Viimeinen mahdollisuus nauttia valosta ja kohtalaisesta lämmöstä ennen marrakuun pimeitä.

Tuntuu jo nyt, että tästä tulee hiljainen päivä. Tiedättehän ne päivät, kun ei saa juuri mitään aikaan, haahuilee ja tuijottelee vain. Ottaa lunkisti niin ehkä jotain tapahtuukin, saa pari työjuttua eteenpäin, pesee pyykkiä, tekee lasten kanssa pizzaa. Tämmöisiä varovasti suunnittelen. Kunhan nyt ensin kahvia ja Hesari.

Mulla on peräti kaksi kunnallisvaaliehdokasta eikä hajuakaan, millä perusteella teen lopullisen valinnan. Asuinpaikka? Pätevyys - mitä se sitten onkaan? Molemmat ovat ihan hyviä ehdokkaita, enkä usko, että kumpikaan pääsee läpi. Jommankumman numeron aion lappuseeni raapustaa.

Aurinko puskee pilviä tieltään. Pikkuisen harmittaa, etten ottanut kameraa mukaan töihin, sillä osaan kuvahaasteista on vielä vastaamatta. Olkaa kärsivällisiä ja ottakaa omppu kommenttilootasta. Ne ovat nyt niin hyviä, että kun niitä syö, voi rakastua maailmaan.

Elämäni Mies ja muita yksityiskohtia

2008-09-29T10:02:00.000+03:00

Tiinan toiveista jäi täyttämättä vain yksi: kuva jääkaapin ovesta ulkopuolelta. Jääkaapin ovessa on liikaa valokuvia, laskuja ja muuta privaattia, mutta sen sijaan, saanko esitellä, pakastekaapin ovi (siivottu versio). Fair play -kortti on ansaittu junnufutiksessa, ja elämäni mies -kortin sain Kauralta ja Oharilta ihan ilman omaa ansiotani. Jos joku nyt luuli, että aion oikeasti esitellä täällä Elämäni Miehen, olen pahoillani aiheuttamastani pettymyksestä. Ei tapahdu ihan heti. Sen voin paljastaa, että ainut yhtäläisyys kortin komistuksen ja tämänhetkisen EM:n välillä on se, että myös EM tykkää kuljeskella pelkissä kalsareissa.

Rappiotäti pyysi kuvaa lempimukistani. Tällä hetkellä se on tämä muumimuki, olisikohan nimeltään uimahyppy? Tykkään mukin väreistä ja muumin rohkeasta sukelluksesta - eteenpäin mennään vaikka mahaplätsillä. Samassa kuvassa näkyy lempilaitteeni läppäri-Eikka, jonka Jenni toivoi näkevänsä. Keittiönpöytä ja pöytäliina ovat vastaus Katalle, joka halusi nähdä jotain kodistani. Pöytä on peräisin 60-luvulta vanhempieni ensimmäisestä yhteisestä kodista, sieltä, missä minäkin vauvana asuin. Jospalle tiedoksi: juuri tämä pöytä on esine, jolla kodissani on minulle eniten tunnearvoa (jos jätetään pois laskuista ilmiselvät jutut kuten valokuvat ja jotkut korut).

Lopuksi vielä Minhin toinen toive: kuva kodin ikkunasta. Näin kauniin syksyistä meillä on tänään täällä betonilähiössä.

Lisää kuvia tulee, kunhan ehdin niitä ottaa. Tiedän jo tasan tarkkaan, mitä kuvaan esimerkiksi Katalle, joka halusi nähdä jotain, mitä minä näen päivittäin ...

Suuri kenkäpostaus

2008-09-28T10:14:00.015+03:00

Tiina antoi minulle vihdoin tekosyyn ottaa kuvia kengistäni ja julkaista niitä täällä. Oletteko valmiit? Täältä tulee:

Heti ekalla kuvalla lyön ainakin kaksi kärpästä, sillä Minh pyysi kuvaa ihkuimmista kengistäni. Nämä Art Companyn popot ovat suosikkini, koska niillä on niin hyvä kävellä. Hassu ulkonäkö on plussaa.

Myös näillä retro-adduilla tepastelen ahkeraan.

Nämä popot jouduin ostamaan, kun yksiin bileisiin oli pakko saada hopeanväriset kengät. Ehkä vielä joskus keksin niille muutakin käyttöä.

Tällaisia joudun joskus käyttämään töissä. Vähän liian siistit mutta muuten ihan söpöt.

Tässä uusin hankintani. On tällä parikin. Nämä nilkkurit ovat siistit mutta silti aika ihkut.

Tässä toinen suosikkitalvikengistäni. Tuon vihreän tsydeemin voi vetää pidemmäksi, jolloin se lämmittää viluisen täti-ihmisen säihkysääriä. Art Companyn kengät ovat parhaita. (Kappas vaan. Mainitsin Art Companyn kahdesti samassa tekstissä. Sponsorit, huomio?!)

Tämä kuva piti ottaa, koska Sun äitis mielestä minulla on aina puukengät jalassa. Eikä hän vallan väärässä olekaan. Puukkareita on useampi pari, tässä tällaiset vähän vähemmän käytetyt. (Siltä varalta että sponsoreita on enemmänkin liikkeellä: tykkään myös Espritin kengistä. Vink vink.)

Last but not least yhteiskuva: kengät, varpaat ja oikeassa reunassa pieni kaistale sohvan selkänojaa.

Kaura toivoi kuvaa varpaista. Suojelen mielenterveyttänne sen verran, että tämän enempää en varpaitani esittele. Ne ovat nimittäin käsittämättömän rumat. Älkää katsoko kovin tarkkaan myöskään kivettyneitä kantapäitä ja helman alta tursuavia säärikarvoja. Kuka sitä sunnuntaiaamuisin olisi priimakunnossa, en minä ainakaan.

Tiina taas pyysi kuvaa sohvan alusesta tai sohvasta. Sohvan alta en saanut kuvaa, koska valoa ei ollut tarpeeksi, mutta voin kertoa, että siellä on pölyä, muruja ja sähköjohtoja. Käyttäkää mielikuvitustanne. Sohva on tylsä, koivupuinen IKEAn viritys. Sen päällä on ruskea päiväpeitto ja läjä sinisiä ja violetteja nojailutyynyjä. Etsin pari vuotta sohvaa, joka mahtuisi ainoaan tilaan, johon se minun huushollissani sopii. Sohvan piti olla sopiva löhöilyyn, ja siinä piti olla yksinkertainen vuodemekanismi. Ainut kriteerit täyttävä mööpeli löytyi IKEAsta. Sohvanmetsästyksen huvittava puoli paljastui, kun olin saanut uuden sohvan paikoilleen ja siskoni tuli sitä katsomaan. "Toihan on just samanlainen kuin se meidän sohva, joka ei kelvannut sulle pari vuotta sitten", sisko tokaisi. Niinpä niin. Huonekalujen ja muun roinan kierrätys toimii perheessämme enimmäkseen hyvin, mutta joskus vaan on pyörä keksittävä kahteen kertaan.

