15.11.10

Mä haluun rauhoittua

Viime vuosina elämäni on ollut melko vaiherikasta. On ollut aviokriisiä, eroa, uusia miehiä ja vauvoja, hulluja sukulaisia jne. Tollompi voisi luulla, että olisin karaistunut enkä ihan pienestä hätkähtäisi.

Näköjään olen kuitenkin onnistunut tähän asti olemaan lunki ja stressitön. Viime viikko nosti stressilukemat pilviin, ja se tuntuu edelleen, vaikka tilanne on ohi ja kaikki hyvin.

En muistanutkaan, että jokainen uusi kriisi nostaa vanhat ahdistukset pintaan. En myöskään muistanut, miten väsyneeksi ihminen tulee kovan henkisen rääkin jälkeen. Mieli tekisi vain nukkua ja ehkä tehdä hitaita kävelylenkkejä. Aloitekyky on nollassa, koti saa repsottaa, ja helponkin asian hoitaminen tuntuu mahdottoman työläältä. Katselen tänään erääntyviä laskuja ja toivon, että pankki ymmärtäisi lähettää rahat oikeaan paikkaan ilman että mun tarvii tehdä mitään. Siirrän vähemmän kiireisiä asioita kahden päivän päähän, koska sitä pidemmälle sisäinen kalenterini ei yksinkertaisesti ylety. Keskiviikkona voin taas siirtää niitä eteenpäin perjantaille. Olen nääs kuullut, että senniminenkin päivä on allakassa.

Vaikka sisäinen ajanlasku olisikin rikki, aika osaa laskea ihan itse itsensä. Se kuluu ja etenee vääjäämättä. Onneksi. Jonain aamuna herään ja huomaan, että tämäkin väsy on historiaa.

11.11.10

Pillitä, Elli, pillitä

Otsikko ei liity juttuun mitenkään, paitsi ehkä sillä tavalla, että haluaisin päästä sanomaan niin yhdelle mainituksi tulevalle tyypille.

Ihmisen voimavarat saavat minut mykistymään.

Nostan hattua evakoille, pakolaisille ja maahanmuuttajille. En tajua, miten on mahdollista palata normaaliin elämään, jos edes kotonaan ei ole voinut olla turvassa, jos jokainen ovenkolkutus on ollut uhka.

Minun ovellani on käynyt kerran riehumassa EM:n eksä, Piitun mutsi - sanotaan häntä vaikka Rouvaksi. Tilanne ei ollut erityisen uhkaava, eikä se liittynyt mitenkään minuun tai minun lapsiini. Silti siitä näköjään jäi jokin aukko perusturvallisuuteen.

Tällä viikolla Rouva on taas järjestänyt perheellemme pientä ylimääräistä kriisintynkää. Tänä aamuna kotoa lähtiessäni huomasin, että osin tiedostamattani olin valmistautumassa siihen, että en voisi enää palata. Vauva oli valmiiksi mukana vaunuissa ja muu perhe poistunut jo aiemmin. Sujautin vielä käsilaukkuun päiväkirjan ja pari valokuvaa, ranteeseeni pojan tekemän korun. Evakkoreki, täältä tullaan.

Mainittakoon, että minulle lähteminen ei ole erityisen vaikeaa. Vaikka olenkin jämähtänyt tähän kaupunkiin ja tähän elämään, sisimmässäni asuu pieni nomadi. Olisiko siirtolaisten ja evakkojen verenperintöä. Siitä huolimatta olen hyvin huojentunut nyt, kun tilanne näyttää olevan ohi ja voin istua omassa olohuoneessani kirjoittamassa tätä. Koti on kumminkin aina koti.

Olihan tässä se hyvä puoli, että näki, mitkä asiat ovat todella tärkeitä. Valokuvat, päiväkirjat, lasten tekemät korut. Rakkaus ja ystävyys.

4.11.10

Ote irtoaa

Herään, pesen hampaat, käynnistän pesukoneen, keitän puuroa, vaihdan vaipan, ruokin lapsia, pakkaan eväät, annan lähtösuukon, juon kahvia, levitän pyykit, vaihdan lisää vaippoja, annan lisää ruokaa, rasvaan, puen, pidän sylissä, lallattelen, nukutan, syön jugurttia, ajattelen että lattiat pitäisi pestä, tarkistan sähköpostin ja facebookin, puhun puhelimessa, laitan välipalaa, kyselen läksyjä, laitan ruokaa, istun pöytään, nousen ylös, istun takaisin, syön, pesen lisää pyykkiä, laitan lisää ruokaa, käyn joogassa muskarissa vesijumpassa futismatsissa suihkussa, luen yhden runon, laitan iltapalaa, täytän pesukoneen, luen lastenkirjaa, pidän lisää sylissä, pesen hampaat, nukun. Ote ei saa irrota. Varsinkaan syliote.