29.5.10

Jospa nyt vaan pistän kirjaimia riviin

Oli helppo päättää, että aloitan uudestaan bloggaamisen. Päätöksen toteuttaminen on osoittautunut hieman vaikeammaksi.

Bloggaustauon aikana olen ehtinyt ihan liiaksi tottua mikrobloggaukseen (yäk mikä sana). Mulle ei yksinkertaisesti tule mieleen mitään naamakirjan statuspäivitystä kummempaa kirjoitettavaa. Enkä kai nyt sentään voi kirjoittaa tänne ihan samoja kuin sinne. Vai?

Joskus kuvittelin jopa, että voisin kirjoittaa jotain, mikä riittävän etäältä ja silmät sirrillä katsottuna vaikuttaisi huumorilta, mutta naamakirja on vienyt multa senkin taidon. Nyyh. Kaik män.

Ihmissuhteista nillittämisen lopetin jo silloin, kun hylkäsin vanhan Kukkamaan ja siirryin tänne, eikä mulla ole mitään halua aloittaa sitä uudestaan.

Mistä siis kirjoittaisin?

Tilanne vaatii toimenpiteitä. Onko meemejä enää, vai onko ne kuopattu? Nyt tarttis joko pistää näppis laulamaan vaikka väkisin - tai kuopata koko hanke.