!!!SPOILER ALERT!!! Seuraavassa kuvapostauksessa ainakin lempilaite, lempimuki, kaistale pöytäliinaa, vihreä kortti ja elämäni mies. Pysykää kanavalla!

Kai minunkin sitten pitää

2008-09-25T09:15:00.002+03:00

Toivokaa minultakin jotain kuvia. Kiltti pliis. Jos ette toivo, ryömin sohvan alle ja delaan.

Edit: Anteeksi sähläys. Poistin yhden postauksen kokonaan, koska aloin epäillä, ettei kuva sittenkään ollut riittävän suttuinen. Kiitos fantastisista kuvatoiveista, lupaan, että ne toteutuvat! Lisääkin toiveita saa esittää.

Apua!

2008-09-24T12:12:00.003+03:00

Kaikki varmaan osaavat itsekin etsiä hyödyllisiä linkkejä erilaisilta sivuilta. Siltä varalta, että joku on ihan lamaantunut eikä jaksa, tässä pari minun mielestäni hyvää vinkkiä:

Eilisen kaltaisina uutispäivinä tuppaa moni asia menemään ohi silmien ja korvien. Ennen kuin Kauhajoki alkoi tulvia yli, olin jo saanut aamujärkytykseni Hesarista: R-kioski pyytää palauttamaan vajaat 30000 lelukoiraa ftalaatin vuoksi. Kyse on hellyttävistä, isopäisistä otuksista, joista tuli suursuosikkeja ainakin minun tuttavapiirini alle kouluikäisten keskuudessa. Tarkistakaapa leluhyllyt ja -laatikot, ettei niissä vain majaile myrkyllisiä basseteja, bulldogeja tai mopseja.

Tähän sopiikin hyvin jatkoksi tämä tieto: ihmiskunta alkoi eilen elää yli varojensa, sillä nyt on kulutettu kaikki luonnonvarat, jotka maapallo tänä vuonna tuottaa. Vielä vuonna 1987 luonnonvarat riittivät joulukuun loppupuolelle asti, ja pari vuotta sitten ylityspäivä oli 9.10. Vauhti se senkun kiihtyy. Kuka tässä vauhdissa viihtyy?

Kauniit ystävät postikortteja lähettää

2008-09-18T13:06:00.002+03:00

En ole lukenut runoja todella pitkään aikaan. Riveilleni pujahtaa raporttikielen sanoja. Olen valahtanut kapeaan putkeen, jonka haarautuvia suuaukkoja en näe. Kahlaan aineessa, jonka koostumusta en halua tietää, olen nukkunutkin aivan liian vähän.

En ole velkaa kenellekään. En ole testannut verkkoani, koska en ole pudonnut kovin korkealta. Luulin että päästötodistuksen jälkeen elämä muuttuisi vaikeammaksi, mutta sehän on ihan sileä, tämä putken pohjalla kulkeva tie.

Maailma on täynnä sanoja, suurin osa niistä on turhia. Miksi niihin on niin rakastunut? Niitä haalii itselleen kuin ne tekisivät onnellisiksi. Olen niin tärkeä, että minulla on tämäkin sana, voin ripustaa sen rintapieleeni ja ihailla sitä peilikuvasta.

Rakkaus on sana joka sanotaan minulle tietyllä hetkellä, silloin kun kumpikin makaa lakanoiden välissä ja maistaa nihkeän ihon. Salaa kuuntelen sitä omassa suussani mutta se kuolee ennen kuin pääsee huulille. Voisin huutaa sen ääneen syksyisessä metsässä. Kun ketään ei ole kuulemassa. Olisin kuin kaatuva puu.

En ole mistään kohtaa kiiltävä vaan hiukan rähjäinen ja rypistetty, sieltä täältä kulunut. Joskus polkaisen itseni irti pohjasta ja leijun vapaasti maailmassani, tartun muihin ja päästän irti.

Yksisuuntaisen peililasin takaa kaikki voi näyttää helpolta.

***

Ensimmäistä kertaa noin sataan vuoteen päätin taas osallistua Runotorstaihin. Noin toista kertaa ikinä osallistun enempi proosarunon tyyppisellä yritelmällä. Ei se kuulkaa ole niin helppoa, runoileminenkaan.

Ei tämän listan kasaamiseen mennytkään kuin viikko

2008-09-16T08:16:00.004+03:00

Satujatar haastoi minut tähän musameemiin:

Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia. Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!

Hmmm ... vaikeaa! Viime aikoina olen kuunnellut lähinnä remontin ajaksi piiloutuneita ja uudestaan löytyneitä ikivanhoja levyjäni Buena vista social clubista Ypö viiteen ja taistolaislauluista Guns'n'rosesiin. Niin, ja rankkojen työpäivien jälkeen kuuntelen aina mieluiten suosikkibiisiäni hiljaisuutta.

Kun oikein pohdiskelin, päädyin kuitenkin lopulta seuraavaan listaan. Listasta tuli jotenkin oudon melankolinen, mutta sellainen syksy on. Rauhallinen, nostalginen ja samalla varovaisen toiveikas.

Näitä biisejä olen viime aikoina eniten itse hyräillyt:

1. Christy Moore: Mad lady and me
En löytänyt tätä Youtubesta enkä Myspacesta, mutta kuunnelkaa vaikka Missing you täältä. Christy on tavallisen näköinen kaljupäinen setä, mutta keikalla hän saa ihmiset hyppysiinsä ihan pelkällä läsnäolollaan. Pääsin kuulemaan häntä Savoy-teatterissa joskus parikymmentä vuotta sitten, ja vieläkin se on yksi hienoimmista konserttikokemuksistani ikinä.

2. Laura Sippola: Harakat haaskalla
No voi pannahinen, ei tätäkään ole missään tai sitten en vaan osaa löytää sitä. On nää muutkin hyviä, kuunnelkaa vaikka. Ostin Mieli-EP:n Lauran keikalta viime talvena, siitä tulee hyvälle tuulelle.

3. Anna Järvinen: Kom hem
Valitse raita täältä. Sain tämän levyn joululahjaksi yllättävältä taholta. Levy ei kolahtanut mitenkään kerralla, mutta kun olin kuunnellut sitä vähän aikaa, liikutuin niin, että kyyneleet alkoivat valua. Niin että kai se osui ja upposi? On siinä ja siinä, meneekö tämä biisi liian lällyksi, mutta sanat ovat minun mielestäni järisyttävän kauniit: Hos mig är du märklig, hos mig är du verkligen overkligt fin. Voiko toiselle sanoa mitään ihanampaa?

4. Duffy: Mercy
Ei varmaan saisi diggailla tämmöistä hittibiisiä, mutta ei voi mitään. On tässä jotain soulia ja selvää korvamatoainesta. Sitä paitsi kaikki saavat edustaa mitä näkemystä tahansa, seuraavasta biisistä selviää, mitä mieltä minä olen:

5. Joan Jett: Bad reputation

I don't give a damn. Ja siks toisekseen I love rock'n'roll, vaikkei sitä tästä listasta huomaa.

Nuorison ääni kuuluviin!

Pitäähän Viltsun saada tehdä oma vitosensa. Varsinkin kun meillä on sama tilanne kuin varmaan kaikilla muillakin: aikuiset joutuvat kuuntelemaan ensisijaisesti sitä mitä nuoriso haluaa. Onneksi Viltsun musiikkimaku on laaja eikä kovin kaukana omastani.

1. Risto Räppääjä: Viluräppi
Vilu ja nälkä ihmistä syö. On pohjolassa pimeä yö. Jou! Risto Räppääjä -leffa on hitti, ja sen soundtrackia kuunnellaan harva se päivä.

2. Apulanta: Maanantai (onpa muuten erikoinen video)
Apiksen biiseistä tämä ei alun perin ollut Viltsun suosikki, mutta äiti on kuunnellut sitä niin taajaan että on saanut poikansakin hoilaamaan mukana ... Niin sitä nuorisoa turmellaan.

3. Tehosekoitin: Kaikki nuoret tyypit
Pitäisiköhän minun olla huolissani siitä, että 7-vuotiaan poikani lempparibiisin mukaan kaikki nuoret tyypit tahtoo mennä sekaisin ...? Niin sitä nuorisoa turmellaan.

4. System of a Down: Hypnotize
Niin sitä nuorisoa turmellaan.

5. Deep Purple: Smoke on the water
En ole ihan varma, onko Viltsu ikinä kuunnellut koko biisiä, mutta tättättää, tättätädää pitää opetella soittamaan joka ikisellä instrumentilla, joka talosta löytyy. Musiikkiopistotaustasta on edes sen verran hyötyä, että äiti pääsee kerrankin pätemään. Ilmainen vinkki lapsille: ruinatkaa vanhemmiltanne, että saatte mennä soittotunneille. Aikuisena ette tule sitä katumaan.

Haastan Hestian ja Helenin. Tartteehan meidän löytää uusia baarilauluja.

Toiveet täyttyvät

2008-09-15T15:00:00.003+03:00

Sain Auringonkukkametsältä tunnustuksen. Suuret kiitokset! En jaa sitä kenellekään, koska minusta näyttää, että kaikki ovat saaneet sen jo. Mä rakstan kaikkien teidän blogeja, vaikka en ikinä ehdikään kommentoida ja olen muutenkin lusmu. Iso hali!

P. S. Kiitos blogikyselyyn osallistuneille. Oikea lottorivi tulee tässä: 7, 14, 22, 23, 26, 28 ja 37, lisänumerot 1, 12 ja 33. Loput toiveet täytetään myöhemmin asiallisessa järjestyksessä.

Tänään ei tarvii olla onneton

2008-09-09T19:34:00.006+03:00

Eilen koulussa oli keskusteltu perheistä: keitä perheeseen kuuluu ja mitä heidän kanssaan tehdään. Viltsun mielestä hänen perheeseensä kuuluu kolme henkeä: hänen lisäkseen isi ja äiti.

Minusta tämä oli aika mielenkiintoinen vastaus siihen nähden, että isi ja äiti ovat asuneet erillään kohta vuoden ja kummankin nurkissa luuhaa uusi puolisoehdokas. Pikkusiskoehdokkaitakin on siunaantunut kaksin kappalein.

Kysyin, että mitäs jos isi muuttaa tyttöystävänsä kanssa tai äiti poikaystävänsä kanssa yhteen. Viltsu oli sitä mieltä, ettei se vaikuta tähän perheasiaan millään tavalla. Kysyin, että mitäs pikkusiskoehdokkaat sitten olisivat. Viltsu vastasi: "Kavereita."

Niinpä.

Kaikissa uusperheen oppaissa korostetaan uuden porukan perheytymistä. Uusperheen aikuisten pitäisi luoda lapsille, sukulaisille, ystäville ja naapurin sedän kummin koulukaverin kaimalle selkeä mielikuva siitä, että ME olemme nyt perhe ja kaikki vanhat kokoonpanot sopii unohtaa. Mutta onko se nyt niin paha, jos lapsi ajattelee, että isi ja äiti ovat hänen perheensä? Eikö se ole aikamoista ihkurealismia? Tuntuisi, että lapsella on turvallinen olo, jos hän noin tuumaa.

Toim. huom. kyseessä oleva lapsi tykkää kuitenkin viettää aikaa uusien perheenjäsenehdokkaiden kanssa. Miksi ei tykkäisikään, ovathan he kavereita.

Pohdituttaa tietysti, onko kyse siitä, että Viltsu vieläkin haikailisi meitä yhteen. Varmaan haikaileekin elämänsä loppuun asti. Toisaalta juttelee asumisjärjestelyistä luontevasti eikä näytä millään tapaa kärsivän tilanteesta. (Dämit. Kiduinko turhaan niin monta vuotta naimisissa?)

Pohdituttaa myös, mitä sitten kävisi, jos Viltsu saisikin oikean puolisisaren tai -veljen. Hän on kummassakin uusioperheessä vieraileva tähti, ei asu oikein kummassakaan eikä ole läsnä kaikissa tilanteissa. Miten varmistettaisiin, ettei hän tunne itseään ulkopuoliseksi?

Turha kai spekuloida. Tässä vaiheessa kuvittelisin, että on ihan hyvä vaan, jos lapsi ajattelee, että isi on isi ja äiti on äiti ja heihin voi aina turvata. Vai? Jos jollakulla on hyviä vastauksia, niitä sopii esittää kommenttilootan uumenissa.

On tässä kaupungissa vaikeaa, tai sitten ei

2008-09-06T00:38:00.004+03:00

Odotusten vastaisesti pääsin piipahtamaan blogimiitissä. Kiitokset HKL:lle ja ysiratikalle, jonka reitin ansiosta kävelymatkani Weeruskaan on kutistunut entisestä 20 minuutista kymmeneen. Aleksis Kiven kadulta pääsee nykyisin suoraan Teollisuuskadulle, miettikää sitä.

Miitissä Sun äitis kirjasi osallistujia siihen malliin, että kohta varmaan on odotettavissa hieno rapo. Kiitokset Sun äidilles! Äitejä aina tarvitaan. Muuten kukaan ei pysyisi perillä mistään.

Olin ihan tylsä ja juttelin vain ennestään tuttujen eli Sun äitis, Hestian ja Veeran kanssa. Rappiotätiin sentään tutustuin ja ihastuin. Lisäksi lauloin jonkun vaalean naisen kanssa, joka ei ollut edes paikalla. Kiitokset järjestäjille! Seuraavalla kerralla ehkä tulen jatkoillekin.

P. S. Alkakaa seurata Muistojen Helsinkiä. Siellä ei ole vielä tapahtunut kovinkaan paljon, mutta kohta tapahtuu. Kiitokset muille muistelijoille!

Nörtteily onnistuu nakunakin

2008-09-05T09:22:00.001+03:00

Viltsu on ollut tällä viikolla monta iltaa isällään. Nykyisen elämäni miehen kanssa olemme käyttäneet tilaisuuden hyväksemme ja harrastaneet aikuisten asioita: estotonta nörtteilyä.

Ensimmäinen riitamme ei suinkaan syntynyt kotitöistä, vaikka niissä olisikin riitelemistä. Ehei, se syntyi siitä, että minun mielestäni elämäni mies käytti liikaa aikaa Eikan hiplaamiseen. Eikka on läppärini, jos ken ei sattunut tietämään. Enkä edes ollut mustasukkainen hiplaamisesta vaan Eikasta itsestään. En ehtinyt ikinä lukemaan blogeja tai naamakirjailemaan, kun huushollin ainut tietokone oli koko ajan miehen hallussa. Niinpä pakotin miehen ostamaan oman kannettavan.

Sellaista se on näiden eronneiden miesten kanssa. Vaikka niillä olisi pelit ja vehkeet tallella, joskus niiden koneet ovat jääneet sille tielleen.

Kahden kannettavan myötä meillä on oikein sopuisaa.

Tässä iltana muutamana olin ollut myöhään töissä, ja kun tulin kotiin, mun oli pakko nopeasti tarkistaa yksi juttu naamakirjasta. Ryntäsin takki päällä suoraan olkkariin Eikan luo, en edes "moi" sanonut kenellekään muulle. Sen yhden jutun tarkistamiseen ei kauaa mennyt, ja jostain syystä kerrankin heti sen jälkeen kirjauduin ulos. Minkä jälkeen välittömästi keittiöstä kuului vähän äkäinen: "Mitä sä nyt lähdit kun mä olisin just laittanut sulle viestin!"

Tässä ei olisi mitään hupaisaa, ellei residenssimme olisi niin pieni. Keittiön ja olkkarin välillä ei ole edes kunnon seinää. Vaikka olimme miehen kanssa eri huoneissa, istuimme jotakuinkin vierekkäin. Olen ollut kokoustiloissa keskustelemassa ihmisten kanssa, jotka ovat istuneet kauempana minusta.

Eilen sitten päätimme viettää oikein romanttista kahdenkeskistä laatuaikaa. Kaadoimme punkkua laseihin, sytytimme kynttilän, istahdimme keittiön pöydän ääreen nenät vastakkain - ja onnellisesti hymyillen avasimme kumpikin koneemme. Mies räiski menemään jotain nettipeliä, minä taas jutskailin kavereille maailman toiselle puolelle.

Tällä viikolla naamakirja on tarjonnut erityisen kivoja ylläreitä. Kaverini merten ja vuosien takaa löysi minut sieltä ja otti yhteyttä. Olen myös useampana iltana sattunut yhtä aikaa linjoille eteläisessä ja pohjoisessa Amerikassa majailevien ystävien kanssa. Kyllä kai sitä voisi chattailla muuallakin kuin naamakirjassa, mutta minä nyt satun tykkäämään siitä.

Ei minun tarvitse välttämättä lähteä minnekään, jos voin keittiön pöydän äärestä katsella kuvia ja jutella ihmisten kanssa. Ekologisesti kestävä vaihtoehto. Ja sikälikin hyvä, ettei mulla ole mitään päällepantavaa.

Siitä tulikin mieleeni, että vielä on muutama päivä aikaa vastata sivupalkin kyselyyn. Kaikki toiveet täytetään tai ainakin yritetään. Onneksi kovin moni ei ole toivonut päivän asuja, koska ... (kaikki yhteen äneen:) mulla ei ole mitään päällepantavaa.

Seuraava kysymys suuntautuu naispuolisille lukijoille (eipä täällä ole miehiä näkynytkään), jotka ovat lähestyneet neljänkympin rajapyykkiä minua ennen. Omalla kohdallani se tietysti häämöttää niin kaukana tulevaisuudessa, ettei siitä tarvitsisi huolta kantaa, ellen jo nyt joutuisi kärsimään siihen liittyvästä ilmiöstä. Kertokaapa, arvon naiset, kävikö teillekin niin, että painovoiman vaikutuksesta fyllit putosivat - jopa siinä määrin, että vaatteet kävivät liian isoiksi? Omasta mielestäni en ole kokonaisuutena laihtunut yhtään, täytteet vain ovat valuneet eri paikkoihin, ja nyt farkut kirjaimellisesti putoavat päältä. Numeroa pienempiin housuihin en kuitenkaan mahdu, luulisin, eikä mulla ole varaakaan uusia koko garderoobia. Mikä neuvoksi?

Aamu tulee, oletko valmis

2008-09-02T23:28:00.009+03:00

Minh suositteli aamusivujen kirjoittamista. Kyse on siitä, että joka aamu ensi töikseen kirjoittaa käsin kolme A4-arkkia täyteen. Aamusivujen kirjoittamisen pitäisi avata lukkoja ja toimia meditaationa. Pointteja ovat kirjoittamisen säännöllisyys ja se, että sivuja ei näytä kenellekään.

Idea tuntui hyvältä, ja niinpä päätin tänä aamuna kokeilla. Olen ennenkin saanut paljon apua kirjoittamisesta: teininä ja parikymppisenä päiväkirjasta, myöhemmin runoista ja muistikirjasta. Ex-mieheni kanssa kävin kirjeenvaihtoa aviokriisin jälleen kerran velloessa kolmisen vuotta sitten - se taisi olla ainoa toimiva kommunikaatiomme tällä vuosituhannella.

Kirjoittaminen antaa samanlaista apua kuin puhuminen tai keskusteleminen: se auttaa jäsentämään ajatuksiaan. Kun sanat ovat pullahtaneet paperille, niitä voi pysähtyä katselemaan. Voi tulla uusi oivallus, voi ymmärtää syitä ja seurauksia, ja joskus voi hyväksyä sen, että syitä ja seurauksia ei ole. Joskus on vain huonoa tuuria, liian monta mokaa ketjussa, liian vähän yhteisymmärrystä ja hyvää tahtoa.

Blogia olen alusta asti kirjoittanut sillä mielellä, että sitä muutkin lukevat. En voi tietää, keitä he ovat, ja siksi olen halunnut säilyttää ulkokohtaisuuden ja anonymiteetin (vaikka annankin niin paljon vihjeitä, että kaverit varmasti tunnistavat). Blogikirjoittamisesta on ollut toisenlaista apua, koska sen kautta olen saanut vertaistukea. Elämä ja eroaminen olisi ollut monin verroin vaikeampaa ilman Oharia, Kauraa, Heleniä, Elmaa, Sun äitiäs, Hestiaa, Minaa, Allya, Jenniä, Satujatarta , Kataa ja sori jos unohdin jonkun tässä tunnekuohussani.

Aamulla herätessäni aamusivuille ei tuntunut olevan välitöntä tarvetta. En havainnut elämässäni ainuttakaan ratkaisematonta ongelmaa tai avaamatonta lukkoa. Aamukahvikin oli keitetty valmiiksi minua varten. Nyt on se viikko kuukaudesta, kun elämä tuntuu suorastaan seesteiseltä. (Voi kun ei tarvitsisi elää kuukautiskierron mukaan. Vaikka onhan toisaalta jännää olla hormoneittensa orja. Aina on jotain mitä syyttää tai kiittää.)

Kun aloitin aamusivujen kirjoittamisen, luulin, ettei minua mikään paina, mutta kas vaan: kun olin päästellyt kolmisen sivua tajunnanvirtaa, alkoi kiteytyä ongelma - keskeneräinen remppa - ja lukko - avioeron lopullinen läpikäyminen. Pahus kun kumpaakaan ei voi kukaan muu suorittaa, vaan itse on käärittävä hihat. Löytyisiköhän aamusivujen avulla keinoja, joilla kumpikin homma helpottuisi?

Ainut pulma on se, että tuskin pääsen huomenna ylös sängystä puolta tuntia ennen kuin pitää. Mikä taika siinä on, että aamusivuja pitää kirjoittaa joka aamu? "Vain otettu lääke auttaa", niinkö?

Edit 3.9.: Iltamyöhään kirjoitetusta tekstistä jäi pois pari yksityiskohtaa, jotka kävin lisäämässä sinne. Niin, ja tästä aamusta - en tietenkään jaksanut nousta tarpeeksi ajoissa. Uusi yritys huomenna.

Tänään on se päivä jolloin

2008-08-27T09:01:00.003+03:00

Syksyn korvalla kuuluu aina miettiä, mihin tämä blogi on oikein menossa. Miksi kirjoitan tätä ja kuka tätä edes lukee?

En jaksa rasittaa teitä arkielämäni mitättömillä pikku sattumuksilla, niitä varten on naamakirjan statusupdatet. Ammatillisista tai yhteiskunnallisista aiheista minulla ei ole kerrassaan mitään sanottavaa, ja sen voin sanoa duunin kahvihuoneessa. Ruokabloggaajaksi minusta ei ole, koska koko kesänä olen kokkaillut niin vähän, etten enää edes muista, mistä kettiö pannaan päälle (ai ei vai? no siitä se sitten johtuu). Fäshönbloggaajaksi minusta ei myöskään ole, vaikka mieleni tekisikin esitellä teille Tallinnan kenkäalennusmyyntien saaliini. Alkaisinko neulebloggaajaksi? Onhan mulla se 12 vuotta sitten aloitettu villapaidan tekele, jos vaikka nappaisin kuvan siitä.

Meemeihin on hauska vastata, mutta epäilen, että niitä on vähemmän hauska lukea, ellei sitten satu olemaan yhtä hulvaton kirjoittaja kuin Tiina. Näitä vastauksia lukiessani nauroin itseni tärviölle. Suosikkikysymykseni ovat numerot 24 ja 30.

Auringonkukkametsän yllytyksestä vastasin verkkosivujen tekijöille tarkoitettuun kyselyyn. Olisin vinkannut siitä teillekin, mutta kappas vaan, vastausaika on jo umpeutunut. Kaikenlaiset tutkimukset ovat aina hyödyllisiä, ja erityisen tärkeää on, että vastaajien joukkoon valikoituu sellaisia huipputyyppejä kuin sinä, minä ja Hentun Liisa. Siksipä pistinkin pystyyn oman kyselyni, se on sivupalkissa, vastatkaa siihen (kaikki jotka lukevat tätä riiderin ikkunasta, hopi hopi, tervetuloa tänne blogin puolelle!).

Jostainhan se on aloitettava. Blogillisen on pakko yrittää.

Sekavan jorinan päätteeksi jotain ihan muuta siltä varalta, että joku ei ole tätä vielä mistään lukenut tai on sattunut unohtamaan: ensi viikon perjantaina 5.9. on Alppilan Weeruskassa blogimiitti, johon ovat tervetulleita blogeja kirjoittavat, lukevat, kommentoivat ja muuten vain kiinnostuneet. Se tarkoittaa juuri sinua! Siellä ehkäpä nähdään.

Suuria voittoja

2008-08-22T07:50:00.003+03:00

Viltsun eilisessä futismatsissa tuli voitto ja lähti hammas. Arvatkaa, kumpi oli suurempi uutinen? No hammas tietysti.

Siltä varalta, että joku tekee vertailevaa tutkimusta siirtymäriiteistä, voin empiiris-subjektiivisesti kertoa, että meillä päin hammaskeijun vierailu on top-kolmosessa. Tarkemmin ajateltuna en edes keksi, mikä olisi sitä isompi juttu. Se että oppii ajamaan autoa?

Viltsulle jokainen irronnut hammas on kullan arvoinen tai ainakin huomattavasti arvokkaampi kuin se 50 senttiä, jonka pihi hampukeiju tuo. Hänen hampaansa eivät ole kovia irtoamaan. Eilinen tapaus oli vasta neljäs, ja sitäkin oli heiluteltu huhti-toukokuusta lähtien. Syytän geenejä a) koska se on niin kätevää ja b) koska itseltäni hammaslääkäri joutui vetämään viimeisen maitohampaan.

Toinen iso juttu on tietenkin koulun alkaminen. Minusta on ollut kiinnostavaa huomata, että siirtyminen eskarista kouluun ei sinänsä ole lapsille mitenkään ihmeellistä - vaikka onkin kiva käydä päiväkodin aidalla roikkumassa ja brassailemassa läksyillä ja koulurepuilla. Sen sijaan hienoa on kaikki, minkä uuden elämänvaiheen myötä saa tehdä itse. On siistiä tehdä itse aamupalaa ja sikasiistiä kulkea itse kouluun.

Mun vauvalla on tuplakolo yläleuassa, ja aamuisin se hyppää tyynen rauhallisesti yksinään ratikkaan ja ajelee sillä kouluun. Saatan sen pysäkille ja jään hetkeksi siihen seisomaan sydän kurkussa. Mun vauva! Sitten se soittaa mulle koulunpihalta. Jos kaverit ovat jo tulleet, puhelu on lyhyt, mutta jos niitä pitää odottaa, äidin kanssa voi rupatella sen aikaa. Muuten voi vaikka tulla itku, koska yksin on niin kurja odotella.

Taitaa päteä edelleen se, mitä Viltsu totesi kolmivuotiaana: "Mä oon iso poika jo! Vaan vähän pieni."

Tänään on juuri oikea aika

2008-08-18T17:09:00.004+03:00

Kesän kääntyminen syksyksi on hienoa aikaa. Koulu alkaa, jumppa alkaa, postiluukusta tupsahtaa Juhlaviikkojen ja oopperan ohjelma. Voi rapsuttaa mullat kantapäistään ja ruveta taas kaupunkilaiseksi. Mitä siitä, että loma on ohi ja illat kääntyvät pimeän puoleen - voi sytyttää kynttilän, istua parvekkeella ja katsella oudon riemun tuntein syysmyrskyssä taipuvia puita.

Lattiaremontti venyi kesäkuun puolelle, ja sen jälkeen en ole juurikaan viettänyt aikaani seinien sisällä pistämässä paikkoja kuntoon. Mitä siitäkään. Tällä hetkellä minua ei yhtään haittaa elellä keskeneräisessä huushollissa. Itse asiassa en ole aikonutkaan laittaa mattoja takaisin, menisivät uudet lattiat ihan hukkaan. Sitten kun lakkaa tarkenemasta villasukat jalassa, voin harkita asiaa uudestaan.

Sitä paitsi olen lapsesta asti salaa haaveillut siitä, että huonekalut olisivat väärissä paikoissa. Viltsun mielikuvitusleikissä lelut heräävät elämään öisin, minä taas kuvittelen, miten sisustus etsii yöllä itselleen uuden paikan. Violetiksi maalattu lasten piirustuspöytä käy ihan hyvin sohvapöydästä, ja sohvapöytä sopii mainiosti keittiön ikkunalaudan jatkeeksi. Läppäri on löytänyt itselleen kodin eteisen lipastolta, joka on salaa hiipinyt olkkarin nurkkaan ja toivoo, ettei sitä huomattaisi sieltä.

Joskus kirjoitin päiväkirjaani, että ansaitsen niin monta uutta alkua kuin on tarpeen. Niin me kaikki. Tervetuloa vanhat tutut ja satunnaiset kulkijat, käykääpä kommenttilootassa morjenstamassa. Baari on auki, saa tilata, mitä tykkää.

Huhuu teillekin

2008-07-20T14:30:00.000+03:00

En ole kuollut tai koomassa, en Como-järvellä kalastamassa Clooneyn kanssa enkä kadonnut Kalahariin. Vietän ihan tavallista kesälomaa. Jos tätä sadekautta voi kesäksi sanoa - toista oli meikäläisen nuoruudessa, kun merivesi oli koko heinäkuun 24-asteista eikä sinilevää ollut vielä keksitty.

Wienin-reissultakin tulin pois, vaikka mieli olisi tehnyt jäädä niille teilleni. Kai minulla sitten oli liian ikävä Viltsua ja erästä toista elämäni miestä.

Yksi uusi temppu on tänä kesänä opeteltavana. Harjoittelen pahan äitipuolen roolia, ja pärjäisin siinä muuten ihan mainiosti, mutta pahuksen tytärpuoliehdokas tulee vähän liian hyvin toimeen minun kanssani. 2-vuotiaat ovat juuri sellaisia, salakavalia sydäntenmurskaajia.

Roolitarjouksia sen kun satelee, seuraavaksi pitäisi opetella olemaan koululaisen äiti. Se tarkoittaa säntillisiä aamuja, tarkkoja aikatauluja ja sitä, että auktoriteetteja ei kyseenalaisteta. Huh huh. Tarttee varmaan varata aika lobotomiaan tai ainakin teipata suu kiinni kuudeksi vuodeksi. Tosin ei sekään auta minuuttiaikatauluihin.

Nyt jos joku kuvittelee, että oikeasti arvostelen elämäntilannettani, Suomen koululaitosta tai edes tämän kesän säätä - pelko pois! Elämä on jännää siitä huolimatta tai juuri sen takia, että kukaan meistä ei ole sokerista tehty.

Paha äitipuoli kokkaa

2008-07-20T14:14:00.002+03:00

Kun joskus harvoin laitan ruokaa pelkästään itselleni, herkuttelen oikein. Kuten esimerkiksi tänään.

Ostin Stockan herkun tiskiltä yrtti-valkosipulimarinoitua karitsan sisäfileetä. Paistoin sen seuraksi kesäkurpitsanviipaleita, jotka olin kieritellyt jauhoissa, kananmunassa, timjamisilpussa ja mustaleimaemmentalraasteessa. Häämöttävän ruokakriisin takia olen entistäkin enemmän sitä mieltä, että syötäväksi kelpaavaa ei sovi tuhlata, ja tässä hengessä paistoin kuorruteaineista yli jääneen kananmunan pieneksi munakkaaksi, joka sopi yllättävän hyvin muiden ruokien kaveriksi. Salaatiksi nappasin ihanan kesätomaatin ja reilusti tuoretta timjamia.

Punaviinipulloa en viitsinyt avata pelkästään itselleni (olisin vielä voinut vaikka juoda sen). Sen sijaan korkkasin ja kaadoin tuoppiin mustan tsekkioluen. Loistava ratkaisu.

Kun kaikki muu oli valmista ja lämpimät ruoat lautasella uunissa odottelemassa, esittelin karitsalle paistinpannuni. Sitten olikin aika ryhtyä herkuttelemaan. Seuranani oli Anna Järvisen levy Jag fick feeling, joka on muuten hyvä, kuunnelkaa.

Oli vähän aikaista syödä noin tuhtia ruokaa, mutta yhdistettynä aamiaisena ja lounaana se toimi mainiosti. Päivällisellä on taas koko uusioperhe koolla, ja silloin voi purra kaalia ja porkkanaa.

Kysymys!

2008-05-23T09:05:00.001+03:00

Melkein jo ryömin sängyn alle tukehduttamaan itseni pölypalloihin - ai paitsi hetkinen! eihän mulla ole sänkyä, koska makkari on seuraavana remontointivuorossa - mutta onneksi B-listan nillitysguruni Tiina selitti tyhjentäväsi, miksi tilaajamääräni listalla on laskenut drastisesti. Se johtuu siitä, että kukaan ei käytä enää Blogilistaa, josta on tullut imperialistisikojen ahneuden toteuttamisen väylä.

Ei niin, että Tiinan juttuja tarvitsisi epäillä, mutta siltä se nyt tosiaan näyttää: Sitemeterinkin mukaan juuri kukaan lukija ei tule Pirunlistalta vaan paikasta nimeltä unknown.

Käyttöehtolomakkeen ilmaantumisen jälkeen en ole vielä kertaakaan uskaltanut kirjautua listalle. Joo joo, olen arkajalka, talviturkkiakaan en heittänyt vappuna, vaikka merivesi oli 17-asteista. Nyt huomasin, että lomakkeen alalaitaan on tullut linkki, joka sanoo "Haluan poistaa käyttäjätunnukseni Blogilistalta". Kertokaa, viisaat, mitä tapahtuu, kun tuosta portista kulkee! Häviävätkö omat blogit listalta samalla? Joutuuko Eetos Arkon mustaan kirjaan eikä enää koskaan saa tehdä mitään kivaa?

Musta on uusi musta

2008-05-08T12:51:00.004+03:00

Fäshönbloggaajan urani on vähän takkuinen, ainakin kommenttien määrästä päätellen, mutta jatkan sitä urheasti. Täytyyhän minun päästä esittelemään uudet mekkoni:

Eikö ole ihkuja? Nyt kun vielä tulisi niin lämmin, että niitä voisi käyttää. Älkää pakottako minua sanomaan sitä s:llä alkavaa sanaa, joka ei ole mikään vaihtoehto (~~sukkahousut~~, ääh ja iik).

Etualan vaate ei tietenkään ole mekko vaan t-paita, jonka tälläsin kuvaan, koska se sopi väreihin. Se on Nanson uudesta Kannan sola -mallistosta, jossa on käytetty reilun kaupan puuvillaa. Nätti paita, jonka käyttäminen pelastaa palan maailmaa.

Jotta en olisi liian hyvä ihminen, menen seuraavaksi juomaan epäreilua kahvia ja laatimaan suunnitelma B:n: siltä varalta, että fäshön ei sittenkään oo mun juttu, voisin alkaa remonttibloggaajaksi. Kukkamaan huushollissa on tällä hetkellä pakastin olohuoneessa ja iso kirjahylly kirjoineen parvekkeella, eivätkä nämä ole mitään veikeitä sisustuksellisia yksityiskohtia vaan pakon sanelemia logistiikkaratkaisuja. Saan uudet lattiat! Ja seinät! Ihan kuin uuden kämpän, eikä edes tarvitse muuttaa.

Aika reilu kauppa.

Sommartiden hej, hej

2008-05-08T12:20:00.002+03:00

Häägardedoobi on hankittu lähes valmiiksi. Uutta on mekko ja hartiahuivi. Vanhaa on promootiossa käyttämäni helmikirjailtu käsilaukku. Pelko pois! En aio seuraavaksi kertoa, mikä on sinistä ja mikä lainattua. Olen menossa häihin vieraaksi.

Enää pitäisi hankkia korut - hillityt mutta kuitenkin sellaiset joissa on tarpeeksi bling-blingiä - ja joko hartiahuiviin tai käsilaukkuun mätsäävät kengät.

Mieluiten tietysti ottaisin nämä popot, pitkävartisina ja sinisävyisinä. Olen käynyt niitä jo kaupassa kuolaamassa. Vähänkö lesot!

Viimeksi minulla oli Conversen All Starit 18 vuotta sitten. Muistan vieläkin, miten tyylikkääksi itseni tunsin, kun tepsuttelin keskustan katuja newyorkilaiselta kirppikseltä ostetussa mustassa bleiserissä, juuri sopivan leveälahkeisissa vaaleissa farkuissa ja mustissa varrellisissa Converseissa. Omasta mielestäni olin tosi cool. Vai mikähän olisi siihen aikaan ollut käypä sana? In? Pop? Sikamagee?

May the porpoise be with you

2008-05-08T07:10:00.004+03:00

Sain tämmöisen aikoinaan Allylta ja olin niin äimän käkenä etten osannut hetkeen tehdä sillä mitään. Kiitos, Ally, olen otettu!

Tiinan kautta kuitenkin kuulin, että alkuperäinen merkki olisi peräisin amerikkalaisilta kristityiltä, ja heihinhän ei kannata koskea pitkällä kepilläkään, paitsi jos sen päässä on kolmikärki ja iso letti valkosipulia.

Onneksi Brim oli jalostanut vapaasti kopioitavaksi merkin, jota pakanatkin voivat hyvillä mielin jakaa eteenpäin:

Ohjeen mukaan tämä pitää jakaa viidelle bloggaajalle. Pyöriäisen kanssa bloggaavat ehdottomasti Kaura, Ohari, Katapultti, Satujatar ja Ally itse (tämä on vähän kuin terveisten kanssa: takaisin saa lähettää, kunhan ei lähetä samoja).

Ylösnoussut vompatti

2008-04-19T09:07:00.001+03:00

Olen jakanut aikani kahden miehen välille. Yksi, isompi, lähti aamuyöstä töihin, toinen, pienempi, tulee kotiin jossain vaiheessa aamupäivää. Tätä voi lukea monellakin tavalla, mutta etteköhän te jo arvanneet, että jälkimmäinen miekkonen on poikani Viltsu. Ensimmäinen taas on ... en tiedä, miksi häntä kutsuisin. Sanotaanko vaikka niin, että tuli taas yksi syy lisää siihen, miksi en hae Sinkkuäidille sulhanen -ohjelmaan.

On mukavaa olla yksin kotona. Haahuilla ympäri kämppää, puuhastella asioita sitä mukaa kuin ne tulevat mieleen, keskeyttää ja tehdä välillä jotain muuta, jatkaa taas. Katsella auringonpaistetta kirkkaiden ikkunoiden läpi, juoda monta mukillista maitokahvia. Lukea blogeja.

Tiesittekö, että tähtikarttansa voi tehdä ilmaiseksi? Minä en tiennyt, ennen kuin luin Tiinan blogista. Entä oletteko tavanneet sellaisia ihmisiä, jotka ottavat kädestä kiinni, katsovat silmiin ja kysyvät: "Mutta mikä sun nouseva merkki on?" Minä olen, ja nyt seuraa tunnustus: vaikka itse asia ei voisi itse asiassa vähempää kiinnostaa, en kestä sitä, että minulta kysytään jotain, mihin en tiedä vastausta. Oli pakko ottaa selvää. En pysty pitämään teitä jännityksessä enää kauempaa, vaan kerron heti: se on rapu!

Nyt sitten tiedätte, millainen ihminen minä olen.

Sana viikonvaihteeksi

2008-04-13T12:15:00.003+03:00

Tiina* ja Elma osallistuivat meemiin, mä kans.

Oletko suudellut/ muhinoinut varatun kanssa?
- Olen, vaikka minun mielestäni ei saisi. Ilmainen moraalisaarna sunnuntain ratoksi: Ei pieni pusu mitään, mutta sen pidemmälle ei saisi mennä.

Pystyisitkö sulkeutumaan 11 vapaavalintaisen ihmisen kanssa BB-taloon kolmeksi kuukaudeksi?
- No en helvetissä. Paitsi jos seuran saisi valita itse (sitä kai vapaavalintainen tarkoittaa?) ja kameroille saisi antaa porttarin.

Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi?
- Kohta ehkä paistan pannukakkua. Muut suunnitelmat ovat K18, eikä niitä julkisteta koska tämä on perheblogi.

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kahden viikon aikana?
- Jep.

Onko nyt aina niin järkevää kuunnella sitä järjen ääntä?
- No ei helvetissä.

Kolme tänään ostamaasi asiaa?
- Eilen ostin kahvin, kakkupalan ja kosteusvoidetta.

Mitä oppiaineita sinulla on ollut tänään?
- En käy koulua. Varsinkaan sunnuntaisin.

Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun?
- Bulevardin pyörätien rakentaja. Törmäsin fillarilla jalkakäytävän reunaan kymmenen vuotta sitten, vieläkin on nilkassa arpi.

Lause/sana jonka sanoit viimeksi ja kenelle?
- "Oli kumminkin aika kivaa." En kerro, kenelle.

Onko sinulla tatuointeja/lävistyksiä? Missä?
- Neljä reikää korvalehdissä. Siinä kaikki.

Mitä odotat tällä hetkellä?
- Aamupalaa. Kesää. Aurinkoa.

Mikä on kamalin sairaus josta olet kärsinyt?
- En ole kovasti sairastellut (kop, kop, kop). Angiina on varmaan ollut kivuliain. Tai sitten joku paha allerginen reaktio, ei nekään kivoja oo.

Pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä?
- Valamiehistö ei ole vielä tehnyt päätöstään. Tyytyväinen olen kyllä.

Viimeisin juomasi alkoholijuoma?
- Lasillinen kuivaa australialaista muscat-viiniä.

Onko sinulle tunnustettu ihastusta viimeisen kuukauden aikana?
- No öh, äh, mitä tähän sanoisi. Yksivuotias siskonpoika, joka ei osaa vielä puhua, on ilmaissut ihastustaan nonverbaalisesti. Muista tunnustuksista vaikenen kuin muuri.

OLETKO KOSKAAN …

suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana?
- Jep.

mennyt juuri tapaamiesi ihmisten auton kyytiin?
- Myönnän syyllisyyteni. Näin ei varmaan kannattaisi tehdä.

ollut nyrkkitappelussa?
- Olen ainakin ala-asteella.

lintsannut koulusta, että voit tehdä jotain kivempaa?
- Kivempaa, tylsempää, sama se, kunhan pääsi lintsaamaan.

koskettanut käärmettä?
- Miksi ihmeessä niin olisin tehnyt?

heitellyt esineitä tarkoituksena osua toiseen ihmiseen?
- Luulen että en ole tehnyt tätäkään. Paitsi jos tyynyt ja lumipallot lasketaan. Nekin olen yleensä heittänyt ohi.

eksynyt?
- En kovin monta kertaa, mutta joskus sentään. Kaupungeissa suuntavaistoni toimii yleensä hyvin, metsässä ei.

nauranut niin, että kyyneleet valuvat silmistäsi?
- Useinkin.

Oletko koskaan käynyt Amerikassa? Missä?
- Olen. Kaliforniassa ja Arizonassa.

Tappaisitko jonkun jos äitisi tai isäsi pyytäisivät?
- Ei ne pyytäisi.

Kuinka monta ihmistä asuu kotikaupungissasi?
- Jotain puol miljoonaa.

Katso suoraan ylöspäin. Mitä näet?
- Lampun ja ruman valkoisen katon.

Oletko harmissasi siitä, ettei Pluto ole enää planeetta?
- Olin jo unohtanut koko jutun, mutta kyllähän se vähän kirpaisee, koska en voi enää brassailla hienolla saksankielisellä lorulla, jonka avulla muistaa aurinkokunnan planeettojen järjestyksen. Koska kissaakin kiinnostaa, kirjoitan lorun tähän mutta ilman selitystä, keksikää itse, ei oo kovin kinkkinen: Mein Vater erklärt mir jeden Sonntag unsere neun Planeten.

Kuinka monta kertaa sinulle täytyy sanoa ennen kuin uskot?
- Yleensä päätän yhden kerran perusteella, uskonko vai en, mutta joskus se riippuu siitäkin, mitä sanotaan.

Oletko koskaan voittanut mitään rahapeleissä?
- Kerran jassosta 14,80 markkaa. Oli vuosi 1985.

Oletko pituudeltasi välillä 155-188 cm?
- Uskomatonta kyllä, mutta olen!

Miltä tällä hetkellä tuntuu? Ottaako joku asia päähän?
- On vähän nälkä. Kylmyys ottaa päähän mutta ei kovin paljon.

Oletko hyvä koulussa?
- Olin.

Milloin viimeksi nukuit jonkun kainalossa etkä olisi koskaan tahtonut lähteä pois?
- Viime yönä.

Mikä aiheuttaa sinulle stressiä?
- En vastaa. Yritän pyhittää viikonlopun sille, että aktiivisesti en mieti stressinaiheuttajia.

Pelkäätkö ketään tuntemaasi ihmistä?
- Enpä oikeastaan.

Mikä tuntuu kivoimmalta paljaiden jalkojen alla: asfaltti, ruoho vai hiekka?
- Rantakallio puuttuu listalta, joten vastaan ruoho.

*) Tiinalta on luvan kanssa nyysitty myös tuo sivupalkin hieno 100% virheellinen -merkki. Kiitokset!

Outo oivallus

2008-04-09T22:42:00.001+03:00

Kauran parin päivän takainen Mattiteppokatsaus sai minutkin mietteliääksi. Yhtenä aamuna töihin kävellessäni tajusin yhtäkkiä, että nyt 38-vuotiaana olen fyysisesti paremmassa kunnossa kuin ehkä koskaan aikuiselämäni aikana.

Nykyisin en polta enää ollenkaan, en edes niissä tilanteissa, joissa aiemmin tupakkaa kului: kun juhlin tai stressaan. Tupakkalaista voi olla monta mieltä, mutta sen ansiosta harvemmin hengitän savua passiivisestikaan.

En ole koskaan ollut varsinaisesti ali- enkä ylipainoinen, mutta nyt olen omasta ja painoindeksityyppien mielestä ihanteellisessa kunnossa. Tuo maaginen indeksi on 22. Tavallisesti iho ja aineenvaihdunta ovat tykänneet pari kiloa pyöreämmästä Kukkiksesta, mutta nykytilastani niillä ei tunnu olevan mitään huomauttamista.

Monen vuoden säännöllisen liikuntaharrastuksen ansiosta mulla on lihaksia niissä paikoissa, joissa pitääkin olla. En pääse niillä pullistelemaan, mutta erittäin hyvin ne toimivat kuitenkin.

Jalka ja selkä joskus reistaavat; vastaavasti allergiat vaivaavat vähemmän kuin ennen. Verenpaine saattaa olla vähän kohonnut, mutta ei ajatella sitä nyt.

Syön paljon kasviksia, juon toisinaan vähän liikaa, mutta lääkkeitä en käytä nimeksikään. Nukun useimmiten oikein hyvin ja sikeästi.

Tästä kai sitten mennään vain alaspäin? Ja rymisten.